kun tätä kirjoittava on viimeksi ollut humalassa.
Tämä ajatus on jo jonkun tovin ehtinyt kypsyä ja nyt olisi oikea hetki, kun omat plinkittelyni jäävät tähän näin. Mulla on jo pidemmän aikaa ollut semmoinen tunne, että mitä ihmettä täällä palstalla enää roikkua. Aika aikaansa kutakin.
Olen sanottavani sanonut täällä mitä siihen omaan alkoholismiini tulee. Olin itse ihan täysin sokea sille ja en usko että ilman AA:ta ja sen ohjelmaa olisin tajunnut mistä kenkä puristaa. Mun kohdallani meni aika pitkään sen juomisen lopettamisen jälkeen että asia rupesi avautumaan mulle. Ei ollut helppoa se alku ollenkaan, ei. Jonkun tällaisen ajattelutavan muutoksen on saanut tämä vertaistuki aikaan, että tässä asiassa on ymmärtänyt sen että nyt ei kuules kannata ihan omaksi parhaaksesi lyödä ikuisesti hanttiin. Yksin se ei kyllä olisi onnistunut.
Olenhan mä sen tuolla aiemmin maininnut moneen otteeseen miten minun mielestäni ja minun kohdallani tämä merkitsee niin paljon muutakin kuin vain ilman viinaa olemista.
Monta nimimerkkiä täällä on joiden takaa kirjoittavien ihmisten kanssa on käyty positiivisellä mielellä muistettavia ajatustenvaihtoja. Antilooppi, basi, pumpkin, andante, prossa, soikannel, vinetto, mirtillo, 1970 (oman ketjunsa viestit on olleet älyttömän hauskaa luettavaa) sekä lisäksi kotikanavalta sitruunapippuri ja vyana.
Erityismaininnan ansaitsevat smokki rauhallisella viisaudellaan, cricket jolla on raittiutta jo ziljoona vuotta, sekä rahvas joka vetosi ainakin meikäläiseen silloin rekatessani ja vetoaa edelleen raadollisella ja suoralla rehellisyydellään.
Jokuhan tuosta ihan varmana unohtui, mutta suonette anteeksi.
Luulen nyt ymmärtäväni sen mitä monet sanoi, että raitistumisen jälkeen pitää löytää ne omat kengät. Tuossa on minusta edelleen iso viisaus, koska noinhan se on. Ei tarvitse esittää enää mitään, eikä olla enemmän kuin oikeasti on, johon ennen kaikenlainen oma arvottomuudentunne on ajanut, että piti aina olla kaikenlaista, mutta oma ittensä ei sitten niin mitenkään. No eihän siinä mikään kummoinen einstein tarvitse olla ymmärtääkseen, että tuommoinen elämäntyyli luo ihmiselämään kamalan määrän tuskaa, jos koskaan ei ole tunne että riittää ihan tämmöisenään.
Tietenkään en tuota aina muista, vaan onhan se edelleen opettelua, mutta semmoistahan se tämä elämä taitaakin olla. Omanlaisensa koko elämänmittainen opintomatka.
.
Välillä itsestäkin tuntuu, että kaipaa plinkkiin pientä etäisyyttä. Välillä taas kiinnostus herää uudelleen. Kannattaneeko siitä sen ihmeempiä johtopäätelmiä tehdä. Vertaistuen suhteen kannattaa olla ensisijaisesti itsekäs - se on oikein, mikä tuntuu oikealta.