Harmittavan usein hyvin alkanut raittius päättyy retkahdukseen. Yleensä syynä on pyytämättä ja yllättäen iskenyt viinanhimo. Tätä viinanhimohohtausta kutsutaan joskus myös kuivahumalaksi tai lopettamisen jälkioireyhtymäksi. Jälkioireista voidaan puhua, kun akuuteista vierotusoikeista, eli krapulasta, on kulunut enemmän kuin viikon verran. Nämä jälkioireet hiljalleen helpottavat ja ensimmäisen raittiin puolen vuoden tai vuoden jälkeen alkavat jo olla huomttavan paljon helpompia ja harvempia.
Hyvin yleisiä lopettamisen jälkioireita ovat väsymys, masentuneisuus, univaikeudet, muistivaikeudet, levottomuus ja heikentynyt stressinsietokyky. Aika usein täälläkin Lopettajissa kysellään, ovatko nämä oireet normaalia. Ovat ne. Itselläninkin mm. muisti tuntui pätkivän sen verran pahasti, että olin jo aiheesta huolissani.
Varsinaisesti retkahdusta edeltävät jälkioireet ovat lyhytkestoisempia ja rajumpia. Lähinnä niitä voisi rinnastaa paniikkikohtaukseen. Voisi myös sanoa, että tunnemaailmassa kaasuvipu jumittaa ja kone lähtee laukalle. Aivan omasta kokemuksesta voin sanoa, että hirveältä tuntuu. Kun näin pääsee käymään, ei oikeastaan auta kuin koettaa ottaa rennosti, juoda reilusti vaikkapa vissyvettä ja vetää syvään henkeä.
Pohjimmiltaan kyse on tunteista, joita alkoholisti on tottunut lääkitsemään juomalla. Ei siis ole lainkaan ihme, että usein seurauksena onkin paluu pullon turviin. Vaihtoehtona on totutella näihin tunteisiin. Kerta kerralta se sujuu helpommin ja jokainen onnistunut retkahduksen välttäminen antaa valmiuksia selviytyä retkahtamatta myös seuraavasta kerrasta.
Näitä retkahdusta edeltäviä jälkioireita voi myös vältellä ja niiden osumista kohdalle voi ennakoida. Taustalla on usein stressiä, turhautumista, ihmissuhdekärhämiä ja liiaan suuria odotuksia. Juuri nämä ovat niitä teemoja, joihin AA-palavereissa pureudutaan. Esimerkiksi se paljon parjattu nöyryys tarkoitaa niiden odotusten löysäämistä. Aivan järkeenkäypä ajatus ainakin vuoden tai parinkin ajan raitistumisen alkuvaiheissa.
Minulla oli tapana parin ensimmäisen raittiin vuoden aikana käydä kerran viikossa äijäjoogassa. Siinä selällään maatessa ja syvään hengitellessä huomasi tosi hyvin, kuinka kiristyneet pinnat löysäsivät rennompaan fiilikseen. Se pinnan löysyyttämisen juttu varmaankin on ensimmäisiä asioita, joita raittiutta janoavan on löydettävä. Liian kireät pinnat nimittäin vääntää väistämättä vanteen solmuun ja lopulta sitä löytää itsensä ojan pohjalta.
Joo - siitä äijäjoogasta sen verran, että jossain vaiheessa siinä hommassa vaihtui ohjaaja. Se ohjaaja alkoi puhua innoissaan astangajoogasta ja sitten sitä astangaa alettiin suorittamaan. Joogasta se uusi ohjaaja ei tajunnut hökkäsen pölähtämää, joten lopetin joogajutut vähin äänin. Näin se varmaan menee vähän joka lajissa. Jos raittiudesta tulee suorittamista, kannattaa vaihtaa kuntosalia.
