Sisko juo ja veli juo

Sisko alkoholisoitui 16 vuotta sitten kun sai iltatähden. Veli on ollut teinistä asti päihdeongelmainen. On käyttänyt huumeet ja alkoholit. Itse olen ollut raittiina yli 8 kuukautta.

Sisko juo muutaman kerran viikossa ja lomilla lähes joka päivä. Sanoi aikoinaan ettei halua tulla samanlaiseksi kuin meidän vanhemmat mutta niin vain nuorimmainen lapsi joutui lapsuutensa näkemään äidin juomista.
Jollain tasolla tiedostaa ettei hallitse juomista mutta ei suostu nöyrtymään avun hakemiseen.

Kaksoisveljellä on 6 vuotias lapsi ja naisystävä. Pari vuotta sitten sortui huumeisiin ja oli kovan työn takana käytön lopetus. Onnistui mutta nyt on alkanut alkoholi tulla kuvioihin. Lapsi käy säännöllisesti tukiperheessä ja veli on alkanut juomaan kerran aina lapsen ollessa pois kodista. Valehtelee aina naisystävälleen menevänsä milloin minnekkin mutta ei sitten enää vastaa puheluihin ja ilmaantuu aamulla kotiin ja nukkuu koko päivän. Näin kävi 16.2 ja nyt kului kaksi viikkoa ja eilen teki saman uudelleen sillä erotuksella ettei lapsi ollut tukiperheessä.
Hänellä oli kuulema eilen työpaikan ruokailu joka tieto tuli naiselle yllätyksenä. Yllättäen vain ilmoitti että lähtee nyt sinne syömään josta ei ollut mitään puhunut etukäteen. Ilmaantui tänään kotiin viinalta naisten klo 7.50 ja rupesi suoraan nukkumaan.

Veljen perheellä on lomareissu parin viikon kuluttua. Lupauduimme jo hoitamaan veljen koiraa sinä aikana. Laitoin veljelle aamulla viestin että emme ota koiraa hoitoon. Se on ainoa keinoni saada veli kohtaamaan juomisen seuraukset. Kirjoitin hänelle että lapsen satuttaminen henkisesti ja hänelle huolen aiheuttaminen sen takia että saa päänsä sekaisin on väärin. Lapsi on kasvanut niin että isä on paikalla iltaisin nukkumaan mennessä mutta nyt hän rikkoi tuon tavan itsekkäistä syistä johtuen. Lapsi kyseli äidiltään isän perään eikä halunnut ryhtyä nukkumaan. Lisäksi valehteli kumppanileen ja lakkasi pitämästä yhteyttä.

Veljen kumppani on täysin kypsä hänen juomiseen. Eivät ole enää pitkään yhdessä ellei veljeni muutu.
Ottaen huomioon veljen huume historian ja piikittämällä käytön ottaa hän valtavan riskin, että sortuu kännissä aineisiin ja silloin hän menettää lopullisesti perheensä.

Itse en oikein voi tehdä mitään. Viestini oli asiallinen ja maltillinen ja toivoin hänen raitistuvan ja laitoin jopa kukkakimpun toivomuksen perään. Ei hän siihen vastaa mitään tai jos vastaa niin kirjoittaa että jöö

2 tykkäystä