Kirjoituksesi kokonaisuudessaan oli hyvin samaistuttava. Olen ollut monesti helisemässä ja uupunut täysin moottoriturpien seurassa.
Kun sen loputtoman puhetulvan kuunteleminen on hirvittävän raskasta. Jos ja kun ei edes vastausta tai toisen näkemystä halua kuulla, moisen tyhjennyksenhän voisi tehdä yksinkin, kuten tyhjentää suolensa.
Minulla on ollut samaa vaikeutta irtaantua puvetulvasta tai lopettaa puhelu. Nykyään ajattelen, ettei tarvitse olla loputtoman kohtelias, koska eihän se toinenkaan ole. Samalla lailla töykeää ja epäkohteliasta se loputon puhetulvakin on.
Yksi aiempi naapuri irtaantui hölisijöistä yksinkertaisesti vain lähtemällä. Useamman ryhmästä se onkin helppoa. Yhden puhujan saa ehkä jätettyä katsonalla kelloa ja sanomalla, että nytpä mun täytyykin mennä. Eihän sitä ole pakko selitellä miksi.
Äitini puhui koko ajan. Tavallaan kaikki mitä kalloluun takana tapahttui, valui suusta ulos… hän ajatteli ääneen. Nukuin käydessäni olohuoneessa, niin hän tuli sinne klo 03 katsomaan tekstitvtä ja puhumaan tauotta. Se v*tutti raskaasti, mutta minkäs toisen kämpässä teet. 
Äiri nyt on kuollut, enkä mene pitkille vierailuille niiden luo, jotka puhuvat koko ajan. Osa ihmisistä ei tunnu kestävän hiljaisuutta lainkaan, vaikka se voi kahdestaankin olla kivaa. Ainakin sellainen rauha ja verkkaisuus… istuu kahvilla ja juttelee, välillä on taukoja, tilaa ajatella ja sulatella asioita ja sitten voi sanoa jotakin jäsennellympää.
En tiedä, miksi hiljaisuus tai tauko on niin vaikea joillekin, uhka jollain tapaa ja se pitää täyttää vaikka miten yhdentekevällä hölinällä ja hallita ilmatilaa koko ajan. 
Kyllähän isäkin puhui koko ajan, paitsi viimeiset vuotensa. Taisi olla ettei hän muistisairauden takia pystynyt puhumaan viiteen vuoteen.
Enkä sillä, joskus innostunut rupattelu päälle puhumisineen on kivaakin, jos kumpikin on samassa moodissa. Minä en vaan pysty ottamaan vastaan ja käsittelemään puhetta ja informaatiota tuntikausia putkeen tai edes päivässä.
Jotkut ei tätä ymmärrä tai kykene ottamaan huomioon, joten en siitä heille enää puhu, mutta rajaan yhdessäolot itselleni riittävän lyhyiksi, enkä esim mennyt jouluksi yhden puheripiloivan luokse. Monta päivää moista olisi liikaa, väsyisin ja ehkä tulisi riitaa.
Kyllähän tässäkin on kyse rajojen vetämisestä ja vastuun ottamisesta . Yrittää puhua asioita tai ratkaista ne jotenkin, ettei sietäminen pääty hirveään räjähdykseen. Minulle on välillä käynyt niinkin, eikä sekään ole hyvä tapa hoitaa asioita.
Möykkä rasittaa muutenkin. Kohta varmaan läheisen päiväkodin viimeisetkin kiljukaulat haetaan kotiin ja tuo kirkuminen ja huuto loppuu.
Sitten on hiljaista, ellei naapuri aloita humalaista möyryämistä. Olen näköjään kärttyinen
mikä osin johtuu liiasta raatamisesta tänään.
Raittiina mennään silti. Rauhallista iltaa kaikille! 