RETKAHDUSPROSESSIN YMMÄRTÄMINEN

  1. RETKAHDUSPROSESSIN YMMÄRTÄMINEN
    Retkahtaminen tarkoittaa palaamista alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttöön
    päihteettömän jakson jälkeen. Retkahtaminen on mahdollista riippumatta siitä, miten pitkään
    olet ollut raittiina. Toipumissuunnitelmasi tulisi sisältää retkahdusprosessin tutkimista ja
    sellaista suunnittelua, joka auttaa estämään retkahduksen, jos varoittavia merkkejä alkaa
    ilmetä.
    Voit ”retkahtaa” (eli lipsua päätöksestä) jo ennen kuin varsinaisesti aloitat päihteiden käytön.
    Mielialasi voi kääntyä juomiselle otolliseen suuntaan, jo ennen kun olet tietoisesti
    ajatellutkaan juomista vaihtoehtona. Pikku hiljaa saatat ”hivuttautua” kohti kuormituksen
    lisääntymistä, joka lisää stressiä, joka taas–yhdistyneenä mahdolliseen tunne-elämän
    yliherkkyyteen madaltaa kynnystä palata päihteiden käyttöön. Tämä hivuttautuminen (jotka
    puhuvat ”petaamisesta”) voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja, jopa kuukausia. Monet
    päihderiippuvaiset ovat tarkastelleet retkahduskokemuksiaan ja tunnistaneet sisäisiä ja
    ulkoisia vihjeitä, jotka ovat edeltäneet heidän retkahtamisiaan ja jotka näyttävät edesauttaneen
    päihteiden käytön uudelleen aloittamista.
    Retkahdusvihjeet tai varoittavat merkit voivat liittyä muutoksiin käyttäytymisessäsi,
    asenteissasi, tunteissasi ja /tai ajatuksissasi. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki muutokset, joita
    koet, olisivat välttämättä merkkinä tulevasta retkahtamisesta. Se tarkoittaa yksinkertaisesti
    sitä, että sinun tulee olla valppaana, kun muutoksia ilmenee, ja tutkia, ovatko nämä muutokset
    viemässä sinua kohti mielialoja, joita sinun on vaikea sietää, käyttäytymistä, jota et voi
    hyväksyä ja viime kädessä kohti lipsahdusta/retkahtamista

Tässä hieman Järvpsossair. tekstiä retkahtamisesta. Itselläni on tapahtunut yhden ja ainoan kerran retkahtaminen, kun en ollut valppaana. Vaikka koetinkin aikaisemmin omalla tavallani olla juomatta lähes kaksi vuotta, niin asenteeni oli vain niin omavoipainen, ettei sitä juomatonta aikaa voida kutsua kuin juomisten väliseksi ajaksi. Silloin en etsinyt raitistumiseen tarvittavaa tietä, vaan itsekkäitä odotuksia ja edellytyksiä elämältä, jotta voisin olla jotain tai elää kuten minä silloin halusin. Halusin olla kaikkitietävä itsenikin suhteen ja varsinkin sen suhteen miksi jeppe joi ja kuka oli kulloinkin syyllinen. Alkoholismista en tiennyt mitään, paitsi sen, että alkoholisteja oli siltojen alla ja jokunen tuttu joi enemmän kuin minä. Se ainut repsahtamiseni tapahtui aluksi lääkkeillä ja siitä seuranneella juomisella, jonka seurauksesta lähes menetin henkeni.

Nyt jos joisin tai käyttäisin PKV lääkkeitä ym huumeita, niin sitäkään en pitäisi retkahtamisena, vaan suoranaisena itsemurhaan tähtäävänä toimenpiteenä.

Retkahtaminen on kuitenkin sellainen prosessi joka antaa aihetta mietiskelyyn, jotta voisi löytää jotain itselleen, omasta käyttäytymisestä ja ajatuksista. Olisiko kellään tähän asiaan jotain liitettävää?.

juwanet.org/sosterv/alkoholi … miikka.htm

Tässä linkissä on mielestäni koottu hyvin myös retkahdusprosessista tärkeimpia asioita.

Hyvää tekstiä!

Hieno aihe. Kirjaanpa tähä hieman omaakin pohdintaa - aivan tajunnanvirran pohjalta.

Retkahtamisessa taitaa olla kyse raitistumisen halun hiipumisesta. Ainakin silloin, kun juomatonta aikaa on jo muutama viikko takana. Alkuvaiheesssahan voi kyse olla myös raitistumisen halun puuttuminen.

Tuo raitistumisen halu taroittaa sitä, että ollaan matkalla johonkin tuntemattomaan. Sellaiseen tuntemattomaan, joka aidosti tuntuu haluttavalta. Kyse ei siis ole matkasta pois juomisesta ja sen aiheuttamista ongelmista, vaan todellakin kohti jotain aivan uutta.

Tuosta uudesta me emme oikeastaan voi tietää yhtään mitää etukäteen - paitsi kyselemällä niiltä, jotka ovat tuota matkaa jo pidemmälle edenneet. Miten siis voimme ylipäätään pitää yllä jatkuvaa halua kulkea kohti tunteamatonta. Tuntematon on västämättä outoa ja pelottavaa. Väkisinkin tuollaisella matkalla tulee vastaan hetkiä, jotka saavat meidät epäröimään. Ainoa ohje tähän on “päivä kerrallaan” ja “sekin menee ohi”.

Välttämätöntä on oppia luottamaan niihin, jotka sanovat, että raittius kannattaa. Ehkä tähän liitttyy tuo niin paljon puhuttu “omavoimaisuuden” ja “luovuttamisen” teema. Monista niistä ajatuksista, joihin olemme oppineet luottamaan, pitää olla valmis luopumaan. Omavoimaisesti emme edes tiedä, mitä ne ajatukset ovat ja mitkä ajatukset kannattaa säilyttää.

Raittiuden tiellä tulee väistämättä vastaan tasanteita ja taantumia. Emme saa välitöntä palkintoa ponnistelustamme. Silloin on varsin luonnollista, että mieleen hiipi ajatus palata vanhoihin ajatusmalleihin. Täytyy aina muistaa, että on vain kaksi vaihtoehtoa: Jatkaa kohti raittiutta tai palata juomaan. Tuo juomaan palaaminen on se retkahtamisen prosessi, joka alkaa vähitellen. Mieleen kasvaa epäilys omista voimavaroista jatkaa raitttiutta kohti. Mieleen herää epäilys, onko koko raittiutta ylipäätään olemassakaan. Täyttääkö raittius koskaan niitä lupauksia, joita siitä on annettu.

Ei mitenkään yllättävää, että raitistumiseen liittyy tuo hengellinen ulottuvuus. Ilman omaa kokemusta, emme voi tietää, mitä raittius on. Emme myöskään koskaa taida päästä siinä asiassa perille asti. Siitä huolimatta joudumme aika ajoin pohtimaan, säilyykö halumme matkata tuntematonta kohti myös vaikeina hetkinä.

sosiaalisairaala.fi/koulutus … aisy_4.pdf

Tuossa on paljon hyvää tekstiä josta tuo aloituskin on otettu. Itseäni kiinnosti myös tämä teksti viimeaikaisten juttujen perusteella.;
AJATUSMUUTOKSET: oltuasi jonkin aikaa raittiina, saatat huomata, että ”ote lipsuu”,
ensin ajatuksen tasolla. Mielen täyttävät aika ajoittain ajatukset, jotka pehmentävät päätöstä
pysyä päihteettömänä tai ajatukset, joiden avulla annat itsellesi luvan riskikäyttäytymiseen:
”Olen ansainnut paukut oltuani puoli vuotta selvänä”, ”Ei haittaa, jos korvaan yhden aineen
toisella (esim. luovut heroiinista, mutta jatkan hasiksen käyttöä; et juo alkoholia, mutta käytät
rauhoittavia lääkkeitä), ”Koska elämäni on nyt tasapainossa ja hallinnassa, voin juoda silloin
tällöin”, ”Vieraissa käymistä prostituoidun kanssa ei lasketa”, ”On selvää, että aikuinen mies
tarvitsee runsaasti seksiä” jne. Nämä luvan antajat vievät sinua lähemmäksi käyttöä.

Eihän minun ajatukseni silloin aikaisemmin raitistellessa mitenkään muuttuneet, ne vain palasivat täyttämään sen pelottavan tyhjiön, joka olisi tullut, kun olisin luopunut kokonaan itsekkyydestäni sekä omavoipaisuudesta. Itsekkyys tuossa asiassa on se puhutteleva asia. Itsekkyys oli sitä, että en kohdannut pelkojani, en kohdannut ihmisiä joita tarvitsin, en edes itseäni, en siis kohdannut sydämeni ääntä, vaan pakersin valheitten verkossa kuvitellen kykeneväni itse yksin pärjäten, kunhan vain saan lääkkeeni masennukseen, paniikkiin, rytmihäiriöihin, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön… Sydämenikin huusi apua, kun ei kestänyt sitä valehtelua ja univaikeuksia niiden takia. Minulla oli mahtirytmihäiriöt. Kummasti ne katosivat, kun elämästäni katosi pelot ja tarve valehdella, elikä paeta itseänikin.

Tyhjiö mistä kerroin oli juuri sitä tuntematonta ja pelottavaa joka on siellä valheiden ja sen itsekkyyden takana. Minä pelkäsin että ihmiset saisi oikeasti tietää kuka minä olen, miten olen elämäni sotkenut ja mitä kaikkea tehnyt. Minä pelkäsin, että kaikki saisi tietää, ettei autoni ole omani, vaan pankin. Minä pelkäsin, että kaikki saisi tietää ettei puheistani ollut puoliakaan totta,… Valehtelin itselleni, ettei kukaan tiedä, jos en kerro, jos salaan totuuden, jos valehtelen lisää, jos keksin lisää verukkeita juomiseni ja lääkkeitteni käytöstä. Enhän minä ollut masentunut, vain henkisessä paniikissa, kun mikään ei oikeastaan ollut totta elämässäni, ei edes se kuvitelma itsestäni ja omavoipaisuuden mahdista.

Yksin pärjäämisen legenda kyti minussa vahvana, siis se etten tarvitse ketään tai ainakaan sellaista apua ja tukea joka veisi minulta sen tutun vanhan toimintatavan ja antaisi sen tuntemattoman ja pelottavan tyhjiön jossa olisin mukamas muiden armoilla. En tajunnut, että valehtelemalla minä vasta muiden armoilla olinkin, kun jonkun katse tai sana sai minut pelkäämään mitäköhän tuokin nyt tarkoitti, mitä tuo ajattelee minusta. Usein juuri silloin viha leimusi ja ihmiset ympärilläni kärsi ja minä vielä enemmän. Lääkkeitä siis lisää, kun päässäni oli varmasti jotain vikaa. En silloin tajunnut, että vika oli vain alkoholistisessa elämässä, itsekkyydessä ja siinä itselleenkin valehtelemisessa.

Luojan kiitos, ettei enää tarvitse etsiä psykiatrien ja terapeuttien avulla olemattomia ongelmia ja syitä miksi jeppe joi ja miksi elämä maistui päivä kerrallaan aina vain pahemmalta. Tänään terveesti itsekkäänä. Kumma juttu sekin, kun ennen oli itsekäs, niin sairastin ja tänään olen itsekäs, niin elämäni onkin aika mukavaa ja saa vielä olla raittiina, jep.

Hienosti kiteytetty. Matkustan ja tärkeintä ei ehkä ole minne matkustan ja varsinkaan millä matkustan.

Eli tärkeintä ei ole päämäärä vaan jatkuva liike. Pyrkimys.

Tästä kulkee tie uskoon joka tehoaa. Matkalla on useita ovia jotka minun on avattava. Ja kun seison oven takana, niin en koskaan tiedä mitä oven takana on.

Vinetto

P.S Muistakaahan heikommassa asemassa olevia → joulupata.fi Itse avustin pottia AA - Raittiit alkoholistit

Hyvää joulua Plinkkiin jos emme ennen sitä vielä tapaa :smiley:

:bulb:

olen uusi ja sen verran ujo etten uskalla omassa viestiketjussa esittäytyä. Kuitenkin olen nyt 4 kk tta ollut raittiina ja tavoite taitaa olla loppuelämä. Olen omin avuin ollut ja vaikka tuntuu, että selviän, niin jossain taka-alalla on sellainen pieni tunne, että kunhan nyt jonkun aikaa vielä olen niin saan palata radalle. Minun on tehtävä töitä sen ajatusmallin muuttamiseksi, että ryyppääminen ja baarielämä on hauskaa. :confused:

Täälläkin voi tehdä työtä sen ajatusmallin muuttamisessa, kunhan tarttuu niihin kirjoituksiin joilla tuntuu olevan jotain oikeaa sanottavaa ja vievät jonnekin muualle, kuin baariin. Lue ja kirjoita myös itse, niin se ujouskin siitä pikkuhiljaa karsiutuu. Tervetuloa tähänkin raittiiseen päivään.

Niin ymmärrän asian jotenkin niin, että raitistumisessa on kyse muutoksesta. Nythän on niin että osa itsestä haraa vastaan, eikä haluaisi muuttua. Minusta on tärkeää miettiä niitä ajatusmalleja, jotka estävät hylkäämästä entisen elämäntavan. Minulla ainakin on vielä jotain vetoa kapakkamaailmaan mikä perustuu osittain harhakuvitelmaan. Liitän sen ympäristön jonkun sortin boheemielämään ja “vapauteen” kun se tosiasiassa onkin aika surkea riippuvuuskierre. Mutta tämän ajattelun muutoksesta minun on lähdettävä. Voi kun jaksais olla kaipaamatta… entisiä ystäviä ja nuoruutta ja suostua kasvamaan aikuiseksi.

Juurikin niin siinä usein käy. Ajatukset lähinnä kiertävät kehää eikä tiedä mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Mennäkö vielä baariin jossa on tottunut käymään ja jossa “kaikki” käy. Kutsuako kavereita kylään brunssille, kuten niin monasti ennenkin, vai ihan vain kahville, mutta miten hekin kaikkeen suhtautuu.

No tuossa oli vain jotain omia ajatuksia, mutta niin se on, että pelottavaahan se on, jos lähes kaikki on mutoksen kourissa ja pikku pakosta tai halusta.