seurustelu sekakäyttäjän kanssa

Eli siis olen seurustellut nyt n. puoli vuotta sekakäyttäjän kanssa (rillut, piri, kannabis, alkoholi jne…) ja olen menettänyt toivoni täysin.

Olen aina jaksanut uskoa, että poikaystäväni voisi muuttua. On ollut monia sellaisia päiviä, että poikaystäväni on pystynyt olemaan erossa kaikesta tosta mitä aikasemmin luettelin, paitsi alkoholista. Joka päivä on pakko juoda ainakin se kolme kaljaa tai muuten hän on tosi ärtynyt ja kireä. Se, että hän pystyy olemaan erossa noista päihteistä, tuo minulle aina sitä toivoa että hän pystyisi olemaan erossa niistä ja muuttumaan.

Mutta niinkun kaikki joskus haluaa lähteä viihteelle, niin haluaa myös hänkin ja nää viihdepäivät kestävät sen viikosta-kahteen… Ei mun mielestä niinkään normaalia ja siinä ollaan sitten kokoaika ihan tutkalla.

Huomattavaa parannusta on siis tapahtunut, mutta en tiä jaksanko itse enään. Mitähän tässä pitäis tehdä? Odottaa jotain ihmeparannusta vai yrittää vaan jatkaa omaa elämää? (Joka tulee olemaan tietysti todella hankalaa, koska rakastan poikaystävääni aivan valtavasti, usko vaan alkaa hiipua.) Tarvisin viisaan ihmisen neuvoja, että saan taottua jotain päähäni… :open_mouth:

Mene Al-Anoniin miettimään, tarvitsetko tosiaan tätä miestä. Tämä on sellainen viisaan ihmisen neuvo.

Tilanne lähtee tuosta todella harvoin ylöspäin ja jos lähteekin, yleensä vain väliaikaisesti. Jos riippuvainen ei hae apua, paraneminen on mahdotonta…

Tämä oli sellaisen ihmisen neuvo, joka on nyt vähän viisaampi kuin vielä keväällä. Olen muuttamassa omaan kotiin ja lopettamassa haihattelut kenenkään raitistumisesta.

Al-Anon on oikea paikka, jatkoitpa suhdetta tai et. Olet kuitenkin jo joutunut epämiellyttäviin tilanteisiin, jotka johtuvat riippuvaisen sairaudesta ja koska sanot rakastavasi, sinun pitäisi ehkä selvittää itsellesi, onko se kuitenkin ennemmin sinun omaa riippuvuutta, roikkumista haavemaailmassa, jollaista odotat teillä olevan sitten kun poikaystäväsi raitistuu tai muuttuu kohtuukäyttäjäksi. Puoli vuotta on lyhyt aika ja varsinkin nuorena sitä uskoo rakkauden kaikkivoipaisuuteen ja parantavaan voimaan. Myös täällä Kotikanavalla voit lukea kertomuksia seurustelusta, asumisesta ja eroamisesta riippuvaisen kanssa. Huomaat ehkä samankaltaisuuksia omaan tilanteeseen, saat ehkä rohkeutta omaan ajatteluun ja voimia oman elämäsi elämiseen.

Päihderiippuvainen ei lopeta juomista ym sinun vuoksesi, ei koskaan. Hän tekee sen itsensä takia, jos tekee.

Elämä on valintoja. Minullekin sanottiin vollottaessani täällä jotakin kamalaa iltaa, että olen sen itse valinnut. Jokainen valitsee itse oman elämänsä, jos ratkaisusi on odottaa jonkun toisen raitistumista, se on silloin sinun elämäsi valinta. Voihan siinä aika käydä pitkäksi ja itku tulla monta kertaa.

Kun sulla alkaa itsellä olla jaksut loppu läheisen addiktioiden takia, on aika miettiä sitä omaa elämää ja terveyttä. Addiktoitunut sairastuttaa myös lähimmäisensä jolloin hän vie teidät molemmat “helvettiin”. Jos et pidä siitä mitä hän tekee itselleen niin miksi sallisit hänen tekevän saman sulle? Jos et soisi hänen joutuvan syvemmälle suohonsa, miksi itse vapaaehtoisesti astuisit sinne.

Vaikka kuinka rakastaa toista, ei voi häntä pelastaa jos hän ei itse halua. Ja koska hän on addikti, ei voi uskoa jos hän sanoo haluavansa. VAIN TEOT MERKITSEVÄT.

En voi sua neuvoa, mutta itse henkilökohtaisesti en lähde enää moiseen helvettiin mukaan kun olen kerran sieltä pois päässyt. Arvostan tätä ainokaista elämääni likaa uhratakseni sitä huumeille tai alkoholille missään muotoa, en suoraan enkä välikäsien kautta.

Voimia sulle vaikeaan tilanteeseen.

Lue mun ketju “Sekakäyttäjän valehtelu, kaikki onkin vain mun syytä?”… en todellakaan suosittele! Tunnettiin pari kk… muutettiin kämppiksiksi… asuttiin 8kk yhdessä ja irti pääseminen tästä paskasta on nyt kestänyt yli vuoden, eikä loppua näy vaikka hyviä hetkiä onkin nyt jo paljon paskoja enemmän. Ole kiltti ja pelasta itsesi vielä kun voit! Päihdeongelmaiselle ykkösenä ovat aina aineet, ei parisuhde.

Jostain syystä rakkaus saa erilaiset mittasuhteet kun mukana on päihdeongelma. Omista rakkauksistani tämä rakkaus alkkikseen on aivan oma lukunsa. Se ehkä johtuu epävarmuudesta - jostain syystä kun olin eksäni kanssa, minusta tuntui että meidän kanssa on joku enkeli koko ajan samassa huoneessa… ajattelen edelleen niin että meidän suhteemme on jotain yliluonnollista, hienompaa kuin mikään muu. Kun asiaa ajattelee järjellää, tajuaa sen johtuvan siitä että päihdeongelmaisen kanssa tottuu kaiken aikaa tutkimaan hänen ilmeitään ja eleitään pysyäkseen mukana hänen kulloisissa mielialoissaan - sitten siitä ihmisestä tulee kai pakostakin haukattua suurempi pala kuin ihmisestä sellaisissa suhteissa missä toinen on vaan tavallinen ja tapahtuu vaan tavallisia asioita …ja minä pysyin itse kokonaisena enkä pienentynyt pisteeksi mikä tapahtui alkkiseksän rinnalla!
Puolen vuoden jälkeen olisi ehdottomasti kannattanut hypätä kyydistä!!! Ja uskoa se, että tämä rakkaus ei ole sen ihmeellisempää, se vaan syö sinua ennemmän kuin muut asiat elämässä.

Mä jotenkin kadehdin tätä kommenttia. Koska mä ajattelen alkoholismista niin, että lähelläni on kuolemansairas ihminen, ja itken ja itken ja suren sitä asiaa, lopputuloksena varmaan (ja onhan se nytkin näkyvissä) kaksi aivan voimatonta ihmistä - eikä tietenkään missään ole ketään kuka olisi halukas minut nostamaan tästä minun suostani, se olisi siis tehtävä itse - nostamalla pää pystyyn niin kuin Medusa.

Samoilla ajatuksilla olen Medusan kanssa. Itselleni oli pitkä ja vaivalloinen prosessi tajuta tilanne ja harasin vastaan kaikilla keinoilla, etten olisi joutunut myöntämään, ettei mitään ole minun tehtävissäni. Oli iso herätys tajuta, että jos aion elää elämääni tässä ja nyt, niin silloin on myös itse päätettävä, mitä sen tämän hetkisen elämän haluaa olevan. Jos hyvä olo tulee ainoastaan sellaisesta hyvästä, joka joskus hetkellisesti on ollut tai niistä unelmista, joita ahdistuksen keskellä toivoo tulevalle, niin jotain on pahasti pielessä. Elämä voi oikeasti olla mielekästä ihan joka päivä - vaihtelevasti mutta kuitenkin! Edelleenkin huomaan ihmetteleväni sitä, miten kivoja asioita voi tapahtua. Alkaen siitä, että saan tulla töistä siistiin kotiin ja nukkua öisin täydet yöunet kenenkään oluenjuonnin häiritsemättä.

Eroaminen sattuu kyllä niin julmetusti ja on ylipäänsä niin rankka ratkaisu, että siitäkin syystä siirsin sitä monta vuotta. Mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että mieluummin otin sen eron tuoman kivun ja pahan olon ja kärsin yksin kuin voin pahoin sellaisen ihmisen seurassa, joka ei tehnyt elettäkään tilanteen parantamiseksi. Nämä eron aiheuttamat olot nimittäin pikku hiljaa helpottaa ja elämä käy keveämmäksi, kun taas suhteen jatkuessa ei vain olisi voinut tulla muutosta kummankaan elämään.

Voimia sulle, Vieras!

Parveke on jotenkin tajunnutkin tämän asian, järjellä. Tunteethan onkin sitten ihan oma lukunsa.

Minusta seurustelu alkoholistin kanssa on ollut kummallinen paketti sinänsä: kenenkään muun kanssa en ole kokenut yhtä pahoja torjumisia, pettymyksiä, turhia toiveita, nöyryytyksiä ja katsonut enemmän tosi-TV:tä ja lukenut mitäänsanomattomia iltapäivälehtiä kuin tämän ihmisen kanssa seurustellessa. Hämmentyneitä onnenhetkiä on ollut vähän ja nekin kamalien riitojen jälkeen, kun on vihoissa menty nukkumaan ja aamulla herätessä toinen on käyttäytynyt kuin ei mitään riitaa olisi ollutkaan. Hän ilmeisesti nukkuu vihansa pois ja kokee öisin täydellisiä muistinmenetyksiä ikävien asioiden suhteen.

Silti olen päätynyt naimisiin ja asumaan yhdessä, viettämään kaiken aikana odottaen, että jotakin ihanaa tapahtuisi. Joskus minut palkitaan, kuten eilen, kun mies vei minut ulos syömään odotettuani ensin puoli päivää, että hän heräisi, sitten puoli päivää että hän lopettaisi nettisurffailun. Kuin koira odotan vieressä kuuliaisena ja aina tottelevaisena, mihin suuntaan toisen mieliala tänään menee.

Kiittihei, kuun alusta osoite vaihtuu monensadan kilometrin päähän. Vaikka itkisin silmät päästäni, uskon sen olevan parempi ratkaisu kuin jäädä heiluttamaan häntää välinpitämättömälle sohvaperunalle. Aion hoitaa itseäni kuuntelemalla “ihan vitun outoa musiikkia” ja lukemalla “liian paksuja ja vaikeita kirjoja” sekä käymällä “juorujumpassa” ja “haisemalla hieltä” kunnon lenkin jälkeen. Ehkä jopa maalaan “omituisen” taulun tai käyn katsomassa gallerioissa taidetta, jota “kukaan ei tajua ja joka kustannetaan verovaroista”. Aion myös sisustaa “kirppuisilla ja homeisilla vanhoilla räteillä”. Hipsuissa olevat ovat mieheni mielipiteitä entisistä (ja tulevista)harrastuksistani.

Tutkaile siis, hyvä ketjun aloittaja, mielessäsi näitä asioita: koetko paljon ristiriitaisia tunteita, odottelua? jätätkö toteuttamatta omia haaveitasi esimerkiksi koulun, työn, harrastusten, omien ystäviesi suhteen toisen vuoksi? oletko joutunut kestämään paljon pettymyksiä? pelkäätkö toisen juomista?

Hyvät kanssasisaret, juuri nyt mulle tekee niin hyvää lukea tätä kaikkea, kun oma häslääjäni on itkenyt tekstiviestein perään koko viikonlopun. Kerjää huomiota.

Toiv. aloittaja tulee pian kertomaan, miltä nyt tuntuu.

nää on todella viisaita sanoja - hauskasti tosi-tv -kommentin kohdalla tajusin miten samanlaisia tunnelmia voi suhteissamme olla… sitä iänikuista odotusta että jospa huomenna sitte sinne kaupungille ja museoon… huomista ei tullut.
Mun pitää kertoa, kun en muista missä vaiheessa olen kertonut, että minähän en asunut suuren rakkauteni kanssa yhdessä eli kaikki nekin vuodet olen saanut harrastaa juuri sitä mitä olen harrastanut. Mä odotin eksäni vierellä (a.heräämistä, b.että lähdettäis jonnekin c.että tultas pois sieltä mihin lopulta aina päädyttiin eli kapakasta) aina kun olin hänen luonaan eli useimmat viikonloput. Mä en kärsinyt sillä lailla hänen päihteidenkäytöstään, se oli hänen juttunsa – mutta minuun sattui niin helvetisti kun siihen sitten vuosien myötä tuli nämä toiset naiset eli kun eksän moraali muuttui sen kapakan moraalin mukaiseksi. Kaikki muu oli ok, vaikka joi rahansa, oli tympeä jne. ja sen voin aloittajalle kertoa, että mun eksä oli ensin uskollinen, se rapistui siinä ajan mittaan ja ainakin nyt näyttää että jatkaa samoilla linjoilla. Tunnen rakastavani häntä edelleen aivan valtavasti - mutta ollaan sellaisessa pisteessä mistä ei pääse yli.
Ja minä mietin nyt, kumpi satuttaa enemmän, olla erossa vai olla tekemisissä ja sulattaa se, että hän nykyisin kuvittelee olevansa gigolo. Viekö se mun itsetuntoa alaspäin, jos kaveeraan hänen kanssaan vaikka en seksuaalisesti kelpaa enää hänelle vai olisiko asiat vaan nyt niin, että hän itseasiassa on sellainen “parin kuukauden panomies” että mua ei edes kiinnosta saada niitä sukupuolitauteja mitä hän kerää siellä lähiönvalloitusretkillään. ???