441 raitista päivää olen saannut elää, ihan ilman mitään AA tai muitakaan tukia kuin oma tahto koska huomasin vaan että olen paljon onnellisempi kun en juo. MUTTA nyt viime viikot tehnyt hirveästi mieli juoda itsensä humalaan ja rentoutua kunnolla. Mistä tämä tulee? Keväästä? Stressistä? Haluaisin niin jatkaa raittiuttani mutta huomaan jo suunnittelevani juomista. Aikaisempi (pisin niistä) raittiuskertani oli juurikin tämän pituinen. Millä saisin itseni takaisin raiteille? Elämä on parasta selvin päin, tiedän sen mutta silti vaan tekisi mieli hetkeksi hairahtua. Vaikka tiedän että sitten voi helposti mennä puolikin vuotta ennenkuin taas saan itseäni niskasta kiinni. En juo aamusta iltaan, päivästä toiseen mutta lähes kaiken vapaa-aikani illat (tai hammasta purren joskus pidän raittiin vklopun) eikä se ole kivaa elämää. Inhoan krapuloita ja avuttomuuden tunnetta kun tajuaa olevansa liian humalassa. Kohtuukäyttö ei kiinnosta. Olen mieluummin raitis kuin “kohtuukäyttäjä”. En saa kohtuukäytöstä muuta kuin hirveän vitutuksen aikaiseksi. Joopajoo. Vinkkejä vastaanotetaan. Tiedän et joku sanoo et mene sinne AAhan. En usko et saan aikaseksi. Edes vaikka hinta olis retkahdus. Haluaisin jonkun aivopesun joka poistaisi tämän äkillisen halun juoda.
Voisiko olla mahdollista, että nyt sulla alkaa tulemaan eteen ne asiat joidenka vuoksi olet juonut? Ja mahdollisesti niiden alaspainamiseen rupeaa se alkoholi houkuttelemaan?
Itse näkisin asian niin että minä olen tarvinnut ja tarvitsenkin keskusteluapua. Tietynlaista terapiaa siis, jotta saan omia solmujani auki. Ja parhaiten minua auttaa, kun pääsen puhumaan ihmisille joilla on samanlaisia kokemuksia. AA on vain yksi vaihtoehto nähdäkseni muiden joukossa, mutta oikein kokeilemisen arvoinen juttu.
Ratkaisun avain on varmaan tässä? Olet itse tiedostanut, että nyt ollaan lähestymässä vanhoja rajapyykkejä. Asia on siksi enemmän mielen päällä, ja ehkä ajattelet alitajuisesti että kun tästä päästään yli, on pahimmassa tapauksessa loppuelämän raittius? Ja koska on niin kamalaa tehdä loppuelämän ratkaisuja ja päättää ettei enää koskaan juo, ajattelet retkahtamista?
No, tämä tuli mieleen. Mikä siihen sitten on ratkaisu? Minä en laske päiviä, en kuukausia enkä vuosia. Olen aktiivisesti unohtamassa alkoholismia, kuitenkin niin etten ole vaarassa retkahtaa. Eli niin, että se on kuitenkin loppupeleissä päivä kerrallaan. Raitistuminen on helvetin iso asia, mutta silloin kun se ei ole vain alkoholiongelma vaan osa identiteettiäsi vieläkin, vaikka olet jo noin monta päivää ollut raittiina, on ehkä jotain jäänyt tekemättä? Olisiko mahdollista löytää muukin itse kuin se, mikä on ollut tietyn päivälukeman raittiina?
Kyllä tulee esiin ne asiat miksi join. Tarttis varmaan sitä keskusteluapua. Täälläkin on hyvä käydä lukemassa ihmisten kirjoituksia. Ja vihdoin kirjoittaa itsekkin.
Haluaisin myös unohtaa alkoholismin kokonaan enkä laskea päiviä. Tiedän ettei minkäänlainen juominen sovi minulle, se pilaa niin monta asiaa ja tekee elämästäni masentavaa. Se on 100% varmaa, en pysty valehtelemaan siitä itselleni.
Pidän tätä raittiutta suurena lahjana enkä haluaisi leikitellä sillä. Se että taas alkaisin läträilee tuntuisi etten arvosta koko asiaa vaikka oikeasti pidän sitä parhaana asiana elämässäni kymmeniin vuosiin. Haluan pysyä hengissä ja tulla viisaammaksi enkä aina palata samoihin kuvioihin takaisin ja takaisin ja toistella samaa kaavaa.
Joitakin ihmisiä kaipaan, niitä joiden seurassa voi vain juoda. Mutta pitää kai unohtaa heidät. Siksikin hairahtelu kummittelee koska olisi hauska palata takaisin heidän joukkoonsa kerran tai kaksi. Mutta todellisuudessa en kuulunut heihin enää aikoihin, kauan ennen tätä raitistumista. Kun antaa raittiudelle pikkusormen se voi viedä koko ihmisen - tai ainakin muuttaa erilaiseksi.
Kiitos vastauksistanne.
No tässähän puit sanoiksi itselleni ylivoimaisesti vaikeimman tähän raitistumiseen liittyneen asian. Lähestulkoon kaikki kaverini ja koko sosiaalinen elämäni oli nivoutunut sen pullon ympärille. Olen kokenut aivan hirmuisia syyllisyyden tunteita siitä, kun otin itse aikoinaan irtioton tuosta porukasta. Toisaalta yksinäisyyttä, voimattomuutta senkin edessä että heitä en pysty raitistamaan ja toisaalta kateutta siitäkin että jotkut voivat juoda kohtuudella. Myös hirmuista häpeää jostakin tekemistäni jutuista silloin känniaikana.
Viha ja katkeruus olivat myöskin hyvin pinnalla, kun minulle ruvettiin sitä viinaa tyrkyttämään silloin alkuaikoina. Koin ettei minua otettu tosissaan ja se toikin vielä lisähaasteita ja toisaalta entisestään näyttämisen halua siihen raitistumiseen, koska tuo tyrkyttäminen ja ihmettely sai mut itseni ajattelemaan, että ehkä mulla ei sittenkään ole mitään ongelmia sen viinan kanssa. Se, että olisin heidän edessään tunnustaunut alkoholistiksi ja sen takia ei nyt tule otettua, niin oli aivan ylivoimaista alkuunsa. Joitakin ihmisiä ihan välttelinkin sen takia, ettei tarvitsisi kohdata. Häpesin niin paljon itseäni etten kokenut saavani anteeksi joitakin juttuja, mutta toisaalta pelkäsin ihan helvetisti sitä että mua “ruvetaan repimään auki”, jos alan enemmän olemaan siellä tentattavana.
Mutta nyt kun sitä aikaa katsoo, niin siinä tavallaan hukkaa oman itsensä. En minä ikinä ajatellut, että miten minä itse voin, vaan olin aina huolestuneempi siitä miten toiset voivat ja miten kelpaan heille. Sen takia tuollainen itsensä repäiseminen jostain aivan ilmiselvästi itselleen vahingollisestakin toiminnasta on tuonut tällaisia negatiivisia tunteita, kuten vaikkapa sitä hirveää syyllisyyttä. Koin myös paljon tuota tunnetta siitä, että ei kuulu mihinkään porukkaan. Ei edes siihen tärkeimpään ja niihin ihmisiin joiden kanssa on monia vuosia ollut yhteisissä tekemisissä.
Kun ei tunne omaa arvoaan, on vaikka valmis sitten toimimaan itselleen vahingollisin tavoin. Kuten vaikkapa esimerkkinä viettämään aikaansa myrkyllisten ihmisten seurassa, sillä verukkeella että “kunhan on edes jotain seuraa”. Taustalla vaani se, että pelkäsi kohdata yksinäisyyttä, mutta ennen kaikkea pelkäsi kohdata itsensä.
Kaiken kaikkiaan tuo oli just sitä, kun täällä oli taannoin se artikkeli, missä puhuttiin siitä että kun ihminen on muodostanut juurensa johonkiin yhteisöön, niin miten vaikeaa se juomisen lopettaminen on juuri sen takia, että pitää ikään kuin repiä itsensä juuriltaan.
Minun konsti jonka tuolla loppupuolella paljastan on hyvin primitiivinen ja ilmeisen lyhytvaikutteinen.
Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta ja tämä ketju oli täällä kuin tilauksesta.
Kun elämä potkii päähän, nostan kauluksen pystyyn ja pusken tuiskussa eteenpäin. Ehkä uhmalla, ehkä ihan vaan siksi että olen päättänyt tehdä niin enkä ihan tosta vaan yleensä pyörrä päätöksiäni. Viinaa en tarvitse, viekää vit… litkunne, ajatelen.
Mutta entäpä kun kaikki menee hyvin, kuten tänään aamulla. Uusi nettiyhteys on laitettu, pieni metsäkauppa on tehty ja hakkuut saatu suoritettua ja rahat on tulossa, auto meni katsastuksesta läpi, hampaissa on reikiä nolla, samoin on nolla ulosottomiestä tai verokarhua oven takana, puuttuisi enää että sisko olisi päässyt sahalle töihin…
Silloinhan tekee toki mieli juoda viinaa kun kaikki menee hyvin, Alko olisi tuossa 2km päässä ja auto, kuten jo totesin, priimakunnossa.
Mutta, yksi valttikortti on vielä viinan mielitekoa vastaan, yksi kivi on vielä kääntämättä. Lihaa. Kinkkuvoileipää ja siihen sinapit päälle myös. Ihan totta, viinan akuutti mieliteko lähtee (minun tapauksessa). Jossittelut ja kasvissapuskat on vaan jätettävä sikseen.
No nyt iltapäivällä ilmeni vielä sellaistakin että tässä uudessa nettiyhteydessä on vielä säätämistä, tökkii, joten ei tilanne erityisen retkahdusvaarallinen enää olekaan…
Mitenkäs tässä kävi, Hermones?
Minulle tietyt syklit olivat aivan keskeinen osa juomistani vuosina, jolloin se oli kausiluontoista. Jossain vaiheessa se syklini oli 2 kuukautta, sitten 4 kuukautta, sitten 6 kuukautta… Aivan kuin jokin mukavuusalueeni olisi rajautunut noiden rutiinieni raameihin. Kun tuntemani maisema oli vaihtumassa uuteen, tuli helposti jotenkin hervoton olo enkä tiennyt, miten siinä sitten olisin: oli helppoa olla juomattakin niin kauan kuin se oli tietyllä tavalla tavoitteellista; kun juomattomuudessa itsessään oli vähän sellaista selviytymistaistelun tuntua ja toisaalta pyrkimystä saavuttaa jokin raittiusetappi. Tämän tunnistamiseenkin tarvitsin keskusteluapua eikä sekään silti välittömästi muuttanut tapaani. Oikeastaan raittiudesta tuli jollain tavalla mahdollista vasta siinä vaiheessa, kun luovutin juomisen suhteen vähän niin kuin joka lailla: luovuin myös ajatuksesta saavuttaa raittiudellani mitään erityistä.
Joskus tulee ikään kuin heijastuksia entisestä elämästä, jotka tuntuvat etäisinä kiinnostuksina tai haluina juoda. Mieli saattaa tuottaa tietynlaisia fantasioita baaritunnelmasta, joka yhdistyy juurikin tuohon mainitsemaasi haluun rentoutua. Minä olen yrittänyt opetella suhtautumaan niihin siten, että ne ovat reaktiivisia viestejä jostain mieleni syvyyksistä: rentoutumisen haluni esiintyy muka haluna juoda, mutta on tosiasiallisesti viesti siitä, että tarvitsen nimenomaisesti rentoutumista. Olen opetellut aktiivista rentoutumista myös osana aivan kaikkea elämääni, yritän rentoutua tavalla tai toisella edes hetken verran ihan joka päivä. Viime aikoina olen puuhannut asuntokauppoja, uuden kodin perustamiseen liittyviä juttuja ja juossut töissä pää kolmantena jalkana. Plinkittely on jäänyt aivan tyystin. Ja kuitenkin tarvitsen sitä myös tässä vaiheessani. Tämähän se kai onkin, että on jotenkin tunnistettava todelliset tarpeensa ja kunnioitettava niitä, vaikka olisi vuoroin elämässä erilaisia vaiheita ja ajan ja energian viejiä.
Varmasti on niin, että kun akuutti päihdeongelma - vai pikemmin aktiivinen päihdekierre - on jo takana päin, vapautuu tilaa mielen syvemmille aineksille. Sieltä pursuaa esiin ehkä myös ne syyt ja alkuperäiset tekijät, jotka ovat aikanaan vieneet juomiseen. Mutta sieltä vapautuu myös voimavaroja käsitellä näitä perustavia ongelmia! Energia ei enää sitoudu yksinomaan juomisen kanssa taiteilemiseen. Sanoisinkin, että kun tunnepuolella alkaa tuntua vaikkapa siltä, ettei tästä elämästä nyt mitään tule ja janottaisikin vallan pirusti, niin siinä voi olla kyse myös tuhannen taalan paikasta päästä käsiksi johonkin sellaiseen, josta otteen saaminen voi johtaa nopeaankin vapautumiseen joistain sellaisista kahleista, joissa ei ole huomannut ennen roikkuneensakaan! Mutta usein se edellyttää jonkinlaista vuorovaikutteista tukeutumista vaikkapa terapiassa tai vertaistuen piirissä.
Mitenkäs tässä kävi, Hermones?
Kävi niin että retkahdusvaara muuttui retkahdukseksi. Mitä nyt sitten seuraavaksi? Pää on aika tyhjä koska tyhjennysoperaatio tuli tehtyä ja tilanne nollattua. Kerran ja sitten toisen ja nyt kolmannen kerran. Hm. Miksi ihminen haluaa muuttaa onnellisuuden? Tyhmyyskö siihen on syynä? Haluaa aina laskeutua alas jotta voi taas nousta ylös? Hullun hommaa. Ikääkin on sen verran että kaipaisin jo tasoittumista. Poukkoilun voisi musta poistaa mutta jos se kuuluu persoonallisuuteen. En tiedä. Pitäisi kai kasvaa ulos tästä käyttäytymismallista hakemalla apua. Haluaisin päätyä siihen tuhannen taalan paikkaan jossa vapautuisin niistä mulle tuntemattomista syistä jotka ajaa mut hakemaan hetkellisen nautinnon päihtymisestä. Pakoa se on, sen tiedän enkä haluaisi paeta mitään enkä ketään. Vapaus olla oma itsensä olis tärkeää eikä alkoholin nauttiminen enää tuo sitä vaan päinvastoin. Vaikka se joskus nuorena oli syy juoda ja auttoikin pois estoista olemaan oma itse. Mutta nyt juon aivan eri syistä. Paetakseni. Kai. Hetken onnellisuuden takia. En tykkää.
Kerroit avauksessasi, että olet ollut raittiina ilman AA:ta tai muuta tukea. Samaan tapaan minäkin raitistuin monta kertaa. Kun sitten tajusin olevani alkoholisti ja pääsin AA:n piiriin ja liityin sen jäseneksi, olen jollakin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla oppinut elämään avaamatta korkkia. Ehkä sitä voi kutsua aivopesuksikin.
Kysyt itseltäsi, onko tyhmyytesi juomisen syynä. Ei se niin ole, pikemminkin päinvastoin. Etsithän parhaillaan totuutta, tietoa siitä hallitsetko alkoholinkäyttöäsi vai hallitseeko alkoholi sinua.
Ehdotan sinulle ajaksi äärimmäisyysajattelua. Katsele action-leffoja, haaveile vuorikiipeilystä, basejumpeista, kaukomatkoista, ultramaratoneista, äärimmäisistä fiiliksistä - ilman viinaa.
Kirjoititkin jo, että kohtuukäyttö ei sinua kiinnosta. Valitse siis joko tai.
Joko kaikki maailman viina tai täydellinen raivoraittius - kaikki hyvät ja loistavat puolet mukanaan.
Hei Hermones! Niin on samanlaiset fiilikset kuin sulla - ennen retkahdustasi siis! Mulla on täsmälleen sama tilanne ja samanlaiset kelaukset, paitsi että olen ollut raittiina vasta vähän yli 3 kk. Viime keväänä oli sama tilanne, ja toukokuun alussa sitten terassi vei voiton. Nyt huomaan ajatusteni kiertävän samaa kehää. Lähes päivittäin fantasioin juomisella…että voisin vain yksinkertaisesti vetää pään täyteen. Istuisin yksin rantakalliolla valkoviinipullo(je)n kanssa…tai sitten lähden etelänmatkalle ja ryyppään koko viikon…ja vaikka miten puran näitä fantasioita osiin, analysoin juuriaan myöten aina seuraavan päivän aamufiiliksiin ja mitä sen jälkeen, se ei auta. Mulla menee nyt kaikin tavoin tosi hyvin elämässä, ja mielialakin on pääsääntöisesti erittäin hyvä, niin että ei todellakaan haluttaisi sössiä nyt kaikkea. Itsekin olen ajatellut, että tarvitsisin AA:ta tai jotain vastaavaa. Pitäisi päästä puhumaan tuntemuksistaan. Vaikka olen kertonut tästä alkoholiongelmasta kaikille ystävilleni, en viitsi siitä puhua heille. Eivät he kuitenkaan ymmärrä, kun itsellään ei kyseistä ongelmaa ole.
Hei marianne_o. Ei kannatakkaan enää sössiä mitään ja kuten tiedät, niin alkoholia juomalla ei saa muuta kuin lisää tuhoa aikaan. Suosittelen tosiaan AA:ta tueksi tunteitten purkamis/keskustelu kanavaksi koska siellä on alkoholisteja jotka on kokenut samat asiat ja sitä kautta ymmärtää ja osaa tukea.
T. Prossa
Voi olla, ettei ajatuksistani ole mitään apua, ja ehkä ne eivät sinulle sovi ollenkaan. Mutta kun nyt asioista keskustelemassa ollaan, ja eri vaihtoehtojen taustoja erittelemässä niin kerronpa nyt kuitenkin.
Minua hiukan oudoksuttaa tuo ajattelu, jonka mukaan raittius, selvänä oleminen, olisi jotain sellaista jonka saa joltakin.
Siis että joku sen sen antaa, kun silee päälle sattuu, ja tietysti voi sitten toisenlaisen iilin saatuaan ottaa poiskin. Ehkä juuri se aiheuttaa sinne aivojen epävarmuuden, sen juopottelemaan ryhtymisen mahdollisuuden olemassaolon -kun se kerran ei tuon ajattelun mukaan ole niin itsestä kiinni…
Maailmassa on suuri ja epälukuinen määrä asioita joille ei oikein itse paljoa mahda, ihan tässä kotinurkissakin. Mutta se, juoko vai eikö, sen olen huomannut kuuluvan niihin asioihin joista saa päättää ihan itse. Ja kun asina on itse funtsinut, itsensä kanssa asian selvittänyt ja todennut ettei se kuulu niihin asioihin joilla olisi vaikutusta minun elämiseeni, niin eipä se sitten ole kiusannutkaan. Voi olla, että tässä konstissdda on alkuvaihe hiukan raskaampi, kun asiat on tosiaan itse ajateltava eikä voi heittäytyä minkään tuuditettavaksi johonkin toiseen uskoon vanhojen kaavojen tilalle. Kyllä ne ensimmäiset viikot olivat aika saakelinmoisia, mutta onpa nyt minullakin sitten jokunen vuosi mennyt niin vapautuneesti ja ilman murhetta juomisesta että enpäs olisi uskonut.
No, tosiaan, voi hyvin olla, että jonkun toisen kohdalla toimii paremmin tuo suhtautuminen asiaan just noin, ettei se ole itse päätettävissä, ottaako sen ryypyn vai ei …eli “korkeemmas kärees”, kuten se tuntemattoman sotilaan hevosmies asian ilmaisi.
Ehkä kuitenkin myös tätä asennoitumistapaa voisi miettiä, josko se sattuisi sopimaan muuten yksiin oman maailmankatsomuksen kanssa. Jos sopii, niin silloin toimii. Ja todella hyvin.
Minä en aja sinua AAhan, mutta ajan miettimään ja puhumaan mm seuraavista asioista.
Mihin sinä oikeasti tarvitset viinaa?
Mitä hyvää viina sinulle ehkä antaisi ja on antanut?
Mitä ongelmia viinankäytöstä sinulle on?
AAssakin käytetään “aivopesua”, sen vain joutuu tekemään ihan itse itsellensä.
Mitä hyvää viina minulle antaisi? Ei kertakaikkiaan mitään.
Minä en tarvitse viinaa ollakseni seurallinen, fiksu, filmaattinen, en rentoutuakseni, en unohtaakseni, en kokeakseni iloa, en…
Viinan avulla tuhosin lähes kaiken, mutta hyvillä selityksillä kaikkia ongelmia oli pakko peitellä. Ei minulla ollut hauskaa, kuin tovin ja lopuista en muista mitään. Rahaakin paloi enemmän, kuin omistin. Normi-ihminen ymmärtäisi putkareissuista tehdä stopin ja rattijuopumuksetkin olisi pitänyt kertoa jotain, muttei minulle. Juoda oli pakko.
En viitsi enempää kertoa, kun asiathan pitäisi olla päivänselviä, jos viina on ongelma, niin raittiushan on ainoa keino. Ei se tietysti ole noin yksinkertaista, ei ainakaan minulle ollut.
Minun tekee mieli myöskin ajoittain juoda. Saatan ajatella sitä nykyisin noin minuutin. Joskus mua jopa kiukuttaa sen minuutin ajan, miksen saa?! Sitten ajattelen että palaan asiaan myöhemmin illalla…enkä muista enää palata!
Kun pahimmoilleen joskus tekee mieli, pääsen eteenpäin kun muistan että on tehnyt mieli ennenkin…se ei vaan tarkoita sitä ettäkö pitää sitten toteuttaa tuo halu.
Ja saanhan minä juoda. Jos oikein kovasti haluan niin siitä vaan!! En vaan lopulta halua kuitenkaan palata alkuun, enkä juomiseen. Etenkin sen miettiminen minkä kaipuuseen (rakkauden, elämännälän, hellyyden, joutilaisuuden, rentouden, helpotuksen kaipuu) on juonut, auttaa havaitsemaan että halu on eri asia kuin toteutus.
Hyväksyn sen että joskus minun tekee mieli juoda. Mutten juo.
Ei ole kyllä ollut helppoa hyväksyä sitä, mutta nykyään se menee jo ruttiinilla!
…hetken mieliteko minua joskus vaivaa, ja silläsiisti.
Eli halusit siis tyhjentää päätä ja nollata. Olisiko sitä voinut tehdä mitenkään muuten kuin juomalla? Uskon, että olisi. Se on vain se ainoa oikea keino siihen, jonka muistamme tiukan paikan tullen. Olen samoilla linjoilla Antiloopin kanssa, että juomishalut viestivät yleensä jostain muusta tarpeesta, mutta me olemme oppineet liittämään sen haluun juoda. Siksi juomishalun ilmaantuminen onkin itse asiassa hyvä asia. Siinä on todella hyvä paikka yrittää tunnistaa, mikä se muu tarve saattaisi sillä hetkellä olla. Kun katsoo sinne juomahalunsa taakse. Siksi omasta mielestäni juotatukset eivät ole vaarallisia, nehän ovat vain ajatuksia. Mutta ne ovat todella hyviä mahdollisuuksia oppia itsestään lisää.
Minullakin esiintyy joskus, aika harvoin, semmoisia hyvin lyhyitä mieliteon välähdyksiä. Viimeksi kun perheeni kanssa istuttiin iltaa ja muut ottivat lasilliset viiniä. Tuli haikeus, että miksi minä en SAA juoda lasillista, se olisi niin ihanaa. Sitten kun aloin tarkemmin miettiä, tajusin ettei se muuttaisi sitä illan mukavuutta suuntaan eikä toiseen. En minä siitä todellakaan mitään saisi.
Näin taannoin myös unta, että olin juonut edellisenä iltana ja minulla oli siitä hirvittävä morkkis. Luulen, että se liittyi nimenomaan tähän sinun ketjuusi Hermones, kun muistan juuri silloin lukeneeni tätä ja panneeni merkille sinun olleen suunnilleen saman verran juomatta kuin itse olen ollut. Aloin ehkä jotenkin pelätä jotain väistämättömiä syklejä tms. Mutta tuli mieleen semmoinenkin, että ovatko nuo retkahdusvaarasyklit oikeasti juomiseen liittyviä syklejä? Mitä jos se onkin jonkin muun asian sykli, esim. vaihteluntarpeen sykli, joka meidän tapauksessa ilmenee juomishalun ilmaantumisena? Jos tuo esim. kolme kuukautta on se tyypillinen väli, se saattaa kertoa jotain siitä, millainen ihminen on. Ihminen tarvitsee jotain kolmen kuukauden välein. Sitä voi sitten omalla kohdallaan miettiä, mitä se voisi olla.
Tuo on erittäin mahdollista, että jokin ratas meissä pyörähtelee ja ilmeisen monella kolmella jaollisten virstanpylväiden välein. Alussa kolmas päivä raittiina oli se, kun tuli ensimmäisen kerran kiusaus juoda, kolmen viikon kuluttua sai synkronoida kelloja oikein tosissaan, pitkään oli kolme kuukautta se sellainen retkahtamisen väli, jota pidempään en jotenkin uskaltanut olla ilman nollausta… Elämä kolmen kuukauden jälkeen oli liian tuntematonta. Takavuosina pisin raittiuteni kesti kolme vuotta jne. Nyt sitäkin ajatellen, elämäni ja suhteeni raittiuteen oli vain se, mikä jotenkin syvemmin oli muutoksessa - ja itse asiassa siihen liittyi myös jonkinlainen tyhjyyden tunne: kolmessa vuodessa raittiudesta kun voi jo haalistua tietty uutuudenkin viehätys.
Mikään ei ole pysyvää, vaan muuttuvaa. Tai ehkä pikemmin niin, että pysyvyyttä on, kunhan uskallamme muuttua. Kolmenuskoisille - kuten minulle - se tarkoittaa sitä, että kolmella jaolliset herkistävät meidät, koska jollain tavalla saamme ilmeisesti sillä syklillä vähän kuin sisäiset haastajat eteemme. Meillä on aina mahdollisuus kehittyä, mutta toki myös taantua.
Haa, muuttuvuussignuni on mennyt perille! Mullakin on kokemusta kolmen kirouksesta. Vaikka eihän sitä missään kirkossa ole kuulutettu. Siellä käsitellään ennemminkin pyhää kolminaisuutta. Kolme siinäkin.
Elämänhallinnassa kolme voi liittyä aivan yksinkertaisesti kalenterivuoden jakoon ja vuodenaikoihin liittyviin tapahtumiin. Jonkinlaista neljännesvuotista tilinpäätöstä siis?
Älä huoli, Andante, kyllä täällä paljon havaitaan elämästä signeerauksesi ohellakin - niin paljoa ei ole minunkaan viisaudestani sinun vastuullasi 