Saan olla juomatta tänään.

Me Lopettajat
1

No niin, heipähei kaikki Lopettajat ja muutkin täällä vierailevat.

Nyt ehdin kirjoittaa kunnollisemman kirjoitusaloituksen, kun tuon ensimmäisen kirjoitin turhaumuksen pyörteissä, lopen kyllästyneenä.

Lopen kyllästynyt olen edelleen, silti tämä lopettaminen pelottaa mua. Tai no olisko lähinnä epäonnistuminen, joka pelottaa…siksi menen nyt päivä kerrallaan-mentaliteetilla. Liian korkeat tavoitteet saavat mulla nopeasti aikaan niin suuren ahdistuksen,että eteneminen ei onnistu. Pelottaa myös sekin mitä kaikkea ajatus-ja tunnemyräkkää on jäänyt pakenemisen alle, mutta olen päättänyt nyt avoimesti ottaa vastaan kaiken mitä tuleman pitää.

Olen lukenut tätä plinkkiä keskusteluineen säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta pari vuotta, jolloin aloitin myös Jeppe Juomapäiväkirjan käytön. Säännöllisen epäsäännöllistä ollut sekin. Kirjoitin n.viikko sitten ekan kerran tuonne Vähentäjien puolelle, en ollut oikein varma jatkaako vielä vähentelyä vai lopettaa. Viikko meni ja siirryin sunnuntaina tänne. Tein päätöksen aamulla hyväntuulisena, olo oli kevyempi ja selkeä, mutta jo samana iltana join vakkarioluen ja siiderin, jotta jaksoin illan siivota ja sillä verukkeella, että:“Täähän on nyt sit vika kerta, kun kerran lopetan…” Ja muuta kaikkea itsekusetusta. Plääh.

Eilen tein alkoholiriippuvuus-testin ja 13:sta pisteen perusteella kuulun kohtuullisen riippuvuuden luokkaan. En ihmettele. Nuorena olen aloittanut alkoholilla läträämisen, ensihumala 6.luokalla. Sen jälkeen se oli väliin säännöllistä, kuukausittaista ehkä, ei silti läheskään joka viikkoista. Täysi-ikäisyyden saavuttamisesta ehkä parin vuoden päästä olin täysin raittiina pari kolme tai neljä vuotta sitä mitenkään sen kummemmin yrittämättä. Ei vain tehnyt mieli juoda, urheilin paljon ja tosin oireilin syömishäiriötyyppisellä käytöksellä.

Valmistumisen jälkeen sain unelmatyöpaikan ja aloin odottaa lastani, joten alkoholi jäi taas luonnollisista syistä useaksi vuodeksi.

Nykyinen ongelmajuomiseni alkoi varmaan alkujaan salakavalasti, alkuun vuodesta 2011 perjantaisin 1olut, 2siideriä taikka ystävien kanssa käydessä ulkona aikalailla enemmän. Määrät pysyivät pitkään hallinnassa enkä viikoittain edes juonut. Mutta sitten, aloin hiljalleen uupua mm. jatkuvaan suorittamiseen ja täydellisyyden tavoitteluun ja lisäksi vanhat, ennen lasta tapahtuneet asiat alkoivat nousta pintaan. Uuvuin lähes täysin. Sairauslomalla sitten, kun lapseni ei ollut niin paljoa kotona, tavaksi tuli useammin ostettua olutta+siideriä mm.että jaksoin siivota, kokata yms. Olen juonut väsymykseen, ahdistukseen, suruun, tylsyyteen jne. Pari vuotta sitten jeppe paljasti pahimman kevään; saatoin joskus tissutella viidestikin viikossa. Join aina vain kotona ja yksin. Työelämään pyrkiminen ja paluu myös auttoi vähentämisessä, muttei tarpeeksi. Enkä jotenkaan ole ihan tosissani sitäkään syystä tai toisesta yrittänyt.
En ole muuten koskaan onnekseni “oppinut” juomaan en niin viinaa kuin viinejäkään. Toki joskus juhlissa juonut skumppaa ja viiniäkin jonkun verran. Tällä hetkellä mietoja tulee tissutteltua kuitenkin vielä 1-2iltana viikossa ja se on ihan liikaa. Eniten tulee muuten juotua ennen sitä aikaa kuukaudessa, kärsin todella pahoista pms:istä. Itselääkintää pahus silloinkin.

Tiedostan varsin hyvin problematiikkani piilevän alla ja alkoholin käyttö on oire. Terapiaan meno on on edessä.

Minulle iskee selvänä olon 5.-6.päivänä pahimmat kompastuskivifiilikset, viimeksi join sunnuntaina. Nyt sitten päivä kerrallaan…

2

Kirjoittelenkin nyt heti lisää, omaa pohdintaa, kun kerrankin on aikaa. Tosin välttelen tässä samalla tehokkaasti kotitöitä, mitä en vaan millään jaksa (halua?) taas tehdä :blush: .

Tosta mun otsikosta. Ensin meinasin kirjoittaa sen näin: “En tarvitse juomista…Enhän…”. Sit ajattelin - mitä muutenkin yritän nyt opetella - kääntää sen pois epäilevyydestä ja epävarmuudesta (mitkä on mulle yleisiä ilmiöitä) varmempaan ja positiivisempaan(?) sävyyn. Koska oikeastihan tiedän, että en tarvitse juomista ja syitä siihen on monia. Mun pitää vaan alkaa nyt taas myös tuntemaan niin…

Mä uskon, että alkoholi on ihan yhtä tyhjänpäiväinen ja turha asia ihmiselle kuin esimerkiksi vaikka mehu. Oon vaan itse onnistunut tekemään siitä jotain, mitä tarvita, koska mun on niin vaikea kestää väsymystä, jaksamattomuutta, ahdistusta, surua ja muita negatiivisia tuntemuksia. Tissuttelu on ollut oiva tapa turruttaa mieli samaan aikaan, kun sit oon fyysisesti samalla touhunnut enemmän. Tänä kesänä oon huomannut, että sekin on ollut itsepetosta. Sillonkin sen tehokkaan alun jälkeen toiminta muuttuu tehottomaks mitä useamman kulauksen juon. Oikeasti oon vaan siis kyennyt aloittamaan ne hommat paremmin ja joo toki jatkamaan niitä välillä paljonkin, mutta kesken ne on jääneet varmaan vähintään yhtä usein. Eikä meillä edelleenkään oo koti niin järjestyksessä kuin haluaisin sen olevan. Tai mun yliminä - ns.vaativan vanhemman ääni haluais :unamused: . No mutta, tosiaan huomasin ehdollistuneeni niin pahasti tolle siivous-olut-parikille, etten meinannut enää ollenkaan siivota ilman sitä olutta. Ja sehän nyt on ihan naurettavaa. Totisinta totta kuitenkin. Tarkennus kuitenkin vielä, että nyt en puhu mistään jokaisesta arkipäivään kuuluvasta siivouksesta tässä, pesen pyykkiä, astioita tms. tottakai selvinkin päin, mutta suursiivoukset ja esim. jotkut kirppisurakat on ne, mitä oon alkoholin voimalla käynnistellyt. No, se tosta siivouksesta nyt varmaan. :stuck_out_tongue:

Mä oon pohtinut tässä aika ajoittain mitä teen ja tulen tekemään vastedeskin, kun se alkoholin himo iskee. Usein se tapahtuu just sillä hetkellä, kun voimakkain iltapäiväväsymys on huipussaan. Joka ikinen iltapäivä mua ahdistaa, välillä tosi paljonkin, enkä saa ihan kaikista siihen vaikuttavista syistä varmaan kiinni edes.
No, niin on suorittaja mussa vahvana, etten sit oo antanut itteni opetella aikuisiällä ottamaan pikkupäivälepoa, vaikka sitten mahdollisuuksien mukaan joka päivä, vaan ahistuksissani kelaan, että ilta pitää vielä jaksaa ja on sitä ja tätä ja tota mitä “pitäis” tehdä. No, niinpä sitten ajattelin taannoin, että opettelen sen PIKKUPÄIVÄLEVON. Siinä siis yksi apukeino. Unettomuudesta, uniongelmistahan oon kärsinyt jo vuosia, joten huomasin aika pian, että päivälepo sinällään harvoin riittää. Sitten ajattelin lenkkeilyä. Oon harrastanut aiemmin paljon liikuntaa ja haluaisin sen takas elämääni. Eli LIIKUNTA tulee olemaan toinen apukeino. Oon myös ajatellut, että jos haluan sieltä kaupasta jotain mennä ostamaan, niin ostaisinko sitten cokiksen ja suklaapatukan. (Olen luojan kiitos päässyt jo vuosia sitten eroon makeanhimosta ja kukaties sokeririippuvuudestakin :astonished: ; karkit ja shipsit meillä säilyy kaapissa tai pöydälläkin päiväkausia. Mitenhän saman sais pätemään alkoholiin… Mä nimittäin nykyään olen huomannut juovani vielä sen viimeisenkin tai ne kolme viimeistä vaikkei tekis enää ees mieli. Tavottelen vaan väkisin vielä parempaa oloa… Mitä ei ikinä tule tietenkään.) No, mietin onko se hyvä keino ottaa suklaata ja cokista siihen tilalle? Siirtyykö se riippuvuus sit lopulta sinne suuntaan vai olisko turvallista pitää niitä nyt tässä hetkessä sellaisena itsehoivana tavallaan, mikä on mulle tosi vaikea alue. Oon täältä lukenut useammankin kirjoittavan näistä korvikkeista vai mikskä niitä sanoisin. Oon myös ajatellut kokeilla sitä, mistä luin täältä myös, että vaikken juo alkoholia hörpin kuitenkin illan mittaan jotain esim. kivennäisvettä. Liiasta cokiksen juonnista saan vain paniikkisen olon, kofeiiniyliherkkyyden takia, ja unettoman yön. Eli “TERVE KORVIKE” yhdeksi keinoksi?
Ja nyt, myös tämä KIRJOITTAMINEN tulee olemaan mulle yks keino. Kirjottelen täällä vaikka ihan itekseni ja ittelleni, koska en sitä aiemmin oo tehnyt tän asian suhteen. Luen myös, etenkin taas nyt viimeisen kk:n aikana, paljon muiden kirjoitteluja täällä. Ne on auttaneet ja uskon, että tulevat jatkossakin auttamaan mua tosi paljon (kiitos niistä). Onpa muuten siis hienoa, että on tällaiset nettisivut! :slight_smile:

3

Hyvät sarjat ja elokuvat vois olla myös yks…? Etenkin jotkut hömppärakkausleffat, mielellään hauskat… Tekis hyvää, kun oon vaan traumatisoinut itseäni lisää katsomalla saikulla tosi raakoja ja/tai ahdistavia ja pelottavia ohjelmia. Huolimatta siitä, että en uskalla katsoa yksin edes Salaisia kansioita iltaisin :astonished: . Sitä paitsi, kun oon vielä tällanen sitoutumisahdisteinen ikisinkkukin kaiken muun lisäks, ei olis varmaan siksikään pahitteeks noi rakkausleffat :blush: :slight_smile:

4

Minulla juominen on alunperin pikkupoikana alkanut ja ihan vaan siksi että halusin näyttää kavereilleni että olen kovempi jätkä kuin kukaan heistä (11 vuotiaana, mieti!).

Olen väkivaltaisesta alkoholistisuvusta ja alttius geeneissä alkoholisoitumiseen on aika kova.

Nykyään juomiseni on enemmän ikävien tunteiden peittelyä, tai joskus jopa iloisten tunteiden korostamista (joka toimii, hetkisen vaan siitä ryyppyreissusta joka kestää viikkoja).

Olen vasta viimevuosina tajunnut että mielenterveysongelmissa alkoholi on enemmänkin laukaiseva tekijä kuin “lääke”. Se muuttuu lääkkeeksi vain koska oireita tulee, nimenomaan alkoholista, joka sitten helpottaa oireisiin hetkeksi, vaikka tosiasiassa se aiheuttaa itse oireet.

Aina ei tietenkään ole näin enkä mikään lääkäri ole, mutta minulla ainakin kaikki mielenterveysongelmat johtuvat vain ja ainoastaan päihteistä (masennus, skitsofrenia, ahdistus yms…). Ne laukaisevat ahdistuksen krapulapäivinä ja sitä seuraavina päivinä, romahduttavat serotoniinin määrän aivoissa (hyvän olon hormoni) ja sitä myöten aiheuttaa jopa parin viikon tai jopa kuukaudenkin masennusjaksoja. Yksilöllistä se on toki.

Kannattaa siis myös pohtia voiko alkoholi ollakin se ongelmistasi suurin, joka aiheuttaa kaikki muut ongelmat, niin omassa päässä kuin jaksamisessa ja sosiaalisessa elämässä. Aina näin ei ole mutta voisiko olla?

5

Hei joo; voisi! Mähän itekin mietin tota keväällä ainakin, kun periaatteessa koin jo toipuneeni burnoutista ja masennus-ahdistustilasta aiemmin, lopetinhan mielialalääkkeetkin jo puolitoista vuotta sitten. Asiat on helpottuneet ja muuttuneetkin tietyllä tapaa paljon positiivisemmiksi, mutta se, että edelleen juon viikottain aiheuttaa monta, monta pahaa: voimakasta syyllisyyttä, häpeää, itseinhoa, epätoivoa, huonommuutta, mielialanlaskua, ahdistusta, uniongelmia, paniikkisia oloja ja pelkoja vatsaoireista, kilojen lisääntymisestä ja huonosta vastustuskyvystä puhumattakaan :O.

Kiitos viestistä ja pointista; tää ajatus auttaa mua kyllä varmaan paljonkin olemaan juomatta, koska se lisää valtavasti toivoa siitä, että vaikka mulla onkin tiettyjä persoonallisuuden piirteitä ja aikahitonmoisia traumoja, mitkä vaatii työstämistä, niin jo ennen terapiaa voin saada oikeasti ihan konkreettisestikin parempaa oloa sillä, että jätän nämä viimeisetkin tissuttelut! :slight_smile:

6

Sellaisenkin yksityiskohdan tässä heitän ilmoille, että joku oli kirjoittanut, että keski-ikäinen kun juo perjantaina humalat on toipunut vasta maanantaina…yksilöllisiä ja varmasti fysiologiaankin liittyviä juttujahan nämä on… Itselläni on näet muutama vuosi vielä neljäänkymppiin ja keväällä tehtyäni seurantaa huomasin vasta 4.-5.päivänä juomisen jälkeen alkavani tuntea olevani oma itseni ja hyväntuulinen… Ja sitten olikin melkein taas jo perjantai…

7

Minulla psykiatri (tosi pätevän oloinen kaveri) sanoi että jos juo muistin pois niin kestää aivokemioilta 2 viikkoa (yksilöllistä) palautua normaaliksi. Eli ei se fyysinen krapula ole se ainoa vaiva vaan enemmänkin se mitä se mielelle tekee.

Itse olin juomatta puoli vuotta vähän aikaa sitten ja vasta joskus viiden kuukauden kohdalla alkoi tuntumaan että minähän olen ihminen enkä mikään aivoton raato. Siihenkin asti heti ensimmäisen 3-4 viikon jälkeen koko elämä luisti ja hymyili joka päivä kirkkaammin ja kirkkaammin. Harmittaa vieläkin että ratkesin mutta mikäpäs tässä, ollaan tälläkertaa pidempään, vaikka loppu elämä juomatta!

Itselläni on se ihmeellinen kuin taianomainen mullistus maailmassa joka kerta kun lopetan juomisen. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen tuntuu että ihan mikä tahansa maailmassa onnistuu eikä tarvitse edes ponnistella vaan kaikki tapahtuu vähänkuin itsekseen! Elämä alkaa ns. antamaan. Se on ihanaa. Toivottavasti sinullekin käy niin.

8

Sinäkin kärsit iltapäiväahdistuksesta!
Niin minäkin. Olen kärsinyt siitä kokolailla aina. Nykyisin raittiina en enää vedä ahdistukseen mitään, luonnollisesti. Silti se tuttu ahdistus iskee lähes joka päivä juuri iltapäivällä. Omituista on. En itse saa kiinni, mistä on kyse. Onko se opittu juttu vai mikä?

Myös työuupumuksesi plus muut kuulostavat tutuilta.

Raittiita päiviä ja toipumista sinulle! Tervetuloa tänne!

9

Max260kg; Joo, on se varmasti noin, että päähän se pitkällä tähtäimellä pahiten vaikuttaa tai no tottakai fysiikkaakin, mutta…

Tosi hyvää tekee lukea noita tollaisia kertomuksia kuten tuo sunkin tuossa, että elämä alkaa tuntua noin hyvältä, vaikka se saattaa viedäkin aikaa.
Mulla on nyt sellainen vaihe, että on “tilaa” vanhoille traumoille ja asioille nousta pintaan ja se aiheuttaa aika voimakasta ahdistusta. Koskaan ei tiedä missä ja milloin joku kauhea trauma-flashback räjähtää silmille. Sikskin ois tarpeen voimaantua tästä, että jaksan läpikäydä noi, jotta pääsen sinuiksikin niiden kanssa joskus. Mutta toi ahdistus on siis se mihin varmaan tällä hetkellä oon eniten juonut ja sen sietämistä nyt opettelen. Tekee muuten ihan hiton tiukkaa välillä ja olo on välillä tosi yksinäinen. Yritän sit vaan muistella, että se menee ohi jossain vaiheessa.

10

Kiitos! Samoin sinulle :slight_smile: .

Oon yrittänyt pohtia monilta eri kantilta tota iltapäivän ahdistusta ja voi ollakin, että se on monen asian summa. Oon miettinyt onko opittua, varhaislapsuuden ilmapiiriä kotona? Omassa suvussa on nimittäin niin mt-häiriöitä kuin alkoholismiakin. No, entäpä ne omat kuormittavat ja junnaavat ajatusmallit ja - ketjut? Mulla esimerkiksi se, että pitäis kokoajan olla niin hiton jaksava, touhukas ja hymyileväkin vielä… Lisäks oon omalla kohdalla miettinyt niinkin yksinkertaista asiaa kuin verensokerin lasku. Oon joskus vuosia sitten jättänyt kaikki välipalat pois; käytännössä syön siis useimmiten vain aamupalan, lounaan ja päivällisen. Varmasti parempikin rytmi vois olla. Siks oonkin alkanut opetella syömään pähkinöitä tai ees yhden hedelmän iltapäivisin ja kyllä siitä jotain apua on. Vettä mun pitää juoda säännöllisesti ja yleensä juonkin aikalailla. Huomasin nimittäin joskus vuosia sitten, etten tunnistanut kunnolla edes janon tunnetta vaan olin väsynyt ja ahdistunut ja sitten, kun “vahingossa” join rävähti melkein silmät auki, kun muutos oli niin suuri. Outoja juttuja, mutta opeteltavia vaikka olenkin aikuinen :blush: . Omista perustarpeista huolehtiminen, itsehoiva ja -suojelu on mulla nyt agendalla. Oon aina pitänyt kovasti muista huolta, valitettavasti itseni kustannuksella. Nyt on sitten mun vuoro. Muuten on aika vaikea päästä esim. tosta tissuttelustakaan irti, uskoisin.

11

Joo niinhän se menee ohi, ja eihän sitä tarvitse sietää. Varaat vaan jollekin päihdehoitajalle tai lääkärille ajan ja pyydät jotain ahdistusta lievittävää lääkettä väliaikaisesti.

Katkolääkkeitä pyydät niin varmasti saat. Muistat vaan mainita että sinulla on alkoholin kanssa ongelmia niin eivät mitään koukuttavaa määrää (välttämättä, joskus käytetään mietoja bentsoja niinkuin minulle antoi päihdehoitaja, mutta niitä pitää syödä kuukausia isoilla annoksilla että niihin jää koukkuun).

Sitten helpottaa, ja jos ei ahdistus sitten viikkojen tai kuukausienkaan päästä mene ohi niin sitten alat sitä selvittelemään lääkärin kanssa että mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä. Voihan olla että siellä pohjalla on joku ahdistuneisuushäiriö joka sitten vaikeuttaa elämääsi. Se on kuitenkin hoidettavissa.

Kuitenkin tähän alkuvaiheeseen kuuluu se ahdistus ihan normaalina osana kun hermosto käy vähän ylikierroksilla. Minulla meni ohi muutamassa päivässä pahimmat ahdistukset. Voi mennä viikkokin että malttia vaan. :slight_smile:

12

Lisäsin sinut muuten ystäväkseni Lintuanna. En oikein tiedä miten se toimii mutta kai se jotenkin toimii.

13

Mulle tuli itku, kiitos :,(. Ja ihan surkea olo, koska tänään join/juon. Enkä edes ollut siinä mulle vaikeassa 5.-6.päivässä :,(. En selittele tätä, en kertakaikkisesti vaan selvinnyt siitä ahdistuksesta. Heikkoa, kyllä. Itkin, Max, kun luin vastaustasi; itse yritän välttää kaikkia lääkkeitä taas nykyään, mutta tarvitseeko mun ihan kaikkea sietää? Tän päiväinen oliki ihan liikaa :,(.

Oon niin suuresti ihmetelly sitä, että kun alkuun olin ihan lähes “onnessani” tästä kirjoittamisesta ja itse asiassa juuri viime yönä nukuin paremmin kuin kuukausiin! Niin miten kuitenkin tänään olinkin vielä ahdistuneempi ja ihan itkuinen. Vai siitäkö se johtuukin; että kirjotan tänne auki juttujani?

14

Noh voih. Eihän sille mitään voi, turha sitä on surkutella. Mutta enemminkin uskon että ahdistus johtui siitä juomattomuudesta kuin siitä että tänne kirjoittelet. Niin sillä vaan on tapana tehdä ensimmäisten päivien aikana että kovastikin ahdistaa. Itseasiassa minulla juuri nyt on kova ahdistus päällä.

15

Ootko sä sitä mieltä, että toi järjettömän voimakas ahdistus johtui vain juomattomuus-jutusta, kun oon pitkään kuitenkin juonut “vain” 1-2krt/vko?

En tiedä… Tosin,voihan se olla tottakin. Oli miten oli, silti nyt mun olo on pahentunut ihan hitosti, kun esim.akuutti-talous-stressi on helpottanut. Mutta nyt, kun vielä oon alkanut kirjoittaa tätä kaikkea mustaa valkoiselle…nyt viimeistään “kaikki oikea kauhea” tulee pintaan jne. Niitä en kyllä kestä yksin, en mitenkään :,(. Max, kiitos, miten voin lisätä sut kaverikseni? En edes tiennyt, että täällä voi niin tehdä.

16

Tervetuloa tänne Lintuanna!

Joo, itse suosittelen kirjoittamista tänne niin usein kuin mahdollista. Se mun oloa ainakin auttaa kun saan ajatuksia kirjoitella tänne.

Teillä on Maxin kanssa hyvä keskustelu käynnissä. Aika huono lääke se alkoholi on. Sitä se mullekin on/oli. Sosiaalisiin tilanteisiin, ahdistuksiin ja vaikka mihin.

Maxillakin oli tuo 6kk raittius kuten itselläni ja siinä viiden kuukauden kuluttua alkoi tuntumaan aika keveältä juomishalut. Mutta toisaalta kannattaa yrittää pidentää noita juomisen välejä. Ne alkaa pikkuhiljaa pidetä. Kannattaa yrittää. Ei sillä ole väliä aluksi kuinka pitkään olet juomatta. Mutta 24h sääntö on hyvä. Olla sen verran kerrallaan juomatta. Sen ottaa joka päivä tavoitteeksi. Yksi päivä kerrallaan. Jos epäonnistuu niin ei kun uudestaan yrittämään.

Älä lannistu jos tänään retkahdit - huomenna on päivä uusi.

17

Kiitos Punatulkku vastauksestasi ja sanomastasi: olen lukenut joitain sinunkin kirjoituksiasikin tällä palstalla!

Kiitollinen olen teille kaikille kannanotoistanne ja tuesta!

18

tosin…miten tästä eteenpäin oikeasti?

19

Tavallaan ajattelen/tiedostan, etten ole/vaadi itseltäni tarpeeksi. Oon mennyt ääripäästä toiseen ikään kuin: täydellisestä toisten huolehtimisesta muualle; itsekkyyteen…

20

Tänään en juo.

Ehdin jo pohtia syitä eiliseen tapahtuneeseen. Vaikka kirjoitinkin aiemminkin etenemisestä päivä kerrallaan, lähdin kuitenkin tavoittelemaan tähtiä taivaalta. Nyt yritän oikeasti omaksua tota 24h sääntöä. Ajattelen vain tätä päivää. Ajattelin, että ehkä auttais myös käydä täällä kirjoittamassakin se mustaa valkoiselle.
Toinen juttu on niinkin konkreettinen, etten saa enää mennä nälkäisenä ja janoisena kauppaan kuten eilen tein.

Ahdistukseen tarvitse kyllä jotain apuja jos alkaa noin voimakkaana tulla. Ihan järkyttäviä oloja ti ja eilen, ei ole ollutkaan tollaista ainakaan pariin vuoteen muistaakseni. Ens vkolla on lääkäriaikaa ja sitä seuraavalla psykologi, joten nekin varmasti auttaa. Tosin nuo nyt ei liity tähän alko-juttuun mutta hoitokontakteja kuitenkin.

Raitista päivää teillekin! :slight_smile: