Seitsemän päivää selvinpäin

Emmä viitsi googlella leikkiä aina jokaisen keskustelun yhteydessä, vaan saatan joskus ihan pohdiskella asioita muistin varassa mutuillen. Silloin pitää tosin mainita että mutuilee eikä ole ihan varma asiasta, niinkuin mainitsinkin.
Vaikka on mulla tuo Terveyskirjasto kyllä selaimen suosikeissa, niin sieltä saatan joskus jotain vilkasta ettei ihan hirveen virheellisiä tietoja tulis höpistyä. : )

Keskustelussa saa kuitenkin olla myös väärässä, ja onkin opettavaista jos ihan ilman googlea huomaa olleensa väärässä jossain asiassa.

Väärässä ollut voittaa eniten, sillä hän oppii eniten. Kiitos kuitenkin artikkeli-linkeistä. :slight_smile:

Pakko kommentoida tuota kysymystä “ihanko tosiaan skitsofreniaa ei ole olemassakaan”. Sairauksien, ja puhun tässä nyt psykiatrisista sairauksista, diagnosointi on kulttuurisidonnaista. Jossain toisessa kulttuurissa skitsofreniaa ei todellakaan ole olemassakaan. Jossain kulttuurissa normeista poikkeava kokemis- ja tuntemistapa voi olla jopa suotavaa. Postmodernissa näkemyksessä esim. psykoosi ei ole sairaus, vaan ainoastaan erilainen tapa hahmottaa maailmaa ja joskus jopa toivottavaa (harvoissa tilanteissa). Eli tässä mielessä, kyllä, skitsofreniaa ei ole olemassakaan. Esimerkiksi Lauri Rauhala käsittelee filosofisesti näitä psyykksisiksi sairauksiksi luokiteltuja kokemistapoja (skitsofreniaa, psykoosia jne.). Ne voivat tuottaa kokijallee kärsimystä, mutta niitä ei tarvitse nähdä sairauksina. Meidän medikaalisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa näin vain tehdään.

Tässä artikkelissa Rauhala pohtii kokemuksen häiriöitä ja sairauden käsitettä:

ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/2422

Mielenkiintoinen artikkeli on myös artikkeli Sairauden käsite ns. mielenterveysongelmissa.

netn.fi/297/netn_297_rauh.html

Jossain primitivisissä kulttuureissa ja kehitysmaissa tosiaan psykiatrisia sairauksia ei juurikaan diagnosoida tai välttämättä edes tunneta, osittain varmasti resurssien puutteen takia.

Jos maa on esimerkiksi sodan ja nälänhädän runtelema ja puutetta on ihan perus-terveydenhoidosta ja jopa puhtaasta juomavedestä, voi psykiatrisiin sairauksiin perehtyminen jäädä hieman vähemmälle.

Jututin kerran kahta somali-taustaista lähihoitaja-opiskelijaa, ja kysyin kuinka Somaliassa hoidetaan mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia. Vastaus oli lähinnä hämmentynyt hiljaisuus, ja pään pyörittely.

Ei mitenkään. Ei niitä ole… sillä tavalla. Jos on, niiin sukulaiset tai perhe huolehtii jos haluaa”.

Onhan psyykoottisiin tiloihin ja mielisrairauksiin suhtautuminen vaihdellut länsimaissakin paljon, ja nykyaikainen psykiatrinen hoito on alkanut kehittyä vasta joskus runsaat 100 vuotta sitten.

Väliin psykooseja on pidetty demonien aikaansaannoksina tai Jumalan rangaistuksena. Epäilemättä skitsofrenia on ollut uudella ajallakin ja myöhäis-keskiaikana vieläpä oiva syy epäillä henkillöä noidaksi ja polttaa roviolla.

Mitäs muuten tykkäätte kotimaisesta “Prinsessa” -elokuvasta vuodelta 2010? Tai kirjasta jos joku on lukenut? Kellokosken prinsessa Anna Lappalainenhan ehti kokea pitkän siivun suomalaisen psykiatrisen hoidon kehitystä 1930 -luvulta 1980 -luvun lopulle asti.
Elokuva on omalla tavallaan kaunis, joskin tietysti dramatisoitu. Kirja on historiikkina mielenkiintoisempi.

Mä en henk.koht. niin välitä tästä filosofien jaarittelusta sairauskäsitysten tiimoilta, vaikka joiltain osin filosofiaa dikkaankin. (esim. etiikkaa). Samassa aviisissa oli aikoinaan jaarittelu myös alkoholismin sairauskäsitteestä, ja sekin oli minusta ihan schaissea. :smiley:
Mutta se on vain minun mielipiteeni, ja tiedän että mielipiteitä ja näkökantoja on monia.

Itse henk.koht. pyrin katsomaan asiaa kuitenkin ihmisen itsensä kannalta, eli näkökantani on muovatunut mm. sen mukaan mitä olen ihan elävässä elämässä mielenterveyskuntoutujien kanssa tekemisissä ollut.
Jos esim. skitsofrenia aiheuttaa kantajalleen pahoja ongelmia elämässä selviytymiseen ja huomattavaa inhimillistä kärsimystä, kysymyksessä toden totta on sairaus.

Suosittelen lämpimästi Rauhalan yllä olevia artikkeleja, niissä on humaani ote ja saat sairauskäsitystä laajemman näkökulman ihmisen psyykkiseen kärsimykseen. Minusta nämä näkökannat eivät ole toisensa poissulkevia, vaikka Rauhala on mielestäni “enemmän oikeassa” kuin medikaalisen sairauskäsityksen kannattajat.

Mutta toisaalta Ketostix, jos pidät jo etukäteen asiaa jaaritteluna ja olet näkökulmasi lukkoon lyönyt, niin minkäpä sille voi. Mutta lähinnä halusin tuoda noiden sinun tuomiesi linkkien rinnalle toisenlaista näkökulmaa. Totuus tuskin piilee minkään linkin takana.

^ Mulla on se näkökulma, että ihmistä pitää auttaa. Jos ihminen itse kärsii psykooseistaan ja oireet aiheuttavat haittaa skitsofreenikolle itselleen tai hänen ympäristölleen, on medikalistinen suhtautuminen paras eli jonkinlaisen hoidon löytäminen, tai parempien hoitotapojen kehittäminen.

Ja lehtijuttujen ja linkkien sijaan suosittelen menemään tutustumaan vaikkapa jonkin oman paikkakunnan mielenterveysyhdistyksen toimintaan. Niihin pääsee yleensä mukaan ihan ilmaiseksi, ja itelleni oli ihan kiva kokemus viettää aikoinaan 8 viikon työharjottelu oman paikkakuntani mielenterveysyhdistyksessä. :slight_smile:

Auttaminen on tärkeää. Ei tuossa toisessakaan näkökulmassa sitä pois suljeta. Tunnen kyllä paljon mielenterveysongelmaisia. Aiemmin tein töitäkin heidän kanssaan useamman vuoden. Siinä vaiheessa kiinnostuinkin etsimään uusia näkökulmia psyykkisiin ongelmiin. Auttamisen tapoja on monenlaisia eikä kaikkiin välttämättä vaadita lääketiedettä. Mutta älkäämme jankatko tätä, nuo linkit eivät olleet vain sinulle, vaan lähinnä tarkoitukseni oli laajentaa näkökulmaa psyykkisiin ongelmiin. Sinua ei selvästikään tämä minun esiin tuomani näkökulma kiinnosta ja se on ihan ok. Eihän kaikesta voi kiinnostua saati innostua.

Oodilla olikin hyviä kommentteja tuossa.

Mutta tämänkin päivän totuudet ovat huomisen vitsejä. Ja tämän päivän vitsit saattavat olla huomisen totuuksia.

Jos aivot vammautuvat huonon sosiaalisen kohtelun seurauksena, kysymyksessä on aivot- nimisen elimen vamma. Kaikki riippuu lähestymistavasta. Jotkut ajattelevat että koska ihmisen mieli sijaitsee aivot- nimisessä elimessä, aivosairauksia tulee pitää mielisairauksina. En tiedä onko sillä suurta merkitystä kummalla tavalla asiaa lähestytään jos on kysymys äärimmäisistä psykoositiloista.

Mutta valtaosa nykyään olemassa olevista ns. “mielenterveyshäiriöistä” ovat ihan jotain muuta kuin aivoperäisiä sairauksia. Tai edes häiriöitä. Sairausajattelulla ihmisyhteisöissä (yhteiskunnissa, perheissä yms) olevat sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät ongelmat voidaan siirtää yksittäisten “sairaiden yksilöiden” kannettavaksi. Vika on “sairaassa” henkilössä ei yhteisössä. Hulluilla on aina ollut kieroutuneissa ihmisyhteisöissä tärkeä rooli. Hulluja voi käyttää vaikka mihin tarkoituksiin. Lisäksi mielenterveyshäiriöt toimivat kätevinä tekosyinä joilla oikeutetaan huonoa ja itsekästä käytöstä sekä asennevammoja. Psykiatria on toiminut aina myös poliittisena työkaluna.

Mutta ei ihan oikeasti todellisia sairauksia voi diagnosoida vain haastattelemalla asiakasta, ja tarkkailemalla häntä. Koska etenkin lievempien “mt- häiriöiden” kriteereistä lähes kaikkia havaitaan kaikilla ihmisillä, diagnoosi riippuu lopulta täysin arvioijan (psykiatrin) omista fiiliksistä. Tavasta jolla hän tulkitsee asiakasta.

Aika paljon diagnooseja tehdään varmasti hallinnollisista syistä, tarvitaan eläkettä, kuntoutustukea, sairaslomaa jne. Ihminen itse ei oireilleen ja ongelmilleen välttämättä diagnoosia tai leimaa tarvitse eikä avun saaminen ja antaminen sitä edellytä. Psykiatria on politiikkaa, todella.

Boheemi on varmaan kiitollinen tästä psykiatrisesta hyökkäyksestä hänen ketjuunsa mutta kommentoimpas nyt vielä tähän… :slight_smile:

Katoin tuon leffan ihan vähän aikaa sitten. Roolihahmot olivat niin kliseisiä että voisin veikata niiden olevan aika kaukana todellisista henkilöistä roolihahmojen takana. Elokuva ei kertonut Anna Lappalaisesta, vaan siitä miten yhteiskunta näkee mielisairaiksi luokitellut ihmiset; heidät esitellään hassuina, traagisen koomisina sketsihahmoina, joita ei henkilöinä tarvitse ottaa vakavasti. Mua ärsyttää se miten stigmatisoiduista ihmisistä tulee vapaata riistaa. Kuka tahansa saa omia vaikkapa Anna Lappalaisen henkilön itselleen ja väsätä hänestä ihan oman versionsa nyt kun asianomainen ei itse ole täällä enää kertomassa kuka ja millainen henkilö hän oikeasti on. Mikä ihmeen oikeus muilla on määritellä millainen oli Anna Lappalainen?

Mielisairaudet eivät lopulta ole muuta kuin maailman kokemista normeista poikkeavalla tavalla. Eli siten että ympäristö ei sitä ymmärrä. Jos minä en ymmärrä toisen todellisuutta, ei se tarkoita, että toisen kokemus on harhaa. Tai edes (aivo)sairautta. Hullun leimoja on helppo jakaa. Vaikeampaa on kyseenalaistaa omia todellisuuskäsityksiään.

youtube.com/watch?v=8rh6qqsmxNs

Kyllähän skitsofrenian eri muodot erottuvat niiin selkeästi ja oman laisinaan muista psyykkisistä häiriöistä, esim. masennuksesta tai kaksisuuntaisesta, että kyllä skitsofrenia on suureksi osaksi synnynnäinen sairaus, jonka tosin jossain vaiheessa voi aktivoida jokin ulkoinen ärsyke: esim. päihteiden käyttö.
Tiedetäänhän esim. että kannabis voi aktivoida skitsofrenian jos ihmisellä on siihen taipumus.

Skitsofreenikon psykoosi voi ilmetä harhanäkyjen ja kuuloharhojen lisäksi myös pakkoajatuksina ja pakonomaisina, omituisina liikkeinä tai ilmeinä; ja ylipäätään voimakkaasti poikkeavana käytöksenä.
Ei kukaan sellaiseen ajaudu pelkästään olosuhteiden takia, muuten kuin mahdollisesti kemikaalien vaikutuksesta jossain tapauksessa.
Jos psykoosi on kovin pelottava ja ahdistava niin että ihminen voi hädissään vahingoittaa itseään tai muita, siihen ei ole oikein muuta ratkaisua kuin suljettu laitoshoito + antipsykoottinen lääkitys eli neuroleptit. :frowning:

Psykoosi voi siis tietysti aiheutua muistakin syistä kuin mielisairaudesta, esim. päihteistä. (Delirium tremens :bulb: ).

Tästä olisi mielenkiintoista keskustella enemmänkin, mutta ehkei tämä ketju tosiaan ole siihen oikea paikka. :smiley: Itse en koskaan lähtenyt pidempään työskentelyyn mielenterveyskuntoutujien kanssa enkä psykiatriseen työhön, vaan kosketuksekseni mt-kuntoutujiin jäi ne erään mt-yhdistyksen ihmiset sekä sitten kotihoidon asiakkaana olleet mielenterveysongelmaiset. Minusta on tosi kivaa kun ensin mainitut moikkaa mulle ihan ilosena vieläkin ja tulee kadulla usein juttelemaan; 2½ vuoden jälkeenkin. :smiley:
Vilpittömiä ja iloisia ihmisiä monet heistä, sairaita tai ei.

Mutta silti; monet ihmisparat ovat tosiaan heitteillä, ja tuolla kaduilla ja kodeissaan sompailee psyykkisesti siinä kunnossa olevia ihmisiä, että heidän paikkansa olisi laitoksessa eikä oman onnensa nojassa tai pelkän kotihoidon varassa. Mutta ei pääse. Yhä harvempi pääsee.

Oodi, oahoittelen jos tyrmäsin linkkisi suoraan oikopäätä, mutta tänään olen ollut vain sen vert väsynyt etten jaksa nyt syventyä tuollaiseen filosofiaan. Ehkä joku toinen päivä luen ne tarkemmin. : )

Fernetti, jos Prinsessa-leffa tuntui liian dramatisoidulta, kannattaa lukea sitten kirja. Se on paljon faktapitoisempi ja dokumentaarisempi, ja antaa myös laajemman kuvan sekä Anna Lappalaisesta sekä hoidoista että hänen lähellään eläneistä ja työskennelleistä ihmisistä.

Ehkäpä luen kirjankin ihan mielenkiinnosta Suomen psykiatrian historiaa kohtaan. Henkilökuvaan Anna Lappalaisesta tulen kirjassakin suhtautumaan siten että se on vain Annan ympärillä eläneiden näkemys hänestä.

Täydellisessä maailmassa tekijänoikeudet ihmisen elämään - ja elämäntarinan kertomiseen - olisi vain kyseisen elämän eläjällä itsellään.

Epätäydellisessäkin maailmassa pitäisi pyrkiä kunnioittamaan toisten tekijänoikeuksia omaan tarinaansa. Ja myös tekijänoikeuksia omaan nettiketjuunsa joten nyt minä katoan tästä takavasemmalle. Areena takaisin päähenkilölle joka tais vittuuntua jo alkumetreillä. :slight_smile:

Ihmisen oikeuksista, kuolleenkin, käytiinkin keskustelua lehdistössä juuri Prinsessa-elokuvan tiimoilta. Tiedä mikä totuus on lopulta.

hs.fi/kulttuuri/Prinsessa-el … 5558768517