Tein Facebook-riippuvuustestin. Sain tulokseksi todennäköinen riippuvuus.
Arvostelisin hiukan testiä ja sen palautetta. Minun riippuvuuteni johtuu pitkälti yksinelämisestä ja työttömyydestä. Siten netti ei häiritse muita aktiviteetteja, vaan muiden aktiviteettien puutteen vuoksi käytän nettiä. Toisaalta FB:ssä on paljon ryhmiä, joiden tapahtumista tiedotetaan vain siellä. Lisäksi kaverini pitävät minuun yhteyttä siellä.
Minulla ei myöskään ole älypuhelinta, johon netin viestit, päivitykset ym. tulisivat.
Testi oli siten aika kömpelö. Siinä ei mitenkään kiinnitetty huomiota esimerkiksi tunnetiloihin, joita netti aiheuttaa riippuvuudessa tai joita haetaan netistä.
Ehkä paras vinkki olisi, että minkälaisia oireita aiheuttaa jos ei pääsekään facebookkiin. Tulisiko vieroitusoireita.
Onhan se ymmärrettävää, että jos on yksin kotona ja sosiaalinen elämä on internetissä, niin paha mennä arvioimaan onko riippuvuus sitä nettiä ja facea kohtaan, vai onko se normaalia vaa että haluaa kanssakäydä ihmisten kanssa.
Uskon silti että jos päivät pitkät klikkailee samoja sivuja auki VAIKKA on siellä jo 3 minuuttia sitten käynyt (tuttua itsellekin) niin voisi olla aiheellista laittaa jokin raja itselle että kauanko siellä aikaa viettää ja montako kertaa se pitää tarkistaa päivässä.
Jospa facen käyttöä rajoittamalla sitten ilmenisi, että mitä astuu tilalle. Kunhan ei ota toista “riippuvuutta” tilalle kuten rahapelit tai viinanjuonti.
Tämä on kyllä ollut iso asia minullekin… tein päätöksen olla erossa facebookista Jouluaattona. En ole sen jälkeen käynytkään facessa. Taitaa tulla peukuton tammikuu. 