sitoutumattomat lopettajat

Me Lopettajat
1

Aloitin tämän ketjun koska halusin keskustella asioista ilman keskustelijoiden ennaltasitoutumista jonkun ratkaisun tai aatteen tai maailmankatsomuksen opetuksiin.

Toivon ettei tästä ketjusta tule peräkkäisiä alustuksia ja kertomuksia muodossa "miten minä löysin onnen ja menestyksen seuraamalla ohjetta numero se ja se vaan etsitään yhdessä eri asioista erilaisia puolia ja siten jos hyvin käy keksimme jotain uutta itseämme ja ehkä myös toisiamme varten.

Kaikissa toipumisohjelmissa on varmasti hyviä asioita ja toivon että ne hyvät ideaty
tuodaan esiin mutta ei mainosteta jotain maailman parhaana ja kokonaisuudessaan sanasta sanaan totuutta olevana. Niille mainoksille on jo monta ketjua.

Toivon että myös eri opetusten kyseenalaiset puolet voidaan ottaa esiin ilman että kukaan ottaa asian puimista henkilökohtaisena loukkauksena. Yritetäänkö jos voidaan keskustella ilman riitelyä ihmisten välillä,annetaan asioiden riidellä ja etsitään asioiden takaa totuuksia.

Täällä varmasti on ihmisiä jotka eivät ole sitoutuneet mihinkään oppiin, haluaisin keskustella heidän kanssaan.
En niinkään jotain ohjelmaa tyrkytttäviin, niihin olen jo kyllästynyt.

2

?

3

Ihan hyvä tavoite minusta ketjun aiheeksi. Ei aivojumppa kai kieltänyt
kauhean paljoa, vaan toivoi ettei aleta julistamaan yhtä totuutta ja sitä
myötä juupas-eipäs- samaan jo parikertaaennenkinnähtyyn sanailuun.
kun yritän ajatella, mikä osa on täällä paikalla olijoista noita ns. sitoutumattomia,
niin luulisin, että huomattava osa.
Palstan lähtökohdan ollessa tämänlainen, osaan itse myös toivottavasti miettiä
kirjoittamaani hieman enemmän ja jos poikkean säännöistä, toivon että siitä
joku huomauttaa. Mietin sitten miten aiheellista huomauttelu oli.

4

monista asioista liian vähän ymmärtävänä yritän osallistua keskusteluun. En ole minäkään sitoutunut minkään ohjelman tai maailmankatsomuksen tunnustamiseen ja puolustamiseen. Olen jopa alkanut epäilemään onko ainakaan vielä keksittykään sellaista absoluuttisen oikeaa tapaa tulkita maailmaa ja maailman asioita hoitaa?

Hyviä ja ainakin tarkemman ajattelemisen arvoisia asioita löytyy monesta suunnasta, samoin sellaisia ajatuksia joista tarkemmin mietittynä voi olla ihmisille ja ihmiskunnalle vahinkoa.

Minusta on tärkeää juuri tuo ihmisen ja hänen esittämänsä teorian ero. Jos joku (kuten varmasti usein sattuu) löytää ristiriitaisen ja epäselvän kohdan jossain esiinnostamassani teoriassa, ei se silti tarkoita sitä että minut olisi ihmisenä -edes ajattelijana- kampitettu. Toivon että osaan ne tilanteet myös ottaa sellaisina, asiaan eikä ihmiseen kohdistuvina epäilyinä ja virheiden paljastuksina.

Asioiden kyseenalaistaminen -itsestäänselvinä markkinoitujenkin- kyllä se minusta keskusteluun kuuluu.
Ja todellakin, asioita yhdessä kyseenalaistettaessa ja vaihtoehtoja vertaillessa voi löytyä kehitystäkin, uusia ja parempia vaihtoehtoja.

5

Mukava ja Kannatettava on tämä.

Ihminen kehittyy taantuu tai valuu alamäkeen .
Kuitenkin pitäis voida vapaasti ajatella ja kertoa ilman pelkoja tuntemuksiaan.
Tämän päivän ajatukset on syntyneet kuljetusta matkasta , huomiseen mennään sen tiedon varassa jota matkalta on opiksi tarttunut. Oppia on tarjottu moneltakin eri taholta.
Viisauksilla voimme kivittää toisemme hengiltä . Mutta ketä se auttaa ? Ei ketään !

Joskus olen kuulunut seurakuntajuttuihin , sitten nuoriseuraan sitten moottoripyöräkerhoihin . pyörinyt kapakoissa käynnyt milloin missäkin etsimässä vastausta levottomuuden piinaamana.
Aika moni taho on halunnut omia raitistumiseni . Monilla on ollut halu liittää tervehtymiseni omiin luulemuksiinsa.
Kuitenkaan ei mikään taho ole osannut selittää minua tyydyttävällä tavalla syytä MIksi Raitistuin.
Oma ajatukseni sisäsyntyisestä halusta tervehtyä sairaaksi kokemastani elämäntavasta on tuomittu laajasti.

Sitä haluaisin keskusteluttaa ilman piikittelyä menneisyyksillä.

Vaikeeta on asioiden kirjalliseen muotoon saattaminen , et pilikunfiilaamisen sijaan sitä Aallokon hyväntahtoisuutta toivoisin :slight_smile:

t… Kanthoona :sunglasses:

6

“sisäsyntyinen halu tervehtyä sairaaksi kokemastani elämäntavasta”

Ymmärrettävä ajattelu, ainakin pysyin juonessa kiinni.

kaksi asiaa, ensin lähtökohta ; sairaaksi kokemani elämäntapa .
Ei sisällä väitettä että kysymyksessä olisi sairaus sanan varsinaisessa merkityksessä vaan että elämäntapa oli sellainen että sen itse koki sairaana.

toinen asia; sisäsyntyinen halu tervehtyä edellisestä.

Sanotaan että kaikessa on niin pahaa kuin hyvääkin mutta tuosta halusta tervehtyä en löydä yhtäkkiä mitään pahoja puolia.
Sitä kai voimme sopia käsiteltävän nyt laajempana ja useampia koskevana asiana eikä pelkästään yhden ihmisen tuntemuksena? Luulen että asia on yleinen. ja erilainen eri ihmisillä varmaan mutta silti keskustelemisen arvoinen.

Kanttoona teki avauksen mukavasti.keskusteluun jäi kysymys sisäsyntyisestä halusta. Ihmisen itsesuojeluvaistoako? Pyrkimys parempaan olotilaan? Pelko olotilan pahenemisesta? Ulkopuolinen paine jotenkin piilevänä? jotain muuta? Ja voisiko sitä halua jotenkin herätellä? edes itsessä jos ei tarvetta muihin vaikuttamiseen kovin olekaan?

7

.

8

Kannatettava ketju ja mielenkiintoisia ajatuksia. Itse en ole ikinä kuulunut oikein mihinkään, en mihinkään järjestöihin, puolueisiin, uskonnollisiin yhteisöihin, liittoihin, eturyhmiin, takaryhmiin. Yhden ainoan kerran kävin AA-kokouksessa, ja ehkä sitoutuminen pelotti liikaa, se jäi siihen. Ehkä yleinen juurettomuuteni on ollut juomiseni yksi syy, mutta ehkä se on ollut myös voimavarana raitistumisessa. Saattaa olla että ryhmän ote ihmisen sisimmästä on ongelmallisempi asia kuin mitä äkkiseltään ajattelisi. Itseäni ainakin ovat kaikenlaiset ryhmämeiningit - ehkä ryhmäseksiä lukuunottamatta - aina arvelluttaneet.

Usko yksilön älyyn ja voimaan kannattaa pitää kaiken pohjana. Kyllä yksilö voi siirtää vuoriakin. Kaikki on mahdollista, toivottomassakin tilanteessa.

9

Iltahämyssä metsänreunassa on mukava lueskella lepppoisia ajatuksenpöllähdyksiä -ilman minkään sala-tai julkisenkaan seuran copyright -merkintää :smiley:

Kun tässä ketjussa nyt moni muukin on lyhyesti kertonut jotain olennaisinta suhteessaan päihdeongelmaan ( se kai oli ymmärtääkseni vapaaehtoista eikä mitenkään ketjun päätarkoitus?) niin laitanpa minäkin pari sanaa
(joskus selviytymisetsintäni aktiiviaikana niitä kirjoittelinkin, aloitin kai oltuani kokonaisen viikon ilman ryyppyä ekaa kertaa pariinkymmeneen vuoteen tai sinnepäin.)

Jokin hetkellinen oivallus se oli, ehkä kyllästymistä juomisen hankaluuteen, se rajoitti paljon. joka päivä piti suunnitella tehtävänsä sen mukaan että iltaneljältä ei enää ollut edustuskelpoinen missään mielessä, kaljan saanti piti varmistaa, rahaakin meni enemmän kuin olisi varaa ollut eikä krapula ole kivaa.

Lopetin, joo. En hakenut apua mistään, ja onnistui se sitenkin.

Aallokko mainitsi ettei hän osaisi kertoa yksin raitistumisen ihanuudesta kun ei ole yksin raitistunut. Täytyy sanoa etten osaa minäkään. Mistä sen voisin tietää onko yksin raitistuminen sen ihanampaa kuin porukassakaan? Epäilen ettei se ihan noin yksinkertaista jakoa kahteen ole.
Itse en mitään hurmioittavaa ihanuuden elämystä ole raitistumisenkaan takia kokenut, vaikka sen edut elämässä ovatkin kohdallani kiistattomat. Voi hyvin olla että jon kun…sanokaamme vaikka Matti Möttösen raitistuminen on ollut paljon ihanampi kokemus kuin minun. Mutta millä me sen mittaamme?

Eikä minua edes kiinnosta miten ihana se kyseisen Matin raitistumiskokemus oli, ja tuskinpa Matti Möttöstäkään heilauttaa minun tunnekuohujeni sijainti jollain riemastumisbarometrin asteikolla vai millä niitä ihanuuksia sitten mitataankin.

Mutta kyllä selvänä olla kelpaa, se on minullekin olennainen asia.

Varmasti minäkin aineksia selviytymiseeni (laajemmassakin mielessä kuin pelkästään ryyppäämisen suhteen) olen löytänyt monista suunnista.
Olen ajattelun ja loogisen tutkiskelun helmiä löytänyt niin Koskenniemen aforismeista, Marxin perheen, valtion ja yksityisomistuksen alkuperästä, Kierkegaardin uskonnollisemmista pohdiskeluista,Freiren vapautuksen teologiasta, raamatusta ja Vileenin kootuista… ja monen muun asioista syvällisesti kertovan tahon kirjoista.
Mitään niistä en sitten kuitenkaan ole halunnut nielaista aivan päineen paskoineen, kaikissa kun on myös asioita joita en hyväksy. Ja katson että minulla on oikeus siihen, lueskelen ja mietin , kriittisestikin, noita kaikkia. Ja myös sanon kun huomaan että nyt ei keisarilla vaatteita ole.

Vanhapieru kertoi välillä ehtiessään miettivänsä syitä juomiseen. Minulla ei kovin ole ollut tarvetta sen asian miettimiseen, mutta varmasti ajattelemisen arvoinen asia. Joku ajattelija joskus totesi ettei luonnossa (johon ihminenkin useimmiten kuuluu) ole palkintoja tai rangaistuksia vaan ainoastaan seurauksia.
Noin minäkin uskon asian olevat, kyllä ne ihan järjellä käsitettäviä syysuhteita lienevät, joskin joskus pirun monimutkaisia.

Tämä nyt meni itseni esittelyksi yhtä paljon ja enemmänkin kuin asioiden pohdinnaksi, mutta toivottavasti onnistuin siinä etten ihan yksityiselämäni riepottamiseen langennut. Sitä sentään vältän, ja tästedes taas yritän enemmän mietiskellä asioita kuin omaa napanöhtääni.

10

.

11

En ottanut “raitistumisen ihanuutta” mitenkään piikkinä, missään tapauksessa, eikä minunkaan kirjoitukseni ollut mihinkään suuntaan piikiksi tarkoitettu. Varmasti käytimme “ihanuus” sanaa kumpikin tarkoituksellisena maalailuna ja kielikuvana, eikä niinkään konkreettisena tunteena.

Raitistuminen on minunkin ymmärrykseni mukaan prosessi, alkuineen ja päättymisineen.

Onko se sitten osana suurempaa kasvu -tms prosessia vai osaprosessi muiden rinnalla vai yksittäinen muusta irrallaan oleva, se kai voi vaihdella tapauskohtaisesti?

Olen samaa mieltä, kuntoutuminen on “samaa sukua” oleva sana tapahtuman kestoa kuvaavana.

Mutta, ehkä jollain voi olla kysymys jatkuvasta epävakaasta tilasta joka paikallaan pysyäkseen vaatii jatkuvaa tai ajoittaista raitistumistoimintaa ettei keinu heilahda pahenemisen puolelle? Noin olen ainakin joidenkin ihmisten kuvauksista ymmärtänyt. Ehkä siis raitistumista ei aina kaikkien kohdalla hyvästä yrityksestä huolimatta tapahdu vaan kysymyksessä on eestaasliike ajattelussa ja se vaatii yhä uudestaan asian korjaamista?

Mutta, päihde- tai alkoholiongelmaa vastaan toimiminen voi kai olla muutakin kuin ehdotonta raitistumista? Näin lopettajien viitekehyksessä tulee helposti ajateltua vain sitä ongelmasta täydellisesti selviytymistä ja sen selkeintä (?) muotoa, täydellistä raitistumista. No, tässä keskustelussa nyt foorumin aluerajausten mukaan kaikki ovat lopettajia, mutta luulen että keskustelussa voidaan mainita aivan arvokkaina asioina myös osittainen toipuminen, parempaan elämään pääseminen sen avulla, ehkä myös tilanteen pitäminen ennallaan, jos mitään tekemättä tilanne pahenisi kovasti, ja ehkä joskus on hyvä asia myös kielteisen kehityksen hidastuminen, ja viimeisenä tavoitteena sitten kipujen ja tuskien lieventäminen tilanteen korjaamattomuudesta huolimatta?

Nuo on lainattu lääketieteen puolelta, ja ne esitti kerran aivan ansioitunut lääkäri puhuessaan päihdeasioista.
No, perustana oli päihdeongelman käsittely sairausluonteisena, jota minä en aivan varauksetta allekirjoita, saattaa se olla jotain muutakin, mutta silti, ei ehkä ole olemassa yhtä ainoaa tavoitettakaan?
Puhumattakaan siitä että olisi vain yksi ideologia jolla tavoitteeseen tulisi pyrkiä.

Olen asiaa miettinyt ja tullut siihen tulokseen että ymmärtääkseni päihdeongelmasta jotain minun on ensin ymmärrettävä se, että se ilmenee tuhannessa eri muodossa, ei siis ole asian kannalta juurikaan merkitystä minun napanöhtäni erittelyllä. On lottovoittoon verrattava todennäköisyys tai epätodennäköisenmpikin että löhytyisi toinen ihminen jonka asiat päänupissa olisivat tasn yksi yhteen minun aivorustinkini, syiden, seurausten, kokemusten ja sattumien kanssa.

Jaaha joo… nyt aloin sitten miettimään tuota raittius -käsitettäkin. Kysyttäessä olisin voinut yhtäkkiä heittää että juu, raitishan minä kun kerran olen raitistunut… mutta ihan satavarma en ole siitäkään. Ei ole tehnut mielikään alkoholia, vahvemmista myrkyistä puhumattakaan sen alkuirrottelun jälkeen, (lukuunottamatta joskus kesäkuumalla mieleentullutta muistikuvaa huurteisesta kaljasta) eikä alkoholilla ole mitään merkitystä elämässäni nykyään. Ei heilauta puoleen eikä toiseen. Mutta, olenko silti ehdottoman raitis? Voisinko pää kirvespölkyllä mennä vannomaan ettei edes pilsnerintippaa tule kurkustani alas menemään?

Enpä taida olla. En sitten osaa sanoa sitäkään että olenko raitis. Enkä tiedä tarvitsenko sitä tietoa mihinkään… ehkä en.

12

.

13

Päihdetyö voidaan jakaa oikeestaan kolmeen lajiin, joista jokainen on tärkeää: raitistava päihdetyö, ehkäisevä päihdetyö ja haittoja vähentävä päihdetyö. Yleensähän kaikkialla pruukataan arvostaa ainoastaan raitistavaa, mutta nuo kaksi muuta ovat myös tärkeitä. Viimeksi mainittu jopa aliarvostettu.

Mä oon käynyt hoidossa A-klinikalla, työterveyslääkärillä ja työterveys-kallonkutistajalla.
Kaikista saattoi olla joku hyöty tai jopa huvi. :smiley:
Espoon A-klinikkaa etenkin muistelen lämmöllä; siellä oli ja on töissä ihania ammattitaitosia ihmisiä, ja katkolla oli ihania tyyppejä vertaisina. <3

Yksinraitistuminen on sitten hassu käsite. Onkohan sen vastakohta joukkoraitistuminen. :bulb: No anyway, tuli mieleen sellanen juttu kuin ratkaisukeskeinen lähestymistapa. Siinä keskitytään ratkaisemaan vain olemassaoleva ongelma, esim. lopettamaan juominen tai vähentämään sitä, ilman sen syvällisempiä psykologisia, henkisiä saati hengellisiä käsittelytapoja.
Mutta, oh nou!, nyt pitää olla tarkkana siitä puhuessa ettei mene sittenkin sitotuneeksi ja mainostamiseksi ja copyright -jutuiksi. Ratkaisukeskeinen hoitotapa kun on myös ihan “virallinen” terapiamuoto. :smiley:

Jollekin voi olla tuttu nimi sellainen kuin Stanton Peele?

Aallokon kanssa olen jälleen samaa mieltä siitä, ettei päihderiippuvuus ole pelkästään lääketieteellinen vaiva. Sillä on myös psykologinen, sosiaalinen ja sosiaalipoliittinen ulottuvuus. Meinasin kirjottaa myös psykiatrinen, mutta psykiatria kuuluu myös lääketieteen alle.
Sitten on myös se yksi sana, jota tässä ketjussa ei saa sanoa. Paha sana, kielletty sana. H-sana. :smiley:

[size=85]Hups, sanoin sen vahingossa ylempänä.[/size] :open_mouth:

14

Mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Jotkut ovat niin sosiaalisia ihmisiä, että elävät koko elämänsä osana toisten ihmisten muodostamaa joukkoa ja tavallaan ajattelevatkin puhumalla. Eivät he ehkä edes osaa olla yksin. Tällaisessa tapauksessa erilaiset ryhmäterapiat ovat varmaankin paras mahdollinen apu. Raitistuminen vaatii radikaaleimmassa tapauksessa koko elämän muuttamista. Vertaistuki tarjoaa tähän neuvoja. Se on valtava urakka lähteä muuttamaan itseään jos koko identiteetti on rakentunut alkoholinkäytön varaan.

Eri asia on sitten, millaisen hinnan ryhmän avusta on valmis maksamaan. Sinun on annettava jotain itsestäsi myös ryhmälle. Tämä on varmaankin aina ollut yksi suurimmista kauhistuksista omassa elämässäni. Pelkona on tulla riippuvaiseksi ryhmästä. Ryhmällä on ideologia, ja se kertoo, miten sinun tulee ajatella ja suhtautua asioihin. En pidä tällaisesta, joku toinen ehkä pitääkin. Armeijassa varmaankin tulin yliherkäksi kaikelle tälle.

15

Joskus minusta tuntuu että sosiaalisuuskin voi mennä överiksi.
Sitä pidetään suunnilleen terveyden mittarina, jos ihminen ei ole halukas elämään koko ajan ihmisjoukossa, työn lisäksi myös vapaa-aikaansa viettämään muiden ympäröimänä epäillään jotain vikaa päässä olevan.

Ja tässäkin voi käydä niin että ihminen alkaa sitten pelkäämään yksinoloa. Monet kaljat join minäkin nuorermpana vain siksi että epäilin jääväni jostain paitsi jollen ryntää muiden ihmisten joukkoon - ja helpoin tapa oli suunnistaa kuppilaan.

Onko sitten yksin viihtyvä ihminen epäsosiaalinen? Tuota sanaparia miettiessä löytyy taas arvolatauksia joista käy selväksi mikä on yhteisön mielestä hyvä ja mikä on paha. Onko vikaa jo sanoille annetuissa sisällöissä?
Onko sosiaalisuuden vastakohta epäsosiaalisuus?

Juomisen lopettamisessa minun kohdallani oli onnistunut vaihtoehto se, että selvitin asian itseni kanssa, luotin itseeni ja siihen että juuri minä tiedän mitä minä haluan. Enkä uskaltanut sitä alkuprosessia riskeerata sillä että olisin edes osan siitä antanut jonkun toisen hallintaan.

Mutta, melko varmasti olisin voinut onnistua myös jollain muulla tavalla. Kenties nojautumalla johonkin ryhmäänkin, “joukkoraitistumiseen”. En kai minäkään niin putkiaivoinen ole että äärettömän suuresta mahdollisuuksien joukosta vain tasan yksi olisi se jonka voisin valita ja onnistua.

Asia taas lipsuu mutta antaa mennä… ei se yksin raitistuminen useinkaan sitä tarkoita että kaikki perustiedot ja taidot ongelman ratkaisemiseksi olisi itse keksittävä. Onhan meillä jokaisella valmiina ajatuksien ja kokemusten varasto josta otetaan työkaluja käyttöön tarpeen mukaan. Esimerkkinä vaikka se, että minä otin muistini arkistoista esille kauan sitten tupanpolton lopettamisessa käyttämäni jonkinlaisen itsesuggestion ja mielikuvien käytön. Tarpeeksi monta kertaa toistin itselleni että alkoholi on minulle täysin yhdentekevä aine ja selvänä on mukava olla jne. En sitä sentään joutunut itse keksimään, jostain sen olin lukenut.

Taitaa olla niin, että jokainen onnistuneesti ratkaistu ongelma jättää yhden käyttökelpoisen työkalun lisää.
Ja sitten tietysti, siinäkin on aina miettim isen paikka… liian helposti ehkä tulee otettua käyttöön vanha työkalu ajattelematta ensin olisiko juuri tähän olepmassa joku uusi, parempi ja sopivampi työkalu? Minun onnekseni tupakanpoltto ja juominen olivat senverran samantapaisia ongelmia että sama työkalu sopi.
Liitoksissaan narisevan parisuhteen korjaamiseksi , esimerkiksi, tuo ei sellaisenaan taitaisi sopia… ei liene hyväksi suggeroida itselleen ajatusta että yhdentekevähän tuo minulle…

16

Aivojumpaa jatketaa. " Ei sisällä väitettä että kysymyksessä olisi sairaus sanan varsinaisessa merkityksessä vaan että elämäntapa oli sellainen että sen itse koki sairaana." kun asian Aivojumppasit minua miellyttävällä tavalla.

Aika harva sairaus näkyy päälle , sisäsyntyinen halu peittää heikkous muilta suojaa ihmistä lajitovereilta.
Viimeiseen asti luonto meissä tahtoo peittää heikkouksiamme. Ihminen on osa luontoa kuitenkin vaikka ihmisyyden nimissä toisiamme autammekin.

Onko alkoholismi sairautta , sitä en tiedä . Elimistössäni kuitenkin on mekanismeja ja ajattelumalleja jotka jo varhaisten kännien jälkeen kertoili et toi ei ole oikein. Ajan kans ajatus kypsyi olettamaan juomisvimmaa sairaudeksi , pako todellisuudesta ei kelvannut kun koin ettei sitä voi muuttaa siedettäväksi. Maapallo ihmisineen menee nyt tavallaan join tai en . Kokonaisuuden kannalta yks Kanthoona ei ole mitään . Minulle taasen on suuri merkitys sillä miten elän .

Hullunlailla käyttäymiseni kaduttaa ja vituttaa :imp: Sairaus on liian helppo vastaus aiheuttamaani mielipahaan.
Juotuani viinaa aloin käyttäytymään sairaan lailla , mutta ei se vika viinassa ollut vaan minussa.
Kirkkaana se pullossa lillui ja johonkin toiseen ihmiseen kaadettuna suo mukavat olotilat juojalleen.

Otsikko " Sitoutumattomat Lopettajat " puhuttelee .
Sitoutumattomuus vapauttaa ja antaa aivoille tilan arvioida mihin olen tullut.

Aivojumppa jatka tästä . Aivot kanittaa Meen lenkille ! enkä jää penkille.

t… Kanthoona :sunglasses:

17

…ttu tuli koko kirjotus lainakseen .

se että olisit voinut raitistua jollain muullakin tavalla. Jos olisit raitistunut jonkun yhdistyksen tai ystävän avulla olisiko raittius tullut erilainen ? Ehkä kiitollisuudenvelka mutta muutenkin erilainen?

18

Mielenkiintoisia kirjoituksia! Tosin otsikon nähdessäni mietin että mikähän tämä. Jostain viime vuosituhannen opiskelija-aktivismiajoistani muistin sitoutumattomat porvarit ja vasemmistolaiset ja sitoutumattomat sitoutumattomat jne. Mutta ei siis ollutkaan politiikkaa :slight_smile:

Raitistumisprosessia mietin, sen mainitsi parikin kirjoittajaa alkuineen ja loppuineen. Sitä mietin, että mihin se prosessi loppuu? Vakiintuneeseen raittiuteen, joka joidenkin tutkimusten mukaan tulee täyteen kolmen raittiusvuoden jälkeen?

Lähinnä mietin tuota suhteessa omaan, piskuiseen, 9-kuiseen raittiuskauteeni. Juomishimot jäivät alkumetreillä taakse, ja juuri nyt tuntuu kummalliselta ajatella, että ryhtyisi yhtäkkiä juomaan. Toisaalta sen verran muiden tarinoista olen oppinut, että tarkkaavaisuudesta ei vielä pidä herpaantua. Tuntuu, että alkuviikkojen jälkeen oikein en enää erota, mikä tästä “sisäisestä kasvamisesta” on raitistumisprosessia, ja mikä ihan vain oman elämän opettelua, itseensä tutustumista. Toisaalta, onko noita tarpeen niin erottaakaan.

Tuosta sairastumisesta/paranemisesta. Liittäisin tähän myös elämänkipinän, halun elää. Juominen oli lopulta hidasta itsemurhaa ainakin minun kohdallani, psyykkistä ja fyysistä. Halu paranemiseen = halu elämiseen. En tiedä mihin sen elämänhaluni hukkasin kun sitä lasin pohjalta ryhdyin etsimään, mutta jostain se löytyi. Enkä aio uudestaan sitä hukata.

19

.

20

Raittius on hankala sana, sekin sisältää useammanlaisia tunnelatauksia, sellaisiakin joita siinä ei tarvitsisi olla. En juurikaan sitä sanaa arkielämässä käytä, useimmiten keskustellaan elämäntavoista, päihdeongelmistakin, selviytymisestä, aika harvoin esiin tarvitsee nostaa nimenomaan raittius -sanaa.

Jossain jo taisin todeta etten ole edes varma olenko raitis? Riippuu paljon siitäö mikä raittiuden määritelmä otetaan käyttöön missäkin porukassa. Tämänhetkinen elämäntapani on sellainen ettei siihen kuulu päihdyttävien aineiden nauttiminen.

Raitistumisen asemesta kai minun sitten pitäisikin puhua elämäntapojen muuttamisesta - päihteiden osalta.

Nyt sitten onkin pakko tulla kivenpyörittäjän heittämään (hyvin tärkeään) tekiojään; olisiko eri tavalla tapahtunut prosessi tässä asiassa tuonut erilaisen lopputuloksen?

Jos kysymys olisi ollut pelkästään siitä että juominen olisi loppunut ja kaikki muu säilynyt ennallaan, asialla tuskin olisi merkitystä, jos se tapa muuttua olisi myös ollut sellainen ettei sen tarkoituksena olisi ollut muuttaa minua (tai ihmistä, muutoksen kohdetta yleensä) missään muussa suhteessa kuin suhteessa päihteisiin.
Mutta, kun ilmeisesti kaikki vaikuttaa kaikkeen, päihteiden käytön lopettaminen (väherntäminenkin, tottakai) vaikuttaa myös päivittäiseen elämään, osa päihteisiin liittyvistä rutiineista jää pois ja jotain myös tulee tilalle (tyhjiöitä ei oikeasti ole olemassa pitkin vuorokautta) joten kai erilaiset menetelmät tuottavat erilaisia tulevaisuuksia.

Tässä voidaan tietysti sanoa että arvailua, koska yksi ihminen ei ole voinut kokea kuin yhden vaihtoehdon niistä monista eikä niinollen voisi miettiä asiaa kuin hyvin suppealta kannalta.
Asia ei kuitenkaan ole ihan noin, järjen käyttö ja looginen ajattelu lienee sallittua. ei minun joka asiassa tarvitse kusta muuntajaan ymmärtääkseni syyn ja seurauksen peräkkäisyyden.

Päihteiden poisjättämisen halusin omalla kohdallani toteuttaa aivan erillisenä asiana, sekoittamatta siihen mitään ideologisia ja filosofisia suunnanmuutoksia, fyysisiäkään treenejä, oikeastaan paljon muutakaan.
No, selvin päin ollessa ja kun ei joka päivä tarvinnutr käyttää aikaa ja energiaa juopottelun mahdollistamiseen, eteen tuli paljonkin ajattelua, uusien asioiden oppimista, mahdollisuuksia ehkä kehittyäkin ihmisenä, kaikkea sellaista. Niitäkin asioita olen olen tietysti miettinyt, mutta en mitenkään osana raitistumista, vaan osana elämää. Päihteistä luopuminen, niiden tekeminen itselleni yhdentekeviksi ja tarpeettomiksi siis oli yksi osakorjaus tai työkalu joka mahdollisti paljon muuta.

Jossain muussa skenaariossa taas voi asia olla niinpäin että pyritään muuttamaan ihmisen ajattelua johonkin suuntaan kokonaisuutena ja koska siihen uuteen kokonaisuuteen ei kuulu päihteitä niin ne sitten jäävät pois/poistetaan elämästä. Silloin varmasti tapahtuu erilaisia asioita, ja olennaista on varmasti millainen se uusi maailmankuva ja katsantokanta on, jonka omaksumisella on eteenpäin menty.

Tämä on mielenkiintoinen aihe, tätä pitää pohtia lisää… ehkä muutaman vuorovaikutuskierroksen jälkeen minäkin löydän selkeämmin asian perusytimiä… tässä on jotain olennaista etsittävänä…yksi villakoiran ytimistä, luulisin. Ainakin tässä kysymyksessä voin sanoa ettei varmaa vastausta vielä löydy vaan sitä olen mukana etsimässä, ennalta sitoutumatta mihinkään valmiiseen vastaukseen :smiley: :smiley: :smiley: se kai on tarkoitus?