Nuo ovat kyllä mielettömän yksilöllisiä että minkä aikaa vaikka joku masennus kestää juomisen lopettamisen jälkeen.
Muistan että luin itsekin jotain noita Suomi24 keskusteluja ja ihmettelin kun ei tällä virstanpylväällä nyt tunnukkaan yhtään semmoiselta mitä joku toinen on sanonut, että vaikka 3kk kohdalla tuntuu siltä ja tältä.
Niistä omista oivalluksista ja nöyrtymisestä tämän asian edessä pitkälti lienee kuitenkin kiinni. Näinköhän tuo mitään tiukkaa aikataulua kumminkaan tulee noudattaneeksi.
Kun ei vaan itse sotke sitä omaa ajatustoimintaansa niin se taitaa olla vähän niin että aivot rupeavat omineen ja omassa järjestyksessään järjestämään niitä piuhoja parempaan kondikseen.
Ne ovat toki yksilöllisiä. Antavat kuitenkin jotain suuntaa ja ymmärrystä, ettei se ahdistus alkuvaiheessa olekaan ehkä niin vakavaa, vaan johtuu juuri siitä alkoholismista, tai aivojen vierottautumisen takia…
Kun on oikein masentunut, ahdistunut ja elimistö huutaa alkoholia joka solullaan, on helvetin vaikea tehdä mitään järkevään viittaavaakaan. Ensiapuna tarjoaisin elokuvia ja runsaasti hyvää syötävää, luoda mukava lämmin oleskelupesä ja käpertyä sinne mielenkiintoisen elokuvan ja eväiden saattelemana. Saunominen, suihku tai kylpy auttaa myös kummasti. Siinä vitutuksen huumassa tarttis oivaltaa, että oma olo täytyy saada ilman alkoholia mahdollisimman mukavaksi.