Sairaanhyvähoitaja

Olen lueskellut plinkkiä kolmisen viikkoa. Nyt ensikertaa kirjoitan. Olen reilusti keski-ikäinen hoitaja. Kunnollinen, tunnollinen, vaimo, äiti, mummo. Viiniä olen lipitellyt ahdistukseen ja palkinnoksi noin 15 vuotta. Pääasissa viikonloppuisin. Luulen etteivät työkaverini tiedä mitään ongelmastani. Krapulassa töissä vain muutaman kerran. Mutta useita lopettamia yrityksiä vuosien aikana. Pullojen piilottelua kotona. Häpeää siitä mihin ilkeää vähän väliä tyhjiä viinipulloja palauttaa. Kuukausi sitten hakeuduin työterveyshuoltoon tämän päihdeongelman vuoksi. Huomenna toisen kerran a-klinikalla. Neljä viikkoa ilman alkoholia. AA-ryhmä hakusessa. Ihan alussa olen. Toiveikkaana ja nöyränä. Kiitollisena. Epävarmana. Häpeissään.

Tervetuloa porukkaan Pamela!

Meitä on täällä monta, jotka voimme tuntosi ja olosi tietää ja ymmärtää… kova, rankka, raskas ja opettavainen tie on edessäsi…mutta sitäkin palkitsevampi!

Kiva kun tulit tänne myös porukkaan… kirjoittaminen ja olojen purkaminen toisille samanlaisille, helpottaa kummasti oloa… ainakin näin tunsin ja tunnen itse!

Hienoa että olet herännyt ongelmasi suhteen ja haluat muutosta ja teet sen eteen töitä!

Tervetuloa tosiaan vielä täältä metsien mieheltä!

Tervetuloa

Kaikki menee varmasti hyvin, koska olet rohkeampi kuin moni muu. Olet tunnustanut tilanteen ja lähtenyt hakemaan apua.

Siellä ryhmässä ei tarvitse olla häpeissään.

Tänään et ole yksin

Moro Pamela 60
Tervetuloa minunkin puolesta. Kuten olet huomannut on täällä monenlaisia tarinoita ja kertojia. Kerroit ottavasi viiniä ahdistukseen ja palkkioksi. Tiedät siis miksi juot.
Ehkä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Itse en ole vielä selvittänyt miksi join enkä tiedä onko se oleellista vai ei.
Mielestäni sinulla on hyvät lähtökohdat raitistumiseen, eli toiveikkuus ja nöyryys. Siihen kun lisää rehellisyyden itseään kohtaan on jo aika hyvä perusta olemassa.

Raitista kevättä meille kaikille. :slight_smile:

Tervetuloa juttelemaan!

neljä viikkoa selvänä, se on jo helkutin hyvä alku.
Luota itseesi, ja arvosta itseäsi, tuo neljä viikkoa on jo sen arvoinen saavutus.

Jokainen selvänä vietetty päivä kasvattaa etäisyyttä juomiseen. Vaikka se ensimmäisten viikkojen aikana voi tuntua kovin nihkeältä , se irtipääsy, ajatusten pyöriessä juomiseen liittyvissä asioissa, niin usko pois, jonain päivänä se vaan on irronnut, taakka pudonnut, uudet asiat elämässä päällimmäisenä.

Ehkä ei ole kovin merkityksellistä, millä keinoilla tai metodeilla irti pääsee, olennaista siinä voi se, että pysyy selvin päin. Paraneminen tapahtuu sitten siinä omia aikojaan.

Voimia ja iloa selviin päiviin toivottelen!

Siitä se lähteepi. Itsekin olin juuri neljä viikkoa ensi alkuun ollut juomatta, kun tänne kompastelin aikoinaan.
Plinkki ei sinällään tee autuaaksi, vaan vain osittain, mutta tämä lopettamo on auttanut joitain ihmisiä paljonkin. :smiley:

Tervetuloa Pamela60!
Täällä meitä on muitakin reilusti keski-ikäisiä naisia saman asian kans painimassa ja vielä alkutaipaleella. Hienoa, että olet tiedostanut ongelman ja haet apua. Kaikki mahdollinen apu joka tuntuu omalta kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön, apua on tarjolla kun sitä lähtee hakemaan.
Välillä on vaikeeta mutta päivä päivältä helpottaa. Ja hiukan voittajafiilis kun vaikeen päivän/hetken saa selätettyä :slight_smile: Mä huokaisen tuolloin aina helpotuksesta kun kello tulee 21, eikä olutta enää saa kaupasta.
Tsemppiä meille kaikille!

Kerttuli kirjoitti

Alkoholi on vahva ja hämäävä vastustaja. Sen kahleista on vaikea, melkeinpä mahdotonta selvitä, jos on ylittänyt rajan, jonka jälkeen huomaa olevansa voimaton alkoholiin nähden. Se tai pohja on jokaisella oma ja henkilökohtainen. Siksi kannattaa hakea apua, mutta siihenkin saattaa sisältyä ansa. Helpoin ja miellyttävin ei olekaan tehokas, vaan sellaiseksi saattaa osoittautua vaikealta tuntuva ja vastoin omaksumiaan ajatusrakennelmia oleva tapa.
Varsinaista lääkettä alkoholismiin ei ole. Raittius kuitenkin avaa mahdollisuudet uudenlaiseeen elämään, ihan tavalliseen omine iloineen ja huolineen. Siksi raitis päivä, vaikeakin, on alkoholistille täyden kiitoksen aihe.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Moi sairaanhyvä…
Monet jotka on onnistuneet täällä, ovat nähdäkseni kirjoitelleet ahkerasti ja hakeneet tarvittaessa
muutakin apua, kuten olet jo tehnyt.
Koettaa olla oma itsensä ja kuunnella toisten kokemuksia ja kokeilla kaikkea.
nuo ryhmät ovat itselleni kai se parhain tuki, koska siellä on samanlaisia ja helppo samaistua.
Olen voinut saada kavereita ja ystäviä, joiden tuella pärjään.
Tsemppiä sulle ja samoin kaikille muillekkin.
Ei oteta tänään.

No hei taas! A-klinikalla käynti tänään meni ihan mukavasti. Tämä ensimmäinen neljä viikkoa on myös mennyt minulta yllättävän kivuttomasti. Niin hyvin että kohta ajattelen että kyllä minä vähän voin ottaa. Ja siitä se sitten taas alkaa. Minä en kuulu vähentäjiin, ei minusta ole kohtuukäyttäjäksi. Vaikka ajattelen että en todellakaan menetä mitään kun luovun alkoholista niin kyllä varmasti eteen tulee tilanteita joissa tekee mieli juoda. Ja kovasti. Soitin tänään lähikaupungin AA ryhmän vastuuihmiselle ja menen sunnuntaina ensimmäistä kertaa ryhmään. On kahtalainen olo. Toisaalta pettymys itseen kun tähän on tultu että täytyy tunnustaa olevansa alkoholiongelmaisen. Toisaalta päättäväinen olo, nyt haetaan apua. Kyllä tämä näyttämistä ja omavoimaisuudesta luopumista vaatii. Kuitenkin täältä plinkistäkin olen saanut rohkaisua ja lohdutusta. Itselleni on ollut tärkeää huomata että alkoholiongelmaisissa on monenlaisia ihmisiä. Myös minunkaltaisia työssäkäyviä kotona juovia naisia joiden ongelma ei vielä näy päällepäin.

Kyllä tämä nöyrtymistä ja omavoimaisuudesta luopumista vaatii. Ei siis näyttämistä!

Kun tuon asian pystyy myöntämään itselleen niin se on kaiken A ja O. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle uudelle polulle.

Olet tehnyt hyvän huomion.
Alkoholisteja ei tosiaan pidä niputtaa samassa muotissa valetuiksi toistensa klooneiksi.
Sinullakin on oikeis säilyttää ihan oma yksilöllisyytesi, ja vahvistaa juuri sinussa olevia voimavaroja.

On muuten pitemmän päälle paljon mukavampaa, kun huomasit tehdä muutoksen elämäntapoihin just tuossa vaiheessa, kun juominen ei ole mennyt niin pahaksi että se loistaisi silmiinpistävästi ulospäin. Ennen kuin mitään pahaa pohjalle vajoamista on päässyt tapahtumaan. Siitä on paljon helpompi rakennella elämä uuteen malliin kuin silloin kun jo pohjalla ollaan.

Hyvä juttu, että olet etsiytynyt asiantuntevan avun piiriin. Siitä on varmasti tukea selviytymisprojektissa.

Älä silti kokonaan hylkää ja aliarvioi omia voimiasi, niitäkin tulet varmasti vielä tarvitsemaan. Jos , kuten usein tapahtuu, tulee mieleen palata vanhaan suhtautumiseen alkoholiin, tarvitset hetkittäin ainakin tahdonvoimaa tilanteen ylittämiseen. Siinä asiassa kannattaa ruokkia myös omia voimiaan , eikä jättää ihan kaikkea sen varaan että joku muu sitten on pelastamassa…

Niinpä, toivottelen voimia jatkoon -ja uskon lujasti että tulet pärjäämään hyvin!

Hei Pamela!
mies metsänreunasta kirjoitti sinulle osuvasti ja rohkaisevasti

Meitä on tosiaan moneksi, ja yhteistä on alkoholismi, krooninen ja etenevä sairaus. Sen ei aina tarvitse näkyä ulospäin edes juoma-aikana. Sairautensa peittämiseen alkoholistit yleensä käyttävät tarmokkaasti voimavarojaan ja tahdonvoimiaan. Voimattomuus alkoholiin nähden ei tarkoita, etteikö juova alkoholisti saa aikaan elämässään muutakin kuin pohjansa löytämisen. On suuri siunaus, mitä varhaisemmassa vaiheessa alkoholisti tajuaa tilansa, ja ymmärtää sairautensa todellisen luonteen. Sovinto alkoholisminsa kanssa vapauttaa tahdonvoimien suuntaamisen muuhun kuin kamppailuun viinaa vastaan.

Nyt kun menet ekan kerran ryhmään, näet siellä juuri sen, mistä kirjoitit: meitä alkoholisteja on kaikenlaisia miehiä ja naisia kaikenlaisista oloista. Voit pyytää mukaasi jotain luettavaa. AA:ssa on sama ominaisuus kuin monissa muissakin asioissa: pitkäjännitteisyys tuottaa tulosta, vaikka elämmekin päivän kerrallaan. AA on silta elämään. Ja jokainen ryhmä toimii omalla tavallaan.
Ole turvallisella mielellä!

Tänään et ole yksin

Kiitos kaikille kannustuksesta! Tänään oli siivouspäivä. Ennen siihen hommaan kului ainakin kaksi tölkkiä olutta. Nyt meni sokerittomalla Jaffalla. Äitienpäivänä on tulossa lapsia käymään. Olen hirveän arka puhumaan tästä alkoholiongelmastani heille. En uskalla sanoa että olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan, en enää koskaan juo viiniä. Koska niitä lopettamia yrityksiä on ollut ennenkin. Tuntuu hyvältä se AAn ajatus että päivä kerrallaan. Tänään en juo. Ehdottomasti helpommalta kuitenkin tuntuu lopettaa kuin vähentää. Se olisi loputonta säätämistä. Voihan tässäkin tietysti retkahdulsia tulla. Mutta tänään en juo.

Juurikin noin mul kans.

Kuivaa viikonloppua ja kevyitä nollailuja!

Pamela, tervetuloa raittiille tielle! Vähentäminen oli mullekin aivan toivoton juttu. Paljon selkeämpää ja helpompaa olla kokonaan ilman.

Pohdit tuossa edellä, mitä lapsillesi sanoisit. Välttämättähän sinun ei tarvitse selitellä mitenkään, jos se paremmalta niin tuntuu. Mäkin lopulta vain lopetin, enkä selitellyt asiaa edes läheisille sen kummemmin. Puolisolleni sanoin, että mulle ei saa ostaa eikä tarjota, enkä mä osta hänellekään, mutta itse saa kyllä ostaa ja juoda jos haluaa. (Lopulta hänkin lopetti alkoholin käytön “toistaiseksi” puolitoista kuukautta minun perääni omasta aloitteestaan. “Toistaiseksi” siis jatkuu edelleen.) Muille en ole oikeastaan muuta sanonut, kuin “ei kiitos mulle” tai “mä voisin ottaa jotain alkoholitonta” - ovat siis saaneet sitten itse huomata että ei se näköjään enää juo. Tämä tapa ei tietenkään välttämättä ole mitenkään ainoa oikea tai kaikille sopiva, mutta mulle se tuntui paremmalta kuin alkaa selitellä.

Siinä olet kyllä tehnyt viisaasti, että olet hakenut apua ja tukea! Itse näin jälkikäteen ajatellen olisin hyötynyt tuesta. (Kuulun siis “omin voimin raitistuneisiin”.) Ja kukapa tietää, ehkä vielä joskus tallustelen AA-kokoukseen. En nimittäin enää varsinaisesti häpeä alkoholismiani, joten tuollaisessa toveriseurassa voisin hyvinkin olla “julkisesti alkoholisti” (vaikka monessa paikassa arkielämässä ehkä onkin helpompaa, kun ei asiaa toitota kovaan ääneen).

Tsemppiä sinulle, ja raittiita kevätpäiviä!

No niin, ensimmäinen kerta AA ryhmässä takana. Minut otettiin todella lämpimästi vastaan. Ehkä muita kuunnellessa tuli sellainen olo että minun juopottelu on ollut sisäsiistiä hommaa eikä määrätkään niin hurjia kuin muilla. Ei juomaputkia eikä krapularyyppyjä. Tasaisesti vaan viiniä 3- 4 pulloa viikossa. Päälle olutta ja lonkeroa. Kuitenkin se juominen hallitsi miun elämää ja ajatuksia. Elämä myös kapeutui niin ettei voinut harrastaa mitään kun illat oli pyhitetty itsensä palkitsemiseen alkoholilla eikä ollut ajokunnossa. Oli myös aika vaikeaa sanoa ryhmässä ensi kertaa olevansa alkoholisti. Uskon silti että jos miellän olevani alkoholisti niin ehkä helpommin ymmärrän että en voi ottaa yhtään. Osa asioista meni kyllä yli hilseen. En varmaan hetkessä sisäistä Aan ideologiaa. Olen niin kovasti hävennyt AA ryhmään menemistä. Enemmän oli syytä hävetä silloin kuin join salaa. Ei nyt kun olen tarttunut härkää sarvista ja olen selvin päin. Aina yhden päivän kerrallaan.

Pamela60 kirjoitti

Järjen tasolla kyllä on aika helppo ymmärtää alkoholisminsa, mutta sen sanominen eka kertaa ääneen ei liki kenellekään ole helppoa. Mutta se on iso askel vapauteen. AA:n idea on typistettynä: ollaan päivä kerrallaan raittiina toistemme vertaistuen piirissä, siihen tapaan kuin muuttolinnut ovat palanneet etelän mailta parvissaan lentäen. Hilseen yli menee varmaan paljonkin, kuitenkin kohtasit henkilökohtaisesti joukon raitistuneita alkoholisteja. Muu osa ohjelmaa on ehdotuksia vapaaehtoisiin toimenpiteisiin.

Tänään et ole yksin