Rikkinäinen

Mä olen täysin rikki. Alkoholisti-isääni en ole saanut yhteyttä moneen viikkoon. Toisaalta en edes uskalla mennä käymään, siellä odottaa rähjäinen, paskalta haiseva kämppä ja todennäköisesti ainakin yksi juopunut, sekava henkilö. Eli OMA ISÄ.

Ei siinä vielä mitään, itse hoidan kahta pientä lastani ja juon iltaisin humalat jotta pystyn nukkumaan. Syyllisyys on kauhea. Kun ihminen ei pysty olemaan itsensä kanssa ilman aineita niin mitä järkeä tässä elämässä on? Kysyn vaan?

On omakotitalot ja autot ettei ole siitä kyse. Mutta olenhan toki huomannut ettei raha tuo onnea. Ei todellakaan. Vituttaa koko helvetin elämä. Vituttaa kun se on alusta asti mennyt niin pieleen. Kertokaa mitä minä sille mahdan?

Kiitos kun laitoit viestiä tänne. En ole käyttänyt koskaan alkoholia joka päivä, mutta olen omasta mielestäni ollut riippuvainen alkoholinkäytöstä pari vuotta sitten, se oli sellaista “normaalia” viikonloppukäyttöä eli mulla se rajoittui vain yhden illan juomiseen. Olen ollut kotihoidossa töissä sijaistamassa monenlaisissa paikoissa ja muistan kun olen joskus tullut jonkun kotiin, joka on kuvaamasi asunnon kaltainen. Eipä usein sellaisissa kohtaa tule (tullut) mietittyä, minkäköhänlaisia omaisia tällä ihmisellä on, ja että käyvätkö ne koskaan tapaamassa häntä, vaan odottaa koska pääsee itse lähtemään ko. kämpästä pois. On hyvin surullista, miten ihmiset (minä mukaan lukien) etsivät lohdutusta erilaisista paikoista/tavaroista/aineista, uskon että heillä (kaikilla ihmisillä) on tyhjiö sisällään johon kyllä löytyy täyttöä mutta se ei löydy tästä maailmasta, enkä puhu nyt mistään hindulaisuudesta tai muusta random-uskonnosta. Itse olen koittanut tuota tyhjyyttä täyttää irtosuhteilla, suhteilla, kavereilla, bilettämisellä, koululla, työllä, tavaroilla, maailman tarjoamalla rauhalla, tuloksetta. Lopulta parin uskovaisen evankelioinnin jälkeen käännyin Jumalan puoleen ja sain sekä täytettä, ilon ja myös rauhan. Ja puhun nyt uskosta Jeesukseen. Tiedän, että tämä jeesustelu ärsyttää aika monia, ehkä myös sinua Soflin, mutta haluaisin kovasti auttaa sinua ja muuta keinoa en nyt löydä kuin tämän. Mieti asiaa.

Menneisyydelle et mitään voi.Huomisesta ei tiedä kukaan, mutta tähän hetkeen voit vaikuttaa.
Isääsi sä et raittiiksi saa ja vaihtoonkaan ei sitä voi laittaa.Täytyy ottaa elämä sillä setillä, millä se meille ladataan.Oli sitten kourallinen tai saavillinen paskaa vastassa.Se missä kuosissa sitä itseään rupee sitten setvimään alkaakin olemaan jo omissa käsissä.Kyllä on varmaan sanomattakin selvää että lantakasan lapioiminen selvinpäin on huomattavasti iisimpää kuin kahden promillen tuubassa.Sama pätee tunteisiin.
Hae itsellesi apua jos et pysty olemaan dokaamatta.

piipu: Tiedostan tuon kaiken. Alkoholismi on päivä kerrallaan menemistä. Jokainen aamu pitäis tehdä lupaus itselleen siitä ettei juo. Ja onhan mulla juomattomiakin päiviä.

Tällä hetkellä saan tukea AA:sta ja toivon löytäväni raittiuden ja uudenlaisen ilon elämääni.

upeaa soflin :slight_smile: ja onnea viinattomaan elämään ja kaikkea ihanaa sinulle mitä se tuokaan…Tekstini näytti nyt aamulla luettuna aikalailla tökeröltä rykäisyltä,se ei ollut tarkoitus.Tarkoitus oli kannustaa,ei paasata. :blush:
Toivottavasti saat tavattua isääsi,hänen alkoholiongelmasta huolimatta.Tiedän mitä tuskaa se on katsoa vierestä kun ei muuta voi.
Mutta hei, kaikkea hyvää sinulle tähän hetkeen :slight_smile:

Kiitos, piipu :slight_smile:

Niinhän se sanonta menee, ettei omena kauaksi puusta putoa.

Minun isäni on alkoholisti, minun isäni isä oli alkoholisti, minun sylikummini, isäni veli on alkoholisti/narkomaani, minun isäni äidin , mummoni kaikki veljet ovat kuolleet viinaan.

Olen lapsesta asti elänyt alkoholihuurujen ympäröimänä ja ensimmäiset omat kännini vedin 12-vuotiaana, joskin myös röökin polttaminen alkoi silloin. Alussa se oli kokeilua, hengailua kavereiden kesken. Kun ikää tuli lisää se oli joka vkoloppuista. Työni/kouluni hoidin aina, luojan kiitos kunnolla. Jossainvaiheessa elämää mukaan tuli pilvi, ja lääkkeet. Vuosia kestänyt väkivaltainen parisuhde ajoi siihen että piti leikkiä päihteiden kanssa, turruttaakseen. Eikä pelkästään parisuhde, uskon että siihen vaikuttivat myös lapsuus ja se , että alkoholilla lotrailu ei todella ole ollut meidän perheessä koskaan ongelma.

Olen nyt 30 vuotias, ja ylläoleva on taaksejäänyttä elämää. Taistelin itseni kanssa kauan, mutta joka sekunti tätä elämää on sen arvoista. Enää elämää ei kuitenkaan varjosta örväilyt, tai edes nousuhumalan nostatukset, tai turruttamisen tarve. Työstin paljon ajatuksiani, purin terapiassa solmuja joita isäni, mummoni ja ex-mieheni pääasiassa olivat aiheuttaneet. Kohdallani oli henkisestä pahoinvoinnista kyse. Olin rikkinäinen jo lapsena.

Ei ole helppo tie olla alkoholistin lapsi, ei vielä tänäkään päivänä kun ryyppyputki isälläni alkaa. Olen kuitenkin viisastunut, aikuistunut ja en enää aiheuta itselleni itkuraivoa isäni tempauksilla. Voin sanoa aikapitkälle, etten välitä enää kauheasti.

Toivon ketjun aloittajalle mukavaa syksyä, ja toivotan tsemppiä asioiden ratkomiseen. Mulle terapia oli ykkösvaihtoehto ja apu.Meille joillekkin ei ole sitä kultaista keskitietä suotu, vaan mennään ojien kautta, mut usko pois, kaikella on tarkotuksensa :slight_smile:

Mut sydäntä ei kannata sulkea , vaan koittaa pitää se matkassa.

Toivon sulle paljon voimia :slight_smile:

Mulla oli alkoholisti isä joka kuoli joitakin vuosia sitten. Äitini oli läheisriippuvainen. Elämä päihdeperheessä oli yhtä helvettiä ja on saanut rakentaa omaa elämää ja identiteettiä uusiksi ja edelleen välillä on hyvin vaikeaa. Nuorempana oli pakko turruttaa pahaa oloa viinaan ja olin itsetuhoinen kun en muuta osannut. Kuitenkin jossain vaiheessa viha oli niin suurta omaa perhettä kohtaan, että siitä sai välineitä omaan elämmän. Koin, että oli niin epäreilua, että mulla ei olut vanhempia joita olisin tarvinnut ja saanut heiltä tukea. Elettiin kädestä suuhun, koska rahat meni viinaan. Ei ollut mahdollisuutta opiskella jotta pääsisi pois siitä paskasta ja saisi paremman elämän, jotain muuta. Vanhemmat eivät kannustaneet parempaan. Viha sai aikaiseksi sen, että halusin näyttää vanhemmille, etten alistu samaan. Sellainen elämä ei ollut minun valinta vaan heidän. Päätin tehdä kaikkeni, että pääsen pois ja aloin opiskella, jotta minulla on mahdollisuus siihen mitä minä haluan. Opiskelin ja tein töitä jotta kykenin elättämään itseni. Välillä oli niin nälkä kun ei ollut rahaa vuokran jälkeen, mutta olin valmis maksamaan sen hinnan omasta elämästä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että en tiedä miten sen jaksoin. En suostunut siihen, että elämäni on valmiiksi suunniteltu ennen kun elämäni edes on alkanut.

Toivon sinulle, että saat apua, haet apua ja otat sitä vastaan. Et sinä eikä sinun lapsesi ole maksumiehiä siitä, että isäsi on juonut. Sinulla ja lapsillasi on oikeus parempaan elämään! Älä anna lapsillesi samaa perintöä kun isäsi on antanut sinulle. Tiedän ettei avun vastaanottaminen ole helppoa alkoholistin lapselle, koska on vaan pärjättävä omillaan, mutta tee poikkeus lastesi takia. Lapset ovat oikeutettuja hyvään elämään! Lapset eivät voi valita vanhempiaan, mutta vanhempi voi valita millaisissa olosuhteissa kasvattaa lapsensa.

Kiitos kaikille vastanneille :slight_smile:

Mulla menee nykyisellään jo paremmin. Käyn AA:ssa useasti viikossa ja syön antabusta. Pari retkahdusta mahtuu mun päihteettömyyden alkutaipaleeseen mutta koen olevani jo kuitenkin hyvää vauhtia menossa oikeaan suuntaan :slight_smile: Oon alkanut nauttia raittiina elämän pienistä, arkisista asioista enkä suostu enää kynnysmatoksi mikä usein juovana aikana olin. Itsetunto ja -kunnioitus ovat nousseet huimasti. Päihteistä irtipääsemiseksi on luovuttava siitä uhrin roolista jota usein kantaa mukanaan vaikean lapsuuden jälkeen. Oon jotenkin oivaltanut ettei mun tarvitse enää kantaa sitä taakkaa, oon kantanut sitä jo ihan tarpeeksi ja toisaalta myös sen ettei mun tarvitse juoda. Saan elämästä muutenkin paljon iloa ja nautintoa :slight_smile: Raittius itsessään on jo iloinen asia.

Raitista viikonloppua kaikille!