Salakavala väärä varmuuden tunne...

Me Lopettajat
1

Moi pitkästä aikaa lopettajat. Olen ollut pitkään poissa palstalta, juomattakin jo 2, 5 vuotta. Nyt palaan mietteineni tänne, koska huomaan että olen alkanut vähitellen petailemaan juomista. Montakohan kertaa olen viime kuukausien aikana ajatellut, että nyt voisin ihan hyvin ottaa, kerran vaan. Samalla tiedän ettei se siihen kertaan jäisi. Kohtuukäyttöön en pysty, se on kokeilemattakin selvää. Tai siis, sitähän yritin vuositolkulla harjotiella, kohtuullista juomista, aina vaan huonommin tuloksin. Raittiuden alkumetreillä tuntui hohdokkaalta ja erikoiselta olla se raitis porukassa. Nyt siitä on mennyt hohto enkä jaksaisi taas millään hyväksyä, etten tosiaan voi ottaa ainoatakaan lasillista koskaan. Olen rasittavan tietoinen siitä, että asia ei koskaan tule muuttumaan. Joko pysyn raittiina tai juon itseni pilalle, muita vaihtoehtoja ei ole.

Pari viikkoa sitten olin syntymäpäivillä jotka oli viinikellarissa. Join vissyä ja jossain vaiheessa lorautin vissyyn tilkan valkoviiniä, muka itseltänikin salaa. Teki mieli enemmän. Tänään töissä oli yhden tyypin läksiäiset, tarjolla oli kuohuviiniä, myös alkotonta, ja mehua. Tähän asti olen välttänyt alkoholittomia “korvikkeita” ja ottanut mehua. Tänään otin sitä alkotonta korvikekuohuviiniä. Ei olisi pitänyt.

Huomaan, että se vanha tuttu “miks nuo muut saa mutta mä en”- tunne on tullut takaisin. Turhauttavaa, koska luulin päässeeni yli koko jutusta ja eläväni tyytyväisenä raitista elämää koko loppuelämani. En aio juoda, mutta juomattomuuden sietäminen on juuri nyt todella turhauttavaa.

Kiva, jos joku viitsii alkaa pohdiskelemaan näitä juttuja mun kanssa.

2

Terve!

Mä en osaa sanoa, että olisi ollut mitään juomisenpetaamista itselläni, mutta ei siitä pääse mihinkään että on monesti käynyt mielessä, että “oonkohan mä nyt kuitenkaan ihan alkoholisti, entäs jos pystyisinkin pitämään homman ihan paketissa” ja sitä rataa. Olen siis saanut olla retkahtamatta kertalaakista kohta 3,5 vuotta raittiina.

Olen epäillyt sitä omaa raitistumishetkeäni, kun ensinnäkin olen raitistunut melko nuorena ja toiseksi se tapahtui sellaisissa olosuhteissa, että lopetin ikään kuin muiden vuoksi ja vähän pakosta. En niinkään itseni takia. On käynyt monesti mielessä, että entä jos mua vaivaakin jokin toinen sairaus, eikä alkoholismi, kun ei tästä perhanan sekasotkusta tunnu tulevan mitään tolkkua, vaikka kuinka on juomatta. :mrgreen:

Mutta sitten olen jotenkin sen niin mielessäni kääntänyt, että nuo ovat osa prosessia. Kuuluvat ikään kuin asiaan, eikä niitä tarvitse säikähtää. Joku voisi sanoa, että se on se viinanpiru kun siellä olkapäällä vieläkin kuiskuttelee näitä juttujaan: “et sää mikään alkoholisti ole”.

Onkin hyvä, että asioista puhuu välittömästi rehellisesti johonkin. Ei kannata jäädä omaan päähänsä pyörittelemään, ei tee psyykkeelle hyvää sellainen.

Mulle on monesti esimerkiksi tullut ajatuksia, että alan epäilemään itseäni. Alan kyseenalaistamaan tätä minulle osoitettua polkua, että “eihän tässä jumankautsi ole mitään järkeä, ei minusta ole mihinkään”. Silloin tuntuu, että edistystä ei tapahdu ja sitä alkaa miettimään, että näinköhän tästä kuitenkaan tulee mitään. Epätoivo alkaa hiipimään olan takaa, ja tulemaan ajatuksia, että sama tässä olisi lähtä juomaankin.

Mutta nuo vaikeat kohdat, kun kestää, niin jonkin ajan päästä huomaa sen miten tärkeää senkin läpi oli mennä. Ilman huikkaa. Aina oivaltaa jotain uutta. Sitä on vain tuollaisissa murroskohdissa, niin kovin vaikeaa itse sisäistää, että tämä kuuluu asiaan ja edistystä tapahtuu, vaikkei siitä juuri sillä hetkellä ole tietoakaan.

Juuri noihin vaikeisiin ja käsittelemättömiin asioihin sitä viinaa varmasti tuli aikaisemmin juotua, ja turhauttaahan se, kun nyt ne pitäisi pystyä ottamaan raakana vastaan, ilman sitä alkoholihuntua siinä sievistämässä.

Mutta kaiken kaikkiaan, uskon siihen, että meille kyllä sitten näytetään sitä suuntaa ja sitä voi opetella olla, niin kamalasti murehtimasta. Periaatteessa murehtimisen voisi lopettaa ihan kokonaan.

3

Niin ja vielä tuohon itsensä ja oman alkoholisminsa epäilyyn, niin olen alkanut ymmärtämään, että jos mä nyt sen reilun 3 vuotta olen käynyt AA:ssa ja tämmöisiä juttuja horissut tänne internetiin, niin en mä kyllä kaiken sen jälkeen voi enää olla olemattakaan alkoholisti. :laughing: Sitä kuitenkin mieli yrittää vänkäillä, että jos mä olen alkoholisti, niin en mä nyt kuitenkaan ihan niin alkoholisti ole kuin nuo muut!

Kyllä minä olen kuitenkin ihan yhtä alkoholisti, kuin sellainen joka on juonut 30 vuotta.

4

Hei,

Minä aloin yli 6,5 raittiin vuoden jälkeen ajatella, että olen ehkä parantunut! Niinpä sitten 3 kk ennen 40-vuotispäiviäni päätin että päivilläni juhlisin päiviäni shamppanjan ja viinien kera. Näin teinkin. Valitettavasti jouduin jo 2 kk:n kuluttua lähes myöntämään itselleni, etten hallitse alkoholia, vaan se minua. En kuitenkaan raitistunut, vaan pidensin alamäkeäni kunnes olin alle kolmessa vuodessa valmis raitistumaan uudelleen.

Saavuttamani lähes 7 raitista vuotta oli minullakin kertalaakista, jotkut kutsuivat nolla-mieheksi.

Raitistuttuani hakeuduin Kalliolan klinikalle. Siellä opetettiin, että alkoholistin ajattelu on kuin 4-nurkkainen huone. Yhdessä nurkassa on juoppous, jota seuraa alkoholikielteisyys, joka johtaa raittiuteen ja josta voi luisua alkoholimyönteisyyteen, joka johtaa takaisin juoppouteen. Ympyrä on sulkeutunut.

Opin, että pysyminen raittiina vaatii ajattelun pitämistä siinä raittiuden nurkassa. Nopeus ei ole tärkeä, vaan suunta. Yksi tapa suunnan pitämiseen on muistelu eli peruutuspeiliin katsominen. Päätin, että lääke saa olla pahanmakuinenkin. Niinpä aloin käydä AA-ryhmissä, joissa voi muistaa mikä on ja nähdä aika-ajoin niitä, jotka ovat äskettäin juoneet.

Olet mielestäni erityisen edistynyt, koskapa pystyt tunnistamaan halusi. Itselleni se pysyi salassa siihen asti, että raitistuin uudelleen. Tsemppiä etsintääsi!

Itse ajattelen, että alkoholismi on sairaus “tahto” -nimisessä prosessissa aivoissani. Siksi luja tahtoni ei suojaa minua juomiselta, vaan pystyy jopa harhauttamaan minua.

5

Tervehdys Omama! :smiley:
Mukava, että palasit tänne pohtimaan.
Onhan se mielenkiintoista, että vielä pitkänkin raittiuden jälkeen putoamisia tapahtuu. Olisivatko ne sitten estettävissä, niin siitä en ole niinkään varma. Yleensä, kun ajatus on jo niin valmis, että miettii sitä huikkaamisen mahdollisuutta, niin prosessi on voinut olla käynnissä jo vaikka kuinka pitkään. Olen kuullut raportoitavan, että juomiseen johtavan prosessin alkua on vaikea hahmottaa edes jälkikäteen ja se on hyvin tiedostamaton ja salakavalasti etenevä kuvio.
Omalla kohdalla noita juoma-ajatuksia ei ole juurikaan ollut. Yksi selkeä juomisajatus oli noin vuosi sitten yli kahden vuoden raittiuden kohdalla. Se syntyi tilanteessa, jossa tunsin itseni hyvin surkeaksi, hylätyksi ja yksinäiseksi. Sain tuosta aika hyvin kiinni itsekin ja se meni ohi nopeasti. Ajattelen, että raitistuvan ihmisen on hyvä harjoittaa itsetuntemustaan ja tutusta omaan tunne-elämäänsä. Reagointi- ja toimintatapojaan on helpompi muuttaa, kun tuntee niiden taustaa paremmin ja ymmärtää sen, että tunne ei ole käsky välittömään toimintaan.

6

Tämä on ensiarvoisen tärkeä ketju! Minulla kans saman tyyppinen tarina: takana yli kolmen vuoden raittius, kehä Kalliolassa kuvaillun kaltaisena läpi rundattuna, minkä seurauksena noin kuuden vuoden mittainen turhauttava ja uuvuttava taistelu alkoholin kanssa jne. Ja todella, minullakin tuo taannoinen raittiuteni lähti käyntiin tavallaan kertalaakista. Tällä kerralla tietty, vaikein takkuaminen irti juomiskierteestä otti noin 2-3 vuotta. Nyt alla vajaa vuosi raittiina, yhtä retkahdusta lukuun laskematta jo pian puolitoista. Eikä kiinnostaisi pätkääkään enää luisua vähääkään sinne ei-se-tapa-ajattelun suuntaan.

7

[quote=“basi” Ajattelen, että raitistuvan ihmisen on hyvä harjoittaa itsetuntemustaan ja tutusta omaan tunne-elämäänsä. Reagointi- ja toimintatapojaan on helpompi muuttaa, kun tuntee niiden taustaa paremmin ja ymmärtää sen, että tunne ei ole käsky välittömään toimintaan.[/quote]
Oikein ajateltu, basi. Minä saan aika hyvin taustoista kiinni. Olen nimittäin pirstonut elämäni kokonaiskuvion eri osa-alueisiin. Niinpä tsekkaankin ensin, miltä alueelta impulssi on lähtöisin. Karkeasti jaan terveydellisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. Mikä alue on epätasapainossa ja miksi? Onko häiriö ajankohtainen vai vasta tuleva? Tai vielä jäännös jostain käsittelemättömästä joka pulpahtaa pintaan. Tässä raamit joita jokainen voi muokata halunsa mukaan. Toimii. :smiley:

8

Mitä enemmän emootiota johonkin kemikaaliin sitouttaa, oli se sitten negatiivista tai positiivista, jatkaa elämäänsä siitäkin huolimatta käyttääkö kemikaalia vai ei. Sitoutunut emootio estää pääsemään kemikaalista eroon, koska se on alati läsnä, fyysisesti tai henkisesti.

Tämän vuoksi katson että Metsänreunassa asuvan Miehen miete “alkoholi on minulle yhdentekevä aine”, on avain tasapainoiseen, vapaaseen elämään. Elämään jossa ei tarvitse käyttää tai vastustaa alkoholin käyttöä. Ehkä otan huomenna, ehkä en koskaan. Eletään tilanteen mukaan, tässä hetkessä.

9

Tekee mieli kommentoida, vaikka minulla ei kovin pitkää raittiutta olekaan takana. Eikä ole ollut juomishalujakaan. Mutta juuri nämä viestit herättävät, kun ihminen kirjoittaa heräävistä juomahaluista ja retkahduksista vuosienkin jälkeen. Eli miksen sitten minäkin?

Olen saanut nyt varattua ajan terapiaan. Kummasti jo ajanvaraus on aktivoinut pohtimaan kaikenlaista, lähinnä tunteisiin liittyvää. Tähän astinen, mielestäni huima saavutus on oman keskeneräisyyteni tajuaminen. Olen ajatellut olevani ikään kuin jonkinlainen perustoimiva ihminen, ja kuitenkin, kun tarkkaan katson ja kuuntelen itseäni ja reaktioitani muiden osoittamiin tunteisiin, huomaan olevani monin tavoin rikkinäinen ja kesken.

Ainakin nyt koen olevani jotenkin turvassa, motiivini on vahva. Alan ymmärtää, että töitähän tässä on tehtävänä. Terapiaan siksi, että yksin mielessä asioita pyöritellen ei vaan onnistu, asiat eivät tule näkyviksi.

10

Puhallan samaan hiileen, mutta haluan lisätä sen verran, että näin ei suinkaan ollut alusta alkaen. Päinvastoin. Ensimmäisinä raitisteluvuosina jouduin kovastikin keskittymään alkoholipitoisen välttämiseen. Jossain vaiheessa koko ongelma haalistuu. Kuitenkin aina takaraivossa pysyen.

11

Tarkoitatko andante tuolla sitä, että unohtaa murehtia niitä omia murheitaan ja sitä että on alkoholisti? :laughing: Oman ajattelunsa kahleista vapautuminen, se on kyllä ihan tavoittelemisen arvoinen asia. :sunglasses:

12

Moi Ikzu. Minäpäs vähän jiirailen ekaa lausettasi. Muotoilen sen niin, että unohtaa murehtia niitä omia murheitaan aina pelkän alkoholisti-identiteettinsä valossa. Murheita on kaikilla. Eivätkä kaikki suinkaan juo. Kyse on sellaisesta asteittain tapahtuvasta liukumisesta aineen hallinnasta elämänhallintaan. Ei- alkoholiongelmaisilla vaan ei ole sitä kirousta joka heittää meidät joskus aivan pikkuruistenkin vastoinkäymisten takia vanhaan moodiin takaisin. Tossa on se oleellinen ero. :wink:

13

Roger, nyt ymmärsin mitä tarkoitat. :sunglasses:

14

Kiitos kaiksta ajatuksista ja kommenteista. “Kiva” kuulla että muillakin on samoja kokemuksia… Eilen olin tyopaikan pikkujouluissa, ja koska en asu suomessa, siellä oli vierekkäin yhtä isot kattilalliset alkoholitonta ja alkoholillista glögiä. (Täällä Saksassa onneksi juomattomuutta ei pidetä ihan niin omituisena kuin Suomessa.) Siinä glögijonossa jouduin käymään ihan samat keskustelut itseni kanssa kuin silloin pari vuotta sitten, kun olin aloittelemassa raitistelua: Ei kai haittaa jos nyt yhden otan? Ja vielä ihan epäolennainen ajatus: kukaan ei varmasti edes huomaa mitä juon, kun molemmat juomat tarjoillaan samanlaisesta mukista! Haloo, ihan kuin muka olisin valinnut alkoholittomuuden MUIDEN takia! Siinä kohtaa kyllä jouduin sanomaan itselleni, että nyt ollaan harhateillä. Ja otin sen alkottoman, ja kas kummaa, tunsin samaa ylpeyttä kuin silloin raittiuden ensi askeleilla: jeejee, onnistuin välttämään juomisen. Tuo miete “alkoholi on minulle yhdentekevä aine” ei ole mulle ainakaa vielä mahdollinen, sen verran pitkään sidoin tunteeni alkoholiin.
Työpäivä alkaa, palataan asiaan

15

Mä muistelen aikoinaan lipsuneeni juomisen suuntaan juurikin ensin ajattelussani. Aloin vain pitää alkoholia yhdentekevänä, koska sitähän se jo olikin. Tavallaan. Eikä kuitenkaan ollut. Toinen tärkeä seikka lie ollut, ettei siinä vaiheessa ollut enää mitään ns. taisteltavaa. Onko tuttua muille se, että jossain mielessä tää on helppoa niin kauan kuin tää on vaikeeta? Sitten, kun juomista tai juomattomuutta ei enää tarvitse koko aikaa ajatella, tunteet ja mietteet ja oikut ym. eivät enää suhteudu yksinomaan riippuvuuden tai toipumisen kanssa elämiseen, on helpointa lipsua unohtamaan, että kaiken hyvinvoinnin lähtökohta on kuitenkin siinä, ettei juo. Koska näin jotenkin mulle kävi. Pitäisi varmasti opetella ihan aktiivisestikin palauttamaan mieleen noita realiteetteja, mutta toisaalta uskaltauduttava syvemmällekin niin kuin Andante jiiraili: eli elämään sitten sitä elämää ihan sellaisenaan, jossa kaikki murheemmekaan eivät ole yksinomaan alkoholistien murheita, vaan osa keiden tahansa elämää.

Omamalla on hyvä herkkyys kyllä asiansa kanssa! Tartut mielestäni hyvin ja rehellisesti siihen, mitä on meneillään. Mielenkiintoista ja “traagista” on, miten se tietty sisäinen paini piilottelun, itselleen selittelyn yms. kanssa kuuluu heti kuvioon, jos juomisajatukset tuntuvat pääsevän valloilleen. Minusta on ihan hyvä, että olet sitten palauttanut mieleesi nuo alkuaikojenkin ajatuskuviot, että kun kiperästä hetkestä menet onnistuneesti yli, niin osaat tuntea tykönäsi ihan oikeaa voitonriemuakin. Joku semmonen vaihehan nyt selvästi on, että kertailet vähän jo opittua ja tuo kohta voi olla taas yksi mahdollisuus vapautua jostain, joka vielä häntänä sitoo sinua alkoholiin ja joka nyt on katkaistava. Tee vain hyviä valintoja itsesi ja elämäsi puolesta :slight_smile:

Guten Tag und schönen Wochenende!

16

Tiedän, että se on alkoholistille se “varmin” tapa pysyä raittiina, kun muistuttaa itselleen jatkuvalla syötöllä sen, että se viina ei käy, eli vähän kuin juuri jatkaa sitä antiloopin mainitsemaa taistelua.

Kai se olisi paras antaa ajan näyttää, mutta kyllä mä pidän edelleen tuota andanten ajatusmallia erittäin tavoiteltavana asiana, ja oikeana toipumisena. Sitä ei tarvitse maailmaa katsoa niiden “alkoholistilasien” läpi, jotka kyllä vääristävät sitä näkymää joillakin aika pahastikin, vaikka viina olisi jäänytkin.

Pullo jää, mutta vitutus säilyy. Näin kävi minulle. Ei ole hyvä olotila se ollenkaan. Jotenkin sitä tuollaisessa olotilassa vieläkin tietyllä tapaa alentaa itsensä, tai tuntee sitä huonommuudentunnetta niihin, normaaleihin ihmisiin. Tuon alkoholisti vs. normaali ihminen vertailun voisi edelleen mielestäni räjäyttää taivaan tuuliin.

Vaan eihän siinä, kyllä siinä on vielä tälläkin suunnalla pureskeltavaa, että sitä oppii tämän tosiseikan itsessään hyväksymään. Olen sairastunut alkoholismiin, jolla ei ole mitään tekemistä oman ihmisarvoni kanssa, vaan se todellakin on minusta itsestäni riippumaton sairaus.

Taistelun lopettaminen mitään tai ketään kohtaan, edes sitä viinaa kohtaan. Onko siinä avain vapauteen?

17

Tässä on juuri esillä tää paradoksi, johon uskon sisältyvän jotain tärkeää viisautta! Kun jonkin ehdoton vastustaminenhan on tavallaan vain yksi tapa sitoa itsensä kovin tiukasti juuri siihen, mitä vastustaa - meikäläisten tapauksessa alkoholiin. Itselleni tosi tärkeä kohta viime talvena oli sen tajuaminen, ettei juominen voi tästä lähtien olla enää minkäänlainen vaihtoehto, se ei voi olla mikään EHKÄ enää missään tilanteessa. Kun sitähän se oli ollut taas monta vuotta ja siksi kaiken vastaan panemisen keskellä jokainen tilaisuus juoda oli alkanut merkitä vapautta, oikeammin hetkellistä tunnetta “kuin vapaudesta”. No kun sen sitten eräällä lenkillä hoksasin, että koko asia on vain jätettävä, niin sen jälkeen saatoin jotenkin hyväksyä chillimmin esim. mieliteot, joita satunnaisesti mieleen pukkaili vielä kesälläkin ja miksei joskus yhäkin. Siinä kai oli vähän sitäkin, että noihin aikoihin opin erottamaan alkoholiriippuvuuden minussa minusta itsestäni jotenkin selkeemmin: minä en ole alkoholismini, alkoholismini on “vain” ongelmani. Kun tarkastelen sitä asiana itsenään, niin jotenkin saan siihen selventävämmän näkökulman, mikä sitten taas auttaa ratkaisuissakin.

Ehkä taistelun on jatkuttava juuri tosiasioiden mielessä pitämisen tavalla ja sen puolesta, että taistelulla olisi ikään kuin todellinen vastustaja. Viinaa vastaan jo hävisin ja häviäisin yhäkin, jos sitä vastaan taistelisin. On kai taisteltava ensisijaisesti elämän puolesta kuin mitään vastaan.

18

Tervehdys Omamalle ja tervetuloa joukkoomme! Etenkin kun sinäkin olet täällä kurkkunokkien maassa! Itse olen elänyt jo lähes 40 vuotta täällä ja pidän suomenkieltäni Plinkin avulla -joskus aika ontuenkin - pystyssä. Voi olla, että kysäisen sulta joskus jotain sanan tai käsitteen suomennosta!
Antiloopille vain auch ein schönes Wochenende.
Palaan myöhemmin aiheeseen. Nyt on tarkoitus hilppaista zombiekerhoon. Vammaisten ja ei-vammaisten yhteisryhmä. :mrgreen: Tänään on paikallinen traditio “Wichteln” ohjelmassa. Saat joltain ryhmäläiseltä nimettömän lahjan kun puolestasi heität oman lahjasi peliin. En ota tohon osaa, mutta vien lahjan.

19

Genau, es ist “schönes”, nicht “schönen” - es tut mir Leid, das ist mein huono saksa :laughing:

20

Nou hätä, AP. Musta on kiva kun porukat vastaa saksaksi. En minä pikkufiboista välitä - enkä oikeastaan suuristakaan. Pääasia, että tarkoitus tulee selväksi. Myönnän, että munkin on joskus tsiigattava kirjoitetaanko joku sana isolla vai pienellä ja ylipäätään…
“So genau fickt auch kein Edelmann”!! :mrgreen: