Itse olen alkoholille niin herkkä, että sortuessani siihen masennun suurin piirtein välittömästi. Kyse ei ole vain krapuloiden kestosta tai laadusta, vaan siitä, että ilmeisesti aivokemiani menee vain totaalisen sekaisin, jos sotken sitä alkoholilla. Kännin jälkeen saatan kärsiä kolmekin viikkoa keskittymisen vaikeuksista.
Se on aivan oikeasti kovaa myrkkyä tuo etyylialkoholi. Kemian tuntijat väittävät, ettei se suorastaan kuuluisi ihmiskehoon lainkaan 
En nyt aivan ottanut selville, oletko lopettamassa vai haluatko vähentää. Kenties vielä pohdit asiaa. Minusta sinun kannattaisi kokeilla omaa reseptiäsi eli vähentää viikkotasolla kulutusta niin, että joisit aina joka päivä yhden vähemmän kuin edellisellä viikolla. Tosin tyrmäsit itse tämän vaihtoehdon. Et myöskään halua ns. katkolle. Kenties jompi kumpi on edessä kuitenkin tai sitten se ennenaikainen hauta, jonka näit kolmanneksi vaihtoehdoksi.
Näistä keskusteluista olen lukenut, että monilla esimerkiksi masennus väistyi, kun juominen loppui. Itse taidan kuulua eri kastiin. Olen juonut masennukseen, lääkinnyt alkoholilla pahaaoloani. Ei se siitä näytä mihinkään lienneen eikä kadonneen, vaikka nyt kovasti raittiina sinnittelen. Luulen, että se, miksi olen ollut masentunut (en tiedä, olenko oikeastaan edes enää, ollut vuosiin?), on kuitenkin työstettävä, vaikka raitistuisikin. Jostain syystä olet alkanut juoda todella paljon. Jostain syystä tarvitset mieltäsi tasaavaa lääkitystä. “Ahdistukset, masennukset ja itsetunto-ongelmat vähentyisivät tai loppuisivat jopa kokonaan.” Kirjoitit itse uskavasi tähän. Voihan psyykesi toimia noinkin, mutta luulen, että suojaat itseäsi ahdistukselta, masennukselta ja itsetunto-ongelmilta vetämällä känniä. Niin minä ainakin tein. Mutta meitä on moneksi.
Voimia, tsempiä ja rohkeutta, olipa seuraavaksi valitsemasi tie mikä tahansa esittämästäsi kolmesta vaihtoehdosta!
Goneeeeeeeee!!!
Huomaatko miten paljon täällä halutaan auttaa sua! Sulle lentelee pelastusrenkaita minkä ehtii. Jos et vielä tiedä mitä tekisit, pysy kanavalla. 
Käy jokapäivä lukemassa viestejä sinulle, muiden tarinoita, kirjoita itsekkin. Jäsennät omaa tilannettasi. Olet aina tervetullut meidän joukkoon. Aina. Oli tilanteesi mikä tahansa.
Toivon sulle kaikkea hyvää. Toivon sulle parasta.
T: Peppi
Tervehdys “Gone” ja kiva että olet mukana!
Kirjoitit mm.seuraavanlaista:
[quote=“Gone”]
Ohhoh… Kiitos kommenteista kaikille teille! Onpa outo tilanne. Kukaan ei tuomitse.
Vaikka kukaan ei kommentoi, aion pitää tätä päiväkirjanani, jos jotain tapahtuu. Tietää sitten perhekin, mikä tilanne on ollut.
??? Mitenkä tuo nyt pitäisi ymmärtää??? Kommenttejahan tulee roppakaupalla!!
2)“Katkolle en kertakaikkiaan kehtaa lähteä”.
Okay! Ensin pari provosoivaa kysymystä omakohtaisten kokemuksieni perusteella
Tarpeeksi keittiöpsykologiaa!
Sitten pari todella vakavaa sanaa toivomuksestasi saada vakava sairaus ryyppäämisesi tuloksena. Itselleni kehittyi polyneuropatia sekä huomattavasti heikentynyt aivotoiminta vuosikymmenien raskaan ryyppämisen seurauksena.Tämän perusteella minulla on työkyvyttömyyseläkeläisen status 54 vuotiaana.
Sairauteni on tosin parantunut huomattavasti. Tänäpäivänä nuppi toimii “normaalisti”, ja liikuntakykyni on OK!
Osaatko edes kuvitella,minkälaista olo on, kun et selvinäkään (viikkojen tai muutaman kuukauden juomatauot) hetkinä aina tiennyt missä olit, päivästä ja termiineistä puhumattakaan? Tai tarvitsit kilometrin pituiselle kävelymatkalle (jos edes onnistui) viisinkertaisen ajan? Toivottavasti et ikinä joudu kokemaan!
Vasta 8-kuukautinen klinikkaterapia (2008/2009) antoi minulle mahdollisuuden saada elämäni umpisolmut aukeamaan. Raskasta ja osittain myös erittäin katkeraa. Minulla oli “vihollisia omissa riveissä” joita en yksin olisi ikinä tunnistanut enkä pystynyt käsittelemään oikein. Tämä on teema sinänsä,palaan toisella kerralla,jos sopii!
Sitten lopuksi pikku “andante-murjaisu”! Kaikki “meistä lopettajista” ovat TOIMITUSJOHTAJIA!! Nimittäin loppujen lopuksi ainoastaan itse vastuussa teoistaan ja jättämisistään! Eipä hätää: HYVÄ tj. tietää rajansa ja ymmärtää hakea ajoissa ulkopuolista apua elämänfirmaansa!! 
Tsemppiä, olen kovasti hengessä mukana!
Hei Gone
Pelkäät elimistösi pettävän alkon käytön seurauksena. Luettelostasi puuttui aivot. Niitä se viina ensimmäiseksi pehmentää.
Oma kokemukseni itsehoitoisesta vieroittumissta on ,että esim. lomien aikana kun kulutus riistäytyi käsistä viimeisen lomaviikon olin ilman viiniä. Olin aikaisemmin huomannut ,että lomalta palattuani parin päivän kuluttua alkoi hienomotorinen vapina,hikoilu ja hallinan pettämisen,romahtamisen tunne.
Käyttämäsi mielialalääke kyllä lievittää oireita ,samoin kuin xanor.
Renttuni elää julkisuuden valokeilassa ja on suurkuluttaja. Pelkään avata sanomalehteä aamuisin, minkälaisia lausuntoja on edellisenä päivänä tullut annettua.Joskus ne ovat arvostelukyvyttömän ihmisen hätäpäissään heitettyjä ja niitä sitten selitellään ja ruoditaan pitkäänkin. Raskasta on.
Jaksamista.
Omatoimimatkoja alitajuntaan olen minäkin takavuosina tehnyt lukemattomia kertoja. Ai saatana, miten herkullista on, kun delirium pukkaa päälle, alkavat äänet pilkata ja sitten tulee soiteltua poliisia paikalle ja muuta sellaista, kun ei voi olla aivan varma siitä, ammutaanko naapurissa vai ei. Sitä kestää muutaman vuorokauden ajan ja loppuu siihen, kun uni alkaa taas kulkea ja nestetasapaino pysyä kasassa. Ripulipaskan kontrolloimaton vuodatus voi toki kestää pidempäänkin. Se voi olla, että Gone pääsisi katkolla helpommalla. Kumminkin 10 annosta illasta monen vuoden putkessa…
Ei hitto, minä menisin katkolle heti.
Gone, missä haluat olla 10 vuoden kuluttua? 20? Minkä roolin haluat lastesi elämässää kun he ovat aikuisia tai kenties vanhempia itse? Käy lukemassa päihdelinkin Kotikanava-palstaa, saat perehtyä sen juomista seuraavan osapuolen näkemyksiin.
Kaikki me juopot olemme käyneet väsyksiin asti itsemme kanssa sen keskustelun, että enhän minä juo liikaa. Tuo juo enemmän. Tuolla ovat asiat vielä huonommin. Ja hoidanhan minä perheeni ja palkkaakin saan töistä. Itseään on niin helppo huijata, helpompi kuin muita. Kauanko sinulla riittää 70 viikkoannosta?
Juomishistoriassani tuntuu olevan paljon samaa kuin sinullakin. Loppuvaiheessa mieluiten kotona neljän seinän sisällä. Piilossa muilta, piilossa itseltä. Siinä ohessa hyvä työntekijä, hyvä vanhempi, hyvä opiskelija, hyvä ties mitä. Juominen oli keino ottaa hetki itselle, kuten sinäkin kirjoitit.
Lopettamisen avain katsoo sinua peilistä.
Kun jossain vaiheessa haluat mieluummin lopettaa - keinolla millä hyvänsä - kuin jatkaa kiihtyvää syöksykierrettä, niin onnistut kyllä. Toivottavasti sinun ei kauaa enää tarvitse jatkaa. Elämä on aika synkeää siinä vaiheessa kun määrät kasvavat ja mielihyvä on kadonnut.
Raitistumisen reittejä on monia, eikä yksikään niistä ole toista parempi. Joidenkin tutkimusten mukaan kolmannes lopettajista lopettaa “itse” (tuohon ryhmään minä kai kuulun), toinen kolmannes vertaistuen (AA) avulla ja kolmannes päihdehuollon (A-klinkka yms) avulla. Aika moni tuntuu hyötyvän sekä AA:sta että päihdehuollosta.
Ei raitistumisympäristöissä toisia paheksuta.Monilla ammattilaisilla on itselläänkin päihdetaustaa joko läheisenä tai käyttäjänä. Työssään ovat törmänneet niin moneen tarinaan, ettei heidän tarinansa sinua hätkäytä mihinkään suuntaan.
itse juon harvakseltaa, mutta lähes aina tajun kankaalle. Juomattomia jaksoja helposti 4-5 kuukautta ja sitten kun korkki aukeaa juon sammuksiin saakka. Yhden päivän kännit onneksi riittää.
Väistämättä tapahtuu jotain peruuttamatonta joka pysäyttää - jos jatkaa juomista ja viina ei sovi. Harvalle sopii. Viha ja vitutus kuuluu asiaan… ei millään pahalla, mutta välillä täällä palstoilla lukee sellaisia hyper onnellisia vuodatuksia, että en niihin valitettavasti usko. Itse pyrin tasaisempaan elämään eli kuopan ja pilvissä elämisen välille toivon vähemmän kuilua. Arjen nautinnot- selvä päivä normi rutiineineen on mukava asia, mutta ei se houkuttele alkoholistia. Nousuhumalan tunnetta ei saa muulla tavalla kuin viinalla. Hyviä tuntemuksia ja fiiliksiä toki saa… jokainen löytää kyllä ne omat keinot.
Sinulle Gone toivon sellaista ajatusta, että annat vihan ja kiukun tulla ulos. Lopeta itsesi hyysääminen ja samalla arvosta niitä ominaisuuksia, joista itsessäsi pidät. Sitä kannattaa vahvistaa. Pitkän aikataulun tavoitteilla en minä ainakaan onnistu ja nuo selvien aikojen laskurit on minun mielestä p:tä. Jokainen selvä hetki ja se, että kestätä elämän hyviä asioita selvinpäin on tärkeämpää.
Kyllä sinä tämän saat haltuun, usko itseesi !
Gone kirjoitti “Katkolle en kertakaikkiaan kehtaa lähteä. Sitä häpeää ei tämä muutenkin heikko mieli kestäisi. Ajattelin, että alan vähentämään. 1vko 9 annosta, 1 vko 8 annosta, 1vko 7 annosta jne. Vähitellen ajaisin juomisen alas… Vitut. En usko siihenkään. Mitä järkeä juoda vaikka 6 annosta, jos se ei anna haluttua vaikutusta?!?”
Minäpä samaistun hyvinkin sinuun Gone tässä häpeämisessä. Alkoholismi tässä yhteiskunnassa on leimallista, vaikka kulttuurimme on hyvinkin alkoholi ystävällistä; “Viina, sauna ja vitut huomisesta. Perinteitä kunniottaen!”. (tästä ei kannata kenenkään vetää provoja:).
En hävennyt tunnustaa alkoholismia itselleni, mutta häpeän tunnustaa sen muille (paitsi täällä). Häpesin tilata ajan työterveyslääkärilleni antabusreseptiä varten ja tunnustan; menin hakemaan antabuksen apteekista 25 kilometrin päästä, vaikka lähin apteekki olisi ollut 150 metrin päässä. Koko ajatus tuntui kiusalliselta, että joku tuttu näkisi 
En ole pienessä kaupungissani julkimo, en anna lehtiin lausuntoja, pidä puheita enkä paljon muutakaan. Mutta olen ope toisen asteen oppilaitoksessa, ollut jo 20-vuotta. Moni vastaankulkija tunnistaa minut entisenä opiskelijana, opiskelijan vanhempana tai esikoiseni äitinä, joka opiskelee samassa oppilaitoksessa, jossa minä opetan.
Asetelma ei ole helppo minullekkaan. Ja haluan suojella lapsiani siltä mielipahalta, että he tulisivat leimatuksi minun alkoholismini takia. Asetelma ei ole kuitenkaan mahdoton, koska kaikesta huolimatta minä toimin. Ja tulen toimimaan ja hakemaan tarvittaessa lisää apua, koska entiseen en aio palata.
Minäkin ajattelin joskus epätoivoissani, että tulisipa edes joku kunnon haimatulehdus, jolloin pysäkille olisi pakko jäädä. Hävettää koko ajatus ja onneksi ei tullut!!! Päätös juomisen lopettamisesta kulki ajatuksissani kaksi vuotta. Pelkäsin sitä, koska aavistelin sen tuovan ihan liikaa muutoksia elämääni. Silloin olin ihan varma, etten voisi lopettaa enkä selviytyä MISTÄÄN, jos en saisi ensin palautua voimia vievästä työpäivästäni lasillisella tai kahdella (lue pullollisella). Mutta loppujuoksussa alkoholi ei mennyt edes päähän, nousuhumalaa en kokenut, vain sen turtuneen väsähtäneen olotilan. Olotilan, jossa mikään ei tuntunut miltään. Miksi minä juon?
Kun laitoin facebookiin päivityksen “kesäloman kunniaksi alkoholiton kuukausi” sain 73 tykkäystä (102 kaveria) enkä yhtään kommenttia. Jos kukaan ei olisi ollut tietoinen lisääntyneestä alkoholin käytöstäni, oletettavasti olisin saanut 73 kommenttia tyylillä “mitä sä siellä Titu huutelet ja niuhotat, lets go baby” ja muutaman tykkäyksen. On ihan harhaa ja harhaista alkoholistin kuvitelmaa, etteikö juomistasi kukaan muu muka huomaisi. Sen huomaa kaikki ne; jotka elävät kanssasi (lapset mukaanlukien), tekevät töitä kanssasi, harrastavat kanssasi tai viettävät vapaa-aikaa. Sen huomasivat minun ystäväni facebookissa, joita en ollut tavannut aikoihin, vuosiin.
En haluaisi antaa sinulle, fiksulle ihmiselle mitään neuvoja, mutta annan sittenkin yhden ehdotuksen ( 
). Mitä jos hakisit itsellesi nukahtamislääkkeet, vedoten vaikka valtavaan työstressin, jos et alkuun muuta keksi ? Ottaisit sen ja nukkuisit vain YHDEN yön ilman joka iltaista pika annostasi alkoholia. Koe se YKSI aamu, jolloin heräät aamuun selvinpäin. Yksi selvä aamu Gone, kerro se meille!!
Ja tiedätkö mitä; kun sinä mietit, että milloin perheesi menee nukkumaan turvataksesi juomisesi, vaimosi todennäköisesti miettii, miksi sinä et tule nukkumaan hänen viereensä ??
Onko Gone pienempi häpeä kuolla tai sairastua juomisen aihettamaan esim. maksakirroosiin kuin hoitaa itsensä kuntoon alkoholismista? Kirjoitatko tänne perheellesi myös muistosanat, mitkä he laittavat lehteen ja haudallesi kun olet mennyt? Ajatteletko olevasi kunnon mies ja isä, kun jätät jälkesi edes tänne? En usko. Että ajattelet niin.
Kommentoinpa tuota juomiseen liittyvää häpeää, kun sitä itsekin olen miettinyt. Tännekin kirjoittaessani monesti mietin, tunnistaako minut joku… Ja hävettää. Selviytymistarinoissa kirjailija Monika Fagerlund kirjoitti, että päätti raitistuessaan, ettei koskaan häpeä alkoholisimiaan eikä vaikene siitä, vaan puhuu avoimesti. Ehkä se kirjailijan ammatissa onkin mahdollista. Ja onhan se tavattoman rohkeaa! Sillä tavallahan häpeä murretaan. Mutta ei se kaikille onnistu. KOen ihan samoin kuin sinä Titu, joka kirjoitit, että “En hävennyt tunnustaa alkoholismia itselleni, mutta häpeän tunnustaa sen muille (paitsi täällä). Häpesin tilata ajan työterveyslääkärilleni antabusreseptiä varten ja tunnustan; menin hakemaan antabuksen apteekista 25 kilometrin päästä, vaikka lähin apteekki olisi ollut 150 metrin päässä. Koko ajatus tuntui kiusalliselta, että joku tuttu näkisi. En ole pienessä kaupungissani julkimo, en anna lehtiin lausuntoja, pidä puheita enkä paljon muutakaan. Mutta olen ope toisen asteen oppilaitoksessa, ollut jo 20-vuotta. Moni vastaankulkija tunnistaa minut entisenä opiskelijana, opiskelijan vanhempana tai esikoiseni äitinä, joka opiskelee samassa oppilaitoksessa, jossa minä opetan.”
Ihan sama juttu itselläni. En minä voi julkisesti lähteä puhumaan, ei tässä ammatissa eikä tässä elinympäristössä (kasvavien lasten äitinä keskiluokkaisella asuntoalueella). Jos kyse olisi vain itsestäni, niin mitä siitä. Mutta kun on kyse myös muista ihmisistä, niin parempi vaeta. En minkäkään häpeä itselleni tunnustaa, että juon liikaa, vaikka toki minusta liikaa juominen on häpeällinen asia. Jos ei olisi, niin voisin jatkaa ihan rauhassa.
Muutenkin Titu, löysin itseni tekstistäsi, kiitos!
Uskomatonta huomata, miten te kaikki jaksatte reagoida ja vastata. Täysin ihmeellistä. Kiitos. Viestejä on niin älyttömän paljon, etten oikein pysty vastaamaan kenellekään erikseen. Luin silti koko rimpsun useampaan kertaan läpi ja se todella antoi ajattelemisen aihetta. Tuntuu hyvältä ja armolliselta, että NIIN moni on joutunut kärvistelemään samojen ajatusten kanssa ja silti vienyt voiton. Se on siis mahdollista, vaikkakin aivan v***un vaikeaa. Yritystä on ollut. Uskon, että ainakin omallani kohdallani se, että pystyn suoraan kertomaan ( täällä) juomiseen liittyvistä asioista muille vähättelemättä ja suoraan valehtelematta, helpottaa ja tekee taistelun helpommaksi. Kommentoitte tai ette, jatkan tilitystäni, niin usein kuin voin.
Päivät jatkuvat samaan tahtiin. Aamupäivällä (loma) herätessäni olen aina äärettömän väsynyt, vaikka olen nukkunut 10h. Muuta fyysistä krapulaa en koe, koska mielestäni hallitsen annosmääräni. Juon vain sen verran, että pää pehmenee. Ainoastaan harvoissa tapauksissa ( ehkä 1krt vuodessa) homma lipeää aivan totaalisesti ja seurauksena on poikkeuksetta useamman viikon kestävä ahdistus- ja morkkiskausi.
Olen kai sellainen surkimus, jota kutsutaan kaappijuopoksi. En juopottele muiden nähden, en aiheuta pahennusta, vaan juon salaa ja yksin. Olen opetellut piilottelemaan pulloja laukkuihin, ympäri tonttia jne, enkä ole jäänyt kiinni. Pari kertaa on tapahtunut “virhe”, mutta olen saanut seliteltyä itseni tilanteesta jollain tavalla ulos. Ei vaimoni silti tyhmä ole. Ei todellakaan. Asiasta puhutaan, mutta minä selitän ummet ja lammet, jotta saan vakuutettua, ettei mitään ongelmaa ole. Kun asia tulee puheeksi, paras selitys on, että otin yhden oluen suihkun, saunan, ruoan tai minkä tahansa jälkeen. Siitä viinan haju… Ihmettelen, miten voin valehdella maailman rakkaimmalle ihmiselle ja selittää mustan valkoiseksi. Jos hän tietäisi, homma romahtaisi heti. Hän ei hyväksyisi. Kun puhun “kulisseista”, en tarkoita, että avioliittomme tai perhe-elämämme olisi jonkinlainen kulissi tai huijaus. Perhe-elämämme ja avioliittomme on erittäin rakastava ja lämmin. Kulissi olen minä. Joka ilta Dr. Jekyll muuttuu mr. Hydeksi. Salaa.
Mielialaongelmista ja työstä vielä. Omalla kohdallani homma kulki seuraavalla sekavalla tavalla: Kiva työpaikka- haastava työ- paineita- stressiä- unettomuutta- alkoholi lääkkeeksi- lisää stressiä- ahdistuneisuutta- lisää alkoholia ja säännöllisemmin - lisää ahdistuneisuutta- masennuskausia- pari loppuunpalamista- paniikkikohtauksia- psykiatri- mielialalääkitys- alkoholista ei pääse enää irti- annoskoko kasvaa- ahdistusta alkoholista…jne jne.
En ole koskaan ottanut huikkaa krapulaan tai aloittanut juomista aamulla. En pystyisi. Aamuisin mikään ei voisi ällöttää enemmän kuin alkoholi missään muodossa. Päiväkin menee yleensä hyvin. En mieti alkoholia. Kun ilta lähestyy, alkaa jotain kohtaa päässäni pakottamaan. Odotan sitä, että talo rauhoittuu. Aivoja kihelmöi jännästi. Lapset nukkuu ja vihdoin on omaa aikaa! Pakko saada noin pullo viiniä ja muutama bisse naamaan mieluiten mahdollisimman nopeasti, jotta vaikutus olisi suurin. Klo 15 jälkeen ei myöskään kannata syödä kovin paljon, jotta ihana juoma kihahtaisi paremmin päähän. Lisään hymiön. Töks. 
Suunnitelma: Alasajo. Joku teistäkin jo asiasta mainitsi, psykiatrini on maininnut ja vaikka kuinka vi**ttaa, niin uskon, että omalla kohdallani on helpompaa ajaa määriä alas kuin lopettaa seinään. Mainitsin aikaisemmin alasajosta epäuskoisena, mutta silti se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta tässä tilanteessa. Arki kuitenkin sujuu, enkä aiheuta (ainakaan vielä) liian suurta kärsimystä kenellekään. Toivottavasti en tulevaisuudessakaan.
Lähden 8 annoksesta ja anna itselleni aikaa 8 viikkoa. Jos en tähän pysty, hakeudun jonkinlaiselle katkolle tai hoitoon.
Tervehdys Gone!
Aloitan sanalla,jota yritän parhaani mukaan välttää. Anteeksi. Nimittäin siitä, että viime kirjoitukseni meni melodialtaan “andantesta” vähän liikaa “mezzoforten” puolelle. Samoin oli liikaa suunnitelmallisen neuvomisen makua.
Olet ihan hyvällä tiellä ollessasi jo noin ongelmatietoinen. Tuumasta toimiin vaan.
Ainoa asia jota kannattaisi todella varoa, on pysäyttyminen seinään ilman lääkärin apua. Voit saada krampin tai jotain muuta ei ennakoitavissa olevaa hengenvaarallista. Lääkärit ja ammattilaiset varoittavat.
Hyvät viikonloput! 
Tuo on juuri se, mitä pelkään eniten ja siksi tämä tapa. Elimistö on näiden vuosien aikana varmasti tottunut alkoholin läsnäoloon, joten pelkään sitä, mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä aivot ja elimistö eivät saisikaan ainetta. Mielen sekoaminen, sydänkohtaus tms. Eihän pitkäaikaista mieleen vaikuttavaa lääkitystäkään lopeteta koskaan seinään. Alkoholi on ollut mun lääke liian monta vuotta ja se on hoitanut tehtävänsä todella huonosti. Painukoot siis vi**uun.
Saattaa olla huono suunnitelma, mutta parempi, että on edes huono suunnitelma kuin ei suunnitelmaa ollenkaan.
Tärkeintä lieneen, että uskot suunnitelmaan itsekkin!
Hyviä öitä Gone, toivottavasti heräät aamulla virkeänä ja nautit kaikesta siitä hyvästä, mitä perheesi tarjoaa!
Hyvä kun sinulla on suunnitelma ja sille vielä varasuunnitelmakin.
Sinällään en niin kauhea vaarallisena kunnon lopettamista pitäisi. Olethan sinä kuitenkin selvänä joka päivä. Unettomuutta voi ilmetä, se on selvä, mutta siitä kyllä lääkkeillä selviää ja olen minä useitakin vuorokausia aikoinani valvonut kunnon putken päätyttyä.
Se on aika tavalla urbaanijuoru, että juomisen lopettaminen olisi jotenkin vaarallista. Minä join suurinpiirtein samanverran kuin sinä viimeiset 10 vuotta. Sitä ennen harjoittelin 25 vuotta intervallityyppisesti. Pidin hyvän huolen sekä juomisen peruskunosta, että vauhtikestävyydestä.
Kun lopetin, huomasin todella vakavia oireita: päätä ei särkenyt aamuisen, suussa ei maistunut paska ja aloin nukkumaan öisin. Kestin ne kuin mies.
Gone, tunnut olevan hyvin kartalla ongelmasi luonteesta ja mittasuhteista. Noudata suunnitelmaasi ja pidä katko mielessä siltä varalta, ettet onnistukaan: meistä kukaan ei ole pystynyt täysin itsekseen hoitamaan asioitaan kuntoon päihderiippuvuuden kourissa, mistä osoituksena nämä runsaat kommentit ja ylipäätään nämä nimimerkit Samassa veneessähän tässä ollaan, kaikki ihan yhtä kujalla ja päämäärätietoisina etsimässä reittejään kirkkaammille kulmille!
Se on hyvä lähtökohta, että olet päättänyt kirjoittaa asioistasi noin avoimesti ja rehellisesti. Ne lienevät tehokkaimmat lääkkeet tätä sairautta vastaan, jonka luonne on valheellinen. Juopon elämä kietoutuu valheen ympärille, elämä menee yhdeksi salailuksi, selittelyksi ja aivan kaikkien kusettamiseksi, pettämiseksi. Sitä ei yksinkertaisesti jaksa eikä niin voi elää. Onneksi on olemassa tie ulos tästä kehästä, mutta vaivaa se vaatii - ja uskallusta luopua. Ehkä vähän samanlaista kuin luopuisi parhaasta ystävästään, tuesta ja turvasta. Sellainen alkoholista tuppaa tulla, kun asetelmat loksahtavat kohdilleen.
Toivoa on ja siihen on tartuttava!
Tuo hitaasti lopettaminen kahdeksan viikon aikana kuulostaa minusta itsekidutukselta. Paljon juovan sietokyky kasvaa, joten hän ei huomaa niitä promilleja joita veressä on (minäkin olin mielestäni ihan selväpäinen, vaikka jälkikäteen laskeskeltuna olin promillen humalassa). Kun annoksia pienentää, niin ne eivät tunnu missään. Miksi rääkätä itseään juomalla edes niitä?
Minulla alkoholi nosti pitkään suorituskykyä. Yksi sun toinenkin työ- tai opiskeluasia tuli tehtyä viinin tai oluen voimalla. Ihan niin kuin sinäkin, tunsin että alkoholi oli ainoa keino paeta muun maailman velvollisuuksia, saada tilaa ja hetkin itselle. Kattia kanssa, se oli keino hukata itsensä.
Minulle ensimmäiset kuukaudet olivat hankalia ehkä enemmänkin henkisen ja fyysisen toipumisen aiheuttaman uupumuksen takia kuin niinkään viinanhimosta. Se uupumus ja väsymys (ja mahdollinen viinanhimo) pitää vain sietää, se menee ohi.
“Omat hetkeni” minä löydän nykyään luonnosta, käsitöistä, remonttihommista, lukemisesta, kirjoittamisesta, “taiteellisemmista” harrastuksista, retkeilystä, elokuvista… Lisäksi olen tajunnut tuoda itseni myös niihin tilanteisiin, jossa olen olemassa “muille” (lapsille, töissä, harrastuksissa). Tuota on vähän vaikea selittää; tarkoitan sitä että kun join niin elämäni oli mustavalkoista: olin joko muille (äiti, esimies, opiskelija, puheenjohtaja…) tai itselleni, ja muille oleminen oli raskasta ja stressaavaa. Perusluonteeltani olen aika “emo”, ja nyt raittiina olen tajunnut, että myös äitinä olen olemassa itselleni, ja aidosti nautin tilanteista olla lasteni kanssa (kun ei ole edes kiire juomaan) - lapset ovat jo sen verran isoja että kohta lentävät pesästä eivätkä ihan joka hetki helmoissa pyöri. Sama juttu töissä: olen kai jonkinasteinen työnarkomaani, pidän (enimmäkseen) töistäni ja työtovereistani - miksi ihmeessä minun pitäisi siitä jotenkin erikseen “irtautua” ottamaan aikaa itselleni? Läsnäolon taidon olen raitistumisen (ja plinkin hyvien kommenttien) avulla ymmärtänyt.
Melkein kaikki vanhemmat vakuuttavat olevansa valmiita tekemään mitä tahansa lastensa eteen. Tuohon “mihin tahansa” voisi kuulua se alkoholinkin jättäminen
Läsnäolon taidoista olisi kiva kuulla enemmänkin… luulen nimittäin, että minulla olisi sarkaa niiden parissa.
Heippa, “Gone”!
Suunnitelmallisessa etenemisessä ei ole periaatteessa mitään vikaa. Ja nimenomaan näin,että parempi edetä ongelmaa ratkoessa sytemaattisesti. Paitsi: suunnittelu on aina rationaalista,järkiperäistä ja tuloshakuista toimintaa. Itse aloitin taipaleeni vuosia sitten täysin samalla lailla. Ihan yksinkertaisesti siksi, että minulla on sekä yliopiston tutkinto liiketaloudesta,painopiste yrityssuunnittelussa ja organisaatio-opissa että käytännön työkokemusta näiltä aloilta. Eli miksen voisi soveltaa sekä näitä menetelmiä yrityssuunnittelusta elämänsuunnitteluun? Voinkin! Ja en helvetti vieköön ole mitään muuta oppinut!!!
Ainoa vika vain, että alkoholismi on loppujen lopuksi niin monimutkainen ja monivivahteinen asia,että siihen ei järkeilyllä pysty vaikuttamaan. Jonkin aikaa kyllä pystyy. Klinikoitten ym. terapiat eivät ole mitään muuta kuin selvärakenteisia projekteja. Raitistuminen on kuitenkin prosessi jossa on niin monta ei-kalkuloitavaa tekijää, että sitä ei yksinkertaisesti voi millään “menetelmällä” saada hallintaan.
Valitettavasti en ole varma,kannattaako tässä yksityiskohtaisesti ruveta selittelemään niitä moduuleita, joista kokosin itselleni jonkinnäköisen “raitistumisoppaan”. Ketä kiinnostaa strategiset ja operatiiviset suunnittelumallit,toimenpideluettelot,ajoitukset ,analyysi- ja synteesimallit aikatauluineen jne.jne. Vielä pahemmaksi menee jos rupean paasaamaan induktiivisistä tai deduktiivisistä tutkimusmenetelmistä sekä näiden hyödyntämisestä. Itse kyllä tulen näitten kanssa juttuun. Ja juttelen asiantuntijaneuvonantajani kanssa juuri tällaisista teemoista. Ensi perjantaina taas-juhuuuu!
Mutta arvaatko oliko jengi itseapuryhmissä aina huuli pyöreänä kun meikäläinen piti joskus tältä pohjalta vaikuttavia esitelmiä (yksinpuheluja) joista kukaan tajunnut yhtään mitään!Eikä tarvitsekaan!Mutta miksi eivät ikinä sanoneet mitään?
En kerro tätä loistaakseni joillain akateemisilla mestarisuorituksilla, vaan varoittaakseni liiasta luottamisesta johonkin kaavamaiseen menetelmään. Mitäs jos päädyt sellaiseen pisteeseen,jossa oma tilanteesi (esim 2 kk.raittiustavoite) menee odotetusti nappiin, mutta ulkomaailma ei ehkä “palkitsekaan” sitä odotetulla tavalla. Mahtavan turhauttavaa. Ja aikamoinen maaperä seuraavalle retkahdukselle.
Sitten pari “kysymystä” joihin en välttämättä odota vastausta,vaan haluaisin antaa ne Sinulle itsellesi pohdittavaksi.
-Puhuit aikaisemmin “kulisseista”. Näen asian vähän toisella lailla. Minusta kysymys on “rooleista”.Nappasin jostain plinkin kirjoituksesta käsitteen “valeminä”.Mielestäni hyvä ilmaisu.Miksi Dr.Jekyll pystyy/joutuu
muuttumaan vain turvallisessa ympäristössä Mr.Hydeksi?
Jos on liian henkilökohtaista, jätä vastaamatta. Olisi kuitenkin kiva taas kuulla Sinusta. Tilanteesi ei näytä mielestäni katastrofaaliselta. Esim. nuo aamuiset “pelastuskulaukset” olivat itselläni vakio ja alamäen alku.Ja niitähän Sinulla ei ole.
Last but not least: Vaikka joku asia on hyvä, se voisi olla parempikin! Parempi on hyvän vihollinen!
