Rikkinäinen perhe

Joskus pari vuotta sitten kirjoittelin tänne ja sitten jonain heikkona hetkenä menin ja poistin kaikki omat viestini :blush:, todella kypsää toimintaa… :laughing: No kas kummaa, eihän ne tilanteet miksikään muutu lakaisemalla maton alle tai poistamalla viestejä, kun niiden lukeminen tekikin niin kipeää.

Tässä sitä ollaan sama tilanne kaksi vuotta myöhemmin. :unamused: Löytyyköhän täältä vielä käyttäjien puolisoja?

Mies on nyt a-klinikalla terapiassa ja on lääkäriltä saanut reseptit useampaan lääkkeeseen. Kävin yhden kerran miehen mukana hänen terapeutillaan, mutta ei oikein kemiat synkanneet hänen kanssa joten katsotaan jos saisimme ajan pariterapeutille. Oikeasti olen kyllä siinä pisteessä, että enää en jaksa. Haluan erota ja hengittää ja olla omassa kodissani ilman että ahdistaa.

Vaikka mies pääsisi kuiville, niin en usko että haluan siltikään tässä olla. En rakasta, en pysty antamaan anteeksi, en jaksa, enkä taida edes haluta. Tuntuu kuin minä tässä rikon ja hajotan tän perheen haluamalla erota, vaikka miehen riippuvuushan on oikeasti tämän perheen hajottanut jo ajat sitten. Nyt olen vain pitänyt sitä säröisenä kasassa, miksi, en edes tiedä.

Hei minriina!

Mikä teillä on tilanne?

Ohjaaja saara

Hei Minriina,

sun ei ole pakko olla huonossa suhteessa. Apua löytyy.

Me varmaan kaikki täällä odotetaan sun viestejä.

-P-

Edellisen viestin jälkeen on tapahtunut paljon.

Olemme miehen kanssa eronneet. Vaikka olen eroa vatvonut mielessäni ees taas jo pidemmän aikaa, niin päätös iski aivan yhtäkkiä. Sanat vain pääsi suustani ja itsekin ihmettelin että mistäs ne pulpahti. Meinasin jo siinä kohtaa perua sanani, mutta pidin niistä kiinni ja aloitin käytännön asioiden hoitamisen heti.

Viikon sisään päätöksestä oma oloni oli niin helpottunut. Helpotuksen tunne tuli siitä että olin viimein pystynyt tekemään päätöksen ja ahdistus jota tunsin hävisi. Suru jota tunnen on pelkästään lasten takia, suren sitä että en pystynyt heille tarjoamaan sitä mitä olin toivonut ja unelmoinut.

Nyt sitten lasten tapaamiset hakevat vähän muotoonsa. Tunnen olevani pahis äiti joka sabotoi isän suhdetta lapsiin. Joten mitä palstalaiset on mieltä? Exä siis käyttää subua suonensisäisesti (enemmän tai vähemmän, koko totuutta en varmasti edes tiedä). Tämän lisäksi hänellä on tällä hetkellä käytössä reseptilääkkeitä (rauhoittavia ja kipulääkkeitä). Viikonloput ovat eron jälkeen menneet melko alkopainoitteisina, mikä onkin aiheuttanut jo useamman tapaamisen peruuntumisen. Koska haluan lapsilleni päihteettömän kodin, niin olen sanonut että lapset eivät mene isän luokse ennen kuin häneltä tulee puhtaita seuloja ja voin olla varma, ettei hänen kodissaan ole mitään päihteitä. Hän saa siis tavata lapsia joko täällä minun ja lasten kodissa tai sitten hänen äitinsä luona. Ongelmaa aiheuttaa myös se, että mies ei ole halukas ottamaan kaikki lapsia kerralla koska ei kuulemma jaksa/pärjää. Mutta teenkö minä oikein siinä että kiellän tapaamisten tapahtuvan hänen kodissaan?

Jatkanpa vielä vähän näin uuden vuoden aaton kunniaksi. :smiley:

Eropäätöksen jälkeen minulla ei ole ollut pientä hetkeäkään, että olisin epäillyt että eropäätös ei ollut oikea. Ei siis pienintäkään hetkeä. Tämä on ollut minulle jotenkin todella silmiä avaavaa. Elin niin ihmeellisen kieroutuneessa tilanteessa, enkä edes tajunnut sitä (vaikka luulin kyllä tajuavani). Nyt kun tilanne on tullut julki ja olen pystynyt puhumaan muutamien ihmisten kanssa niistä kaikista ihmeellisistä pienistä tapahtumista, olen tajunnut ettei ne vaan kuulu normaaliin (perhe)elämään! Mutta sitä on sokeutunut monille asioille… Ja rajan vetäminen ja siitä kiinnipitäminen on todella vaikeaa!

Kyllä sitä välillä ihmettelee, miten sitä tämmöisen sotkun sai aikaan. Mutta nyt en voi muuta kuin keskittyä lapsiini, auttaa heitä eron yli ja antaa heille nyt se kaikki mitä olisin halunnut jo aiemmin antaa, mutta en ole pystynyt, koska olen itse ollut henkisesti niin ahtaalla. Kun olohuoneesta häviää se virtahepo, tulee kummasti tilaa olla!

Hei minriina,

sinulla on samanlaiset ajatukset kuin itselläni kun itse aikoinaan erosin. Meidän perheessä hallitsi kuningas alkoholi. Mieheni joi ja sen lisäksi pahoinpiteli minua välittämättä siitä näkivätkö lapset vaiko eivät.
Ero on suuri prosessi aina. Se on samalla helpottava mutta samalla ahdistava kun on lapsetkin.
Mielestäni teet aivan oikein ettet anna lastesi tavata isäänsä muilloin kuin on selvä. Ja kuitenkin kerta hän on sekakäyttäjä on hyvä olla valvotut tapaamiset.
Silloin jos tapaamiset eivät toteudu ja lapset sitä kyselevät miksi eivät tapaa isäänsä voit sanoa vaikkapa että isi on nyt vähäsen sairaana mutta ei mitään vakavaa.
Sitten kun he ovat vanhempia, asiasta voi puhua ihan asian nimillä mutta on hyvä muistaa ettet puhu isästä huonoon sävyyn. Sillä lapsille on aina tärkeää että heillä on vanhemmat vaikka olisi huumeiden käyttäjä se toinen vanhempi.
Olet tehnyt ison mutta todella viisaan ratkaisun sekä itsesi että lastesi puolesta.
Haluan toivottaa sinulle hyvää jatkoa sekä onnellista uutta vuotta 2014

Kiitos äidinsydän sanoistasi. Hyvää uutta vuotta myös sinulle.

Tiedättekö mitä? Se on ihana tunne, kun illalla menet nukkumaan eikä päässä pyöri sellaisia “entä jos”- skenaarioita. Entä jos tiedänkin vain murusen totuudesta, entä jos se käyttää lasten kanssa, entä jos se käy hakemassa subua lasten kanssa, entä jos se on kuitenkin nyt tuonut tänne kotiin aineita, entä jos, entä jos. Mun elämässä ei oo enää sitä epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta siitä että en voi olla varma missä mennään, kun elämää kontrolloi puolison päihteidenkäyttö.

Tietenkin koska meillä on yhteisiä lapsia niin se nytkin sanelee joitain asioita, mutta ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Minä olen aika varma että tämä vuosi tulee olemaan aika paljon parempi kuin edellinen. Vaikka varmasti raskas, kun kaikki totuttelevat uuteen, mutta kun vertaa siihen miten pimeässä ja kieroutuneessa tilanteessa oltiin niin huh…