Sateenkaarella toipuminen

Tämän päivän Pride-tapahtuman johdattelemana haluaisin tuoda keskusteluun myös sen, miten ihmisen tapa kokea oma sukupuolisuus ja seksuaalisuus voi vaikuttaa toipumiseen päihderiippuvuudesta.

Aihe sinänsä ei ole minulle ihan uusi. Olen aiemminkin pohtinut asiaa mm. saatuani tutustua homoseksuaalisiin päihdeongelmaisiin, joilla seksuaalisuden piilotteluun liittyvä häpeä on johtanut masennukseen jota on sitten lääkitty alkoholilla tai muilla päihteillä.
He ovat voineet mennä AA:han, mutta esim. miespuolinen homoseksuaali alkoholisti ei välttämättä tunne voivansa puhua kaikista asioistaan vapautuneesti AA;ssa, jossa ilmapiiri voi olla vanhakantaisen “äijämäinen”.

Onneksi toki nykyisin tiemmä on olemassa sateenkaari-AA -ryhmiä.

Ihminen on hyvin moninainen olento, ja seksuaalisuus on monitahoinen, hyvin syvälle ihmisyyteen ulottuva asia. Sen tukahduttaminen tai paheksunta on tuottanut paljon kärsimystä, ja yritän nyt välttää kiusausta osoittaa syyttävällä noidan sormellani taas uskontoja, ja uskonnollista fundamentalismia.

Jokaisella on oikeus omaan kehoon, omaan seksuaalisuuteen, omaan itseen. Jokaisella on oikeus olla sitä sukupuolta johon tuntee kuuluvansa, jokaisella on oikeus pukeutua niinkuin haluaa, jokaisella on oikeus rakkauteen ja parisuhteisiin. Ja sen ohessa: jokaisella on oikeus päihdeongelmasta toipumiseen, sekä avun ja tuen saamiseen siihen.

Jos foorumilla on sateenkaariväkeä, joka haluaa pohtia päihdeongelmaa ja siitä toipumista sateenkaarelta käsin, olkoon keskustelu avattu. Ketjun aloittaja muuten on bi-seksuaalin ja aseksuaalin yhdistelmä.

Morjes,

minusta tää oli oikein hyvä avaus, vaikkei välttämättä koskekaan niin monia. Tosin meneehän tämä yhtenä lisänä niiden moninaisten syiden alle, joita omalle juomiselleen tai muulle käytökselleen voi löytää. Joskus syiden pohtiminenkin voi auttaa ymmärtämään itseään ja ongelmiaan, vaikka työ on kuitenkin tehtävä, jos haluaa oppia uusia käyttäytymismalleja. Puhun tässä nyt enimmäkseen itsestäni, koska en varmuudella voi toistenkaan kokemuksia oikein yleistää.

Ainakin olen joutunut sen myöntämään itselleni pitkän tuskailun seurauksena, että oma persoonallisuus ja myös seksuaalinen identiteetti on ollut ihan keskeistä päihdeongelmani syntymiseen. Mielelläni tätä en sano, mutta kyllä tälle seksuaalisuudellakin iso osa mun tapauksessa ollut. Esim. AA on ollut haastava paikka, kuten oikeastaan melkein mikä tahansa muukin hoitopaikka ja yksilökeskustelutkin, kun koskaan ei voi varmuudella tietää, että minkälaisia asenteita on vastassa (joillakin työntekijöilläkin). Sateenkaariryhmiä ei Suomessa kovin montaa ole, olen kuullut vain kahdesta.

Missään tapauksessa en syytä vain muiden asenteita, vaan myös omia; olen sellaisessakin tilanteessa ollut, missä toinen ryhmäläinen on selvästi yrittänyt kannustaakin puhumaan omista asioistani avoimesti. Se on itselleni ollut todella haastavaa, ei vain seksuaalisuuden takia, vaan muutenkin olen sellainen tyyppi, että kauhean mielelläni en puhu omista asioistani tuntemattomille. (Paitsi tietenkin siinä “vapauttavassa” humalassa.)

Tää on tavallaan aika ristiriitaistakin, koska en ole mitenkään valtavan estynyt ihminen, en mikään “peräkammarin poika” tai varsinainen kaappihomokaan. Olen vain tottunut suojelemaan itseäni, koska ei halua haavoittua. Homouteni päättely ei edes vaadi mitään suuren maailman salapoliisityötä, vaikken sitä huutelekaan joka hetki. Itseäni se on enemmänkin hämmästyttänyt, että heteroksikin on silloin tällöin oletettu.

Ikävintä omassa tapauksessani on ehkä se, että tän asian hyväksyminen ja käsitteleminen on pikemminkin menneet vanhemmiten vähän takapakkia, vaikka ajat nykynuorille helpommat. En ole kovin vanha edes, vaan ikä alkaa ihan kolmosella ja alkaa vielä pitkään, jos olen elossa. Omalla alkoholismillani se on ihan keskeinen kysymys, että olenko.

Jostakin syystä mulla ei ole ollut niinkään ongelmaa myöntää, että olen alkoholisti. Omassa tapauksessani se on ollut niin ilmeistä, ainakin itselleni. Olen ryypännyt enemmän tai vähemmän puolet elämästäni (vaikka muutakin elämässä tehnyt), koskaan en ole ollut mikään kohtuukäyttäjä (joten sellaisesta en edes uneksi). Olen päässyt ajoittain n. puolen vuoden raittiuteen, sitten on aina palattu alkuun. En ole ikääni nähden ollut juurikaan työelämässäkään, niin tilanteeni on ehkä aika eri kuin sellaisella, joka onnistunut siellä sinnittelemään. Ite olen lähes aina niin tiedottomassa tilassa pitkän putken jälkeen, ettei minkään työn tekeminen olisi siinä mahdotonta. Se on yksi suuri suru, mikä tekee elämästä paljon “sisällyksettömämpää”, kun minulla ei ole edes työtä tai lapsia, joiden takia jaksaisi vielä yrittää, kun ei itseään enää arvosta. Olen ihan fiksu ja koulutettukin ollut, mutta työelämä tuntuu itselle jo aika kaukaiselta haaveelta vain.

Sen nyt vielä sanon, että olen siellä alussa taas. Putkesta toipumassa.

Omin voimin yritetään tässä eka toipua akuuteimmista oireista, pelkästään sohvan ja kylpyhuoneen väliä pystyn kulkemaan. Kolmas kokonainen alkoton päivä alkamassa.

Seuraava askel, jos ei ala mikään delirium tms. tässä enää, niin takaisin Antabukselle. En ole vaan varma, että pitääkö ottaa alkulabrat uudestaan. Edellisista labroista on vain kolme-neljä viikkoa, kun sitä viimeksi söin. Sitten lopetin, kun “halusin” juoda. Hyvähän se varmaan olis ottaa, jos vaikka viimeisin putki tässä välissä taas pahensi maksa-arvoja. Siinä vaan se, että ensin pitää sitten pystyä terveysasemalle lääkäriin, että voi sopia labrat. Sitten luultavasti seuraavana päivänä labrat. Sitten taas päihdekontaktit takas toimintaan. Tahtoo sanoo: tällä hetkellä ei pysty raahautumaan edes lähikauppaan, saati varaamaan jotain aikoja. Olis vaan helpompaa (ja aika tärkeää tässä vaiheessa), että sais sen ekan Antabuksen nopeesti elimistöön, ettei olis mitään mahdollista ottaa taas jotain juomaa. Voi olla, että ne maksa-arvot putken jäljiltä muutenkin sekaisin, ettei vastaa omaa normitilannetta.

Vaikeita valintoja.

Sitä haluan tässä vielä tarkentaa, jos tuli väärä vaikutelma aiemmista vuodatuksista… En siis väitä, että tiettyihin vähemmistöihin kuuluvat välttämättä joisi enemmän kuin muut ihmiset. Puheet jostain “homojen biletyskulttuurista” on vähän laimeeta yleistystä. Onhan sellaista, kun keskimäärin on vähemmän lapsia jne. Mutta itse ainakin oon lähes aina ollut enemmän normikaljakuppilan kuin yökerhon miehiä.

Puhun vain itsestäni, koska itsestäni jotakin tiedän. Mulla on sellainen käsitys, että itseäni nuoremmat (2-kymppiset nykyään) olis keskimäärin vähän fiksumpiakin nykyään näissä asioissa, ylipäätään, ja mitä sateenkaariporukkaan tulee, niin asioihin suhtaudutaan luontevammin nykyään. Itse oon sellaista väliinputoajapolvea, etten varsinaisesti ole kokenut mitään sortoa, mutta ei nää asiat ihan luonteviakaan ole olleet. Tiedän kyllä, että itseni ikäisiäkin on jo sellaisia, joilla ei mitään ongelmaa oman identiteetin kanssa ole koskaan ollutkaan. Mä en ikävä kyllä kuulu niihin. Mitä oon näihin nuorempiin törmännyt, niin siellä tuntuu olevan ongelma sitten muut aineet kuin viina, jos ongelmaa nyt on ollenkaan. Kyllä sen täälläkin monet tietää, että kolmekymppiset ja siitä alaspäin on lähes aina sekakäyttäjiä. Tällainen alkoholismi kuin itselläni on, se on jo aika vanhanaikaista.

Itsellä neljäs täysin selvä päivä menossa. Elimistö vielä aika sekasin, mutta kyllä nyt alkaa jo tuntua, että tästä retkahduksesta selvittiin. Huomenna näillä näkymin menossa perheen pariin maalle (siellä ei juoda viinaa). Uskallan kai näyttää jo naamani jossain. Eilen kävin ekaa kertaa kaupassa. Ja vaikka mieliala on yleisesti ottaen vielä aika synkeä, niin huomaa kuitenkin sen, ettei aivan kaikki enää vaikuta täysin merkityksettömältä ja mustalta. Kuoleman ajatuksia ei enää ole, mulla ne on jo pitkään kuuluneet tähän toipumisvaiheeseen, kun omalla kohdalla on aika äärimmäisistä tiloista kyse. Oli se hoitoon lähtökin todella lähellä, mutta ilmeisesti putki oli rankkuudestaan huolimatta kuitenkin sen verran lyhyt (“vain” 5 päivää), ettei tullut deliriumoireita, harhoja tai muuta sellaista, mikä vaatisi aivan akuuttia hoitoa. Olen kai niin epävakaa normaalisti selvänäkin, että mulla on vähemmästäkin tullut tuollaisia oireita. Kertoo vaan siitä, ettei alkoholi sovi mulle sitten yhtään. Mieliala sillä tavalla parempaan päin, että jaksaa lukea uutisia, olla jopa kiinnostunut niistä asioista, mistä nyt yleensä on kiinnostunut. Antaa toivoa, että tästä vielä (taas kerran) noustaan.

Voimia kaikille, mikä sitten elämäntilanteenne onkaan!

Heissan. Kiitos hyvistä kommenteistasi ja kertomastasi, Runoilija.

On nuoriakin alkoholisteja ja alkoholiongelmaisia edelleen, joiden ainoa päihde on alkoholi. Tai ainakin sellaisia, joilla alkoholi on ns. pääpäihde. Tämä johtunee siitäkin, että alkoholille altistuu yhteiskunnassamme kaikkein helpoimmin, ja sen käyttöä pidetään hyväksyttävänä.

Kuningas Alkoholi siis pitää pintansa eniten käytettynä päihteenä edelleen, vaikka tarjolla turuilla ja toreilla (ja apteekeissa) on monenlaista muutakin päihdykettä.

Tuo sosiaalinen painehan seksuaalisuuden suhteen riippunee paljon, millaisessa ympäristössä kasvaa, millainen vanhempien asenne on lapsena ollut, ym.
Olen itse tavannut jonkun keski-ikäisen homoseksuaalin alkoholistin, jolla se stressi on voinut olla aika kova, jos omille vanhemmille ei ole voinut asiasta pukahtaakaan.

Oma lukunsa on tietysti hyvin ahdasmielisistä uskonnollisista yhteisöistä tulevat. Eräs paljon vaiettu ryhmä on vaikkapa sateenkaari-maahanmuuttajat, jotka tulevat uskonnollisesti fundamentalistisista kulttuureista. Onkin hyvä kysymys, voiko seksuaalinen suuntautuminen olla hyvä kriteeri vaikkapa turvapaikan myöntämiselle.

Sateenkaaren alle kuuluu tietysti paljon muutakin kuin homoseksuaalisuus. Esimerkiksi trans-sukupuolisuus oli juuri Pridessä teemana uuden trans-lain vaatimisen myötä.
Syntyminen väärän sukupuolen kehoon voi olla tragedia, jonka onneksi voi nykylääketieteen keinoin korjata.

Tiedän erään alkoholistin, joka raitistui saatuaan sukupuolensa korjatuksi. Kyseessä oli siis monella tapaa suuri eheytyminen.

Moi vadelmamunkki ja kaikki muut, kuka tätä sitten lukeekin.

Vaikka tämä ei olekaan mun aloittama ketju, niin ajattelin nyt tähän väliin kertoa, että tällä sateenkaarella toivutaan ihan hyvin. Vaikka muuta olis ehkä voinut luulla, kun aktiivisen alun jälkeen en ole käynyt täällä yli kuukauteen. Mulla 1, 5 kk raittiutta takana.

Tuntui siinä suurimman hädän hetkellä, että tarvii tukea joka hetki, ihan mistä vaan, mutta nyt vois ajatella, että päivitys aina silloin tällöin.

Saman itse asiassa olen aiemmin huomannut monenmoisissa päihdehoidoissa, missä oon ollut… Itselläni ei oikeastaan tunnu mitään sellaista juomiseen liittyvää asiaa olevan, mitä en pystyisi sanomaan ääneen ja kriittisesti arvioimaan. Tarkoitan tällä sitä, että noissa hoidoissa “puhuminen auttaa” -menetelmä ei mua ole juuri auttanut. Päinvastoin, liian aktiivinen vatvominen on tehnyt sen, että alkoholi on mielessä joka hetki.

Juuri nyt elämä näyttää paljon paremmalta. Varmaan juuri siksi, että olen keskittinyt ihan muihin elämänalueisiin. Vanhana kehäkettuna tiedän kyllä, ettei tähän kannata tuudittautua; pitää olla varuillaan sitten, kun vaaran paikkoja tulee. Ja tuleehan niitä. Tarvittaessa sitten apua hakemaan.

Mukavaa loppukesää, voimia ja uusia ideoita kaikille!

Runoilija

Morjes,

Täällä ollaan. Taisin lupailla kirjoitella tänne kuulumisia silloin tällöin, vaikken Päihdelinkkiä kovin aktiviisesti olekaan kesän jälkeen käyttänyt.

Tämähän ei ole edes mun aloittama ketju, mutta tänne nyt tuli kirjoiteltua… Mielellään saa muutkin kirjoitella tänne, jos vaikka alkuperäisestä teemasta “sateenkaarella toipuminen” tulee jotakin juttua.

Vaikka olen ollut täällä hiljaa, ei se tarkoita mitään huonoa. Raittius on pitänyt; juuri tuli 4 kk täyteen tässä marraskuun alussa.

Syksy on mennyt muuten aika “sumussa”… Olin sairaana valtavan pitkään, reippaasti yli kuukauden, eli mitään ruusuilla tanssimista ei ole tämä raittius ollut. Melkein tuntui epäreilulta, että olo oli välillä (eri tavalla) yhtä huono kuin juomisaikoina. Osittain johtui fyysinenkin sairastuminen varmaan siitä, että sorruin tässä syksyllä omaan perisyntiini… Haalin taas kerran itselleni liian rankan päiväohjelman, mikä sitten kostautui. Juomaan en kuitenkaan ole sortunut tai ollut sitä edes kovin lähellä. Hyvää siis kuuluu ja sairastelustakin jo lähes kokonaan toivuttu.

Tällä hetkellä yritän toimia niin, että tästä loppuvuodesta ja keväästä tulisi helpompi, vähemmän kiireinen, jotta se tukisi raittiutta.Omaa kunnianhimoa täytyy välillä hillitä; kaikkea ei voi tehdä heti. Elämä raittiina on parempaa kuin juovana; joskaan mitenkään kaikki ei ole taianomaisesti muuttunut hyväksi. Ikäviä, vaikeita ja haastavia asioita on elämä silti täynnä. Onneksi myös paljon muutakin.

Se piti vielä lisätä äskeiselle jatkeeksi, että Antabusta olen käyttänyt, mutta täysin omalla systeemillä. Aiemmat, lääkärin määräyksiä noudattelevat kokeiluni Antabuksen kanssa eivät ole alkuunkaan toimineet (niitä epäonnistumisia on ollut aika monia, että kokemusta kyllä on siitä, mikä systeemi sopii itselleni ja mikä ei). Pitäisi jollakin tavalla ratkaista tämä ristiriita, että voisin jatkaa samaa systeemiä jonkun lääkärin siunauksella… Saa nähdä. Kontrollia ei ole vähään aikaan otettu ja tiedän toki, että pitäisi (tosin käyttämäni määrä on selvästi pienempi kuin se määrä, mitä lääkäri oli määrännyt… eikä senkään kanssa ollut kokeissa ongelmia). Kuitenkin täytyisi varmistaa, että elimistössä kaikki edelleen ok. Kyse onkin siis nimenomaan psykologiasta; itselleni oikea, toimiva systeemi on huomattavasti tärkeämpi asia kuin se, onko elimistössäni jatkuvasti riittävä määrä sitä Antabusta. Harmittaisi luopua hyvin toimivasta systeemistä. Lääkärin ehdotusta en halua noudattaa, koska sivuvaikutukset olivat liian häiritsevät (eivätkä ne poistuneeet tai vähentyneet lainkaan pidemmälläkään aika välillä). Ikävä kyllä kaikki lääkärit eivät kiinnitä riittävästi huomiota tämän psykologisen puolen merkitykseen.

^ Hei Runoilija ja mukavaa kuulla kuulumisia.

Huomenna on sitten isänpäivä, tai jossain läheistenpäivä. Viimeksimainitusta nousi jonkinmoinen älämölö somessa, kun jotkut kokivat että taas eivät saa miehet olla miehiä eikä naiset naisia.
No, kyllä minustakin isänpäivä saa olla ihan isänpäivä, mutta en erityisesti läheisenpäivääkään vastusta.
Erityisen tuohtuneita kaikesta sukupuolineutraaliudesta ollaan äärilaidan uskonnollisissa ja muuten vanhoillisissa piireissä.

Mutta muistetaan nyt ihan isiä, jotka usein jäävät paitsioon. Etenkin huoltajuuskiistoissa isät sysätään usein ulkoreunalle lapsen elämässä.
Jossain perheessä voi nykyisin olla kaksi isää, niinkuin Haloo Helsingin lastenlaulussa “Potkulaudalla Pariisiin” lauletaan.

Niilo kiusaa koska mull on kaksi isää,
en mä siitä piittaa, sanon hauku vaan lisää…

Nähdäkseni sateenkaariperheen lapsen olot ovat huomattavasti mukavammat, kuin vaikkapa päihdeongelmien tai perheväkivallan sävyttämän “Aidon avioliiton” lapsen. Olen itse kasvanut viimeksimainitun laisessa, josta jaksoinkin muistuttaa facebookissa äidilleni, joka vanhoilla päivillään uskoon hurahtaneena on hurskas “Aidon avioliiton” kannattaja.
(Poisti sitten minut kavereistaan lol)

Pohdiskelin ihmisen seksuaalisuutta niinkin, että sehän varioi ihan loputtomasti erilaisiin mieltymyksiin. Jokaisen ihmisen seksuaalisuus on yksilöllinen.
Monet mieltymykset on harmittomia, mutta kaikki eivät. Ne ovat pahoja, joiden toteuttaminen ei perustu kaikkien osapuolten vapaaehtoisuuteen tai syyntakeellisuuteen.
Kaikki tasavertaisten aikuisten välinen vapaaehtoinen kanssakäyminen lienee ok, ja myöskin luonnollista.

Saimpas samaan viestiin mahdutettua nyt seksuaalisuutta, sateenkaarta, isänpäivää ja isien oikeuksia. :bulb:

Moi,

Joo hyvin sait mahdutettua kaikenlaista teemaa… :slight_smile:

Itse en oikein ymmärrä, miksi Isänpäivä pitäisi muuttaa (“läheisenpäivä” on jo nimenä epäonnistunut) tai miksi Suvivirttä ei saisi laulaa. Toisaalta en kyllä närkästymistäkään, jos näin jossain on tehty.

Totuus on kuitenkin, että nykyään on yhä enemmän lapsia, joilla on muunlainen kuin tyypillinen äiti-isä -perhe. Etenkin naispareja lapsineen näkee tänä päivänä katukuvassakin aika usein. Tuttavapiirissäni on myös transihmisillä lapsia. Tärkeintä on se, että monenlaiset perheet otetaan huomioon, vaikka tämä “läheisenpäivä” ei mielestäni siihen hyvä keino olekaan. Mutta ylipäätään hetero-olettamus tuottaa yhteiskunnassa ja yksilöiden elämissä ongelmia.

Olennaista ei ole, kuka mitäkin on, vaan juurikin se, että lapset saisivat kasvaa päihteettömässä perheessä. (Tosin ei sekään tae ole mistään; omassa lapsuudenkodissani ei ole päihteitä käytetty lainkaan, ja itsestäni tuli silti alkoholisti.)

En itse ole sillä tavalla seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva, että sateenkaari-teema menisci ihon alle.
Toisaalta se menee ihon alle siinä, jos toivon ihmisten tasa-arvoa, yhden vertaisuutta, kaikkien oikeutta olla oma itse.

Oikeus olla oma itse ei aina ole helppo.
Netti voi täyttyä kannanotoista, joissa on “ässänsössö”, “huivikaulassa” “neiteilijä”, “ruskean reijän ritari” jne.

Kommentoijien tarkoitus voi olla luoda ihmisestä naurettava kuva, tai vastenmielinen kuva, käyttämällä sanoja kuten “ryppyreikä”.

Harva ymmärtää, mistä seksuaalisen moninaisuuden dissaus johtuu. Raamatustako? Kokeeko monikin heteromies, että on omasta pois jos joku on muuta kuin hetero? Luulisi olevan päinvastoin.
Joku kutsuu seksuaalisesti poikkeavaa “kummajaiseksi”. Onko kutsuja katsonut peiliin?

Seksuaalisuuden kanssa kipuilu voi oikeasti johtaa ikävään oloon, joka ylläpitää myös päihderiippuvuutta. Moni homo juo suruunsa, omaan vieraantuneisuuteensa. Vaikka ei tarvitsisi.

Uskon ja toivon seksuaaliseen tasavertaisuuteen, vaikka mikä eteen tulisi. Kaikki aikuisten välinen vapaaehtoinen on ok. Vapaaehtoinen ja aikuisten välinen.

Joo, kyl…

Tää herra ei taas muista, millä nimellä oli oma ketjuni. Liian pitkä aika, kun tänne kirjoitellut.

Täällä kaikki hyvin: yli 9 kk raittiina.

Olis kiva, jos jotkut sateenkaarityypit kirjoittelis tänne. Kyllä teitä kuitenkin on täällä. Ties vaikka vois joskus oikeessa elämässäkin tutustua…

Ite oon ainakin kokenut ongelmaksi kaiken maailman päihdehoidoissa, ryhmäterapioissa ja AA-palavereissakin, missä oon ollut, että ikään kuin oletusarvona on usein heteromies, suunnilleen keski-ikäinen duunari (muilla käyttäjillä kuin alkkiksilla vaan vähän nuorempi sitten). Ihan joko ohjelmat suunniteltu sen mukaan tai sitten vaan ilmapiiristä muodostuu tietynlainen enemmistön mukaan. Esim. naisilla ja muuten keskimääräisestä asiakkaasta poikkeavilla on ollu vaikeuksia sopeutua.

Ei mitään vikaa siis missään ihmisryhmässä; itsellä on vaan mahdoton kynnys avata elämääni ryhmälle perusäijiä. Ei ole korrektia vähemmistöjen kannalta sanoa, mut omalla kohdalla yksi keskeinen tekijä juomiseen on ikävä kyllä ollut just homous. Sen jos jätän pois, niin puhun aika puutaheinää aiheesta.

Kiva olis jakaa kokemuksia.

Voi toki olla että sateenkaarityypit myös kirjoittelevat, mutta eivät mainitse seksuaalisuutta koska se ei suoraan liity aiheeseen eli päihdeongelmiin ja niistä toipumiseen. Toisaalta ne sitten voivat liittyä, jos asiaan liittyy vaikkapa häpeää, salailua, yksinäisyyttä ym… eli päihderiippuvaisten perusongelmia.

Toisaalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvat osaavat myös olla varovaisia, koska törmäävät varmaan takapajuisiin asenteisiin vielä nykyaikanakin, joka puolestaan aina hämmästyttää minua joka en vähemmistöön kuulu.

Siinä mielessä joku Sateenkaari AA on varmasti tervetullut uusi vertaisryhmämuoto, koska homoseksuaalille voi edelleen olla vähän vaikea avata suutaan kaikista asioistaan tavallisen AA:n äijäporukassa.

Ihmisen seksuaalisuushan on kuitenkin niin yksilöllinen ja monivivahteinen asia, että siitä on oikeastaan yhtä monta versiota kuin on ihmistäkin. Ns. tavallisten heteromiestenkin taholta kuulee usein mitä eriskummallisemmista viehtymyksistä, kumisaappaista sukkahousuihin ja suukapuloihin.

Kaikki on ok, kunhan kaikki perustuu tasavertaisuuteen ja vapaaehtoisuuteen, ja lapset ja eläimet jätetään rauhaan. :bulb:

Kävin tuollaisessa sateenkaari-palaverissa noilla aa-päivillä syystä, että tulee toisinaan
heiteltyä hämä-kommentteja huumorimielessä ja ei taida olla vähemmistön tyypille mitään
mukavaa tuollainen.
Miksi sitten noin pitää tehd?
Kai kyse on omasta epävarmuudesta, siis yleensä, ja pitää koettaa olla kovis.
Sitten se on jokin pelkkä tapa ja noin ei kai aina tajau toimivansa.
Se vähä, mitä kuuntelin, oli juuri kokemusta, että homous on syynä juomiselle ollut, ainakin
parilla henkilöllä.
Välillä koetan muistaa käyttää kyseisessä tilanteessa heittoa ‘hetero’, vaan liekkö sekään tarpeen.
Muutaman tyypin olen kuullut kertovan jossain kokouksessa(aa tai na) olevansa homo ikäänkuin kaapista
tullakseen ja ainakin muistaakseni heidän rohkeuttaa monet arvostivat ja luulen kokemuksen olleen
heille lähinnä positiivinen.
Ei ole varmaan kenellekkään mitenkään helppoa kertoa arimpia asioitaan ryhmissä, mutta joiden olen
kuulluut noin tehneen, sanovat sen kannattaneen. Siis muissakin kuin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa
ja niissä erityisesti.
Tuolloin on kokemuksensa mukaan helpottanut, koska ei ole enää salaisuutta kannettavanaan ja vapautuu
kenties elämään omana itsenään.
Vaikka ei voisikaan kertoa asiastaan, mikä sitten onkin, ryhmässä, niin voi kertoa jollekulle. Ja jos yksi kerta ei
riitä, sitten useamman kerran. Ainakin oman kokemukseni mukaan tuo auttaa.
Häpeä itsestä ja asioistaan on lopulta vain omassa päässä ja siihen liittyy luonnollisesti paljon pelkoa.
En tietenkään väitä, että asia olisi helppo ja saattaa siihen liittyä vaarojakin, esim. pahimmat foobikot(homous-asiassa) saattavat käydä jopa uhkaaviksi tai sitten huomaa jäävänsä eristyneeksi.
Lopulta luulen tuollaisten vähenevän ja ihminen on kuitenkin tärkeä ominaisuuksistaan huolimatta.
Tällaisia ajatuksia heräsi. Voimia ja se lienee kuitenkin tärkeintä että hyväksyy itse itsensä, eikä ole
muiden hyväksynnä varassa. Ja tuohon on mielestäni ryhmissä käymällä ja muutoinkin mahdollista päästä.
Aikaa ja vaivaa, kärsivällisyyttä kaikki vaatii. Varsinkin kaikki enemmän merkityksekäs…jostain syystä elämä
vaan noin toimii.

^ Asiallinen kirjoitus, ak47.

Ihannetila olisi tietysti se, että maailma olisi jo niin tasa-arvoinen, ettei mitään vouhotusta tasa-arvosta ja vähemmistöjen oikeuksista tai sukupuolten tasa-arvosta tarvittaisi. Tasa-arvoisessa maailmassa ei tarvittaisi Pride-juhliakaan, koska toisen ihmisen sukupuolisuus ei olisi enää mikään big deal tai eriarvoistamisen aihe.
Eivät kaikki homoseksuaalit nytkään osallistu Prideen, koska eivät kenties pidä karnevaaleista. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan tykkää Kossusta, vaikka niin uskotellaan.

Kuitenkin: jos on pitkään elänyt häpeän ja salailun kanssa, on vastareaktioksi tullut koko asian karnevalisoiminen, ilottelu ja juhlinta sillä mitä on syyttä hävennyt. Siksi Pride on iso juttu.

Karnevaaleja, puheenvuoroja ja kannanottoja tarvitaan, koska maailma ei ole vielä niin tasa-arvoinen kuin luullaan. Pienin askelin ja vaikean taistelun kautta on edennyt sukupuolten tasa-arvokin. Ei sekään ole meille lahjaksi ja ilman taistelua tupsahtanut.

Yleensäkin minua hämmästyttää ja usein kiukuttaa ihmisten eriarvoistaminen jonkun piirteen perusteella, josta ei ole mitään haittaa kenellekään ja joka kuuluu ihmisen olemukseen: seksuaalisuus, ihonväri, nenän muoto, asuinpaikka, kansalaisuus tms.
Sitten jos aletaan vahingoittaa tai aiheuttaa riesaa muille, ollaan paheksuttavalla alueella, kuului tekijä sitten enemmistöön tai vähemmistöön.

Moraali on hyvä asia, mutta se on eri asia kuin moralismi. Ennen vanhaan moraalitonta oli seksi ilman avioliittoa, itsetyydytys, homoseksuaalisuus (tietysti), ja monet muutkin asiat jotka nykyään tiedetään luonnollisiksi. Tasa-arvokin oli joskus tavallaan moraalitonta ja kerettiläistä, koska johan Raamatussakin sanotaan että nainen olkoon miehelleen alamainen sen lisäksi että vaietkoon seurakunnassa.
Ihmisten eriarvoistamisen loppuminen saattaisi kuulua homo sapiensin evoluutioon, kunhan ei vain ole liian myöhäistä.

Tänään vietetään kansainvälistä homo-,bi- ja transfobian vastaista päivää.

Voimia toivotan kaikille jotka joutuvan muiden fobioista ja syrjinnästä kärsimään.
Ja toivon tasa-arvoisempaa tulevaisuutta, myös näiden asioiden suhteen.

Hyvää ja rakkaudellista Pride -viikonloppua jokaiselle ihmiselle sukupuoleen, ihonväriin, ikään ja kansallisuuteen katsomatta.

Some ja myös reaalimaailma täyttyvät hetkeksi sateenkaaren väreistä ja “Love is love” -sloganeista, Helsinkikin koristautuu näkyvästi sateenkaaren värein. Massiiviseen Pride-kulkueeseen huomenna osallistuvat monenlaiset toimijat ja järjestöt; muutkin kuin ne joiden toiminta liittyy ensisijaisesti seksuaalivähemmistöihin. Mukana ovat lähes kaikki poliittiset puoleemme, järjestöjä kuten Ihmisoikeusliitto, Amnesty, Ehyt ry, isoja ja pienempiä liikeyrityksiä sponsoreina, sekä jopa ev.lut. seurakuntia.

Viime vuonna muistan katsoneeni hetken aikaa kulkuetta sivusta tien vieressä, ja se oli todella vaikuttava kokemus.

Päihdeongelmasta toipumisen kannalta tämän suuren tapahtuman tietysti voi tehdä problemaattiseksi sama asia kuin isot kesätapahtumat yleensäkin. Kulkueen määränpäässä eli Kaivopuiston juhlallisuuksissa on läsnä myös alkoholi. Ei ehkä mitenkään ylikorostetusti tai siivottomasti, mutta kuitenkin.
Kun 35 000 ihmistä pakkautuu kesäpäivänä juhlimaan jotain asiaa puistoon, lähiseudun kauppojen olut- ja siiderihyllyt tyhjenevät alta aikayksikön, vaikka suurin osa juhlijoista olisi miten maltillisia alkoholinkäyttäjiä.

Mutta alkoholihan ei tule kokonaan poistumaan kesätapahtumista, joten sen lähellä joutuu ajoittain elämään jokainen. Leppoisuudeltaanhan Pride on yhtä leppoisa kuin samaan aikaan järjestettävä metallikansan Tuska Open Air. Tuskakin kerää toistuvasti kiitosta poliisilta häiriöiden vähäisyydellään, tai jopa niiden poissaololla.

Rauhaisaa mutta iloista, raitista viikonloppua. Love is love!

Hallitusneuvottelijat ovat kuulemma päässeet yksimielisyyteen uudesta trans-laista. Se on myönteinen uutinen, sillä lain täytyy olla entistä parempi jos sekä Vihreät että Vasemmisto ovat hyväksyneet sen.

Tämäkin aihe oikeasti liittyy myös tämän foorumiin aiheeseen. Ihmiset jotka eivät saa olla sellaisia kuin haluaisivat, ja joutuvat häpeämään, salailemaan itseään tai kiusatuksi, ovat erityisen alttiita mielenterveys- ja päihdeongelmille. Moni homoseksuaali tai muulla tavalla poikkeava on hukuttanut itsensä pulloon.

Jos ihmiset sen sijaan saavat olla sellaisia kuin haluavat, rakastaa niinkuin haluavat, se edistää henkistä hyvinvointia. Se ei ole keneltäkään pois.

Koska toisaalla on kauhisteltu “homorummutusta”, niin on aikaa nostaa tätä ketjua ylöspäin. :slight_smile:

Seksuaalisuushan on syvästi ihmisyyteen kuuluva asia. Jos siitä aiheutuu kärsimystä, se ei voi olla aiheuttamatta uhkaa ihmisen mielenterveydelle ja samalla altistamatta päihdeongelmille. Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen voi olla hyvin ahdistavaa sellaisessa ympäristössä, jossa tätä taipumusta ei suvaita tai sen vuoksi joutuu kiusatuksi tai syrjityksi.

Tietenkin seksuaalisuuteen voi kuulua sellaisiakin piirteitä, joita ei pidäkään hyväksyä, mutta aikuisten ihmisten vapaaehtoiseen kanssakäymiseen ja rakkauteen perustuva seksuaalisuus pitäisi aina olla ihan o.k.

Nykyaikaa pidetään suvaitsevana, ja sitä se monessa suhteessa onkin verrattuna entisaikoihin, mutta yhä edelleen homoseksuaalisuus voi johtaa kiusatuksi tai jopa pahoinpidellyksi tulemiseen.
Yhä edelleen yleinen solvaus on “vitun homo!”, jopa nuorten suusta.

Onneksi päihdetyössä yksi väline on nykyisin seksuaalisuuden puheeksiotto.
paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/ … heeksiotto

Ihmisellä voi olla omassa seksuaalisuudessaan myös sellaisia traumoja, jotka johtavat ahdasmielisiin asenteisiin ja vihamielisyyteen vähemmistöjä kohtaan. Myös homofoobikko voi siis hyötyä seksuaalisuuden puheeksiotosta ammattilaisen kanssa. :bulb:

Jokainen homoseksuali on mulle poissaoleva kilpailija… siis JEES!!! kun nykyään yhtä Emätintä kohden on 7129872693864928361984263948126938172364812746982346283746329847126483649817246918234691238462983473269487234618274691827469128746918274618273 haisevaa karvaista siitintä!!! :open_mouth: :open_mouth: :open_mouth: :open_mouth: :open_mouth: