Rupeisi riittämään

Hyvää iltaa. Olen kohta kolmekymppinen mies jolla alkoholin käyttö on jo jokusen vuoden lähtenyt lapasesta. Muutamia kertoja yrittänyt vähennellä, mutta sitten aikalailla sama ralli jatkuu. Lähinnä viikonloput aina pelti kiinni. Olen palstaa silloin tällöin lueskellut ja ajattelin nyt tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa itsekin mikäli tästä apua olis. Lähinnä kaipaisin vinkkejä ja muuta alkoholin lopettamiseen kokemuspohjalta. Onhan sitä vinkkejä ja kaikkea netti täynnä, mutta ihmisiltä jotka kamppailevat saman asian kanssa olis kiva kuulla neuvoja. Voi olla, että punainen lanka vähän kadoksissa, mutta kunhan kirjoittelin mitä mieleen nyt juolahti.

Voisjoloppua kirjoitti

Hei, kirjoitan omaa kokemustani, vaikka en nyt kamppailekaan saman asian kanssa kuin sinä. Aikoinaan kun join, tajusin erään kerran, että olen alkoholisti. Sitten koitti päivä, jolloin minulle tuli hätä itsestäni, pelko mielenterveyden pettämisestä ja ennenaikaisesta tuhosta. Onnekseni tiesin AA:sta, kun entinen työtoveri kertoi. Menin palaveriin ja sain raittiuden.
Jos olet alkoholisti, sinulla on sama mahdollisuus. AA-ryhmään saat mennä vaikka et alkoholisti olisikaan, koska sinne ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen.
Alkoholismi on krooninen ja etenevä tunne- ja sielunelämän sairaus, johon liittyy fyysinen riippuvuus.
Erilaisia apua tarjoavia tahoja on plinkin vaakapalkin kohdassa MISTÄ APUA?

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Onko LomaPuisto niin sanottu NOLLA-mies? :open_mouth: eli joka on ensimmäisestä AA-palaverista ollut raitis eikä yhtään retkahdusta? :mrgreen: Joskus tuntuu että NOLLA-miehinä tunnetuille pitäisi olla ihan omat ryhmät ja sellainen voitaisiin oitis perustaa. NOLLA-ryhmä…

Mutta pääasia että on raitistunut oikein eikä väärin? AA:n opilla.

Asiallisesti ottaen onko kysymyksen takana kateus toisen raitistumisesta?

Jorg.Buttgreit hei!
AA:n teho perustuu askelten ja perinteiden ohella vertaistukiryhmiin, joissa eri aikoina mukaan tulleet tukevat toisiaan. Tämänhän tiedätkin. Olen saanut raittiuden ekasta palaverista, eikä siihen ryhmään sinä iltana sattunut tulemaan ketään muuta tulokasta. Myöhemmin on tullut. On ollut lämmin tunne seurata, miten raitistuminen voi vaikuttaa ihmiseen.

Tänään et ole yksin

Istuin kerran vuosipäivillä Espoossa jossa oli raittiutta 53-vuotta, tulokkaita olen ollut vastaanottamassa useita kertoja… Loppujen lopuksi prosentuaalisesti on hyvin vähäinen määrä, jotka aivan ekasta AA-palaveristaan elämänsä loppuun ovat raittiina… Useammalla on 5-10tippumista, ennen kuin AA on alkanut toden teolla pelata elämässä…Onneksi itsellä on tämä tieto, enkä ole jäänyt kiinni menneeseen vaan jatkan eteenpäin …

Monella se ei ole pelannut vaan on pitänyt raitistua lopuksi muilla keinoin. Mutta kyllä nekin on raittiutta.

Ja sitten on monia, jotka ovat yrittäneet monillakin muilla keinoilla onnistumatta, mutta saaneet raittiin elämän liittymällä jäseneksi ja ottamalla ohjelman ehdotukset omakseen.

Tänään et ole yksin

Sitten on niitä jotka ovat kokeilleet yksin,kaverin kanssa, a-kiltaa,a-klinikkaa,minnesotahoitoa,myllyhoitoa ja AA:takin… mutta sitten lopulta onkin ollut ainuana----> JESUS CHRIST…Tätä asiaa vastaan tuntuu jokaisessa päihdepiirissä olevan niin suuri vastustus… Mä oolen ihmetellyt että olisi ikään kuin “MITÄ MUUTA TAHANSA, mutta ei Raamatullista Jeesusta…”