Seitsemän juoppoudensyntiä

Klassinen oppi seitsemästä kuolemansynnistä on minusta hyvin mielenkiintoinen ja ajattelin niiden voivan tiettyinä ihmisen perusriippakivinä liittyvän vahvasti myös juomiseen. Ei tehdä tästä nyt mitään äärettömän painavaa teologista debattia saati saivartelua, mutta ehkä näiden kuolemansyntien kautta voi jotenkin peilata myös sitä, millaista kunkin oma juominen on ollut ja millaiset asiat alkoholismissa ovat olleet jotenkin painokkaasti pinnassa.

Seitsemän kuolemansyntiä ovat:

  1. Ylpeys (ja turhamaisuus)
  2. Kateus
  3. Viha
  4. Laiskuus
  5. Ahneus
  6. Mässäily
  7. Himo

Tällä hetkellä pystyn nostamaan erityisesti esille, tavallaan selvimpinä takapiruinani, ainakin ylpeyden, vihan, laiskuuden, ahneuden ja himon. Tietysti jokainen näkee näissä omia tulkintojaan ja merkityksiään, mitä kutkin sanat tarkoittavat. Mutta aloitan näistä.

Ylpeys omassa juomisessani kuin myös juomattomuudessani on tiettyä kaikkivoipaisuuden ja hallinnan tunnetta ja niiden harhaa. Juon, koska “voin / osaan” juoda. Toisaalta juomattomuuteni, raittiit pätkät, on myös nostanut mieleni pintaan noita hallinnantuntoja: lopulta hyvä vene on karahtanut kiville juuri siksi, että olen soudellut vaarallisille vesille; melkein kuin näyttääkseni itselleni ja muille, että minä näitä tuulia ja virtoja täällä ohjaan.

Vihamielisyys on minulle ongelma sillä tavalla, että takerrun kovin helposti kaikkeen sellaiseen pahaan (ja “pahaan”), mitä minulle on tapahtunut. Kun elämä on koetellut, tallennan sen mieleeni ja elän siitä. Tarkoitan tällä ehkä pikemmin sitä, että ajatteluni on muuttunut synkän puoleiseksi, negatiiviseksi, pessimistiseksi - ja sillä tavoin elämää, itseäni ja läheisiäni kohtaan vihamieliseksi. Siitä seuraa toisinaan sellaisia aivan-sama-paskaksi-menee-kuitenkin-tilanteita, jotka sitten ovat otollista maaperää myös retkahduksille.

Laiskuuteni on sitä, että olen laiminlyönnin työn oman elämäni ja itseni hoitamisen kannalta. Ehkä ymmärrän tänään edes vähän siitä, miksi aloin kolmen vuoden raittiuden jälkeen taas juoda. En osannut tai jopa ehtinyt pitää yllä raittiuttani ja sille rakentuvaa hyvinvointiani. Laiskuuttani oli se, että annoin muiden juttujen viedä kaiken huomioni myös itsestäni ja siitä, mitä elämässäni tapahtuu. Laiskuuttani on, etten ole vaivautunut tavoittelemaan oman elämäni syvyyttä ja pitämään yllä yhteyttä siihen.

Ahneuttani on, että haluan kaiken. Haluan raittiuden, mutten millä tahansa hinnalla: liittyy ehkä tuohon laiskuuteenkin. On vaikea hyväksyä esim. sitä, että raittius VAATII. Se tarkoittaa myös luopumisia, periksi antamista, uusien juttujen etsimistä - ja kärsivällisyyttä. Känniin pääsee parilla tuopilla enkä minä ainakaan tarvitse pariin tuoppiin tuntiakaan. Raittiuteen pääsee vaivalla.

Himo on nopean tyydytyksen himoamista vaivaan, joka ei esim. juomalla katoa. Omaa juomistani ovat usein edeltäneet väsymys, stressi, univaikeudet, ahdistuneisuus, turhautuneisuus jne. sekä kaikesta tästä aiheutuva mielialan ärsyyntyminen, olemiseni kiristyminen. Sen sijaan, että malttaisin tai osaisin esimerkiksi ODOTTAA, että ne antaisivat periksi, otan kaljaa.

Ehkä joku saa näistä ajatuksista jotain irti - ehkä joku voi avata omia näkökulmiaan. Tulinpa nyt kuitenkin miettineeksi tältäkin kantilta.


Kirjoitin Antiloopille tuonne toiseen ketjuun muutaman kysymyksen ja nyt huomaankin hänen jo tässä ketjussa pohtineen niitä asioita. Tälläisiä päällekkäisyyksiä sattuu. Pohtiminen on hyvästä, asiat alkavat järjestyä.

Olipa mulle outo ajattelu-tai lähestymistapa juoppouteen. En ole ajatellut juoppoutta enkä juopottelua syntinä. En ole kokenut olevani sen enempää uhri kuin synnintekijäkään. Join aluksi, koska humalassa oli hauskaa, pieni pöhnä miellyttävää, oli kiva tehdä kotitöitä ja juoda viiniä ja iltaisin rentoutua oluen voimalla. Lopulta juominen oli pakkoa, kauheaa, mutta pakollista. Tein kyllä väärin itseäni, lapsiani ja läheisiäni kohtaan, tuhlasin elämääni. En ole uskonnollinen enkä usko taivaaseen mutta helvetti on olemassa. Siellä olen ollut kuten monet muutkin teistä.
Pohdin kuitenkin vielä lisää tätä näkökulmaa…

Niin no, minä en ajatellut tehdä synneistä sen kummempaa uskontoa kuin silkan näkökulman. Ovat kai ylpeys, ahneus, viha ym. ihan todellisia asioita kaikille ihmisille.

Ei kai juominen tosiaan mikään synti sinänsä ole. Kirjoitin tuonne toiseen ketjuun vähän omasta juomisestani, että se on ollut sellaista toimintaa, jota on tullut harjoitettua vain siksi, kun ei ole muuta osannut. Jotainhan sillä yrittää itsessään hoitaa, korjata tai paikata. Minulle se hoitamisen tarve on noussut esim. stressistä, levottomuudesta, pysähtymättömyydestä. Niiden hoitamiseen en ole hallinnut muita konsteja, mutta olen niitä pikku hiljaa opettelemassa. Opettelen esim. meditoimista, säännöllisempää elämänrytmiä, suunnitelmallisuutta… jotenkin aika yksinkertaisia asioita, mutta samalla sellaisia, joihin on myös vaikeata ryhtyä. Kyse on kuitenkin vanhojen tapojen poisoppimisesta ja uusien tilalle oppimisesta.

Joo, Helvetti on tullut tutuksi, mutta olisivatko raittius ja hyvinvointi sitten se Taivas? Ei kai niitäkään voi ihan ilman uskoa saavuttaa, vaikkei sen yhteydessä jumaluuksia tunnistaisi/tunnustaisi.

Raittius voisi olla mielellään vaikkapa normaalia, tervettä elämää. Ja päihderiippuvuus on epätervettä elämää. Tykkään lähestyä tätäkin aihetta enempi terveyden ja sairauden näkökulmasta, kuin hurskauden ja syntisyyden näkökulmasta.

7 kuolemansyntiä on kyllä siitä jänniä, että jokaikinen ihminen maailmassa syyllistyy näihin synteihin jatkuvasti; jos ei ihan päivittäin niin ainakin viikottain, oli sitten alkoholisti tai ei-alkoholisti.
Ne ovat siis tavallaan ihmisyyteen kuuluvia piirteitä, joista tekee pahanlaatuisia vain jos ne esiintyvät hyvin voimakkaina ja ihmisen luonnetta ja elämää hallitsevina.

1. Turhamaisuus
Joskus aikoinaan sain outoa iloa sydänten särkemisestä. Minusta oli tavattomaan mukavaa hupia saada joku lumoihini, leikkiä hänen kanssaan hetki ja sitten jättää hänet kuin rukkanen. Onneksi karma toteutuu, ja vanha viisaus “sen mitä jaat, sitä myös saat”. Sain maistaa omaa lääkettäni ennenpitkää, Siperia opetti… eikä siihen tarvinnut edes raitistumista vielä. :slight_smile:

2. Kateus
Kumma juttu, mutta en ole koskaan tunnistanut itsessäni kovin voimakkaana. Ehkä joskus olen saattanut tuntea pienen kateuden nipistyksen jotakuta kohtaan, joka on menestyvämpi ja kuuluisampi kuin minä jollain saralla joka minullekin läheinen (musiikki!), mutta en kovin julmetun pahasti. Onneksi aina lopulta tajuaa, että eihän kenenkään menestys ole minulta mitenkään pois.

3. Viha
“Anger can be power” sanotaan biisissä. Joskus aggressio voi antaa taistelutahtoa nousta vastustamaan vääryyttä tai puolustamaan itseä ja mä osaan olla pahimmillini ihan hitonmoinen kiukkupussi joka suuttuneena pelästyttäisi itse pääpaholaisenkin karkumatkalle… >:) Mutta kiitollinen olen siitä että kovin negatiivinen ja pitkään kaunainen ja mustamielinen en ole koskaan jaksanut olla. Mustamielinen… jännä sana… onkohan sellasta sanaa edes. No, nyt on. : )

4. Laiskuus
Joissain asioissa haluaisin olla aikaansaavempi ja tarmokkaampi. Ellen olisi laiskamato, naputtelisin tälläkin hetkellä tekstiä tulevaan kirjaani enkä tälle foorumille. Viime aikoina olen pari kertaa jättänyt myös kuntosalitreenin väliin silkkaa laiskuuttani, ja siitä seuraa lähestulkoon morkkis ja jopa fyysisesti ikävää oloa.

5. Ahneus
25 000 euroa velkaa ulosotossa; do I have to say more? :mrgreen: Luottokorttivelkaa, kulutusluottoja, tekstarivippejä. Kaikki ei toki mennyt alkoholiin, vaan myös maailmalla matkusteluun, mukavaan elämään, shoppailuun, kevytmieliseen törsäilyyn. Vaikka suuri osa tuosta summasta onkin korkojen päälle kasvanutta korkoa, törsäämisennätykseni muutamassa vuodessa on ihan kohtalaisen huima.
Muuta ei nyt tule ahneudesta mieleen-

6. Mässäily
Ahmimishäiriökin on mieluummin oireyhtymä kuin synti, mutta kai mässäily voi tarkoittaa kaikenlaista kohtuuttomuutta ja porsastelua. Sehän voi sillä tavoin liittyä myös kumppaneihinsa ahneuteen, himoon ja laiskuuteen.
Anyway: oafinland.fi

7. Himo
Tunnettaneen jossain yhteyksissä myös sanoilla hekuma tai irstaus. Seksuaalisuus on kiva asia ja himon myönteiseltä saundaava muoto on intohimo. Ei erityisen voimakkaana minussa siitä huolimatta, mitä kerroin “Turhamaisuus” -synnin kohdalla. Tai ehkä juuri siksi.
Seksiriippuvuus voi puolestaan olla hyvin vakava ja elämää sabotoiva pakkotoiminto, jota voi kuitenkin hoitaa. Sex Addicts Anonymous on lyhennettynä tietysti SAA → saasuomi.ning.com/

Syntiä kun olemme tässä miettineet, niin ovathan ne tosiaan olemassa hurskaatkin puolensa, eli hyveet! Voisiko ajatella niin, että ne yleisinhimillisinä ominaisuuksina (sellaisista kuolemansynneissäkin uskon olleen kyse) ne voisivat edustaa sisäisiä voimiamme, jopa raittiuden peruskiviä? Seitsemän hyvettä ovat:

  1. Usko
  2. Toivo
  3. Rakkaus
  4. Oikeamielisyys
  5. Viisaus
  6. Rohkeus
  7. Kohtuullisuus

Minusta noita lähestyä aivan hyvin vaikka terveyden näkökulmasta. Luultavasti antiikin filosofitkin, joista jotkut pohtivat paljon esim. melankolian aiheuttamia ongelmia, olivat järkeilleet niin, että kardinaalihyveillä olisi jotain tekemistä hyvän elämän kanssa - jonka me ajallemme tyypillisesti käsitämme mm. terveenä elämänä (minä mukaan lukien).

Tämä kuolemansyntien ajattelutapa on vallan mainio.

Kannattaa huomata, että niiden kuolemansyntien järjestykselläkin on merkitys. Ensimmäisenä on ylpeys ja toisena kateus. Jos ylpeyden edessä ei huvita nöyrtyä, ei siihen vihaan pääse edes kunnolla käsiksi. Himo tulee vasta aivan pahjanpohjimmaisena ja juuri siitä syystä viina meitä alkoholisteja juoksuttaa. Ylpeys ja kateus synnyttää meissä vihaa häpeää ja syyllisyyttä, jota yritämme turhaan hillitä. Ei siinä oikeastaan auta, kuin turruttaa paha olo jollain kemikaalilla tai muulla addiktiivisella keinolla. :smiley:

Lupaan viipyä ajatuksesi äärellä!! Nimittäin oivalsit koko jutun melko syvältä ryöpäten :slight_smile: Täytyy oikein paneutua suorastaan…

Päihteitä käyttävällä addiktillakin voi olla hyveitä, samoin kuin raitiskin ihminen syyllistyy kuolemansynteihin säännöllisesti yksinkertaisesti siitä syystä, että kuten mainittua, ne ovat inhimillisiä ja ihmisyyteen kuuluvia ominaisuuksia.
Ja joka synnitön väittää raittiina olevansa, syyllistyy jälleen kuolemansynneistä ensimmäiseen eli tekopyhyyteen eli turhamaisuuteen. :smiley:

Mutta synnistä, helvetistä ja taivaasta puhuminen kuulostaa minusta jotenkin homeisen, tunkkaisen patriarkaaliselta ja tuomiota uhkuvalta; ainakin minulle vieraalta tässä ajassa ja tämän päivän maailmassa.

Kuten sanottua, minulle paljon lohdullisempi ja toiveikkaampi on päihderiippuvuuden sairauskäsite, joka kuuluu myös AA:n ja NA:n filosofiaan.
Päihderiippuvainen ei ole ensi sijassa syntinen ihminen, eikä paha ihminen, eikä ilkeä ihminen. Hän on ainoastaan sairas ja ongelmissa oleva ihminen.

[i]“Alkoholismi on sairaus joka tuottaa vain sairauden oireiden mukaista käytöstä, ei tietynlaisia ihmisiä”

  • Avominne[/i]

Ymmärrän, mutta se tunkkaisin osuus tässä yhteydessä taitaa nyt olla pelkkä sana “synti”. Nähdäkseni siihen ei kannata jumiutua vaan ehkä pikemmin keskittyä juurikin noihin itse asioihin: siihen, miten ylpeys, ahneus, viha ym. kytkeytyvät juomiseemme tai vastaavasti juomattomuuteemme; kaikinpuoliseen elämäämme.

Toki alkoholismia voi arvioida sairautenakin sen moraaliselta/eettiseltä osaltaan. Minun täytyy kyllä myöntää, että itselleni alkoholismi merkitsee myös moraalini sairastamista esim. siten, että juomisellani aiheutan vakavaa haittaa sekä itselleni, että perheelleni. Rikon omaa hyvääni vastaan, parisuhdettani vastaan, laiminlyön työtäni, vaikka nämä kaikki ovat minulle tärkeitä ja koko elämäni kannalta merkittävimpiä asioita. Myös AA:n askelissa tarkastellaan tätä ulottuvuutta ja tietyllä tasolla sitoudutaan sen hyvittämiselle, mitä juomisella on särjetty.

Terveys ja sairauskaan eivät ole mustavalkoisia käsitteitä. Ihan yhtä hyvin voimme kysyä, kuka on täysin terve ja kuka on täysin sairas - kuka ehjä ja kuka rikki. Eiköhän meissä ole joka tapauksessa kaikkea. Minun puolestani syntejä tässä yhteydessä voisi nimittää vaikka kuolemanvaivoiksi, tasapanoisemman ja hyvän elämän esteiksi.

Itse ajattelin tänään tuota ylpeyttäni juuri turhamaisuuden kulmasta. Miten tärkeätä minulle onkaan ollut pitää väen vängällä pystyssä tiettyä kulissia, fasadia, joka saa minut näyttämään vahvalta, pärjäävältä ja aina niin kovin sanavalmiilta, älylliseltä, analyyttiselta ym. jne. Miten hirveästi olenkaan joutunut käyttämään energiaani pelkästään siihen, että saan aina nuo kuvat pystyyn ja miten voimakkaasti siihen onkaan liittynyt se, että kaiken tarkoituksena on ollut myös peittää oma heikkouteni, riittämättömyyteni, voimattomuuteni, typeryyteni, lapsellisuuteni ym. jne. Olen pelännyt ehkä paljastumistani! Sen esille tulemista, mitä itsessäni häpeän, syyllisyyttä.

Ajattelen, että turhamainen ylpeyteni - ei esim. terve ylpeydentunto asioista, joihin voisi olla jopa aihetta - minussa on sitä, jonka muodossa pyrin yhtäältä juoksemaan kovaa kyytiä pakoon häpeääni - juomistani - ja joka toisaalta sitoo minut siihen kokonaan kiinni. Lopettamisyrityksiini toki kuuluu aina sen juomisen itseltäni kieltäminen, sen ein sanominen - mutta ehkä siinä kieltämisen tavassani olen toiminut ikään kuin turhamaisesti, aivan kuin saavuttaakseni sillä jotain (en osaa tarkemmin jäsentää, mitä varsinaisesti). Juomattomuudesta on näin ollen tullut pakkoa, “kuivilla olemista”, mutten ole ryhtynyt työstämään elämääni yhtään sen kummemmin. Ilman muuta on niin, että tiukan paikan edessä pitää eitäkin hokea, mutta sen syvemmälle varsinaiseen raittiuteen ja hyvinvointiin ei taideta yksin sen voimalla yltää.

No, näin olen ajatellut rajallisella ja keskeneräisellä päälläni tästä asiasta.

Tavattuani kymmeniä ellei jopa satoja päihderiippuvaisia ja päihdeongelmaisia -sekä alkoholisteja että narkomaaneja, (ja siinä sivussa jouduttuani kohtaamaan sen kaikkein vaikeimman tapauksenkin: itseni :slight_smile: ) - on ainakin oppinut sen että yleistykset menevät usein pieleen.

Koska päihderiippuvaisia on oikeastaan yhtä monenlaisia ja monen luontoisia kuin on kaikkia muitakin ihmisiä, olen tullut joka ikinen päivä vakuuttuneemmaksi ettei mitään tiettyjä luonteenpiirteitä tai persoonallisuustyyppejä voi oikeastaan liittää päihderiippuvuuteen. :bulb:

Samana päivänä saattaa kohdata niin persoonallisuushäiriöisen, mahtailevan, rikollisen huumediilerin, kuin aran ja vetäytyvän alkoholisti-hissukankin, jonka on ajanut juomaan yksinkertaiesti ujoutensa, sosiaalisten tilanteiden pelkonsa ja koulukiusattuna oleminen.
Entä mihin syntiin syyllistyy ruumistaan myymällä kamansa tienaava narkomaani-tyttö? Himoonko? Vai ahneuteen?

AA:n Isossa Kirjassahan, samoin kuin NA:n “Nimettömät narkomaanit” -kirjassa kerrotaan juurikin hyvin erilaisista ihmiskohtaloista ja erityyppisitä ihmisistä päihderiippuvuuden kynsissä, ja heidän toipumisestaan.
Ensinmainitussa puhutaan uraauurtavasti ruumiin ja sielun sairaudesta, ei niinkään synneistä.

Anyway, “kuolemansynneiksi” nimetyt ominaisuudet voivat ajoittain ilmetä minussa raittiinakin (kuten ne ilmenevät kaikissa ihmisissä), mutta tietenkään en anna niiden hallita elämääni tai heittäydy niiden vietäväksi.

Terveyden ja sairauden käsite voi olla tosiaan subjektiivinen. Terveyshän on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä sitä voi tarkasti mitata muuten kuin hyvin kapea-alaisesti.

Tärkeää on joka tapauksessa tietynlaisen itse-inventaarion tekeminen; ns. “ullakon siivous”. Olemme kaikki tehneet vääryyksiä ja möhläyksiä päihtyneenä tai päihderiippuvuuden ajamana. Jos inventaarion tekemiseen haluaa käyttää synnin käsitettä, niin sehän on ihan ok. :slight_smile:

Viikonloppuna minä tapaan rakkaan ystäväni ja ex-puolisoni, joka kaikista ihmisistä on eniten joutunut kärsimään juomisestani. Hän on myös mainio filosofointi- ja keskustelu-kumppani, joten taidampa keskustella hänen kanssaan vielä näistä asioista. <3

Siinähän se minunkin vanha vihulaiseni luurasi :slight_smile: Kun juominen jäi pois, mutta mikään muu ei muuttunut, olin juomassa pian taas.

Tyhjä tila vaatii täyttämistä, ja minun keinoni oli aloittaa tutustumisesta itseeni. Aluksi se oli helpointa tehdä niin, että kävin kuuntelemassa tuntojani ryhmässä. Minähän en edes tiennyt, miltä minusta tuntui :slight_smile: Yleisin kuulemani tunne oli ‘vitutus’, mutta fiksummat kertoivat että pitää mennä sen taakse, kaivaa syvemmältä - sieltähän ne luettelemasi seitsemän sitten pikkuhiljaa löytyivät. Sieltä oli hyvä aloittaa Keton mainitsema ‘ullakon siivous’.

Tyhmänylpeys oli ensimmäisten lähtijöiden joukossa. Tosin sen kaverina taisi lähteä kaikki muukin ylpeys, mutta osa siitä on kyllä jo muuttanut takaisin ullakolle :slight_smile:

Ylpeys. Olen ylpeä milloin mistäkin. Asun maalla ja olen ylpeä siitä. Omistan hevosen ja olen ylpeä siitä. Olen raitis ja ylpeä siitä. Joskus jopa onneton yritys, olen läski ja ylpeä siitä… :open_mouth: Useimmiten huomaan jo ylpistellessäni, että se on surkeaa itsetunnonkohottamisen yritystä tyyliin “huomatkaa nyt minutkin, minäkin olen merkittävä!”. Aika kehnoja yrityksiä nuo on, joten voin kai sanoa, ettei ylpeys pahimpia syntejäni ole.

Kateus. Tässä kalahtaa kalikka niin, että napsahti! Joskus tuntuu siltä, että olen kateellinen kaikille! Niille, jotka jaksavat hoitaa kuntoaan, niille joilla on ajokortti, niille joilla on koira, niille joilla on lapsia, niille joilla on parempikuntoinen talo, niille joilla on hieno viidakkopuutarha… Taas kerran huomaan kateillessani, että useimmiten minullakin on jotain mitä heillä ei ole. Tosin on olemassa ihmisiä, jotka peittävät hankaluutensa niin hienosti, että heidän elämänsä näyttää kadehdittavan täydelliseltä…kulissiahan se useimmiten kai on.

Viha. Tätä mietin pitkään… Kyllä, ärsyynnyn herkästikin, mutta yleensä tajuan aika pian asioiden tolan. En voi tällä hetkellä sanoa vihaavani ketään.

Laiskuus. Toinen kalikka. Minä olen laiska. Ihan kertakaikkiaan loivaliikkeinen ihminen…en saa aikaiseksi mitään. Tänä keväänä ja kesänä se on ollut hyvä pistää masennuksen piikkiin…mut milläs miä ne aikaisemmat vuodet selitän? Ainiin, alkoholismilla tietty… :mrgreen: Sori, musta on lempivärini, mitä huumoriin tulee… :wink:

Ahneus. Tää on vähän hankala. Minä olen aina lahjoittanut tavaroitani pois helposti ja hyvillä mielin. Ja rahaakin. Yleensä ottaen kaikkea, vaikka itse olisin tarvinnutkin. (No kaljaa en tietenkään antanut kenellekään kuin pakon edessä). Ahneus meinaa iskeä välillä, nyt viimeisimpänä marjoihin liittyen…meillä kun kuljeksii täällä niitä itämaisia poimureita…ja pelottaa, että meille ei riitä. Vaikka hyvähän se on, että sato saadaan tarkemmin metsästä talteen. Ja mulla on ainaskin seuraavaks vuodeks vielä mustikoita pakkasessa…ei se tässäkään asiassa päälle jää, se ahneus, joten voin aika hyvillä mielin sanoa, että ahneus ei ole mulla pahimpia.

Mässäily… Ja auts…taas nasahti. Kyllä, minä olen langennut ainakin viikonloppuisin syömään liikaa, niin että on paha olo pitkään. Äskenkin söin kaksi halloumihampurilaista, vaikka yksikin olisi kyllä riittänyt… Tää on mulle paha. Mutta uusi ruokavalioni tuntuu estävän ylenmääräistä napostelua pitämällä nälkää niin pitkään. Odotan tulevaa innolla, jospa pian olenkin ex-mässäilijä!

Himo…voih. Omassa ketjussani oli puhetta aiheesta. Ikävä kyllä, levottomat ajatukset vainoavat usein selvinpäinkin ja fantasiamaailma on aika vireä…vaikka ei omassa avioelämässäkään mitään vikaa ole. Selvinpäin vain ne ajatukset eivät vaadi toteutusta, pysyttelevät fantasioina. Mutta kyllä se joskus kiusaa…tuntuu että olen naiseksi ihan outo, miestenhän se kuuluisi ajatella tällaisia usein ja himoita vastaantulijoitakin… :blush: Olen aina ollut herkkä ihastumaan, selvinpäin onneksi sentään hallitsen käytökseni!

Huh. Olipas ikävä homma. Mutta taasen selveni jotain…vaikka en tässä ehtinyt syvällisiä syitä ruveta pohtimaankaan… Kiitos hienosta aloituksesta ja tervetuloa palstalle taas Antilooppi! :slight_smile:

  1. Ylpeys (ja turhamaisuus)
    → big time

  2. Kateus
    → any time

  3. Viha
    → sometimes

  4. Laiskuus
    → always

  5. Ahneus
    → lurking

  6. Mässäily
    → also

  7. Himo
    → essence of my being

Hey people! I’m glad we’re making this journey together!

Kippis with some coke!

Minulle tuli näiden pohdintojenne jälkeen mieleen taas yksi uskonnolliselta haiskahtava juttu, nimittäin varsin älyllinen Tyyneysrukous ja sen säkeet:

“Jumala, anna minulle TYYNEYS hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, ROHKEUS muuttaa ne, jotka voin ja VIISAUS erottaa nämä toisistaan.”

Antoipa Jumalalle, minkä arvon tahansa, noiden säkeiden sisältämän ajatuksen merkittävyyttä en ainakaan itse voi kiistää. Senkin sovellettavuus lienee varsin laaja-alaista eikä rajoitu vain päihdeongelmien kanssa elämiseen. Ullakon siivoajallekin siitä riittää varmasti sananpartta :slight_smile:

Jos sitten ajattelen vaikka tuota omaa ylpeyttäni, niin onhan sen määrä vakio - ei siitä vain kokonaan pääse, ei edes siitä turhamaisuudelle rakentuvasta taikka sitä ruokkivasta lajista. Mutta ehkä sen voi ottaa jotenkin haltuunsa sen sijaan, että antaisi sen hallita itseään, kuten Keto pohdiskeli. Voisiko ajatella myös niin, että pitäisi oppia tyyneyttä sen äärellä, ettei tässä täydellisiksi tulla, mutta rohkeasti voisi tarkastella itsessään sitä, mikä minussa rakentaa vääränlaista ylpeyttä luulojeni varaan, jotka eivät pidä paikkaansa: luulojeni, jotka saavat minut kuvittelemaan itsestäni liikoja. Viisautta voisi ylpeytensä kanssa painivalle olla sitten kyky erottaa itsessään turhanylpeys ja toisaalta siitä se sellainen minän aineksisuus, josta suorastaan pitäisikin osata olla ylpeä. Ylpeys esim. omasta raittiudesta ja sen voimalla aikaan saaduista positiivisista muutoksista omassa - ja usein läheistenkin - elämässä voisivat olla sellaisia iloisen ylpeyden aiheita, joista pitäisi osata olla kiitollinen myös itseään kohtaan. Ehkä hyvään ylpeyteen - sellaiseen, joka ei nojaa turhien luulojen varaan - sisältyisikin myös kiitollisuutta, näkyä siitä, ettei tässä kaikki hyväkään ihan itsestään selvää ole.

No joo, näin ajattelin tänään tästä.

  1. Ylpeys (ja turhamaisuus)
    En ole mitenkään kovin ylpeä. Joskus saatoin olla juomisieni määrästä (heh, syytä ollankin varsinkin ylpeä).

  2. Kateus
    Oisinko kateellinen? Ei myöskään kovin pinnalla.

  3. Viha
    Kaikelle vihainen, helposti, koko ajan. Ja mietin miksi,

  4. Laiskuus
    En ole kovin laiskakaan, ehkä ennemmin suorittaja.

  5. Ahneus
    Ahne oon kuin sika, kaikki ensisijaisesti kuuluu mulle, marjat ja sienet mettästä, kalat järvestä. Ja sitten taas oikeastaan muista asioista en oo ahne, nuo luonnonantimet, niitä miekalla puolustaisin.

  6. Mässäily
    Kun alan mässäilemään, alan, mutta sama kuin juomisessa, kun ei ala, ei ongelmaa. Taipumus on kyllä suuri.

  7. Himo
    Himoitsen sekä omaa että muiden puolisoita, jos ihan seksuaalista himoa haetaan. En kyllä kovin irstaasti selvin päin ainakaan käyttäydy.

Vihasta kun pääsisi eroon - se syö voimia. Vihani ei ole hyvää vihaa, sellaista, jolla pärjätään, vaan kehän kiertämistä, voimia raastavaa. Jos jotkin asiat voimauttavat, tämä nimenomaan vie voimat.

Minäkin raahaan mukanani tietynlaista vihamielisyyttä, jolla tuntuu olevan katkeruuden luonne. Huomaan jääneeni kiinni tiettyihin onnettomiin tapauksiin ja ne sattuvat vieläkin, kun mieleen palaavat. Yleensä nuo onnettomuudet ovat tapahtuneet ihmissuhteissa ja niistä yli pääseminen on saattanut jäädä joiltain osin puolitiehen. Niihin liittyy pettymistä ja syyllisyyttä, muuan muassa. Voi olla, että vihamielisyyteni / katkeruuteni ovatkin oikeasti pettymyksiä, joita en ole osannut täysin käsitellä ja jättää taakseni.