Onko saunassa ketää vihtojia? Koko kesän olen vihtoja (niin kun tääläpäin sanotaan) tehnyt ja nyt on viimeiset päivät käsillä milloin voi tehdä jouluksi ja talveksi vihtoja talteen.
Kertokaa omia vihtakokemuksia vihdan rakentamisesta ja muutenkin saunomiseen liittyvää.
Mä en ole ikuna oppinu vihdan sidontaa oikeaoppisesti vaan millon sidon milläkin kalastajanlangalla tai kuminauhalla. IMO vihta ei saa olla liian pitkä. Kyynärän pituinen ja varsi paksuhko, halkasijaltaan n 3.5cm. Tuuhea ja tasainen. Mulle on aika sama tulevatko lehden päälipuoli ulos vai sisälle, kunhan vaan vihta näyttää komeelta.
Kyllä suomen kesässä parasta on sauna ja vihta. Koivun tuoksu on todella miellyttävä eikä sitä voita mitkään eliksiiriuutteet jota tippoina tiputetaan kiukaalle.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole eläissäni vihtaan koskenut, saati sillä itseäni ruoskinut.
Toivottavasti vielä joskus tulee siihenkin tilaisuus
OHO, no en sen puoleen juuri luin että vihtomiskulttuuri on kärsinyt suomessa melkoisen inflaation. Toreilla ei enää hirveästi näy vihdan myyjiä. Se on katoavaa kansanperinnettä. Kun meidän lapset ovat aikuisia, voin veikata että paljon on menetetty. Osa murteista kadonnut, navetoihin ei herätä kukonlauluun jne. Siksi ois mukava kuulla ja jakaa muiden saunojien kanssa tietoa ja taitoa tästä supisuomalaisesta masokismin muodosta.
Ei miusta vastan käyttö masokismia ole, tai ei ainakaan tarvitse olla… Maal mä lämmitän aina saunan, ja eräs muu kyl tekee vastat (jos muistaa ). Löylyistä tulee aina kipakat, ja kosteaa saunas on myös. Vastat on vesiastias, ja sit sitä eka haistellaan ja sit varovaisesti läpsitään kasvoihin ja sitte muuta roppaa. Hyvää se tekee, ihana tuoksu .
[O.T. Kyl munkin lapsuuden ajoista lienee paljon menetetty, eikä kaikki varmaankaan ole huonoa… Huvittais tietää, vieläkö penskat pakotetaan hiihtämään ja poimimaan mustikoita… :mrgreen: ? Syöksne koulus vielä kanaviillokkia? Nykyisin pidän tosi paljon mustikas käymisestä, y k s i n, jos on hyvä sato ja tuulinen ilma ja aurinkoa ja riittävästi offia. Silloin ei huomaa ajan kulumista… . Illal ku laittaa simmut kii näkee vaan pieniä pisteitä . Hiihtämään en suostu enää ikinä !]
^ Kasvoille?? En kyllä siihen ala! Mutta muualle roppaan juu. Jos se vihta on tuore ja pehmeä. Ihanat tuoksut niistä tulee kyllä.
Viimeksi “vihdoin” pietarin kaupungin liepeillä, neuvosto-aikaisessa yhteissaunassa, masokistisen kuumilla lauteilla pipopäisten venäläismaatuskojen keskellä, jotka nauroi meidät suomalaisnaiset ulos koko saunasta kun ei kestetty sitä hulluutta. Ja se vihtakin oli sellanen onneton, pakasteista sulatettu kertaalleen jo käytetyn näköinen ruskeine lehtineen.
Mä oon muutaman kerran vihdan tehnyt. Iskä sen tietty opetti, mahdollisimman “litteitä” oksia. Eli et olis suorassa vaikka siin olis pari vartta. Sit ne pisimmät keskelle ja vähä lyhyemmät sivuille. Ei sen tarvi täydellinen olla kunhan saa sen tuoksun ja vähän vihdottua. Jokaisesta vihdasta lähtee niitä lehtiä ainakin pari joka tapauksessa.
Jouluksi saa vihdan kun vain pakastaa sen muovikassissa. Mä käytän sitomiseen ihan paksumpia kumppareita. Ei ole saunaa ni ei tule vihtoja paljon tehtyä mut onneks on mustikkapirnakka uunissa ku ihan itse keräsin marjatkin NAM! Vielä kun pääsis saunaan ilman et tarvis kämppää vaihtaa…
Mulle ollut aina vihta. Onko se nyt taas se Itä-Länsi et vasta vai vihta; sama kun kysytää et laskiaispulla hillolla vai manteli-mössöllä josta ehdottomast hillo ja kermavaahto …
tuskin tuo kokonaan katoavaa kansanperinnettä on, sillä kyllä minäkin myönnän vihtovani aina kun
siihen on mahdollisuus. harvemmin kyllä, viimeksi taisin vihtoa 2007 kesällä puulämmitteisessä itse lämmittä-
mässäni saunassa ekstaasi päissäni, joka oli kyllä kokemus ikimuistoinen, sen enempää hehkuttamatta
vihtomista tai vastomista mutta se tuoksukin luo oman tunnelman saunaan. sauna on paras keksintö.
En mä usko myös että kokonaan katoais tuo vihtomisen perinne. Itse vihdon kanssa jos on vain tilaisuus ja on todistettu että vihtominen lisää verenkiertoa ja on muutenkin terveellistä. En vain muista mistä sen luin. Netissä tai koulussa oli myös juttua että nokkosesta voi tehdä myös vihdan. Se auttoi muistaakseni reumapotilaita mut eiköhän google tiedä…
Se haju on joo kyl paras… Lisäks puusauna ja veden äärellä että uimaan pääsee ni ai että …
Onko teillä muuten saunajuoman oltava se kalja tai siideri vai käykö joku muukin? Mä otan useest sen yhen sidukan/lonkun/bissen mut jos ei ole niin mehua tai vettä… Tosin mä nyt en pääse kovin usein edes saunomaan…
Meillä emäntä vihtoo ja joskus mun selkää rapsuttellee, se haju kun pamee vihdan kiukaanpäälle ja heittää vettä päälle on paras. Vaidoin remontinyuhteudessä isomman kiukaan niin melkein puusaunan veroinen tuli ku nostin sitä samalla.