Avoimin mielin eteenpäin… kuinka sen taidon oppisin?!?
Paljon on tapahtanut,mutta nähtävästi vielä ei liikaa koska osoite on sama. Niin mikähän on sitten liikaa… Onko se yksi humalan huuruinen ilta, haukkumista tai ilkeät katseet? Ehkä se on joku noista tai jotain muuta. Nyt kun olen alkanut löytämään itseäni ja rajojani uskon että jokin päivä osoitteeni muuttuu. Samalla elämässä on enemmän naurua,iloa, rentoutta jota myös lapset kaipaavat.
Olen lueskellut kirjoituksia ja luulisin että täältä löytyy paljon ihmisiä samojen haasteiden edessä. Itse olen vasta nyt olen valmis ottamaan vastuuta omasta elämästä ja siitä miten annan muiden (puolison) kohdella itseäni. Kuinka sokea olenkaan ollut ja kuvitellut että kyllä minä kestän toisen tunteiden purkaukset ja uskonut että juominen on normaalia. Mutta en enää… Tosin en vieläkään ymmärrä kuinka toiselle voi sanoa niin pahasti ja loukata läheistään päivittäin uudelleen ja uudelleen. Ehkä minun ei tarvitse ymmärtää ja olenkin jo osittain lopettanut toisen tekojen selittelemisen. Olen vain ihminen ja vastuussa omista sanoista ja teoista. Lähteminen on hankalaa…mistä löytäisin siivet jotka veisivät minut ja lapset pois pahasta
Juju on siinä, että ne siivet täytyy kasvattaa itse. And it hurt’s like a motherfucker, näin kauniisti sanottuna. Sitten kun ne on kivuliaasti kasvattanut, niistä tulee vahvat ja ne kantavat vaikka minne. Sillä tiellä olet varmasti nyt kun uskaltaudut kirjoittamaan tänne.
Kiitokset vastauksesta Vyana. Piipero olis kyllä ollu hyvä nimimerkki ja otsikko pitäis olla siipiä kasvattamassa…
Näinhän sen on että pitää ensin tehdä hirveästi töitä itsensä kanssa jotta lähteminen onnistuu ja pysyy päätöksessään. Välillä sitä vain miettii onko mulla oikeus lähteä? Olenko tehnyt riittävästi että elämä voisi jatkua yhdessä? Mitä voisin vielä tehdä? Olenko vain luovuttaja,luuseri? Tällä hetkellä mielessä on erilaiset elämän arvot ja käytös. Mitä haluaa opettaa lapsille,millaisen aikuisen mallin haluan antaa…
Juoppo on juoppo, mitäs teen sitten kun ilkeä käytös jatkuu selvinpäinkin? Kuuntelen ja vaikenen. Tai kun sanon vastaan tulee riita… Sinä saatan pasta kun et muuten ymmärrä,vitun tyhmä. Minä katson suu auki ei noin saa toiselle puhua…
Sydän hakkaa kun ajattelen niitä sanoja mitä minulle sanotaan. Tuntuu pahalle ja mieli huutaa ei,ei.
Niin, tuo vaihe on kuluttava: kun mietti vakavissaan eroa ja lähtöä, mutta ei vielä ole siirtynyt tekoihin. Suosittelen toimintaa, käy järjestämään asioita, jotta ne etenevät. Yksi teko toisensa jälkeen vie siihen, että alkaa tapahtua.
Muutto pois alkoholistin luota ja ero oli itselleni ja lapsilleni parasta, mitä on tapahtunut vuosiin. On ihana nähdä lasten uskaltavan näyttää tunteitaan ja olla omia itsejään - samoin oma olo on keventynyt, kun se alkoholismiin elimellisesti kuuluva uhka ja arvaamattomuus on poissa meidän uudesta arjesta. Toki elämä on yllätyksellistä muutenkin, mutta musta aukko, joka vei meistä kaikista elämänilon, ei asu enää kanssamme. Suosittelen vahvasti eroamaan, etenkin jos on lapsia.
Piipertäjä, siivenisku kerrallaan siipesi vahvistuvat Mieti, millaista haluat oman ja lastesi elämän olevan vaikkapa vuoden kuluttua. Suunnittele ja ota selvää asioista, vaikka pieni askel kerrallaan. Kuvittele itsesi lapsinesi sinne päihteettömään ympäristöön omaan kotiin… Aseta itsesi ja lapsesi etusijalle, te olette tärkeitä ihmisiä. Ja viimein:
“Jos tahdot, sä osaat lentää…”
Kiitokset vastauksista! Pieniä asioita olenkin jo tehnyt muuton eteen, isoin muutos on varmaan tapahtunut oman pään sisällä. Kun yrittää katsoa tilannetta avoimin silmin niin näky on karu, niinkuin monella muullakin. Terapeuttini sanoikin kerran että mieti miten antaisit ystäväsi kohdella sinua… no jos ystäväni kohteisiin minua niin kuin puolisoni nykyään tekee en pitäisi yhteyttä lainkaan.
Tulevaisuutta miettiessä miehelläni on vain rooli lapsen isänä.
Miksi olen tässä vielä? Suora vastaus on pelko…
Rohkeutta ja voimia muutokseen! Jos mietit asiaa, niin huomaat, että pelko on varmasti arkipäivää, jos jäät jatkamaan elämää entisellään. Joskus voi olla hyvä hoitaa käytännön järjestelyt niin, että ei kerro muutosta alkoholistille etukäteen, vaan sitten tukijoukkojen kanssa kertarysäyksellä muuttaa pois.
Tarvittaessa apua saa viranomaisilta, jos on väkivallan uhkaa tai ollut jo väkivaltaa. Matalalla kynnyksellä kannattaa hakea apua itselleen ja lapsilleen viranomaisiltakin. Saako kysyä, minkäikäiset lapset teillä on?
Täällä palstalla on aiemmin vinkattu blogista Kuningatar Alkoholi, suosittelen sen lukemista, antaa kulmaa siihen, miten lapset kokevat alkoholismin ja miten pitkäaikaisia vaikutuksia sillä on lasisen lapsuuden eläneisiin. Siitä voit saada myös itse pontta irroittautua ja panna muutos käyntiin. Voimia!
Kiitokset vastauksesta ja kannustuksesta. Nyt on sitten päätös tehty, välivaiheen asunnossa asutaan ja omaa vuokrakämppää etsitään. Itse alkoholihan on ollut lähes poissa kuvioista mutta nähtävästi alkoholisti jos ei sulje kokonaan korkkia mitä vain voi tapahtua. Välillä olen sata varma päätöksestä ja heikkona hetkellä hirvittää mitä olen tekemässä. Kuitenkin noita hetkiä varten olen miettinyt valmiiksi mitä teen a. Mietin mitä kaikkea on jo tapahtunut b. Soitan hyvälle ystävälle C. Touhua lasten kanssa jotain kivaa tai lähden ulos.
Itse muutin pois kuukausi sitten yhteisestä talosta, joka myyty. Vaikka hän ei siellä itsekään enää asunut, koin paremmaksi muuttaa väliaikaiseen vuokralle. Myöhemmin omaan.
Jo nyt katson enemmän eteenpäin kuin taakse, joten ole levollisella mielellä. Voimia vapautuu, kun kaikki aika ei mene alkoholistista huolehtimiseen.
Sekoilen täällä väsyneenä.
Mieti, millaista haluat oman ja lastesi elämän olevan vaikkapa vuoden kuluttua. Suunnittele ja ota selvää asioista, vaikka pieni askel kerrallaan. Kuvittele itsesi lapsinesi sinne päihteettömään ympäristöön omaan kotiin… Aseta itsesi ja lapsesi etusijalle, te olette tärkeitä ihmisiä. Ja viimein: