Rikkinäinen sydän.

[i]En ole ennen kirjoittanut mihinkään sivustolle, mutta kun näin tämän sivuston ajattelin että “voihan sitä kokeilla”. Tuskinpa tästä haittaakaan on, saapahan purkaa omaa pahaa oloaan.

Olen elänyt mieheni kanssa avoliitossa jo jokusen vuoden ja hän on alusta asti käyttänyt reilusti alkoholia. Nyt viimeisen puolentoista vuoden aikana hän on alkanut käytttää alkoholia niin paljon liikaa että en tiedä mitä tehdä. En ymmärrä miten minua ei aikaisemmin ole niin paljoa hänen alkoholin käyttö haitannut. :unamused: Nyt se on kuitenkin alkanut vaikuttaa minuun henkisesti niin paljon etten tiedä mitä tehdä. Jokaisena päivänä hän juo ainakin sen yli 10 olutta plus ne mitä hän sitten juo kun lähtee omille teilleen. Ja kun hän lähtee omille teilleen minulle ei ilmoiteta koskaan mitään itsestään ja yöksi ei kotiin tulla, saattaa mennä montakin päivää ennen kuin hän tulee kotiin. Ja jos satun soittamaan niin saan kuulla huutoa, haukkumista yms yms… Olen yrittänyt selittää että olen henkisesti hyvin loppu enkä jaksa enään, mutta hän ei tajua. Ei millään. Eikä tarvitse tulla sanomaan että senkus eroat ja lähdet. Se on helppoa sanoa ulkopuolisena niin, mutta ei se ole niin helppoa työttömänä ja rahattomana lähteä mihinkään varsinkin kun on henkisesti aivan loppu. En vain ymmärrä että mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä. Miten hänet saa hakeutumaan hoitoon? Ei varmaan mitenkään ennen kuin hän itse sen tajuaa. Mikä siinä on että kun jotkut ihmiset juovat niin heidän persoona muuttuu? Toisesta tulee niin kylmä, julma ja välinpitämätön kaikkia läheisiään kohtaan, paitsi näitä juoppokavereita kohtaan? Välillä mietin että mitä pahaa minä olen tehnyt että saan tälläisen kohtelun? On niin paha olla etten pysty enään itkemään. Minulla ei ole ketään kenelle puhua, tämä koko paska alkoholin liikakäyttö mieheni puolelta on jollain omituisella tapaa eristänyt minut minun omalta sosiaaliselta elämältä. En tajua sitäkään miten niin on voinut käydä. Ehkä olen ollut henkisesti niin heikko että minut on ollut helppo nujertaa ja syyllistää siitä jos olen halunnut tavata ystäviäni. Ja kun olen suostunut olemaan nujerettu niin riidoilta on vältytty. Miten mä pääsen takaisin jaloilleni? Miks tän täytyy olla näin vaikeeta? Eihän parisuhteen ja elämän kuulu olla tämmöistä? Eihän? Vai onks tää “vaan elämää”, niin kuin eräs henkilö minulle kerran tokaisi…? Minusta ei.[/i]

Ihan ensimmäiseksi suuri halaus sinulle! Täällä ei onneksi arvostella ajautumista suhteeseen alkoholistin kanssa, tai kummastella jäämistä/lähtemisen vaikeutta. Kaikki täällä ollaan samassa veneessä. Itselläni myös samanlainen kumppani, eli alkoholi muuttaa hänet todella ikäväksi tyypiksi. En siis ymmärrä alkuunkaan, että miksi sitä sitten täytyy ottaa ollenkaan, että ihan tieten tahtoen tahtoo olla hirviö.

al-anon -ryhmiä tällä palstalla suositellaan alkoholistien läheisille. Itse en ole vielä saanut aikaiseksi mentyä, mutta siellä kuulemma saa vertaistukea.

Hei Vieras!
Hyvä, että aloit kirjoittaa tänne. Siitä se lähtee, asioiden käsittely, joka toivottavasti vähitellen auttaa sinut tilanteen herraksi. Tavalla tai toisella!

Tuntemukset, joita kuvailet, ovat minullekin tuttuja. Olen kirjoitellun täällä vasta vähän aikaa, löysin sivut tämän vuoden puolella, ja aloin kirjoittaa maaliskuun puolivälissä. Silloin olin aivan loppu, ja täysin neuvoton, ajattelin että tarvitsen apua, en tiennyt millaista se voisi olla. Tilanteeni on edelleen sama ulkoisesti, olen edelleen alkoholistin puoliso, mutta se että olen saanut purkaa tänne asioita, jotka olen vuosikymmenet kätkenyt sisääni, olen saanut kirjoittaa ne ulos tietäen, että lukijat ovat kokeneet vastaavanlaisia asioita ja olen saanut kommentteja, kaikki tämä on saanut minut hyvälle alulle toipumisessa omasta hädästäni. Olen tavallaan sulkenut juoppomieheni itseni ulkopuolelle henkisesti, vaikken fyysisesti olekaan hänestä eronnut. Olen oppinut keskittymään itseeni.

Kaikkea tätä toivon myös sinulle. Tilaisuutta purkaa sisältäsi sinua painavat asiat, oivallusta, että sinä olet tärkeä ihminen ja sinun hyvinvointisi on tärkeä. Tilanteesta irtautumista jollakin tasolla, sehän ei välttämättä tarvitse olla ero, eikä sellaista voi toinen toiselle sanoa, koska jokainen tapaus on erilaisten asioiden summa, vaikka monesti suuret linjat näyttävätkin samanlaisilta. Älä jää yksin äläkä kätke kaikkea sisällesi. Täällä on ainakin iso joukko kohtalotovereita. Kirjoita vapaasti tuntemuksistasi, äläkä loukkaannu vastauksista. Me muut täällä kommentoimme oman ajatusmaailmamme mukaisesti, välillä voi olla että sanomme jotain joka vaikuttaa tylyltäkin eikä sovi omaan tilanteeseen. Meistä kukaan ei varmaan kuitenkaan tarkoita pahaa, vaan olemme kaikki tavalla tai toisella saman ongelman kanssa tekemisissä, ratkaisu voi olla kovasti hakusessa, kierretään aika lailla kehää välillä. Ainakin itse olen kuitenkin ollut kiitollinen kaikista kommenteista, myös niistä joita en tunne omikseni, koska kaikki antavat ajattelemisen aihetta ja avaavat itselle uusia polkuja ajatuksille. Itse on oman tilanteensa kanssa vähän sokea, minä ainakin.

Oikein paljon tsemppiä sinulle, jatka kirjoittelemista! Kaikki selviää vähitellen, tavalla tai toisella :slight_smile:

P.S. Joo, onhan tääkin “vaan elämää”, mutta ei sitä tarvitse hyväksyä! Jokainen meistä on ansainnut hyvän elämän! Sitä saa ja pitää tavoitella!

Tervetuloa palstalle, Vieras.

Olet arvokas ihminen, ansaitset parempaa mitä tällä hetkellä saat. Yritä antaa itsellesi sitä, mitä miehesi ei tällä hetkellä pysty antamaan.

Voimia sinulle!

Hei!

Kertomuksesi kuulostaa tutulta. Minunkin sosiaalinen elämä kuihtui mieheni alkoholiongelman vuoksi. Onneksi pääsin hänestä eroon ja olen nyt 2 vuoden sinkkuuden jälkeen kuin eri ihminen. Ei kannata huolehtia siitä rahasta, koska sosiaalitoimistosta voi saada vuokravakuuden uuteen asuntoon ja kelastakin saa asumistukea. Itsekin olen nyt työttömänä ja hyvin olen pärjännyt tukienkin varassa.

Ajatuksiasi saattaisi selkeyttää pieni välimatkan ottaminen mieheesi. Jos olet vähän aikaa erossa hänestä, saatat huomata olevasi vahvempi kuin uskotkaan.

Monesti neuvotaan että pitää hyväksyä ettei toista voi parantaa, ja että olisi hyvä hakea ensin itselle apua ja katsoa sitten vasta toista. Olisko terveydenhuoltoalan ammattilaisista apua? Neuvontaa ja konkreettisia työkaluja siihen, kuinka toimia.
En ehdota että eroat tai jätät miehen heti, vaan enemmänkin että entäpä jos et miettisikään vielä liian suuria asioita. kuten vuokra-asuntoja, raha-tilannetta näin ensialkuun. Sehän on tosi paljon asiaa kerralla mietittäväksi nimittäin, ihan kenelle tahansa! joten voisiko olla että ihan pienestä asiasta yrittäisit ensin lähteä liikkeelle, ja miettiä sitten vasta eteenpäin? Eli asia kerrallaan.

Mun käsityksen mukaan se ei ole koskaan läheisen syy, jos joku alkoholisoituu. Ja se huono kohtelu on osa kuviota, kun alko alkaa voittaa ihmistä koukkuunsa. Kovasti tsemppiä ja se on jo ensimmäinen askel että kirjoitat ajatuksiasi,rohkeutta!

Hyvä neuvo. Kannattaa muistaa, miten pieni poika syö elefantin; pala kerrallaan. Yritä priorisoida, mitkä ovat nyt omalla hyvinvoinnillesi kaikkein tärkeimmät asia, (avun hakeminen?) ja sitten pyri toteuttamaan näitä asioita, vaikka yksi tehtävä päivässä. AA:ssa annetaan neuvoksi, että eteenpäin päivä kerrallaan, jos se on vaikeaa niin sitten vaikka minuutti kerrallaan. Älä mietiä loppuelämäsi huolia, keskity tähän hetkeen, ja miten saisit tehtyä siitä mahdollisimman hyvän.

Tsemppiä, selviät kyllä!

Ei ole vain käsitys. Kyllä ihminen on joka tapauksessa vastuussa elämästään. Ei sille voi mitään, jos sairastuu tai kantaa sairautta mukanaan - yhä voi valita asenteensa. Mä uskon, että raitistuminen vaatii vaan vakaan päätöksen. Sellaisen päätöksen, jota ei tehdä järjellä tai jossitteluperusteella (olisihan se parempi jos…) vaan sen todellisen pohjakosketuksen ja törmäämisen itseinhoon…

Voimia teille kaikille asian kanssa tekemisissä oleville.