Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Pitää olla myös hauskanpitoa. Viimeisen ryyppykauden palautteet ovat saapuneet ja eivät toki ilahduta, mutta enpä ole korkkia aukaissut.
On hupaisaa kun en jurrissa käyttänyt tilattua lääkärinaikaa, niin stadi laskuttaa siitä 33,50 ecua. Juopottelu maksaa monin tavoin. Mutta enpä aio huomen aamulla mennä tärisemään Alkon ovelle ja odottamaan, että kello tulee yhdeksän. En, vaan menen aamulla kuntosalille siirtämään rautaa paikasta A, paikkaan B. Tosi on huomattava, että raudan ominaispaino on viime vuosina selvästi kasvanut.
Pariisissa säilytetää raudan malli-litraa, jonka pitäisi painaa 7,65. Pitänee mennä tarkistamaan.
Olen jo vanha gubbe, jonka ei pitäisi olla enään hengissä kaiken käytetyn brenkun jälkeen, mutta ihmeeksi olen.
Eräs vähemmän kunniakas juopottelusessio päätyi Phuketin kansainväliseen sairaalaan. Homman tekee hävettäväksi se, että sairaalassa hoidettiin samaan aikaan tsunamin-uhreja. Kiinanainen livor-spesialisti näki ultrassa alkavan kirroosin. Maksan tilannetta ei ole sen jälkeen tsekattu ja kysyisinkin; näkyykö kirroosi-tilanne verikokeissa vai pitäisikö ottaa näytepala? tai paljastaako ultra todellisen tilanteen?
Ajattelin vastata vaikken varsinaisesti maksakirroosista mitään tiedä, mutta sanana sen herkistävä vaikutus on heinäkuun jälkeen ollut melkoinen. Isäni kun tähän tautiin silloin kuoli.
Luin tuolta terveyskirjastosta että ainoa varma tapa ennen selviä oireita on ottaa näytepala maksasta.Maksa-arvoja voi tarkkailla tietysti verikokeilla ja siitä onkin varmaan paras aloittaa. Isälläni todettiin kirroosi 2000-luvun alussa ja viime vuoteen saakka hän jaksoikin olla juomatta, ja kunto oli hyvä. Kävi töissä ja pysyi elossa. Mutta sitten kun jäi eläkkeelle, alotti ensin kaljan juonnin ja siitä ei enää paluuta ollukkaan. Ei tarvittu kuin reilu puoltoista vuotta alkoholin käyttöä ni maksa oli lopussa. Ja isäni oli kuitenkin minun mielestä vielä nuori mies, päälle 60. Enkä voi sanoa että loppu olisi ollut mitenkään kovin rauhaisa tai helppo…
En nyt kirjota pelotellakseni tai muuten, halusin vaan kommentoida kun aihe minussa jotain osastoja melko voimakkaasti liikuttaa.
Toivottavasti sulla on asiat hyvin ja korkki pysyy kiinni.
Tsemppiä!!!
Silloin kun vielä join, olivat maksa-arvoni OK. Verinäytteen perusteella. Kuitenkin tunsin “omituista oloa” oikealla puolella ylävatsaa. ( kusi oli tummanruskeaa ja haisi kuin revon syötti. Liittynee munuaisiin?) Ultraa ei tehty. Epäilen että minun kohdallani verikoe ei kertonut totuutta.
Oireet katosivat jonkin ajan kuluttua kun juomisen lopetin n 4,5 v sitten.
Samaa ikäluokkaa aloittajan kanssa. Join ensin vähemmän, sitten enemmän ja lopulta kokopäivätoimisesti, kaikkiaan 40 vuoden ajan. Kroppa kesti melko hyvin, mutta pää ei. Oli paljon kavereita yms. vaikka ketään ei oikeasti ollutkaan.
Sen verran tiedän ja kerron suoraan, että kirroosissa loppu kuuluu olevan helvetin tuskaa. Ymmärrän, että kinusti ilmaisi asian sattuneesta syystä paljon pehmeämmin.
Juomisen lopettaminen kannattaa aina. Siinä ei menetä kuin kurjuutensa korkeintaan.