Se tavallinen tarina???

En oikeen tiedä mistä alottaa, oon ite siinä pistees et mun jaksaminen on aivan kortillla. Pikkuveljeni on poltellut pilveä 13vee saakka, sit tuli kuvioon kaikki sekakäyttö, viina, pilvi, piri, lääkkeet, ja nyt sit viimeset kaksivuotta enemmän tai vähemmän suonensisäinen käyttö. Mieluisin aine subu tällähetkellä…
Itse olen perheellinen ja koitan pitää oman elämäni kasassa, mut musta tuntuu et kaikki rapistuu. Mulla on niin pahaolla, jo siksi että en kestä veljeni toilailuita, mutta syyllisyys myös siksi miksen ole tarpeeksi vahva kääntämään selkääni veljelleni ja antamaan omalle perheelle itsestäni sitä mikä valuu huolehtiessa j astressatessa hukkaan kun keskityn veljeeni. Tiedän kaikki mestat mistä saada itselleni apua, mutta kynnys sinne menemiseen tuntuu olevan niin korkee… Mä olen oikeesti tosi loppu.

Veli nyt siis 22 vee…

Hei Sowhat,
Läheisen itsetuhoista käyttäytymistä on ahdistavaa katsella vierestä.
Kerroit, että kynnys hakea itsellesi apua on korkea. Onneksi täällä Vilpolassa kynnys on tosi matala. Täälläkin keskustelua seuraa varmasti myös sisaruksia. Toivoisinkin, että sisarukset kertoisivat omista kokemuksistaan sinulle. Irtihuumeista ry:llä on useilla paikkakunnilla vertaistukiryhmiä, joissa käy myös sisaruksia. Usko tai älä, keskustelu sellaisten ihmisten kanssa, jotka itse ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa, on sekä selkeyttävää että loduttavaa.

Tietävätkö vanhempasi, että veljesi käyttää huumeita? Keskusteletteko te keskenänne aiheesta? Useinhan huumeidenkäyttö on sukulaisten ystävien ja työkavereiden pirissä hiljainen salaisuus. Itselläni kesti toistakymmentä vuotta, ennen kuin kerroin vanhemmilleni, että miehelläni on riippuvuusongelma.

Kiitos vastauksestas Jekaterina.

Meillä tietää koko perheyhteisö veljen kaman käytöstä, ja oikeestaan ongelmaa on muillakin sisaruksillani, tosin ei ihan noin rankkana vielä muilla. Me ollaan tyypillinen alkoholistivanhempien perhe, osa “selvinnyt” paremmin, osa sit heikommin. Itse olen se “äiti” joutunut vuosien saatossa olemaan, viina vei oman äidin huomion täysin. Ja se on tyyliin antanut veljen kasvattaa kukkaa kaapissa jo joskus aikoinaan… Että sellanen suhtautuminen on lähipiirrilläni. Muutamalle ystävälle olen uskaltanut kertoa, mutta tuntuu et ihmiset kattoo ihan kieroon, ja tyyli puhua narkeista on niin ala-arvoista ettei siinä mieli paljoo tee viittailla et “hei, mun veli on käyttäjä”. Oon monesti meinannut mennä johonkin ryhmään, mutta aina tulee jotain muuta :frowning: Siis mukamas, pitäs vaan hemmetti sentään saada itestään irti ja mennä. Huomaan itessäni hyvin selvästi muutoksia käytöksessä kun putki on taas veljellä päällä. Mä puran kaiken paskan inhottavasti ärjymällä ja poissaolevalla olemuksellani täällä omassa perhepiirissäni. Kiukuttelen ja nalkutan ja tiuskin ukolle ja lapsilleni iman mitään syytä. Tai siis et heissä ole syytä, syyhän on etten osaa käsitellä näit fiiliksiä, pelkoja ja pettymystä mitkä liittyy veljeeni ja hänen käyttöönsä…Jos tääl on sisaruksia muita kirjotelkaahan, musta ois mahtii kuulla muiden läheisten tarnoita.
Voi olla et haen täältä nyt sitä rohkasuu lähtee sinne ryhmään istumaan. On ollut mielenkiintosta lukea tuolta muitakin läheisten tarinoita ja sitä kautta saada kaikkee tietookin mitä tapahtuu ja ennen kaikkee se et tääl on muitakin ketkä on yhtä pahas jamas kun veljeni, en ole yksin täällä huoleni kanssa.

Luulen, että sinun tilanteesi on kuitenkin lähempänä “äitien” tilannetta. Kerroit itsekin, että olet äitisi alkoholismin takia joutunut toimimaan äidin roolissa jo kauan ja kuvaamasi tunteet ovat meille äideille tuttuja. Sisarukset yleensä saavat oman elämänsä rajattua paremmin ja tukea myös omilta vanhemmiltaan. En tiedä, onko äitisi elossa/kuvioissa mukana, mutta tuntuu, ettet sieltä’ taida paljon tukea saada.

Minun poikani on vierestä seurannut tyttäreni toilailut ja minun ahdistukseni. Asioista puhumme suoraan. Poikani ei koe, että siskon elämä viitoittaisi mitään ja ymmärtää sen, että saa elää omaa elämäänsä tyytyväisenä, vaikka sisko itsensä tuossa vieressä tuhoaakin. Joskus luulen poikani häpeävän, koska aika monet tietävät ja näkeehän tuon vetämisen siskoa katsoessakin. Minuakin hävettää joskus.

Poikani kannalta taisi asia mennä niin, että hän on “uskoni ja toivoni” ja saa pääosan huolenpidostani. On niin mukavaa, kun toinen lapsista on selväpäinen eikä koskaan aggressiivinen. Kamala roolihan se “hyvän lapsen” roolikin on ja raskas, mutta ainakin poika saa huomiota ja huolenpitoa. Vastuuntuntoisemmaksi hänkin on joutunut kasvamaan.

Oma veljesi on kuitenkin jo 22 v. Sinä et ole hänen äitinsä. Rakastat veljeäsi, mutta rakkautesi ei auta. Veljesi on aikuinen ihminen ja vetää ja säätää, jos haluaa. Näin tapahtuu, vaikka päälläsi seisoisit. Tässä faktat. Keskity nyt omaan perheeseesi ja itseesi. Jos sinä kaadut saappaat jalassa uupumukseen, siitä ei ainakaan ole kenellekkään hyötyä. Lapsesi ja miehesi eivät ole syypäitä, vetäminen on veljesi oma valinta.
Ja tämä kuulostaa nyt tosi pahalta, mutta sanon hyvällä:
Oletko valmis kestämään sen syyllisyyden, jos nyt tuhlaat parhaat paukkusi veljeesi ja omat lapsesi alkavat oirehtia äidin väsymystä ja ahdistuneisuutta. Jollet tee nyt näitä ratkaisuja oman perheesi eduksi, voit joutua maksamaan vielä todella kalliin hinnan.

Jaksamisia sinulle!

Kiitos A:n äiti. Mulla tuli kyyneleet silmiin tekstistäsi. Niin akuutti tää tilanne tällähetkellä on ja tunteet ihan pinnalla kokoajan. Osut täysin oikeaan sanoissasi, mieheni myös on laittanut mulle kovan kovaa vastaan kun on nähnyt että vaivun ihan omaan maailmaani ja sulkeudun kun ympärillä taas sattuu ja tapahtuu, silloin hänkin on sanonut et jumalauta sun omat lapset on tässä ja tarvitsevat äitiään. Ja sen tajuan. Oon mielestäni pystynyt hyvin ottamaan etäisyyttä, en lainaa rahaa, en paapo enää, ja veljenikin tyyliin kertoo annostensa määrät jo eikä salaile touhujaan yhtään. Vaan sit hajoon aina, kun tulee niit itkupuheiluita, kuinka hällä on pahaolla ja kuinka hän ei kestä elämäänsa ja vierotusoireet iskee ja hän tarttee apua, ja itkee kuin pieni lapsi siellä puhelimessa lohduttomasti ja pyytää apua. ja minä tietenkin kerron et ainoo apu mitä on on hoitoon lähtö. Si puhelun jälkeen meen ihan paniikkiin, itken, ja ahdistun ja sit alkaa se pelko, et ei kai se veli nyt tee jotain ittelleen, ei kai se tee jotain vihapäissään tyttöystävälleen, ei kai se vahingos vedä övereitä tms. Sit kun maanantai aamu koittaa on taas ihan eri ääni kellos hänellä. Tää on niin raastavaa. Ja samaan hengenvetoon pelkään tätä maailmaa missä omia lapsiani kasvatan, että miten ikinä saan heidät pidettyä erossa tosta paskasta… Miten ihmeessä saan supateltua ja purettua näitä hommia niin ettei lapseni vahingossakaan kuule, koska ei noi oo ihan pienten juttuja. En siis oo kovin vanha itsekkään (alle 30), mutta uskon kyllä et mulla on periaatteet kohallaan.
Äidistämme ei apua ole, tietenkään hän ei tätä ois toivonut, mutta kun ei hänesä äidiksi ollut, yksin joutui kasvattamaan meidät ja veti sen linjan et on mielummin kaveri kuin äiti. Ei rajoja, ei turvaa ei mitään… Huh, ehkäpä mun pitäs hakeutuu terapiaan…

Mulla on samankaltaisia kokemuksia, sekä puolison, että isän osalta. Isä soitti jossain vaiheessa minulle jopa 20 kertaa päivässä ja itki omaa huonoa oloa. Siinä sitten yritin keksiä jotain keinoja ja murehdin, että joko sen on tappanut itsensä. Lopulta ymmärsin katkaista välit kokonaan.

Exmieheltä on myös tullut noita itkupuheluita vieroitusoireissa. Hän on monesti uhannut tappaa itsensä. Ei ole sitä kuitenkaan tehnyt. Subusta tulee tosiaan niin huono olo, että se ihminen on kuin pieni lapsi silmät apua anoen. Vaan kun kamaa taas saa, muuttuu ääni kellossa. Olen monesti ollut järjettömän huolissani, vain todetakseni, että mitään todellista hätää ei ollutkaan.

Hae ihmeessä nyt itsellesi apua. Tarvitset ehdottomasti terapiaa. Halaus ja voimia sinne! <3

Dahlia tuossa hyvin totesikin: “ja sitten ei mitään todellista hätää ollutkaan.”
Karmea totuus on se, että aina ei veljelläsi välttämättä ole edes omasta mielestään se todellinen hätä, vaan hän saattaa koettaa manipuloida sinua, antamaan rahaa tms. Tietää sen, että reagoit itkuun ja itsetuhoisiin puheisiin. Ja tietysti reagoitkin, kun olet normaali välittävä ja tunteva ihminen. Valitettavasti täytyy ottaa huomioon se, että veljesi ei ehkä enää ole. Ainakin minun tytärtäni huumeet ovat muuttaneet niin paljon, ettei hänellä ole enää kykyä asettua kenenkään muun asemaan. Hän on valmis vaikka minkälaiseen riistämiseeni tuntematta siitä mitään syyllisyyttä. Huumeidenkäyttäjä on todella ITSEKÄS. Huumeet sen persoonan muutoksen aiheuttavat ja se on vain hyväksyttävä.
Minulla on ollut onni saada erittäin hyviä keskusteluja mm. irti huumeista ry:n ihmisten kanssa. Olen pikku hiljaa hyväksynyt sen, mitä he kaikki hokevat: “Pelasta itsesi ja pelasta toinen lapsesi, tytärtä et voi pelastaa, koska hän itse haluaa käyttää huumeita ja elää näin.” Tätä luopumisen surutyötä teen koko ajan. Toisaalta samat edellä mainitut ihmiset painottavat sitä, että paapomalla ja hoivaamalla estän tytärtäni ottamasta todellista vastuuta tilanteestaan. He sanovat, että hän voi tervehtyä vain pohjakosketuksen ja oman halun kautta.

Miehesi on ihan oikeassa. Lapsesi ovat alaikäisiä ja sinun on tehtävä kipeä ratkaisu heidän edukseen. Vaikka ette kotona lasten aikana puhuisi näistä asioista, niin kotinne ilmapiiriin se kaikki vaikuttaa. Lisäksi se vaikuttaa parisuhteeseen, ainakin meillä. Yleinen kireys levittyy kaiken ylle. Jaksamattomuuteni ja toivottomuuteni vaikuttaa kaikkeen.

Minun tyttäreni on edelleen alaikäinen, mutta olen päättänyt, että kun hän nyt täyttää 18 v., teen pesäeron joksikin aikaa. Huumeet ovat pilanneet välimme niin, että tarvitsemme kumpikin breikkiä. Tyttö on ilmoittanut samoin. Minä aion päästää irti. Päästä sinäkin…

Hei taas Sowhat,
Tiedätkös, menepä käymään vertaisryhmässä. Se, että voit keskittyä oman huolesi ja pahan oloisi purkuun on helpottavaa. Sinua kuunnellaan, jaetaan kokemuksia ja tunteita. Usko tai älä sen parin tunnin jälkeen tulee "puhdistuneempi " olo. Saahan siinä sitä kuonaa purkaa ulos edes hetken ja vielä seurassa, joka taatusti tietää, mistä puhut ja varmasti haluaa sinun parastasi. En tiedä, jaatko miehesi kanssa paljon näitä murheita, mutta samalla hänkin saa vähän “lomaa”. Uskon, että kun juttelet ryhmässä ja täällä verkossa, pääset eteenpäin omassa tilanteessasi.

Olen aivan samaa mieltä kuin muutkin, jotka ovat sinulle vastanneet. Ymmärrän hyvin, miten pahaa oloa tulee purettua ihan väärään kohteeseen; kotona lapsiin ja mieheen. Mutta he sinua eniten tarvitsevat ja heidän elämäänsä voit vaikuttaa. Ala pitämään nyt ihan itsekkäästi huolta itsestäsi ja omasta perheestäsi. Muuten et jaksa.

Iso halaus!

Pakko kommentoida tuohon et puhutaan itsarista tms. Ite oon entinen käyttäjä ja edelleen saatan puhua masikses tekeväni itelleni jotain (tosi harvoin tosin). Kamapäissään silti lähes kaikki (ne kellä ongelmia alkon kans samalla tavalla mun kaveripiiris), on ollu joskus jotain “itellee tekemässä”. Silti yksikään mun ystävistä ei ole kuollut itsariin! Tässä 10 vuoden aikana lähteny “vain” 6 “frendiä”, tosin muutama tuttu, silti kuolemat vähentyneet huomattavasti subun tultua markkinoille. Nämä ystävät ketkä ovat lähteneet, ovat olleet joko aloittelijoita opiaatit-alko-bentso-kombol tai sit kuten tää mun ikänen jätkä alle kk sit todella konkareita. Tosin silloin syy ei ole ollut subu, koska pelkästä subusta ei voi vetää övereit… Pari tyyppiä ollu sellasia ketkä vetän purkillisen lääkkeit kerral ja päälle subut mut osa taas ollu tyyppejä ketkä ei edes rännää… Nämä muutamat muut on sit vetän puolet elämäst eikä oo bubre riittän vaa pitän vetää sekasin siihen vahvempia oppareita päälle ni hengityslama… Tosin kaikilla ollu hengityslama noista komboista…

Mut mä en tunne ketää ketkä ois saanu pelkäl bubrel tai piril (tai niiden kompol) henkeä pois. Bubren tai pirin annostus ei muutu niin paljoa ku heroiinissa, samoin jos tuntee omat annokset esim. morfiinissa tai oxycodonissa ni ei helposti henkeä pois saa vaikka olis ollu ilman jonkun aikaa. Mitä ainetta sun veljes käyttää? Mikäli/kun on tolea bentsoihin ni nuo kombotkaan eivät kovin helpolla henkeä vie, itse aikoinani vetän sellasia komboja et nykyää jos ottaisin ni tuskin olisin hengissä mut käyttäjillä on tolea.

Mä en yritä mitenkää vähätellä noita vaaroja, vaan ennemminkin “rauhottaa” et käyttäjät eivät kovin helposti tappavia övereitä vedä jos aine ja annos on tuttu. Tuo överi-vaara pätee heroiiniin ja määrättyihin desing-huumeisiin mut saatavuus on Suomessa melko heikko… Tuo on lisäks totta mitä A:n äiti sanoi eli sun veljes yrittää manipuloida sua tai sit hän kokee et olet ainoa jolle hän voi puhua ongelmistaan. Harmi vain et nuo puheet johtavat sit tuohon itsetuhoisuuteen. Mun mielestä sun tulee laittaa veljelles rajat jolloin sulle saa soittaa. Meillä äippä teki aikoinaan niin eikä puhunut mun kans jos olin aivan sekasin… Lisäks oli kellonajat et esim. yöllä ei soiteta. Tietty se vaikutti muun perheen elämään ku stressas mun elämäst ja sehän on aivan normaalia mut sä et voi elää veljesi puolesta jonka oot varmasti jo huomannutkin. Lisäks oot antanu oivan neuvon mennä hoitoon, mut ilmeisesti veljesi ei siihen ole valmis joten mun mielestä nuo puhelut on sulle vain turhaa stressiä… Huumeidenkäyttäjillekin on oma numero johon voi soittaa ja tarvittaessa jopa myrkytystietokeskus vastaa… Voisitko kuvitella vastaavas veljellesi seuraavan kerran et “puhutaan asiasta huomenna ku olet selvä”? Mulle tuo itsarilla “uhkailu” ja miettiminen on normi-käyttäytymistä ollu kauan koska mun iskä aikoinaa puhu meidän perheelle, mut etenkii mulle tappavansa itsensä… Se on todella yleistä myös käyttäjä-piireissä koska erittäin harva on tyytyväinen elämäänsä mut kukaan oikeastaan ei myönnä sen tyytymättömyyden johtuvan huumeista.

Lisäks just kuten A:n äiti sanoi ni veli saa ite paremman mielen ku joku kuuntelee ja reagoi jolloin tietää jonkun välittävän. Ei ole kuitenkaan ajatellut aivan loppuun saakka miltä se tuntuu kun se sanotaan itselle. Mä otin aikoinani ystävien uhkailut tosissani mut ei mennyt kauaakaan ku huomasin et eipä niitä seuraavana päivänä edes muistettu… Narkkari-elämä on täynnä draamaa mut riippuu raha- ja kamatilanteesta onko se draama hyvää vai huonoa… Kaikki kun pyörii kaman ympärillä ni on maailman loppu käsillä mikäli ainetta ei saa, ku tilanne muuttuu tai tulee vielä parempaa kamaa ni ollaan taas onnen kukkuloilla…

PS. Mua ainakin pikemminkin loukkas jos toista ei kiinnostan kuunnella mitä olin vetäny… Mun mielestä kaikkea ei tarvitse kuunnella tai tietää, liika tieto on pahasta. Se varmasti lisää myös veljen yhteydenottoja, koska hän tietää kyllä et sua “kiinnostaa” mitä hän vetää tai tekee. Mä itse näkisin et täs on teidän roolit vääristynyt aivan äiti-lapsi rooliksi ja se ei toimi… Sä et voi olla tukihenkilö koska sä oot liian lähellä kaikkea. IH:lla on tukihenkilöitä narkomaaneille, samoin Stop huumeilla. Veljesi tuskin haluaa tilanteeseen muutosta mut sun kannattaisi miettiä niitä rajoja oman ja sun perheen jaksamisesi vuoksi… Toivottavasti sun veli on sen verran “huono esimerkki” mitä huumeidenkäytöstä seuraa et sun lapset eivät tulevaisuudessa edes tahdo kokeilla kamaa. Itse oon huomannu et paras tapa sen jälkee et vierestä seuraa toisen tuhoutumista on se, että on tarpeeksi hyvä itsetunto sanoa oma mielipiteensä asiasta ja kieltäytyä. Toivottavasti tuo tieto, et jotkut voivat saada elinikäisen psyykkisen ongelman pilven kokeilusta ala-ikäisenä auttaa nuoria kieltäytymään… Voimia paljon ja muista et jos voisit vaikuttaa veljesi elämään ni hän olisi ollut kuivilla jo pitkään! <3