Selviytyjä

Niinpä,minä selvisin.
Luin äsken viestin,jonka olin kirjoittanut yli kaksi vuotta sitten ja siitä sain ajatuksen jakaa tarinani muillekkin.
Elin siis suhteessa,jossa mies oli ja on alkoholisti.Tuli nyrkkiä,puukkoa,poliiseja,itkua,poissaoloja,masennusta…
Tulin raskaaksi,elämä muuttui hullummaksi.Itkin joka päivä.Mies joi aina vaan enemmän.menetti työn,meni talo,meni auto.
Olin 7.kuulla raskaana,kun ystäväni vei minut turvakotiin.Siellä ensimmäistä kertaa uskalsin puhua ja kertoa,missä helvetissä elin.Nukuin viikon.
Siellä sanottiin,että jos menet takaisin ja sama meno jatkuu,niin lapsi huostaanotetaan saman tien kun se syntyy.Se oli herätys.
Hommasin oman asunnon,mutta roikuin siinä paskiaisessa kuitenkin vielä lähes loppuraskauden.ja mies vaan joi ja joi ja joi.Kuvittelin vielä silloinkin,että kunhan lapsi syntyy kaikki muuttuu.
lapsi syntyi,isä kävi katsomassa lastaan kerran.Hoitajat sanoivat,että jos ei enää tulisi kun on humalassa.Hävetti aivan järjettömästi.Pääsin kotiin ja tuli käymään.Sammui pinnasängyn viereen.Tuli ristiäiset,soitti aamulla humalassa ettei nyt pääse.Ja minä itkin.
Olin aloittanut terapian jo ennen kuin lapsi syntyi,mutta vasta tässä vaiheessa se alkoi toimimaan.Lopetin imetyksen ja aloitin lääkityksen.Pikkuhiljaa aloin näkemään maailmasta muitakin värejä kuin harmaan.
Tajusin,oikeasti tajusin.
Nyt elän taivaallisen tavallista elämää.En ole missään tekemisissä miehen kanssa.lapsi ei ole nähnyt isäänsä eikä hänestä puhuta.Löysin ihanan tavallisen tasaisen miehen,jonka kanssa arki on tylsää.Ei nousuja eikä laskuja.
Nautin elämästäni täysillä.
Tässä teille kohtalotoverit.

Kiva kuulla! Hyvää jatkoa!