Retkahduksen petaus

Olen perskele vie alkanut petaamaan retkahdusta. Olen alkanut ajattelemaan että voisin poltella sillointällöin kannabista ja siihen se sitten jäisi. Mutta en voi olla varma että pystyn siihen. Himo on ihan kauhean kova. Meneeköhän se joskus ohi?
Ja miksi se on nyt tullut yli kuukauden jälkeen? Kaikki on mennyt niin hyvin aikaisemmin. Ei ole mieli tehnyt, mutta nyt on ollut viikon verran ihan kauhean vaikeaa. Himottaa hirveästi.

En tiedä oletko aikaisemmin ollut kuinka monesta eri aineesta/asiasta riippuvainen, mutta kannabiksen psyykkiset reflathan juuri ovat tuota. Ailahtelevia himotuksia, kesto jopa 1-2vuotta, joillakin kokoloppu elämä.
Vaikeinta on juuri niillä jotka ovat suoranaisesti rakastuneet kannabiksen vaikutukseen, hajuun, polttelurituaaleihin jne… (ei ole oikeastaan väliä onko poltellut vasta hetken vai jo vuosia, se on niin yksilöllistä).

Itse jos haluasin lopettaa satunnaisen savutteluni/höyryttelyni, niin koittaisin keksiä vain jotakin muuta tekemistä ja ajateltavaa. Ei kai se mikään ihme ole jos pajautusta tekee mieli, mutta kannattaa muistaa, että sun tapauksessa se ei taitais jäädä vaan yhen illan retkahdukseen.

Jokatapauksessa mielestäni on tärkeää tehdä valinta. Joko polttelee tai ei. Todennäköisesti sun ei kannata polttaa koska se aiheuttaa mitä ilmeisemmin sun elämään negatiivisia vaikutuksia…

Riippuvainen en ole koskaan ollut mistään muusta. Viimeksi kun olin ‘‘lopettanut’’ niin sitä kesti 4 kuukautta. Nyt on vasta päälle kuukausi takana. Miten sitten kestää sen himotuksen jos se jatkuu vuosia tai ehkä läpi elämän? Se on hyvä kysymys johon ei taida löytyä vastausta.

A-klinikallakin sanoivat kokoajan että pitää keksiä muuta puuhaa, lähteä vaikka ulos. Mutta jos se vitun kasvi pyörii mielessä ihan aina, silloinkin kun kadulla kävelee niin vähän vaikeaa se oikeasti on.
Elämäni oli täysin pakonomaista ja rituaalit hatsin kanssa olivat tärkeimmät. Niistä ulos opettelu on kamalan vaikeaa. Tiedostan sen että hatsi ei minulle tee hyvää, mutta jotenkin olen alkanut ajattelemaan että minulla olisi itsekuria pitää esim. kerran kuussa poltteluhetki. Eihän se kovin realistiselta kuulosta.

Kuinka moni addikti on pystynyt normaalikäyttöön myöhemmin? Taitaa olla harvinaista.

Koko elämän kestävä himotus tuntuu pahemmalta kuin helvetti :smiling_imp:

Helvettiähän se onkin ja valitettavan totta monen riippuvaisen kohdalla :frowning: :imp: . Omasta puolestani voin ainakin kertoa, että onnistun kyllä lopettamaan ja olemaan jonkin aikaa ilman, mutta sitten himot aina kasvavat liian suuriksi ja mä annan itseni retkahtaa. Mulle tuo kannabis nyt ei ole koskaan ollut mikään sellainen juttu, jota kohtaan olisin mitään erityisempiä himoja tuntenut, mutta oppareiden kanssa mä taidan pelata loppuikäni tätä naurettavaa peliä, eli lopetan, pärjään muka ihan hyvin ilman ja sitten jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, ajattelen, että voisihan sitä nyt vähän ottaa, että elämästä tulisi hieman kivampaa ja tiedän kyllä jo siinä vaiheessa, että se ei jää siihen yhteen kertaan :unamused: . Pirin kanssa mulla on myös vähän sama juttu, vaikka se ei olekaan mulle läheskään niin suuri ongelma, kuin opparit. Sitä pystyn nykyisin ns. viihdekäyttämään, vaikkei siinä lopulta taida olla mitään kovinkaan viihteellistä, että hetken aikaa mulla on hauskaa ja sitten kärsin ties mistä vainoista ja laskumasiksista ties kuinka pitkään :unamused: . No, ne pitävät ko. aineen käytön jotenkin hallinnassa, mutta parempi mun olisi elää kokonaan ilman amfetamiinia.

Palataanpa asiaan. Mä en voi tietää, mutta mä uskon, että sä et pystyisi kohtuukäyttöön, et ainakaan vielä näin lyhyen ajan jälkeen. Taidat kyllä tiedostaa asian itsekin. Jos sulla on se A-klinikka -kontakti vielä, niin pidä siitä mahdollisimman tiiviisti kiinni ja kerro siellä rehellisesti näistä himotuksistasi. Jos retkahdat, niin kerro myös siitä klinellä rehellisesti, ja muista, että jos retkahdat, niin sen ei tarvitse tarkoittaa sun kohdallasi maailmanloppua ja sitä, että sun on palattava takaisin päivittäiseen hiisailuun, vaan voit kyllä nousta siitä ja jatkaa taas siitä, mihin jäitkin. Mä en tarkoita, että se olisi millään tavoin okei, että retkahtaisit, enkä ole “antamassa lupaa” sulle retkahtaa, mutta sitä vain sattuu addikteille usein. Retkahduksistakin voi ottaa opikseen, jos ne pystyy käsittelemään oikein. Siinä mä tosin en osaa neuvoa, miten ne käsitellään oikein :unamused: .

Sulla saattaa olla nyt päällä tietty kitkuiluvaihe, joka voi mennä ohitse piankin, vaikka susta nyt tuntuisikin pirun vaikealta, joten yritä sinnitellä sitkeästi vielä. Toivotaan, että tuo menisi pian ohitse :slight_smile: . Tuohan on hyvin tyypillistä, että ensin, kun on saanut lopetettua aineen X käytön, on todellinen voittajaolo, mutta se laantuu sitten, kun arki astuu jälleen kuvioihin ja aika alkaa kullata muistoja.

Hurjasti tsemppiä sulle, Luppis :slight_smile: . Ilmoittelehan, miten sulla menee.

Edit: Onko sulla kokemusta NA-ryhmistä? Mulla itselläni ei ole, mutta joskus olen miettinyt, että voisin kokeilla sitä vaihtoehtoa omalla kohdallanikin. Toisaalta suhtaudun tuohon 12:n askeleen systeemiin melko skeptisesti ja olen kuullut siitä kaikenlaista paskaa, mutta toisaalta taas tiedän ihmisiä, joita se on oikeasti auttanut ja jotka ovat siihen tyytyväisiä. Voithan ainakin kokeilla. Tuskin sä siinä mitään voit kovin pahasti hävitä, vaikka huomaisitkin, ettei se sovi sulle. Jos olet Helsingistä, niin sieltä ainakin pitäisi löytyä NA-ryhmien kokoontumisia vaikka joka päivälle.

Oli sitten kyse tosiaan kannabiksesta, oppareista tai vaikka piristä, on tuo retkahduksen “petaaminen” tuttu ilmiö itsellenikin. Tosin itse en ole juurikaan kannabista koskaan nähnyt ongelmana itselleni, sitä hyvää sellaista kun tuntuu nykyään olevan niin harvoin saatavilla. Tosin kaapissa se ei pysy tallessa kauaakaan, kuten ei mikään muukaan. Tuo on ehkä se suurin ero niihin “alkuaikojen viihteilyihin” verrattuna. Mikään ei säily kaapissa, ellei ole jotain erityistä syytä olla ottamatta.

Itse olin about vuoden verran subun päivittäiskäyttäjä aiemmin. Lopetin sen sitten ja kärsin puolen vuoden fyysiset ja henkiset reflat. En todellakaan väitä, että opiaatteja voisin “viihdekäyttä” mitenkään huoletta nykyäänkään. Mutta olen tuon päivittäiskäytön lopetuksen jälkeen ottanut sitä (teksiä siis) noin muutaman kuukauden välein. Nykyään jos esim. yhden kasin tuhoaa, siitä tulee jo selvät muutaman päivän rankaisut, jotka muistuttavat heti siitä, millaista siitä irtipyristeleminen oli. Pelkään siis tuota ainetta ihan aiheellisesti, mutta jostain syystä joskus kuitenkin siihen edelleen sorrun. En osaa sanoa miksi. Petollista ainetta. Todella petollista. Urheilurytmit heittävät esimerkiksi häränpyllyä, kun seuraavina päivinä subun ottamisesta en liikunnasta vaan saa niit kiksejä, mitä yleensä. Tosin samalla olen tavallaan kiitollinen siitä, että koin tuon päivittäiskoukun, jonka kautta tuo pelko sitten kehittyi.

Piristä tulee itsellenikin jo yhden yön valvomisen jälkeen aika masentunut olo. Eli se rankaisee heti, joten tyhmänä ajattelen ylimielisesti olevani kykenemätön ymmärtämään ns. pirikoukkua. Nojoo… miksköhän olen nyt valvonut tämän yön? Ehkä kuitenkin jotain siitäkin henkisestä koukusta ainakin luulen ymmärtäväni. Sitähän voisi pienemmällä rajoittelulla myös kiskoa huomattavasti useammin.

No menipä jaaritteluksi itsestäni tämä, mutta eipä se mitään. En ole hetkeen kirjoitellut. Moi kaikille. ja hyvää alkusyksyä :slight_smile:

Olen ehkä hieman huono vastaamaan sillä en itse pidä käyttöä ongelmana jos kaikki muu rutiini hoituu. (tämä siis itseni kohdalla.)
Tota… Itse ehkä sinun asemassani yrittäisin tehä niin, että sysäisin käytön johonkin harrastuksen sekaan. Ei urheiluun vaan vaikka kalareissuille tai vastaavaan. Veikkaisin himojen tulevan silloin, kun istut tekemättä mitään ja ajatus pääsee juoksemaan kasvin ympärillä. Menee tietty aika ja et välttämättä yhdistä kasvia enää tekemättömyyteen. Jos esim kalareissut olisi se käyttö. Petaisin homman niin, että ottaisin kalareissulle ruokaa, mässyjä ja kaikkea mikä polttelussa on mukavaa. Tuohon kun sitten tottuu niin ei välttämättä tee mieli pelkkää lusua. Vaan kaipaa siihen samalla tekemistä… kalastusta karkkia…ym Kala reissut tai vastaava mihin sen yhdistää. Aluksi tietenkin haluaisit sit olla koko ajan kalassa, mutta kyllä se ajan kanssa muutttuu. alkaa pikku hiljaa keksimään muuta tekemistä vapaa ajalle ja ottaa irti kaiken sitten kannabiksesta näissä kalareissuissa. Harrastusta ja työtä kun ohessa tekee niin ei noi pyöri päässä ainakaan koko ajan. Kaikki rutiini mihin ihminen tottuu… Vaatii aikaa että muutos aivoihin ja himoihin tulee. Tuo voisi toimia. Tosin älä sitten sotke kannabista kaikkiin harrastukjsiin tai totut taas siihen, että kaikki harrastus tehdään kukka päissään.

^Ei välttämättä kannata ottaa sitä ganjaa mukaan harrastuksiin. Vaikutuksen alla kaikki kuitenkin tuntuu mukavammalta. Itsellä kävi niin että ei sitten enää jaksanut edes lenkille lähteä, leffasta puhumattaaan, jos ei ollut kukkaa alla.
Koko kasvin “petollisuus” on imo juuri siinä että se tekee tylsyyden siedettäväksi (mikä ei ole nyky-yhteiskunnassa hyvä juttu).

I

Noniin, täällä taas. Retkahdin kyllä, eli poltin 3 jointtia parin päivän aikana. Ensimmäinen kolahti kun tauti mutta kaksi muuta eivät tehneet oikeastaan mitään. Putki ei jäänyt päälle, tämä tapahtui torstaina ja perjantaina. Viikonloppu meni selvänä ja nyt on jo tiistai. Eli pystyin kyllä jättämään sen siihen, mutta kyllä se addiktio päätään nostaa. Eli jos minulla on hatsia kaapissa, niin en todellakaan pysty olemaan polttamatta niitä. Joten jos joskus ostaisin vielä kannaa, niin sen täytyisi olla todella pieni määrä. Ja toisaalta myyjät eivät pieniä määriä usein suostu myymään. Eli ei siis tapahtunut mitään dramaattista, pää on edelleen täysin kasassa ja olo palautui heti seuraavana päivänä täysin normaaliksi.

A-klinikalla en ole enää käynyt koska heidän toimintansa alkoi ärsyttämään. Hoitajia oli kaksi, mies ja nainen. Pidin siitä miehestä kovasti joka ei kälättänyt kokoajan ja antoi minun puhua. Tämä eukko sitten oli mielestäni vitun ärsyttävä. Kokoajan äänessä eikä antanut minun juuri puhua. Lisäksi hän oletti että minulla on myös alkoholiongelma ja tulisin olemaan siis täysin ilman MITÄÄN päihdettä koko elämäni. Kun korjasin asian ja sanoin etten juuri pidä alkoholista ja käytän sitä hyvin harvoin, eli ei ole syytä alkaa totaali kieltäytyjäksi, niin hän ei sanonut siihen mitään. Katsoi vaan tyyliin hieman merkitsevästi. Sitten sama täti kyseli uteliaana sitä paljonkin että olenko ostanut kavereilta vai olenko tukenut jotain isompaa huumeliigaa. Tähän vastasin että helvetistäkö minä tiedän, vai luuleeko ämmä mahdollisesti että kyselen ostamani hatsin alkuperää saaden vainot laukeamaan myyjässä ja vähintääkin kiertämään minut kaukaa. Ilmeisesti luuli että aijon vasikoida nyt kaikki pahat hatsin myyjät. Totesin vain että en tarvitse enää apua enkä ole sinne enää mennyt.

Kokouksissa en halua käydä koska en halua vertaistukea kasvotusten. Enemmänkin haluan olla tekemisissä ihan ‘‘tavallisten’’ ihmisten kanssa joilla ei ole riippuvuuksia. Näin osaan itsekkin elää ‘‘normaalia’’ elämää.

A-klinikan ämmä vielä oli sitä mieltä että minun tulisi nyt kertoa kaikille koulussa riippuvuudestani ja hoidostani. Meinasin revetä aivan täysin siihen paikkaan. Olen muutenkin sellainen ihminen etten asioistani höpöttele puoli tutuille ja hyvänpäivänkavereille. Miten kukaan voi luulla että joku haluaisi jakaa näin henkilökohtaisen asian koko luokan kanssa?? Minusta täysin molopää-muija. Että tekisin ikäänkuin itseni vielä alttiimmaksi toisten paheksunnalle. Kaikki ihmiset nimittäin eivät hyväksy kanssaihmisten mokia ja valintoja.

Mutta ihan hyvin menee eikä himo vaivaa ainakaan tällä hetkellä :slight_smile:

^
Mikäs työntekijä se sellanen oikein oli olevinaan?? Se on kyl ihan sun oma asia kenelle asioistasi kerrot, eikä sulla ole niin yhtään mitään velvollisuutta julistaa asiaa kaikissa yhteisöissäsi. Kaiketi hän sitten yhtälailla kailottaa koko työporukalleen mahdollisista avioeroistaan, pettämisistään, syömishäiriöistään, sadomasokistisista taipumuksistaan jne.

Mulle taas on erinäisissä paikoissa kehotettu olemaan ennemminkin asioista hiljaa, jos en ihan välttämätöntä tarvetta koe avautua. Aina on korostettu sitä, että mulla on kaikki oikeus pitää henkilökohtaiset asiani henkilökohtaisina.

No niin, retkahduksen jäkeen taas vaan eteenpäin. Tarkkaile nyt vaan just sitä, ettet ala viikon välein ajattelee et asiahan on ihan hyvin hallinnassa, kun kuitenkin koko viikon pystyt olee polttamatta!

Muistutuksena: Tötsy ei sitten sovi opiskeluun alkuunkaan… Kaiken minkä luet unohtuu jo muutaman sivun jälkeen tai toisena vaihto ehtona muistat yhden tai kahden kohdan tarkasti kymmenestä etkä niistä kahdeksasta mitään. Tosin saatat muistaa ne loput joskus kuukauden parin päästä. Kannabis jotenki sotkee lähimuistia pitkässä juoksussa tietyissä asioissa.

Juu, kiitos muistutuksesta, tiedän sen oikein hyvin :smiley: Olen aikanaan opiskellut pitkän aikaa poltellen iloisesti ja kyllä se raskaalta tuntui. Selvisin hyvillä arvosanoilla mutta se oli oikeasti raskasta. Ja nyt kun olen ammattikorkeakoulussa, niin se on kyllä tullut selväksi että polttaa ei parane jos haluaa pärjätä. Kannabis todellakin vaikuttaa muistiin, ja paljon. Se vaikuttaa kaikkeen, vaikka ganjan puolustelijat eivät sitä myönnäkkään.

Jotkut ihmiset vain oikeasti ovat sellaisia että kertovat kaikki asiansa kaikille, eivätkä yhtään osaa ajatella ettei ehkä kannattaisi. Ja eivät myöskään ymmärrä sitä että kaikki eivät halua jutustella omista asioistaan. Itse olen saanut nenäkkäitä eleitä ja tuhahteluja kun olen ystävällisesti kertonut etten jostain asiasta halua puhua. Sitä on kieltämättä lystiä katsella jos joku ihminen on niin utelias ettei meinaa pysyä housuissaan kun et kerro itsestäsi mitään :laughing:

En todellakaan ota sitä asennetta että voisin alkaa nyt huoletta polttelemaan. Pyrkimykseni ja tavoitteeni on edelleen täysi hatsittomuus.

Siis täh :astonished: ?! Kysyitkö sä siltä hoitsulta edes, että mitä tarkoitusta tuo palvelisi, että kertoisit kaikille koulutovereillesi kärsiväsi kannabisriippuvuudesta? En mä ainakaan ymmärrä, miten tuo auttaisi sua paremmin pysymään ganjasta erossa. Jokin ryhmän painostus, vai :confused: ? Vai että saisit jotakin tukea heiltä? Tuossahan tosiaan vain leimautuu helposti ties miksi narkiksi ja epämääräiseksi tyypiksi ja ne stigmat harvemmin ovat ketään auttaneet. Muutenkin on täysin ymmärrettävää, ettet tahdo jakaa kaikkia yksityisasioitasi kaikille maailman ihmisille, vaikkeivat ne edes liittyisi mitenkään päihteisiin tahi muuhun ns. häpeälliseen. Harvapa meistä haluaa kuuluttaa yksityiskohtaisesti kaikille naapureille ja kassatyöntekijöille jokaisen panonsa, hammaspesunsa ja paskallakäyntinsä :unamused: . Ei muakaan ole koskaan terapiassa käsketty avautumaan esim. MT-ongelmistani jokaiselle vastaantulijalle, vaan pikemminkin neuvottu, että antaa muiden ihmisten olla ja miettiä sitten ihan vain omat päänsä puhki, jos heitä nyt sattuu vaivaamaan vaikkapa ajoittainen outo käytökseni. Toki mua on neuvottu, että jos on joitakin sellaisia asioita, jotka koskevat jollakin tapaa myös läheisiäni, kuten monet ongelmani nyt koskevatkin, niin niistä pitäisi puhua heidän kanssaan, mutta tämä juuri sen vuoksi, että nuo asiat ovat ns. meidän yhteisiä ongelmia, ainakin jossakin määrin. Sun kannabisongelmasi nyt tuskin on millään muotoa koulutovereidesi ongelma :confused: .

Toki olisit voinut pyytää päästä jollekin toiselle hoitajalle siellä A-klinikalla, mutta eipä se välttämättä niin helposti onnistu ja jos ehdit jo vittuuntua totaalisesti koko paikkaan, niin ymmärrän, ettei sua huvita enää yhtään enempää alkaa siellä vääntämään. Ja jos susta nyt tuntuu, että pärjäät ilman klinikkaakin, niin mikäpä tuossa sitten :slight_smile: . Hienoa, että olet ainakin nyt päässyt jaloillesi tuosta retkahduksestasi :slight_smile: . Ymmärrän myös sen, ettet tahdo mennä mihinkään NA-ryhmään juuri sen vuoksi, että niiden muiden käyttäjien katseleminen ja heidän juttujensa kuunteleminen voisi vain lisätä himoja. Itseänikin pelottaa, että mikäli menisin NA:han, se saattaisi vain lisätä kamahimotuksiani ja saada mut tavallaan uppoamaan jälleen syvemmälle sinne narkkimaailmaan :confused: .

Tuosta alkoholin käytöstä kyselemisestä vielä; onhan se kaiketi ymmärrettävää, että siitä udellaan, eikä ihan heti uskota, jos ihminen sanoo, ettei alkoholi ole hänelle ongelma, sillä alkoholi on kuitenkin tässä maassa se eniten käytetty päihde ja ihmiset usein salailevat ja vähättelevät sen käyttöä esim. lääkärissä. Muutenkin se alkoholin käytöstä utelu kuuluu kai nykyään terveydenhuollossa ihan yleiseen toimenkuvaan, vaikka menisi valittelemaan vain syylää varpaassaan :unamused: .

Jep, tuota hän juuri tarkoitti että saisin tukea ja ymmärrystä. Mutta se ei aina vaan mene niin. Siinä saattaa käydä toisinpäin, eli alkavat vältellä ja katsoa kieroon. Toisen riippuvuutta on vaikea ymmärtää jos ei itse ole sitä kokenut.
Luokkani ihmiset ovat mukavia, mutta en ole niin läheinen siellä kenenkään kanssa että kertoisin tästä asiasta. Muutenkin olen miettinyt että kun aikanaan tulen saamaan uusia ystäviä, niin voinkohan kertoa riippuvuudestani ollenkaan. En ole pitänyt sitä kovin tarpeellisena kertoa.

Jos haluaa vaihtaa hoitajaa, niin miten se käytännössä tapahtuu?

^
Miten naiivia siltä hoitajalta! Luulisi että a-klinikan työntekijällä olisi hieman parempi todellisuuskäsitys liittyen ihmisten asenteisiin päihderiippuvaisia kohtaan. Nuorten tieto huumeista on joo kasvanut sitten 70-luvun, ja kannabiksen ja kovempien aineiden ero on varmasti sisäistetty - kun kannabista niin suuri osa on kokeillutkin - mutta ei niitä riippuvuuksia silti millään hyvällä katsota. Harvat haluu lähelleen mitään ongelmaista ihmistä, ja vielä vähemmän kiinnostaa alkaa tukihenkilöksi kenellekään hyvänpäiväntutulle, joka paljastuu päihdeongelmaiseksi. Toisaalta reaktio voi olla myös positiivinen, löytyyhän niitä välittäviäkin ihmisiä. Mutta niin kauan kun ei itsellä ole tarvetta avautua, ni eihän sille mitään syytä ole.

Hmm… Vaikka se tukiverkosto onkin tärkeä, kun yrittää selvitä päihdeongelman tai minkä tahansa ongelman kanssa, niin ei sen tukiverkoston sentään tarvitse koostua jokaisesta, jolle moikkaa, kun sattuu kadulla vastakkain IMO. Jotkut tarvitsevat laajemman tukiverkoston ja joillekin riittää, että on vain pari ihmistä, joilta saa tarvittaessa tukea, mutta johan siinä hermot menisivät, jos joka kulman takaa hyökkäisi joku lähes ventovieras “terapoimaan”. Tahdon sanoa, että tuskinpa sinäkään, Luppis, jaksaisit kovinkaan pitkään sellaista, että kaikki koulutoverisi olisivat joka helvetin välissä tukemassa sua niin perkeleesti ja kyselemässä, että oletko aikonut retkahtaa. No, tämänhän toitkin jo itse ilmi.

Itseltäni on ainakin palanut käämi useampaan otteeseen, kun joku puolituttu tai vaikka ihan kaverikin, joka siis tietää edes jotakin erinäisistä ongelmistani, on alkanut udella niistä, surkutella ja “terapoida”, kun olemme sattuneet törmäämään esim. bussipysäkillä ja olisin tahtonut puhua välillä ihan vain säästä tai jostakin muusta tyhjänpäiväisestä. AAAARGH :imp: :smiling_imp: ! En mä ole pelkkä ongelmakimppu, vaan ihan ihminen, jota saattaa väliin kiinnostaa vaikka lintujen syysmuutto. Ja varsinkaan en ole mikään vapaa terapointikohde kaikille tampioille, joita vaivaa kaiketi jonkinlainen vimmattu hoivavietti tai sitten yksinkertaisesti sosiaalipornon himo :angry: .

Meni hieman offiksi, mutta eipä se täällä kai niin kovin tarkkaa ole :smiley: . Pointtini oli siis se, että vaikka sä, Luppis, saisitkin koulutovereiltasi aivan vilpitöntä tukea ja ymmärrystä, niin eipä sellaistakaan jaksa loputtomiin ja joka tuutista.

Juu olet oikeassa. Mieluummin olen koulukavereilleni ihan tavallinen opiskelija. Kyllä heilläkin varmasti omat ongelmansa on, mutta en oikeastaan edes niistä välitä tietää. En oikeastaan halua olla kenenkään auttaja tai se jolle voi tulla aina itkemään omaa oloaan. Alkaisi sekin vituttaa. Ja elämässäni on kuitenkin niin paljon muutakin kun kannabis, että olisi kyllä paskamaista jos kokoajan joku ottaisi kannabiksen puheeksi kun haluaisin puhua ihan jostain muusta.

Olen polttanut kannabista viimeksi neljä ja puoli vuotta sitten, himo ei ole vieläkään lähtenyt kokonaan. Kuulun näihin tapauksiin, jotka aikoinaan rakastuivat kannabikseen ja käyttivät sitä paljon. Kaveripiirini ja vapaa-aikani ei enää millään tavalla liity kannabikseen, mutta ajatus käytöstä edelleen kolkuttelee aika-ajoin ja kyselee: mites olis pienet? Liikunta on ainakin minulla helpottanut oloon.

Useimpia yleisesti tunnettuja huumeita olen kokeillut ja satunnaisesti käyttäynyt, mutta kannabis veti pisimmän tikun. Tätä forumia olen ajoittanut lukenut viimeisen kymmenen vuoden ajan uskaltautuen harvoin kirjoittamaan, koska minulle on ollut vaikeaa samaistua kovin huumeiden käyttäjien kokemuksiin.

Käytön loppuvaiheessa kannabis lähinnä ahdisti ja sain ajoittain paniikkikohtauksia, minkä vuoksi lopetin. Minua myös ahdistaa ihmiset, joiden kanssa joutuisin olemaan tekemisissä hankkiakseni sitä. En pysty kasvattamaan. Miksi silti haluaisin ajoittain polttaa sitä? En osaa sanoa, ilmeisesti hyviä kokemuksia on ollut niin paljon.

Tuohon auttaja/autettava-asetelmaan: olen myös sitä mieltä, että kaikille ei tarvitse toitottaa ongelmistaan. Jotkut tätä tekevät ja se heille suotakoon. En kuitenkaan ymmärrä täydellistä avoimuutta joka suuntaan. Avoimuus voi myös lisätä ongelmia ja ilkeät ihmiset käyttävät tietoja satuttamiseen. Korostan, että en myöskään kannata totaalista sulkeutumista ongelmistaan.

Neljä ja puolivuotta on todella pitkä aika. Miten olet pystynyt tuossa jos edelleen himottaa? Todella kova saavutus.

Kauheaa edes ajatella että himo ei koskaan minusta lähde pois.

Kyllä se lähtee pois, kasvukavereiden kanssa miitinki ja käveltiin metsässä jossa leikimme. Yht äkkiä yksi sanoo et poltteli 15V ja paljon, vaimo sanoi että saat tulla takaisin kunhan lopetat. Lopetti ja sanoi et kyllä tyhmenti ja eiko sitä näe. Kohta 10V eikä retkahduksia ja jätti alkon pois, ei tunnusta enään mielitekoja. Duuni hyvä ja saa olla lapsiensa kanssa, ikinä ei anna anteeksi itselleen mitä teki.

Kyllähän kannabis tyhmentää pidemmässä käytössä. Itsessäni on tapahtunut täydellinen muutos parempaan kun lopetin, eikä retkahdus vaikuttanut siihen. Ajattelen nykyään muiden tunteita ja olen empaattisempi, ennen lähinnä vihasin kaikkia ja paskat ajattelin muista, kunhan vain itse sain kannabikseni. Jos jollain ei sitä ollut keneltä olisin halunnut ostaa niin saatoin haukkua sen ihmisen. Muuttuu siis paskamaiseksi ja itsekkääksi ihmiseksi. Tai ainakin minä. Tosin se on yksilöllistä.

Hatun nosto niille jotka pystyvät elämään itsensä kanssa ilman retkahduksia. Vaikea kuvitellakkaan niitä jotka kamppailevat subu ja piri-riippuvuutensa kanssa. Mitenkähän he jaksavat.