Hei,
olen parikymppinen nainen, joka on kamppaillut erilaisten mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa pitkään. Tavoitteenani on nyt täysraittius, vaikka se pahalta tuntuukin. Olen niin kauan lätrännyt erilaisten aineiden kanssa, että pelottaa luopua niistä kokonaan. Tiedän kuitenkin, että se on ainut keino tervehtymiseen ja parempaan elämään. Onko se mahdollista?
Tuntuu, että olen menettänyt toivoni jo. Vaikka olen nuori, tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi. Yritän niin kovasti muuttaa elämääni, mutta aina tulee retkahduksia enkä tiedä miten jaksan enää. Miten se voi olla niin vaikeaa olla sortumatta? Olisin niin iloinen, jos edes yksi ihminen täällä vastaisi tähän viestiin 
Moi
Kyllä se lopettaminen on kuulemma mahdollista. Minulla on kohta kasassa 3 viikkoa. Ei ole juomatauko, vaan lopetus. Jos jäät odottamaan koska on lupa juoda seuraavan kerran, niin odottaminen on yhtä helvettiä. Niin, ja AA on yksi paikka jota kannattaa harkita, kerran se vaan kirpaisee ja aivan turhaan. Ei siellä ole täriseviä juoppoja örveltämässä, vaan ihan mukavaa porukkaa.
Hei, täältä saat kirjoitettua vertaistukea, mutta kasvotusten sitä tarjoavat NA-ryhmät. Samoin on apua saatavana A-klinikoilta.
Nimettömät Narkomaanit - Narcotics Anonymous® - Nimettömät …
nasuomi.org/cms/
Hei misshealthy!
Täällä on yksi samanlainen. Vertaistukea kaipaan kovasti.
Kirjoitin aloituksen tuonne Me vähentäjät -puolelle jokin aika sitten, jossa kyselin sitä, että miten olla 10 viikkoa juomatta. Nyttemmin olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyllä taidan kuulua tänne lopettajien puolelle. Mukavasti tissutellen on tässä viimeinen kuukausi mennyt, viimeksi eilisilta.
Kerrohan lisää tilanteestasi, minua kiinnostaa kuulla. Minulla itselläni tulee (vai tuleeko??) tänä vuonna 20 vuotta alkoholinkäyttöä täyteen. Nuorena ja parikymppisenä vedin tajun kankalle viikonloppuisin, heräsin milloin mistäkin, loukkasin itseni jne. Se kauhea biletys on vaihtunut kotona ja ravintoloissa “sivistyneeseen” tissutteluun, kun kulissit ovat nyt kunnossa.
Nytkin tällä hetkellä on vaikeaa olla juomatta. On ollut aina niin itsestään selvää, että perjantaina voi vähän rentoutua ja ottaa saunaolutta. Aivan niinkuin eilenkin kun sattui olemaan lahjaksi saatua vodkaa ja avaamaton Valion glögi, jota ei tietenkään kannattanut tietysti viemäriin laittaa 
, ja toissailtana jne. Tällä viikolla olen ollut vain maanantain kokonaan juomatta. Tosin krapulaan asti en ole itseäni juonut, onneksi!
Lahjavodka kummittelee kaapissa. Ja sen kaveriksi sopiva Tropicanatölkki.
Kyllä tyypille, joka on aina ollut näin perso viinalle, voisi lopettaminen olla se oikea juttu. Edes vähäksi aikaa. Minä en muuten koskaan ole edes kieltäytynyt drinkistä, nuorena juomareissuista tms.
Tissuttelijahan se täälläkin… 
Olisiko kaksi viikkoa ollut pisin tauko kun ollut juomatta,huh surkeeta. Kirjoittelinkin tuolla,en oikein vielä tiedä olisiko se täysraittius paras vai voinko muka joskus vielä ottaa sen pari kaljaa ja tietää että se jää siihen. En edes tiedä meinaanko sitä ikinä enää kokeilla,aika näyttää. olen aloittanut antabuksen ja ollut juomatta 3kk,jee 
mutta siis minulle toiminut tämä antabus…lähinnä pelottaa se ajatus että joskus päätän vaan yhtäkkiä että kyllä mä nyt pari voin ottaa ym ja ennen kun huomaankaan olenkin sitten taas tisutellut pari vuotta…parin kaljan takia oltaisiin taas lähtöpisteessä
Moi ja tervetuloa! Kyllä täältä saa vertaistukea. Kukin omaan helvettiinsä. Anakin minä olen saanut vahvan tuen lopettamiseen. Olen lukenut ja kirjoitellutkin satunnaisesti jo vuosia. Nyt lukiessani muistelin omaa lopettamisen alkuani. Olin epätoivoinen. En mikään tissuttelija, vaan kaappijuoppo joka veti yksin- ja aina kaiken viimeiseen pisaraan. Piilossa ja muka salaa aluksi ja sitten kun känni nousi, niin ei enää mitään väliä millään. Oli mennä työ, terveys ja kaikki. Tunsin paniikkia, olin kauhuissan ja varma että alkoholi vie minut hautaan, en pärjää sille. Sitten vain- noin 20 vuotta panikoituani ja ryypättyäni sain sellaisen pohjakosketuksen jonka jälkeen pikkuhiljaa ja repsahdusten kautta alan olla tolpillani. Tajusin tässä vähön alamaissa valvoessani, kun on juominenkin tullut taas mieleen, että nykyään raittiudesta on muodostunut automaatio. Enää en mieti alkoon menoa päivittäin. Kaupassa en edes muista olutta tai lonkeroa. Useimmiten siis. Tietenkin joinain päivinä piru tuikkii ja kyselee, että jos kuitenkin? Mutta pääsääntöisesti elämäni on balanssissa ja alko pois mielestä. Tähän on tultu pitkä mutta antoisa matka. Vaikka olisi illalla olleet minkälaiset himot ja kurimukset, niin YHTENÄKÄÄN amuna en ole katunut, että perkele kun eilen en juonut. Vaikka elämässä riittää yhtä ja toista ongelmaa, niin juomalla ei olo parane kuin todella höyhenen sipaisun ajaksi. Loppu on paskaa. Nytkin valvon ja suren lähiihmisen juomista. Mutta olen varma, että itselleni tämä on oikea ratkaisu. Enää en halua palata siihen elämään, jossa seuraavan huikan miettiminen ja petailu vei huomattavan osan energiasta. Sittenkään, vaikka juuri nyt elämä pyllistää. Viestini on tämä: onpa keino mikä hyvänsä niin raitistuminen onnistuu ja kannattaa. Meitä onnistuneita on monta, ja tosi epätoivoisiakin tapauksia! Lue plinkkiä ja kirjoittele tuntojasi. Sä onnistut ja saat hyvän elämän.
Niin ja tosiaan, mitä on “tissuttelu”?
Onko se 10 lasia viiniä, niinkuin minulla saattaa ihan hyvin perjantai-iltana olla? Olen normaalipainon alarajalla oleva nainen.
Minäkin taida olla ihan kunnon kaappijuoppo enkä mikään tissuttelija. No ehkä viikolla tissuttelija ja viikonloppuisin ihan juoppo vaan.
Minäkin kokeilin kaksi vuotta sitten Antabusta ja se päätyi vain siihen, että tissutin punaviiniä viikollakin ihan vähän vain, sen pari lasia naama punaisena 
Niinpä tajusin, että ei se Antabuskaan auta kun on niin hirveä se alkon himo.
Voi miten onnellinen olinkaan, kun tulin tänne ja näin miten moni oli jaksanut vastata viestiini! Kiitos teille kaikille. Sain heti toivoa ja uskoa siihen, että raitistuminen on mahdollista.
Kerron vähän historiastani. Olin 13, kun ensimmäisen kerran kokeilin alkoholia. Olin hirveän ujo ja jännittynyt persoona ja alkoholista sain täyden vapautuksen kaikesta. Pystyin olemaan sosiaalinen ja minulla oli hauskaa. Siitä tuli heti elämäni paras juttu. Jatkoin viikonloppukännäilyä ja aika pian mukaan tuli myös kannabis. Lukioikäisenä muutin omaan asuntoon ja sittenhän se juominen vasta riistäytyi käsistä, kun ei enää tarvinnut valehdella vanhemmille eikä kukaan ollut vahtimassa. Koulussa käyminen oli tuskallista ja alkoa ja kannabista meni vähintään joka viikonloppu, joskus montakin päivää putkeen. Usein iltaisin tissuttelin. Lukiossa vastasin ensimmäistä kertaa elämässäni erääseen päihdekyselytestiin rehellisesti ja terveydenhoitaja huolestui heti tilanteestani ja kävin jonkin aikaa juttelemassa nuorisoasemalla. Sainkin alkoholinkäyttöni hallintaan joksikin aikaa.
Sitten sairastuin vakavaan masennukseen ja minulla todettiin muitakin mielenterveysongelmia. Juominen on jatkunut jo monta vuotta. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle, jossa tutustuin vääriin piireihin. Siellä oli tarjolla vaikka ja mitä ja minähän kokeilin sitten amfetamiinia muutaman kerran. Se vei minut todella huonoon jamaan ja päätin, että tämän täytyy loppua. Laitoin välit poikki siihen kaveripiiriin.
Nyt olen yrittänyt olla juomatta, mutta retkahtelen jatkuvasti. Kannabikseenkin retkahdin äskettäin. Muihin huumeisiin en ole koskenut pariin kuukauteen. Lisäksi olen koukussa rauhoittaviin ja tupakkaan, joista molemmista haluaisin kovasti eroon.
Haluaisin pystyä juomaan lasin tai pari viiniä silloin tällöin, mutta lukuisat kerrat ovat osoittaneet, etten siihen pystyy. Kun ottaa sen ensimmäisen lasin, lisää on saatava. Juon itseni niin humalaan, että seurauksena on monen päivän morkkis ja krapula. En kuitenkaan pysty juomaan monta päivää putkeen krapulan vuoksi. Se on toisaalta hyvä juttu.
Juominen ja muut päihteet vievät mielialani niin matalalle, että mietin itsemurhaa päivittäin. Mietin mitä järkeä tällaisessa elämässä on? Onko tämä elämä elämisen arvoista? Minun pitäis muuttua ja minä haluan muuttua, mutta miksen minä pysty???
Olen käynyt A-klinikalla juttelemassa ja lisäksi minulla on hoitosuhde psykiatrialla, että apua olen saanut. Joitakin vuosia sitten minulla oli Irti huumeista Ry:n tukihenkilökin. Apua olen saanut ja siitä olen kiitollinen. Mutta se ei riitä. Itsehän se päätös pitää tehdä, mutta kun se tuntuu niin hirveän vaikealta. On niin helppo lipsahtaa väärälle tielle.
AA- tai NA-ryhmiä olen miettinyt, mutta kynnys on liian suuri mennä sinne. Pelkään, että joku saa tietää näistä ongelmistani. Hävettää. Kulissit ovat kuitenkin pystyssä minullakin. Opiskelen ja vain harva läheiseni tietää tästä kamppailustani.
Huh, tulipas pitkä teksti. Pahoittelen. Mutta siinä minun historiastani, kun joku siitä kyseli.
http://nasuomi.org/cms/index.php?page=kokoukset
Yritä vain hakea sopivaa NA-kokousta. Käy 10 kertaa, ja jos sen jälkeen tuntuu, ettei ole
hyvä, älä mene enää. Ehkä et ole dokannut vielä tarpeeksi? Yleensä menee aika monta vuotta, ennen
kuin todella tajuaa, että on toivoton juoppo ja narkkari. Itselläni on “vain” alkoholiongelma, joten
itse olen käynyt AA:ssa.
Muista, että tässä sairaudessa olet itse itsesi pahin vihollinen. Sairaus - alkoholismi - addiktio -
on itsensä kieltävä. Myöskään yhteiskuntamme ei hyväksy sitä, että joku väittäisi olevansa alkoholisti,
jos ei ole hirvittävän pahannäköinen ja jo sillan alla. Lääkärit eivät tule sinua vielä vuosiin
daignosoimaan alkoholistiksi, paljon pitää vielä vettä virrata Vantaanjoessa, ennen kuin sellaista
tapahtuisi. Jos menet A-klinikalle, he antavat sinulle käteesi paperin, johon merkitset sitten,
paljonko olet vähentänyt seuraavilla viikoilla dokaamista. Siellä alustavasti pyritään kohtuukäyttöön,
joka onkin hyvin tärkeää kansainvälisen alkoholiteollisuuden ja suomalaisten ravintoloiden kannalta.
Mutta - it’s your call - tee mitä parhaaksi näet.
Itse toivoisin, että olisin raitustunut jo 20-kymppisenä, ettei olisi tarvinnut tuhota 20 vuottaan
elämästä turhuuteen.
Viinan salakavaluus on siinä, että ensimmäiset vuodet nousuhumallassa oikeasti on ihan sairaan hauskaa.
Raittiin sekoilu ei samalla tavalla ole mahdollista. Raittiina on uskallettava alkaa omaa elämäänsä ja
unelmiaan todeksi, otettava siis riskiä arjessa. Sitähän moni meistä alkoholisteista ei ole oikein
osannut tehdä, me otimme riskit kännissä, ja silloin ne riskit olivat todela kovia.
Voimia sinulle, ja muista, että sinulla on vastuu. Kukaan ei tule huutamaan perään, jos/kun menet
seuraavan kerran dokaamaan, ja ehkä tulet tänne uudestaan 3-5 vuoden päästä. Uskalla luottaa siihen,
että elämä kantaa, Jumala haluaa sinulle hyvää.
Voimattomuutensa tunnustamisen kautta paradoksaalisesti löytää armon ja raittiuden.
misshealthy, kirjoitit näin:
Varmaan pystyt pitämään kulissejasi vielä jonkin, kuitenkin ennalta arvaamattoman ajan. Minuakin hävetti ja pelotti, että muut saavat tietää alkoholimistani. Kulissini olivat pystyssä, mutta kun tiesin ongelmani ja sen, että juominen vie yhä syvemmälle tuskaan ja epätoivoon, uskaltauduin hädässäni turvautumaan AA:n tarjoamaan apuun. Tiesin, että AA-palavereissa käy ihmisiä, jotka haluavat raitista elämää. Sitä halusin minäkin ja olen saanut olla juomatta jo pitkään.
Olet tervetullut AA- tai NA-ryhmään sinä päivänä, kun haluat lopettaa päihdyttävien aineiden käytön.
