sen täytyy loppua nyt!

Hei!
Vuosien itsepetoksen jälkeen minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa.
Olen onnistunut menettämään perheeni,20 vuoden elämäntyöni,kotini ja viimein terveytenikin.

Kun reilu kaksi kuukautta sitten olin valmistautumassa viimeiseen näyttötutkintooni viidentoista kuukauden aikuisopiskelun päätteeksi,tajusin käsieni tärisevän niin pahoin, että oli pakko hakea apua.
Apuahan minut oli jo pakotettu hakemaan aiemmin kun luonani asuva poika oli oireillut koulussa, ja jouduimme lastensuojelun asiakkaaksi. Olin onnistunut kiemurtelemaan skarppaamisen jälkeen asiakkuudesta irti, ja jatkanut sitten a-klinikalla käyntiä vapaaehtoisesti, mutta en täysin sydämin, vielä asioiden todellisen vakavuuden kieltäen.
20 vuotta olen tuhonnut kaikkea sitä mitä samassa ajassa olen onnistunut pystyttämään-pala palalta ja ryyppy ryypyltä.Välillä hieman kunnostautuen mutta aina samaan palaten. Nyt kuluneet 2 kuukautta ovat pisin nollajakso, jonka olen pariinkymmeneen vuoteen saanut aikaiseksi.
Perheeni hajosi 4 vuotta sitten ja kaksi vuotta sitten meni se yrityskin ja oma koti siinä sivussa, ei tosin pelkkään ryyppäämiseen, mutta olihan se vaikuttamassa avioeron ja laman ohella.

Nyt on jäljellä vain 3 lasta, jotka rakastavat kuitenkin isäänsä, mutta kun isä osaa oikein rakastaa itseään.

Olin onnistunut myös saamaan pysyvää haittaa itselleni, sillä reilu puolitoista vuotta sitten minulla todettiin diabetes, jonka tyyppi on vielä epäselvä. Insuliinipistoshoito aloitettin välittömästi. Kaksi vuotta sitten vatsani oireili rajusti pariin otteeseen, mutta hoitoon en kuitenkaan hakeutunut. Silloin päivittäiseen alkoholinkäyttöön, jota oli jatkunut jo 10 vuotta kuuluivat myös bentsot, ei päihtymistarkoituksessa, vaan unettomuuden vuoksi…huono yhtälö… ja haima ilmeisesti ei tykännyt.

Suurin huoleni on selviytyä elossa kaiken tämän kaaoksen keskeltä ja pystyä olemaan lapsilleni isä.

Olen lapsilleni ja exälleni viimein tunnustanut ongelman syvyyden ja pyytänyt anteeksi aiheuttamaani kärsimystä. Kohta täysi-ikäiselle tyttärelleni paljastin koko ongelman syvyyden hän sanoi rakastavansa minua ja olevansa minusta ylpeä…
Isänpäivänä olin ollut 3 viikkoa kuivilla, pisin jakso pariin vuoteen,kun aamulla antabuksia ottaessani näytin purkin 17-vuotiaalle tyttärelleni. Hän sanoi minua salkkareiden Sepoksi, ja sitä kai minä olenkin.Melkoisen herkkä ja kiltti mies, mutta riippuvainen…
Riippuvuuteni on niin voimakas, että tuon diabetesdiagnoosinkaan jälkeen en lopettanut, vaan uuden kriisin koittaessa pakenin yhä syvemmälle pulloon, jo niin syvälle, että 6 kuukauden rankan jakson jälkeen diabeteskontrollin labra-arvot näyttivät niin punaista, että minut kutsuttiin välittömästi polille, josta pääsin vatsan tähytystyksen ja uusien kokeiden jälkeen pois. Veriarvot olivat niin pielessä kuin vain voi olla…

Kolme viikkoa jaksoin, ja kun arvot alkoivat normalisoitua, myös meno palasi mutta ei aivan niin pahana.
Sain aikuisopiskeluni suoritettua loppuun hyvin arvosanoin, ja syksyn tullessa vähentelin ja sain kehuja lääkäriltäni, kun verikokeet näyttivät kuntoutumista, mutta korvienväli oli ihan palasina.

Viimeinen desperadovaihe ei ollut kuin kuukauden mittainen eikä etanolilisesti kovinkaan paha omalla päihdehistoriallani mitaten, mutta yhdessä iltaisin uudelleen aloittamieni bentsojen kanssa tulos oli huono, bentsotärinät olivat vielä pahemmat kuin muistin.
Olin matkalla kohti toimintakyvyttömyyttä. Jätin mökäöljyn pois lokakuun lopussa, mutta oli pakko hakea a-klinikalta vielä tenoxit kotikatkoa varten.
Olen nyt ollut ilman bentsojakin viitisen viikkoa…
Antabukset olivat nostaneet hieman alat-arvoa joka ennen viime mökellysvaihetta oli ollut viitealueen sisällä, ja gt-arvokin oli silloin ok.
Kävin eilen diabetespolin labrassa ja ensi viikolla saan tulokset…
Aika kipeä mies, mutta toivon että pääsisin tästä itsensä ja muiden satuttamisesta…
Raitista vuodenalkua kaikille kohtalotovereille!

Hei!
Paljon olet menettänyt elämässäsi ja suru siitä, miten elämä on mennyt, välittyy hyvin tekstistäsi.! :smiley: Sinulla on todellakin paljon “hyviä syitä” lopettaa kännääminen… eikä oma terveys ole se vähäisin. Kiitos, kun kirjoitit tänne plinkkiinja onnea uuteen raittiiseen elämään.

Tervetuloa alkoholikko ja samaa minäkin toivotan: tsemppiä uuteen raittiiseen elämään! Hyvällä alullahan se onkin jo. Älä anna periksi, vaan sisulla eteenpäin! :slight_smile:

Näin perjantai-illan ratoksi palaan vielä tänne.
Yritän selvillä ajatuksiani, ja aiempia tekemisiäni ja tekemättä jattämisiäni, ihan konkreettisesti, sillä jotain paperijuttuja on vielä epäselvänä tuohon jo päättyneeseen yritystoimintaan liittyen.
Huomaan, että oma keskittymiskykyni on täysin nollassa vielä kohta yhdeksän viikon kuivan kauden jälkeen, tuntuu jopa siltä että ajatus juoksi huomattavasti paremmin ottoaikoina. Tosin näiden nyt työn alla olevien asioiden ajoista ja tehdyistä päätöksistä minulla ei ole selvää mielikuvaa, se ajoittui pahimpaan masennus-desperadovaiheeseen jolloin kuukauden xanorit ja zopinoxit meni parissa viikossa ja sitten lopetin ne ja ottamisen kuin seinään.
Viimeisen puolentoista vuoden opiskeluun keskittyminenkin tuntui helpommalta kuin nyt ihan simppeli mappien selaaminen ja muutaman lomakkeen täyttö.
Tiedän pikäaikaisen alkoholinkäytön vaikutuksen kognitiivisiin kykyihin, mutta yllätys on ollut se, että vaikutus tuntuu näin voimakkaasti nimenomaan sen lopettamisen jälkeen, eikä sen aikana.
Juomattomuus on ollut ensimmäisen 10 päivän jälkeen yllättävän helppoa. hieman olen joutunut painimaan tuon diabeteksen kanssa, koska alkoholi vaikuttaa laskevasti verensokeriin. Olenkin joutunut lisäämään insuliinimääriä saadakseni lukemat pysymään tavoitelukemissa.
Unettomuus oli aluksi tenoxien jälkeen aika armoton kaveri, mutta nyt sekin asia on parantumassa. Yhtäjaksoiset unijaksot ovat tuollaista 6 tuntia yössä, eikä painajaisia ole ollut. pahimpia ovat tosin unet, joissa asiat ovat hyvin, ja siihen armottomaan kylmään pimeään herääminen saa välillä tämän miehen hajoamaan todella pahasti.
Nuorimmaisen poikani kanssa tapaamme niin usein viikonloppuisin kuin se on mahdollista, ja pyrinkin tekemään ihan samoja asioita hänen kanssaan kuin muutama vuosi sitten. Pulkkailua, uimahallireissuja makkaranpaistoa laavulla, letunpaistoa ja ihan vain vierekkäin olemista ja höpöttelemistä kaikista maailman asioista. Nyt vain sillä pienellä erotuksella…Suurin onnentunne tällä hetkellä on nukahtaa lauantai iltana uima-tai pulkkareissun jälkeen väsyneen pienen miehen viereen saman peiton alle, ihan vain pepsodentti hengityksessä tuoksahtaen ja olla onnellinen siinä hetkessä, edes sen pienen hetken. Nyt tulee itku :frowning:
Seuraavaan kertaan on vielä yli viikko…
Ei jaksa enempää palaan kun saan itseni vähän kasaan

No hajosinpa sitten taas vielä ihan atomeiksi tai kvarkeiksi asti, kun tuo juuri mainitsemani pieni mies soitti, ja kertoi ensi viikonlopun varalle tekemistään suunnitelmista ja höpötteli viikon kuulumiset. Telkkarissa on menossa kuulemma Paluu tulevaisuuteen trilogian ykkösosa, leffa jonka itsekin kävin katsomassa teatterissa pariinkin kertaan siinä viattomuuden aikana, ennen tämän riippuvuuden hankkimista.
Olen kuitenkin siinä mielessä onnellinen, etten ilmeisesti ole lapsiani onnistunut vieraannuttamaan itsestäni. Kannattaa olla siis iloinen pienistä asioista-sitähän minä sille exällekin tolkutin…(“pipettipippeli-minäkö”) :laughing:
Vitsi vitsi…
Kuuntelin tuossa hetki sitten Stingin kipaletta, ja voisinkin päättää tämän purkauksen siihen kertsiin-

“I´m so happy-that I can´t stop crying,
I´m just laughin´through my tears…”

Siinäkin mielessä, että sinulla on nyt kaikki mahdollisuudet korjata elämäsi ja suhteesi läheisiisi ym. Asiat ei tule olemaan helppoja se on varmaa, mutta kannattaa olla kärsivällinen ja uskoa siihen, että hyvät työt rangaistaan varmasti. Tänään myös niiden ilojen ja onnien perustat rakennetaan, rehellisyyden varaan.

Voimia sinne.

Voin vain kuvitella sitä onnen tunnetta sen pikku miehen vieressä :slight_smile: Elämän sisältöä sinulta ei tunnu puuttuvan. Tsemppiä Sinulle jatkoon!

Moi Alkoholikko!

Suht kovan linkouksen läpi olet tullut, ja tuo vaikuttaakin sen verran kovalta “loppulinkoukselta”, että tuon jälkeen voisi hyvinkin avautua ihan uusi elämä ja toipumisen tie.

On varmasti kovaa touhua opiskella aikuisopiskelijana näyttötutkinto juoden samalla niin rankasti että terveys menee, joten ainakin sinnikkyyttä ja voimaa sinulla on. Minulla on aavistus asiasta, koska olen itse suorittanut viimeisen 4 vuoden aikana kaksikin näyttötutkintoa aikuisopistossa, joista ensimmäisen aikana vielä dokailin ajoittain. Satunnaisesti, mutta joskus hyvinkin rankasti.

Sinulla on paljon arvokasta sisältöä elämässä, kuten perhe, lapsesi ja uusi ammatti. Nyt alkuvaiheessa myös raitistumisessa ja alkoholismista toipumisessa on elämänsisältöä kerrakseen. :slight_smile:

Diabeteksen hoitaminen tai kurissa pitäminen on tietysti se vähän epämukavampi elämän sisältö, mutta onneksi diabeteksen kanssa voi elää ihan hyvää elämää, varsinkin kun löytää itselleen sopivan ruokavalion ja on mahd. lääkitys tukena.

Tämä onkin juuri pitkälle edenneen riippuvuuden merkki. Alkoholisti tarvitsee lopulta alkoholia pysyäkseen toimintakykyisenä, ja alkoholin loppuessa vierotusoireet romahduttavat toimintakyvyn. Pitää alkaa “juomaan itsensä selväksi”, niinkuin osuva sanonta kuuluu.

Mutta tuostakin asteesta toipuu kyllä. Ihmisen elimistö ja psyyke on ällistyttävän hyviä korjaamaan itse itseään, kun lopetamme vain itsemme myrkyttämisen.

Täällä taas, ja luultavasti vielä monta kertaa.
Juomattomuus on ollut aika helppoa, vaikka nuo muut ongelmat tuntuvat kaatuvan päälle.
Eilisiltana olin saunomassa läheiseni luona, kun hän sai lievän sairaskohtauksen ja päädyimme lanssilla päivystykseen, josta onneksi parin tunnin tarkkailun jälkeen pääsimme lähtemään takaisin pelkällä säikähdyksellä.

Siinä aulassa istuessani katselin sitä normaalia keskussairaalan akuutin arkea, ja mietin kuinka se terveys on kuitenkin niin käsittämättömän tärkeä asia, ettei sitä tajua ennenkuin sen itse, tai joku itselle rakas sen menettää.

Minä en tajunnut edes siinä vaiheessa, kun vietin sen muutaman päivän siellä sairaalassa diabetekseni toteamisen yhteydessä. Verensokerit olivat ensiavussa reilusti yli 30. Tipassa kolme päivää ja kotiin harjoittelemaan insuliinihoitoa, ja iltakaljat siinä opiskellessa. Onneksi opin sen homman kohtuullisen nopeasti, enkä onnistunut saamaan yhtään todella vakavaa hypoglykemiaa, vaikka yksi oli todella lähellä,kun olin illalla tissutellut ja nukahtanut syömättä iltapiikin jälkeen. Onneksi poikani kotiin tullessaan huomasi heikon tilani. En päässyt nousemaan sängystä, ja toi minulle vaarhterasiirappia ja vettä.

Tuosta kului kuitenkin vielä 15 kuukautta, ennenkuin se läträäminen loppui.
Se hätä, minkä itse eilisiltana koin minulle rakkaan ihmisen hyvinvoinnista, oli pojallani varmasti moninkertainen silloin kun itse olin kauheissa hypoissa, hiestä likomärkänä ja tomintakyvyttömänä.

Kun asioiden todellinen kauheus minulle tämän loppuelämän kestävän prosessin aikana alkaa nyt vähän kerrallaan hahmottumaan, iloitsen jokaisesta hetkestä jonka voin elää aiheuttamatta lisätuskaa minulle rakkaille ihmisille.

Tervehdys holikko,

Ja kiitos kirjoituksistasi. Minulla kännisten mokailujeni takia todella hankalat tilanteet lapsieni suhteen edessäpäin, kirjoituksesi antaa hyvää vertailupintaa ja voimaakin asioihin - emme ole ainoat. Toivon, että minäkin vielä joskus pystyn nukahtamaan lapsieni unta kuunnellen - pidä siitä kiinni, jos suinkin vain pystyt.

Minä mokaillut juuri niillä osa-alueilla jotka ovat elämässäni kaikkein tärkeimmät. On se kumma että ihminen toimii juovuksissa aivan järkensä vastaisesti. Työn olen pystynyt pitämään ja asunnon, ja nyt ajattelen, kun raitistuminen on vahvasti mielessä ja jo liikkeellä, että onneksi niitä en mennettänytkään. Ainakin nyt ajattelen näin, juomiset on nyt juotu. Kuitenkin pakko edetä päivä kerrallaan.

Paljon olen miettinyt mihin olen alkoa tarvinnut. Olen sosiaalisesti arka ja ajatellut että se auttaa minua ko. tilanteissa, ihan vastakkaisen sukupuolen lähestymisestä lähtien. Kuitenkin, viimeisen parin vuoden juomiseni ovat olleet kotona yksin juomista ja pahimmillaan muutaman kerran lasteni läsnäollessa. Eli selitykseni on ihan pielessä, enhän ole ollut missään ravintolassa tai tanssipaikassa tai muussa kun olen juonut vaan yksin omassa kodissani. Tätä olen tässä tänäiltana mietiskellyt kun olen miettinyt mitä menetän kun lopetan juomiseni. En pysty tutustumaan enää uusiin ihmisiin tai en ole enää hyvä seuramies tms? Helkkari, enhän ole aikoihin juonut enää sellaisesta syystä vaan henkilökohtaisen passivoitumisen ja totutun tavan mukaan sohvassa televisiota katsellen ja omaa erinomaisuuttani egoillen. Tässäkin yksi hyvä syy lopettaa juominen: sille ei ole olemassa mitään järjellä selitettävää syytä, se on vain totuttu tapa.

Tsemppiä sinulle: sinulla paljon vielä hyviä asioita edessä. Sairastua voi kuka tahansa ilman alkoakin, huomisesta ei kukaan tiedä. Ja ehkä sen pahimman aiheuttaa kuitenkin läheisimmilleen, ei itselleen.

Kyllä sen pahimman aiheuttaa myös itselleen ja sitä kautta sitten suhteilleen ja läheisilleen: omaa itseään ei tarvitse yhtään vähätellä hakiessaan raittiudesta parempaa elämää. Siitä se lähtee sitten kuin itsestään versomaan hyväksi ja välittyy laajemmallekin. Minä olen sitä mieltä, että alkoholistin kannattaa pitää tietyllä tavalla kiinni omasta egoismistaan, kun alkaa muuttaa elämäntapojaan ja luopuu tavallaan kaikkein rakkaimmasta ystävästään: on hyvä haluta itselleen jotain vielä parempaa. Yksi vielä parempi asia on tietysti se, että selvänä pystyy hyviin suhteisiin, nauttimaan elämästä ja toistenkin seurasta. Luulen, että aikojen kuluttua vieraisiin ihmisiin tutustuminenkin tulee helpommaksi, kun alkoholi jää pois kuvioista. Sitä paitsi, jos viihtyy kotisohvalla ja tykkää televisiosta tjms., niin mitä pahaakaan siinä olisi :slight_smile: Ja jos sitten haluaa lähteä ulos, voi ulkoilla, käydä kahvilassa, leffassa, teatterissa jne. Minun elämäni on aina hauskempaa, kun tulee jääkiekosta tai jalkapallosta isompia arvoturnauksia :wink:

Moi Antilooppi,

Kiitos kommenteista, niissä on järkeä. Minä varmasti tässä heikolla hetkelläni vain niin valtavan armoton itselleni. Tätäkin syytä tarkkailla, on varmasti yksi syy jos retkahtaisin. Ja tiedän, että kyllä ne itsesyytökset tässä helpottaa, kun antaa vain ajan ja hyvien tekojen tehdä työtään. Kultainen keskitie … sille pitää pyrkiä.

Tsemppiä!

Armottomuus on tuttua itsellenikin ja väitän, että monelle muullekin on vaikeinta antaa anteeksi juuri itselleen: jättää asioita taakseen, ymmärtää itseään, toivoa itselleen jotain parempaa sen sijaan kuin toivoisi saavansa miltei rangaistuksia kaikinpuolisesta huonoudestaan. Moni juoppohan kuvittelee itsensä koko ongelmaksi sen sijaan, että ymmärtäisi ongelmansa estävän häntä itseään olemasta se, mitä hän oikeasti on.

Et sinäkään Jukkis ole tahallasi juonut itseäsi riippuvaiseksi, et ole tehnyt sitä pahuuttasi, huonouttasi tai tahallaan. Suomessa on kai puoli miljoonaa samanlaista, en ihan tarkkaan tiedä ongelmaisten määrää, mutta jotain 200 - 500 000:n välillä se taitaa olla. Ja siihen juttuun kuuluu tämä, että me alamme kuvitella itsemme muuksi kuin mitä olemme: alamme uskoa itsekin siihen, ettemme rakasta lapsiamme riittävästi, koska juomisemme estää meitä rakastamasta heitä tavalla, johon haluaisimme kyetä - ja johon kykenemmekin, kunhan pääsemme vapaiksi alkoholista ja saamme tilaa itsellemme. Näin uskallan väittää. Eihän alkoholiriippuvainen voi selata edes lehteä ilman pelkoa, että Lapin Kullan mainos alkaa juotattaa. Sellainen on minullekin tuttua ja ymmärrän sen nyt johtuneen riippuvuudestani. Niin mahtava voima sillä on eikä sitä kukaan pysty ratkaisemaan ihan sormia napsauttamalla. Se ei ole yksin selkärangasta ja miehen kunniasta kiinni.

On tämä niin saatananmoinen riesa elämässä, että mitä pikemmin siitä saamme niskalenkin, sen parempi.

Moi Antilooppi,

Viisaita ja lohdullisia sanoja. Kiitos niistä.

Moi vaan, kävin muuten juuri tutkimassa asiallesi omistettua ketjua! Näen surullisen ja lyödyn miehen, mutta hyvin vilpittömän. Pidä tuosta rehellisyydestäsi kiinni ja hae apua ongelmiisi, pysy täällä mukana ja auta sinäkin meitä.

Parin päivän hiljaiselon jälkeen täällä taas.
Tämä viikko on mennyt kokolailla seesteisissä merkeissä. Liikunta on tehnyt todella hyvää ja sain melatoniinitkin hankituksi, ja ne toimivat toistaiseksi todella hyvin.

Työsopimus tehdään huomenna, mutta pesti on vaikea saada pitää, eli “tulos tai ulos”- systeemistä on pitkälti kyse :confused: :confused: Silti kaikki aktiivisuus on hyväksi. Vaikka vain lyhyen aikaan haluan kuulua johonkin ja tehdä parhaani. Korkealta en putoa, enkä syvemmälle halua enää valahtaa…

Jouduin peruuttamaan a-klinikka-aikani tuon työhomman takia, mutta yritän taas saada mun mentorin kanssa treffit mahdollisimman pian, vaikka toimiston nätti tyttö sanoi että näin pyhien jälkeen ajat on aika tiukassa :frowning:

Lääkärikin soitteli maanantaina ja antoi myöhästyneen joululahjan- kaikki labra-arvot olivat paremmat kuin vuosikausiin,eikä pitkät verensokeritkaan olleet huonot… Se välitön kuolemanpelko väistyi mielestäni hieman.
Vireystila ja järjenjuoksu ovat parantuneet muutamassa päivässä huomattavasti,eli kyllä tämä juomattomuus on ainakin tälle ukolle tehnyt tosi hyvää.

Saan sen pienen AngrybirdLepakkomiesSkywalkerin taas luokseni perjantaina työpäivän päätteeksi, joten tämä viikko on ollut paras piiiiitkiiin aikoihin- elämisen arvoinen.
Kirjoittelen tätä sauvalenkin jälkeen pienessä hiessä. Pullo vissyä ja melatoniinit huiviin suihkun jälkeen ja nukkumattia saalistamaan.

“mitään en oo ottanu”

Hei!
Onneksi olkoon uudesta työstä ja paremmista labra arvoista! :smiley:

Tuntuu, että alat saamaan elämästä kiinni ja olet saanut toivoa elämään :smiley: , Sinun ei tarvitse enää tuhota itseäsi.

Pidät vain kiinni niistä kahdesta," päätöksestä lopettaa ja lopettamisessa pysymisessä", vaikka asiat olisi kuinka huonosti tai kuinka hyvin :smiley: Juoppo kun ei tahdo kestää sitäkään, että hyvin menee :blush: Olet ansainnut kaiken hyvän itsellesi niiden synkkien vuosien jälkeen.

Tsemppiä Sinulle!

Hyviä kuulumisia sinulta, Alkoholikko!

On tosiaan niin, että me olemme pitkässä juoksussa ikään kuin sopeutuneet elämään elämää, jossa ei KUULU mennä hyvin - ja kun se poikkeaa siitä totutusta normista, niin hyvin menemistäkin voi olla vaikea sietää. Itse muistan joskus “kärsineeni” jonkin aikaa ns. “raittiuden nousuhumalasta”, joka silloin jäi onnekseni melko lyhyeksi: se tuntui paikoin jopa euforiselta olotilalta ja johti omanlaiseensa levottomuuteen. Sain havaita, että sen kanssa joutuu olemaan varovainen.

Mutta toisaalta on niin, että epätoivosta nousee kaikki toivo. Kun alkaa elää jotenkin edessä olevaa kohti ja sanoutuu irti pelkän menneisyytensä kanssa piehtaroimisesta, vapautuu energiaa aika paljon. Kaikki askeleet kohti parempaa elämää, vapautta riippuvuudesta, ovat merkittäviä. On hyvä kuulla, että kroppakin antaa aihetta uskoa hyvään elämään vielä edessäpäin ja että suhde Luke Skywalkerin kanssa voi edelleen kasvaa ja syventyä. Työkokemus ja yleensä työn antama tarkoitus ovat tärkeitä niin tätä päivää kuin tulevaisuuttakin ajatellen. On synkkiä vuosia takana ja paljon hätää, mutta kaikki edellytykset ovat koossa siihen, että eräänä päivänä nuo kokemukset osoittavat merkityksensä myös sille, että osaat antaa paljon arvoa hyvälle elämälle ja vapaudelle, joka ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Ei sitä turhaan sanota, että heikkoudestaan ihminen ammentaa kaiken voimansa.

:slight_smile:

Wow mikä viikko!
Sain pari tuntia sitten tuon Skywalkerin kaveriksi ja ollaan pari tuntia tuijoteltu Paluu Tulevaisuuteen II -leffaa, ja olen aika pähkinöinä… :smiley:
Se aiemmin mainitsemani duunihomma alkoi siis parin hätäisen perehdyttämispäivän jälkeen ihan oikeasti eilen, ja työ ei ollut minulle millään lailla tuttua.
Nyt kun olen taas huomattavasti paremmassa kuosissa, se vanha minä nousi sieltä kaiken tuskan ja turtumuksen kuonan alta.
Uskon saavani pitää työn ainakin jonkin aikaa… :smiley:
Sain ihan aikuisten oikeasti kehuja työsuorituksestani!!!
Vielä kolmisen kuukautta sitten tätä olisin juhlistanut tuossa kantapaikassani ainakin puolille öille, mutta nyt tuon parhaan unikaverin kanssa saman peiton alle…
Huomenna uimakeikka

Kiitos kaikille tuesta!! Thank you very many!

Jukkikselle & Antiloopille voimaterkut!!!

“mitään en oo ottanu” -tänäänkään

Kiitos, samoin! :slight_smile:

Mä elän tällä hetkellä jonkinlaisten näkyjen aikaa. Ne näyt ovat tavallaan hetkellisiä, voimakkaita välähdyksiä juuri siitä, mitä kohti olen kulkemassa. Ne eivät ole visuaalisia näkyjä, vaan sisäisiä, kokemuksellisia näkyjä. Niihin liittyy mielen tyyneyden, vapauden, jonkinlaisen ilon tunteita tavalla, joka ei vyöry päälle ekstaattisina ryöppyinä, vaan jotka täyttävät mielen ikään kuin pohjalta. Tuntuu kuin sellaisen tyyneyden varassa voisin sietää mitä tahansa. Surua, kiukkua, epätoivoakin.

Viimeisin retkahdukseni johti ehkä nöyryyttävimpään tilanteeseen, mihin olen joutunut. Se riisui täysin aseettomaksi, pakotti jollain tavalla katsomaan omaan tilaani ja todellisuuteeni. Viime päivinä mieleen on noussut tämän tästä kysymys, missä olin nämä vuodet. Mikä tähän toi? Ja jotenkin on samalla tullut sellainen olo, että voisin vihdoin luopua joistain taakoistani. Sen mukana tulee fiilis, että luovuinpa nyt omaksi parhaakseni mistä tahansa, missä en elämässäni halua enää roikkua, pystyn sen tekemään. En hosuen enkä hetken mielijohteesta, vaan rauhassa harkiten ja ajallaan katsoen.

Alkoholikolla on hyvät näyt myös. Uskon, että tuo kaikki hyvä vielä syvenee moninkertaisesti, vahvistuu ja valaa ikään kuin uuden, kestävämmän kivijalan elämällesi. Nyt ei tarvita kapakkaa eikä ilonkärjen tylsäksi hiontaa.