Riippuvuuksien ominaispiirteet

Me Lopettajat
1

Kaikki riippuvuudethan taitavat aika pitkälti esiintyä samanlaisina noin niin kuin henkisestä näkökulmasta käsin? On sairauden kieltämistä, sokeutta omalle tilanteelleen, häpeää, masennusta, selittelyä jne.

Kaikkia näitä kuitenkin mielestäni yhdistää yksi yhteinen tekijä, eli oman pahan olon pakeneminen. Noin niin kuin ulos päin se sitten ilmentyy toisten syyttämisenä, kyvyttömyytenä ottaa vastuuta itsestään ja kaiken kaikkiaan sellaisen murrosikäisen käyttäytymisenä. Se paha olo sanelee nämä piirteet ihmisessä.

Mutta on kuitenkin jotain eroja. Mielestäni alkoholisteista tulee lähes poikkeuksetta sellaisia masentuneita, oikein nöyristeleviä ja häpeänsä lamaannuttamia ihmisiä, joka sitten päissään saattaa ilmentyä erilaisina aggressiivisuuden muotoina ja uhmakkuuttena, kun vihdoinkin uskalletaan sanoa, mitä oikeasti ollaan mieltä ja kehdataan syyttää toisia.

Mutta huumeriippuvaisilla jostain kumman syystä ei tätä esiinny. Vaan ihan järjestään heillä on sellainen “kyllä minä parhaiten tiedän” asenne. Sieltä yleensä löytyy ihan todellistakin taustatietoa lääkkeistä ja huumausaineista, mutta tällä on usein sellainen sivujuonne että heistä tulee tämän “asiantuntijuutensa” myötä ihan perkeleen ylimielisiä. Yhteiskuntakritiikki, lääketeollisuus ja ihmisten tietämättömyys aika poikkeuksetta ovat niitä yleisimpiä puolustautumiskeinoja. Ja huom! vaikkakin ihan aiheesta, sitä en sano että eikö noissa asioissa olisi korjattavaa.

Mutta huumeriippuvaisilla nämä em. epäkohdat tuntuvat kääntyvän aina lyömäaseiksi joilla puolustellaan omaa käyttöä.

Niitä on netissä ainakin tullut luettua vaikka kuinka monia semmoisia tarinoita, missä joku todella kovan tien kautta kulkenut kuiville päässyt narkomaani koittaa kertoa tällaiselle “kiimatilassa” olevalle, että just noin minäkin ajattelin ja juuri tuolla tavalla ne ongelmat minullakin alkoivat. Sama vanha tarina aina. “Minä olen nyt se joka nämä kamat hanskaa, älkää te huolestuko tästä. Tiedän kyllä vaarat ja miten nämä kamat toimii yms.” Tästä sitten kuluu joku tovi ja näin on taas saatu yksi huumeiden uhri lisää, kun taas on jonossa jo seuraavat “tietäjät” vartoomassa.

Omalta kohdaltani valitettavasti näen sen asian niin, että se on lähes tulkoon mahdotonta ainakaan siinä addiktoitumisen “rakastumisvaiheessa” eli silloin, kun kaikki on vielä uutta, jännittävää ja hienoa, sekä hauskaakin saada ihmisen päätä kääntymään. Sen pitää mennä valitettavasti aina sinne kärsimysvaiheeseen ja siellä sitten katsotaan, että koska rupeaa pään hakkaaminen seinään sattumaan riittävästi.

2

Et selkeästikkään ole ikzu tavannut ihan live elämässä kovinkaan paljon huumausaineriippuvaisia. Huumeisiin (laittomiin psykoaktiiveihin) jää koukkuun käyttäjistä se n.10%, sama juttu kuin siis etanolin kohdalla (tätä et varmastikkaan voi kieltää, asia on tieteellisesti tutkittu). Ja yhtä surkeaksi se toiminta menee kuin juopoillakin (usein vielä pahemmaksi).

Mietis nyt miltä alkoholia kokeilevalta mahtaisi tuntua (jos se olisi laitonta, eli huume) ja ihminen itse huomaisi, ettei siitä parista punaviini lasillisesta kuollutkaan eikä sitä tee edes jatkuvasti mieli käyttää ja vaikutuksetkin olivat aivan jotain muuta mitä auktoriteetit kertovat? Ne jotka näitä huumeita ihannoivat ovat usein ihmisiä jotka ovat huomanneet ettei niihin jäänytkään koukuun (näkevät valehtelun läpi) ja sitten tietysti mukana on tämä 10% joukko joka selittelee tilannettaa ja homma menee helvetilliseksi (kuten alkoholistit tekevät ja heilläkin tapahtuu). Pienenä joukkona ovat sitten ihmiset joilla joku vielä laiton psykoaktiivi (huume) auttaa johonkin sairauteen. Ja se ei mielestäni ole lainkaan ihme, että tälläiset ihmiset sitten pitävät “mekkalaa”… Eli kaikkia näitä ihmistyyppejä löytyy täältä Suomesta.

Nyt sitten ku vielä mietit sitä asiaa kun tämä pitkänlinjan narkomaani tulee puhumaan niistä huumeiden vaaroista (jotka ovat ihan todellisia). Niin siinähän puhuu “alkoholisti” jolla on ollut etanolin sijaan käytössä muut mömmöt. Sitten kun ihminen (joka ei kuulu tähän 10% addikti ryhmään) kokeilee vaikka hamppua, ekstaasia, amfetamiinia, kokaiinia, meskaliinia tai vaikkapa heroiinia eikä hänelle tapahdu yhtään mitään sen kummenpaa, niin kyllähän se saattaa vähän mietityttää…

Monesti se joka ei tiedä huumeista mitään luulee, että tämä “hehkuttaja” on joku paha narkomaani tai ainakin menossa sinne suuntaan. Joskus näinkin tietysti, mutta huomattavan harvoin… Hoksasitko?

3

Sairauden kieltämisen rinnalle lisäisin sen sairauden liiallisenkin myöntämisen, jota addikteilla esiintyy. Jotkuthan nimittäin ottavat sairastamisen elämäntavakseen, ja sairastaminen jatkuu oli sitten korkki kiinni tai korkki auki. Sairaudentuntoakin on monenlaista, sekä hyödyllistä että haitallista.

Tuntuu olevan esimerkiksi sellainen myytti, että päihdeongelmainen ei suostu menemään AA:han ennen kuin lopulta pakon edessä ja sitten siitä alkaa se suuri toipuminen, jos alkaa. Todellisuudessa monet käyvät AA:ssa tunnustamassa sairauttaan ja kurjuuttaan jo melko varhaisessa vaiheessa, ja sen jälkeen riippuvuus etenee jonkinlaisena aaltoliikkeenä jossa välillä hoidetaan “sairautta” ja välillä sairastetaan.
Samalla lailla joku käy ammatillisissa hoidoissa On ikuisia päihdetoipujia jotka on rampanneet A-klinikat Myllyt ja Pyllyt ja Minnet ja Mannet ja “sairaus” vaan jatkuu ja venyy ja paukkuu. :stuck_out_tongue: Addiktion sairastamisesta on tällöin tullut elämäntapa, ja hoidossa olemisesta luontainen olotila.

Tällä siis haluan sanoa, että ei se ongelman kieltäminen aina ole se keskeinen juttu. Joskus todellinen toipuminen voikin alkaa siitä, että ihminen päättää lopettaa sairastamisen. Tällainen voimaantuminen tunnetaan hyvin psykiatrian puolella.
Tietenkään se ei tarkoita että ongelmansa tai “sairautensa” pitäisi kiistää ja kieltää, vaan pikemminkin sitä että ihminen voimaantuu oikeasti selättämään ongelmansa ja jatkamaan elämää tervehtyneenä.

Sitten on tietysti niitäkin, jotka eivät haluakaan luopua addiktiostaan. Radiossa haastateltiin hiljattain Piritorilla hengaavia päihteidenkäyttäjiä. Jotkut heistä sanoivat että ryyppääminen on niin hauskaa (!!) etteivät he siitä haluakaan luopua ikinä. Tällainen asenne voi siis olla jopa lähes rappioasteelle edenneillä alkoholisteilla.

Tällaisia “iloisia addikteja” on tietysti myös huumeidenkäyttäjissä. Moni on nähnyt esimerkiksi Reindeerspotting -elokuvan, jonka päähenkilöllä ei tuntunut olevan mitään aikomusta päästä ikinä eroon aineista, vaikka hän tavallaan tiedosti riippuvuutensa täysin. Ja eihän hän ikinä päässytkään. R.i.p.

4

^ Kyllä, olen tuosta ihan samaa mieltä että se sairauden tunnustaminen voi myös kääntyä haitaksi. Siis jos se juuri lokeroituu tuolla korvien välissä sellaiseksi asiaksi, että siitä ei ikään kuin ole mitään toivoa päästä yli, vaan ainut keino selviytyä on ikuisesti juosta palavereissa. Lähestymiskulma koko asiaan on silloin myrkyllinen. Eli juuri tuolla kuvaamallasi tavalla sitten se sairastaminen vaan täyttää sen viinan tuoman tyhjiön, eli jotenkin siinä ei mun mielestä tapahdu kauheasti mitään muuta kuin että addiktio vaihtuu siitä viinasta AA:han. Viina on jäänyt, mutta muuten eteenpäin meneminen on tyssähtänyt siihen. Ihminen tällöin sairastaa toipumista.

Tunnistan myös mitä tuo sairastamisen lopettaminen meinaa. Se meinaa sitä, että vihdoinkin se mennyt elämä jotenkin tulee lyödyksi kirjoihin ja kansiin, jonka jälkeen se saa mappi ö:ssä pölyttyä ja myös siellä pysyä. Ajatukset alkavat kokonaisvaltaisesti tervehtyä, kun niiden lopulta antaa tervehtyä. Antaa itselleen siihen luvan ja ottaa se pelottava askel kohti tuntematonta, jota myös elämäksi kutsutaan. :smiley:

5

Tätä ajatusta olen juuri itse metsästämässä sieltä terapiasta, hienosti kuvattu. Kunhan nyt vain ensin pääsisin sinne… Lääkärini kanssa keskustellessani hän on ollut sitä mieltä, että terapia juuri voisi auttaa filosofiseen masennukseeni. Ei siihen ainakaan mitkään mömmöt auta, lääkekannabiskin vain pitää oireet kurissa syystä tai toisesta.

Olen pitkään luullut sairastavani alkoholismia (juoppo tietysti olenkin koska lääkitsin psyykkistä kipuani sillä överisti ja narkahdin), mutta nyt minun tulee ajatella itseäni psyykesairaana vaikka olotilani on mitä parhain mahdollinen (lääkityksestäni johtuen).

Meinaa nyrjäyttää ainakin oman mieleni… Kaikki asiat alkavat näyttää paljon selkeämmässä valossa…

6

“Kaikkia näitä kuitenkin mielestäni yhdistää yksi yhteinen tekijä, eli oman pahan olon pakeneminen.”

New Yorkin rikkailla, jotka käyttävät viikonloppuna kokaiinia tuskin on pahaa oloa. On arvioitu, että jopa 2% Wall Streetin rahasta palaa viihteeseen. 15 USA:n osavaltioista sallii lääkekannabiksen ja uskoisin, että iso osa menee keskiluokan viihdetarpeisiin.Esim. Nälkäpalkalla kirjan kirjoittaja toimittaja Ehrenreich kirjoitti pössyttelevänsä kannabista harva se ilta.

“Radiossa haastateltiin hiljattain Piritorilla hengaavia päihteidenkäyttäjiä. Jotkut heistä sanoivat että ryyppääminen on niin hauskaa (!!) etteivät he siitä haluakaan luopua ikinä.”

Ei varmasti ole hauskaa vaan joka päivä saa tehdä töitä, että saa huikkaa. Kaikkien kaveripiirissä on monia viinaan kuolleita. Sen sijaan laitosjakson jälkeen kun toleranssit ovat laskeneet voi ryyppääminen muutaman päivän tuntua mukavalta - menee päähän kuin raittiilla, mutta sitä “iloa” ei pitkään kestä. Nixonin aikaan USA:ssa satsattiin huumeidenkäyttäjien kuntoutukseen enemmän kuin muiden presidenttien aikaan → oli toimivaa. Pitäisi satsata päihdekuntoutukseen!

“Mielestäni alkoholisteista tulee lähes poikkeuksetta sellaisia masentuneita, oikein nöyristeleviä ja häpeänsä lamaannuttamia ihmisiä.”

Nimenomaan ja tätä syyllisyydentunnetta sitten osataan hyödyntää ja kunnolla; tuttavat vittuilevat, sosiaalihuolto ei perustele päätöksiään kunnolla, riittäviä reseptejä ei kirjoiteta, kunnallisessa vuokra-asuntojonossa voidaan kyykyttää, lääkäreiden diagnoosit voivat olla vähätteleviä tms. Alkoholisti voi tyytyä liian pieneen palkkaan jne.

7

Näihin alkoholisteihin/addikteihin olen joskus törmännyt AA ja NA:kin ryhmissä. Mutta meneppä tuollaiselle ihmiselle sanomaan, että sinulla on edelleen siellä taustalla se sama ongelma joka on vain muuttanut muotoaan (addiktion kohde vaihtunut).

8

Mistäs sitä tietää, vaikka olisikin paha olo? :open_mouth: Eihän ne rikkaudet automaattisesti hyvinvointia tarkoita. Onhan niitä esimerkkejä vaikka millä mitalla siinä, miten tuolla “huipulla” on niitä addikteja ihan samalla viisiin kuin alemmilla oksillakin. Ja ihan samaa helvettiä se on niilläkin se elämä sieltä sisältäpäin koettuna, vaikka kulissit siinä ympärillä vähän prameammat olisikin.

9

Asiallista pohdiskelua, ihan tässä itsekin lämpenee funtsimaan…

Tuo sairauteen kiinnittyminen, ikuinen roikkuminen menneessä ongelmassa, turhan varjon perässävetäminen - se näyttää olevan melko yleistä.

Uskon silti lujasti, että suuri enemmistö raitistuneista ja ongelmansa selättäneistä pääsee myös tuon sairaudenhoidon vaiheen yli ja keskittyy elämiseensä uudelta, selvältä pohjalta.

Mutta, olisi varmasti paikallaan jos niin päihdehoitajat kuin virkaa tekevät puoskaritkin kertoisivat just tällä hetkellä tulevaisuudentavoitteitaan varovasti silmäileville päihdeongelmasta irti pyristeleville että jo tavoitteenasettelussa kannattaa katsoa pikkuisen pidemmälle - ettei pelästy tulevaisuuttaan, kuvittele sitä jatkuvana taudin taim muun peikon pakoonjuoksuna ja raittiuden jatkuvana suorittamisena.

Ihminen kun on sellainen että valittua linjaa on joskus kovin vaikea myöntää myöhemmin vääräksi, jotenkin kai siinä epäilee ihmisyytensä ja uskottavuutensa kärsivän jos alkaakin suhtautumaan kriittisesti omiin rituaaleihin ja temppuihin -kun niiden kanssa kuitenkin elämä on tuttua ja siten hämäävän turvallisen tuntuista.

10

“Mistäs sitä tietää, vaikka olisikin paha olo? :open_mouth: Eihän ne rikkaudet automaattisesti hyvinvointia tarkoita. Onhan niitä esimerkkejä vaikka millä mitalla siinä, miten tuolla “huipulla” on niitä addikteja ihan samalla viisiin kuin alemmilla oksillakin. Ja ihan samaa helvettiä se on niilläkin se elämä sieltä sisältäpäin koettuna, vaikka kulissit siinä ympärillä vähän prameammat olisikin.”

Rikkaille toimitetaan aineet kotiin asti, metadonit saa mukaan ulkomaille ja parantolat heillä heti saatavilla ja parempia. Tuomiot heillä pieniä rivikansalaisiin nähden; Lindsay Lohan ja Paris Hilton kävivät vain pari viikkoa vankilassa eristettyinä vaarallisista vangeista uusintarattijuoppoina; köyhä afroamerikkalainen olisi ollut paljon pidempään ja perusosastolla.

Tietysti rikkaatkin ovat kärsineet huumeriippuvuudesta; Bowie LA:n aikoinaan, Angelina Jolie NY:n vuosinaan, Maradona oli pitkään Kuubassa hoidossa etc.

Presidentti Gerald Fordin vaimo Betty Ford perusti muuten maineikkaan päihdehoitoklinikan toivuttuaan päihteistä; joi vain 4 grogia päivässä, mutta popsi paljon rauhoittavia.

11

Eiköhän siellä raharikkaiden piireissä ole se perinteinen 10%:tia niitä kokaiininarkomaaneja (siis niistä jotka ovat kyseistä ainetta kokeilleet tai niillä joilla on varaa siihen).

Ei tosiaan addiktiosairaus katso yhteiskuntaluokkaa eikä rahapussin kokoa.

12

Pyh ja pah, huumeet ja alkoholi on niittäneet julkimoita ja vaikka sieltä USA:sta ihan yhteiskunnan huipulta porukkaa, vaikka mitenkä ja paljon. Mediasta, politiikasta, hollywoodista, urheilijoita, muusikkoja jne. jne.

Eikä ihan varmana ole julkisuuden ihmisenä mitenkään sen ruususempaa elää addiktin elämää, vaikka kuinka tuotaisiin kamat kotiovelle asti. Se kun sitä elämää ja niitä töppäilyjä repii kaikki mediat auki, niin kyllä saa melkosta teflonia olla ihminen jos ei pistä hävettämään.

13

“huumeet ja alkoholi on niittäneet julkimoita ja vaikka sieltä USA:sta ihan yhteiskunnan huipulta porukkaa, vaikka mitenkä ja paljon. Mediasta, politiikasta, hollywoodista, urheilijoita, muusikkoja jne. jne.”

On. Whitney Houston, Morrison (raittiina olisi paremmin selviytynyt Pariisissa), Cobain, Razzle (kuoli De Tomaso Panterassa rattijuopon kyydissä), Diana (kuoli Mercedes-Benz280 S:ssä rattijuopon kyydissä), Toronton päihdeongelmainen pormestari joutui eroamaan etc.

“Se kun sitä elämää ja niitä töppäilyjä repii kaikki mediat auki, niin kyllä saa melkosta teflonia olla ihminen jos ei pistä hävettämään.”

Monesti näin - ura voi kääntyä laskusuuntaan. Formula-ajajista Rene Arnoux sai kokaiinin vuoksi potkut Ferrarilta → ajoi sen jälkeen vain pikkutalleissa. Mutta on niitä teflonkasvoja, jotka jyräävät allensa kaikki vastustajat eivätkä koskaan myönnä mitään - esim. joidenkin merkittävien tiedemiesten/naisten koko ura on perustunut tieteelliseen vilppiin - Robert S. Kaplan vaikka; takonut silti miljoonia. Samoin politiikassa on teflontyyppejä;
Wikipediasta:

“Juncker ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävistä Luxemburgin tiedustelupalvelusta syntyneen kohun vuoksi. Parlamentin jäsenten julkistamien raporttien mukaan maan tiedustelupalvelu oli salakuunnellut laittomasti kansalaisia. Juncker nimitettiin EU-maiden johtajien huippukokouksessa komission puheenjohtajaehdokkaaksi äänin 26–2. Junckerin valintaa vastustivat vain Britannian pääministeri Cameron ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán.” Junckerilla on ollut paha alkoholiongela - varmasti yksi syy salakuunnella muita eli toimia J.Edgar Hooverin periaatteella.

14

Minä olen selittänyt oman addiktini kokemusteni mukaan seuraavasti:

Addiktini on aivokemiallinen häiriötila, joka syntyy, jos käytän alkoholia.

Kun aloin käyttää 16-vuotiaana alkoholia, niin käytin sitä heti kuin addikti. Jos olisin tunneperäisesti ollut terve eli minulla ei olisi ollut “sosiaalista tilausta” päihtymiselle, niin olisin vierastanut alkoholin vaativuutta ja minusta olisi ennemmin tullut raittiusintoilija. Mutta minulla oli tilaus paolle. Minä pakenin viinaan jotain, jota en silloin tuntenut eli en edes tiennyt pakenevani.

Minulle siis kävi kuin AAn Isossa Kirjassa: join itseni pohjalle, jonka alle en enää halunnut joutua eli raitistuin.

Oltuani 7 vuotta raittiina koin, että olin sinä aikana tervehtynyt tunneperäisesti niin paljon, että voisin käyttää alkoholia kohtuudella. Niinpä 3 kuukautta ennen syntymäpäivääni päätin juhlistaa päiviäni (40 v) perheen kanssa shampanjaa nauttien.

Muutamassa kuukaudessa totesin, että kyllä alkoholin käyttöni lähtee taas käsistä. Koin saman kiihkeän tarpeen alkoholiin kuin olin nuorena kaivannut happea ollessani hukkumaisillani.

Halusin siis juoda, mutta en halunnut, että alkoholi saisi taas sen otteen minusta kuin oli saanut muinoin. Niinpä päätin juoda alkoholia vain parillisina kuukausina. Jatkoin sitä 14 kuukautta kunnes totesin, etten pysty pidättelemään ja annoin juomisen pahentua. Holtittomuus päättyi raittiuteen.

Näin jälkikäteen asiaa tarkastellessani olen päätynyt ajattelemaan, että “tahdossani” on vaurio, joka tullessaan yhteyteen alkoholin kanssa muodostaa henkiinjäämistaistelutilan alkoholin kanssa. Olen kokenut, että addiktiosta irtauduttaessa Tämä oma “tahto” luo ajatuksia ja tilanteita, joiden päättelen olevan alkoholin saamiseen ajavia. Minulla ne menevät ohi. Tupakan kanssa tapellessani huomasin, että fyysinen nikitiiniaddiktioni kestää vain 100 tuntia. Eikä viinanhimokaan kestä muutamaa viikkoa pidempään. Ehkä se korreloi juomisen / sauhuttelun kestoon.

Omalla kohdallani siis ajattelen, että kyseessä on sairaus. Mutta sairaus on parantumaton, joten en voi toivoa sen joskus paranevan. En voi hallita sitä, koska se on “tahdossani” ja kuka on omaa tahtoaan voimakkaampi.

Ajattelen että pitkäaikainen addiktina eläminen olematta tietoinen sairauden luonteesta aiheuttaa vääristymiä persoonallisuuteen. Tämän lisäksi persoonallisuuteni muuttuu, jos käytän alkoholia, mutta se ei mielestäni ole samaa muuttumista kuin vääristymät luonteessani.

15

Itse olen pohtinut tätä viime aikoina itselleni uudesta näkökulmasta.

Tiedän tarkalleen että juomisen vähentäminen kannattaa, ja joinain aikoina se onnistuukin. On kausia jolloin on useita päiviä juomatta, sen sijaan liikkuu ja iltaisinkin menee mieluummin pehkuihin kuin mihinkään juomia noutamaan. Yleensä tämä tapahtuu maaseudulla tai muuten paikoissa jossa kauppoja tai baareja on vähemmän.

Mutta kun kaupunkielämä jatkuu, jatkuu juominenkin pian.
Tiedän siis että kannattaisi vähentää, MIKSI lopettaminen tai vähentäminen on NIIN vaikeaa? :imp:

Tulin johtopäätökseen että syyt muutoksen tekemisen vaikeudelle ovat jossain syvemmällä kuin vain siinä että “teenpä nyt tietoisen päätöksen olla juomatta”.

Juominen ja sen aiheuttamat olotilat (sekä ennen juomista, sen aikana, ja sen jälkeen seuraavina päivinä) ovat selvästikin minulla osa elämän ja elämäntilanteen kokonaisuutta, ei joku yksittäinen vika jonka voisi korjata kuten vaihtamalla autoon varaosan.

Omaan itseen kohdistuva tyytymättömyyden tunne, riittämättömyyden tunne saa aikaan toisaalta ahkeruutta ja aktiivisuutta jotta saa asioita tehtyä. Mutta sitten jossain vaiheessa tuntuu että ei kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi ja hakee lohtua juomisesta. Ja juomiseen kuluu aikaa ja energiaa joka on pois muista elämän toiminnoista, ja pahentaa vaan riittämättömyyden tunnetta.

Ja se alitajuinen tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunne on niin vahva että se estää oikean elämänmuutoksen tekemisen. Tämä menee henkimaailman jutuiksi, mutta suunnilleen näin: riittämättömyyden tunteeseen kuuluu se, että “minun kuuluu olla huonompi, riittämätön”. Ja juomisen lopettaminen ja raitistuminen uhkaisi tuon huonommuuden tunteen valtaa alitajunnassa. Se on kuitenkin se olotila johon on tottunut, vaikka sitä ei ensin tajuakaan vaan luulee että päätökset tapahtuvat tietoisuudessa, ja että muutoksen tekemisen vaikeus on vain tahdonvoiman puutetta.

Sekin että sättii itseään tahdonvoiman puutteesta, vielä ruokkii ja tyydyttää omaa riittämättömyyden tunnetta ja saman vanhan olotilan ylläpitoa.

Olisiko samanlaisia kuvioita muissakin riippuvuuksissa, yleisemmin?