Retkahdin

Ensimmäinen yritykseni ja 4.5 vuoden raittius päättyi viime jouluna. Siitä sitten helmikuussa katkolle ja ilman minkäänlaista itsehoitoa takaisin suureen maailmaan. Ilo kesti 5.5 kuukautta, juhannuksesta oltiin kännissä syyskuun alkuun. Meni firma ja muut perusjutut… ja taas katkolle.

Nyt olen ollut juomatta 1,5 kuukautta ja aloittanut itseni hoitamisen alusta. Vertaistuki on palannut kuvioihin, mikä on helpottanut. Silti oon ollut suhteellisen ihmeissäni, et mitä vittua tapahtui?!?

Mä luulin olevani helvetin hyvä olemaan raittiina. Niin hyvä et unohdin 4. vuosipäiväni!!! Niin hyvä, että luulin pystyväni tekemään töitä 16 tuntia päivässä, ilman uupumusta. Niin hyvä etten retkahda enään ikinä. Se mitä viimeisen 9 kuukauden aikana tapahtui vetää melko nöyräksi ja hiljaiseksi.

Noh, Nyt yritetään uudestaan ja katotaan jos kirjoittaminen auttaisi.

Tervetuloa aslakki!

Pirullinen on tämä vaiva… Hyvä muistutus tosiaan tuo, että retkahdus voi tapahtua hyvinkin pitkän raittiuden jälkeen ja koskaan ei liene paikallaan luulla olevansa liian hyvä. Voin täysin kuvitella, että tuollainen voisi käydä omalla kohdallanikin. Ikävä kuulla että noin kävi ja vielä juominen ollut heti kovaa ja pitkäaikaista. Onneksi olet saanut otteen taas raittiista elämästä, upeeta!! Suunta ei liene kuin eteenpäin vaan hetki kerrallaan. Voimia!

Mulla ei oo semmosta kohtuukäyttönappia. Vaan kun pullo aukee, niin tuloksena on muutaman kuukauden känni ja sairaalaan/katkolle. Ainut asia jonka näin 31- vuotiaana tiedän varmasti.

Mietiskelen

Nyt kun alkaa noi alkuraittiuden suurimmat ahdistukset olemaan takana päin, niin on pakko miettiä miten tästä eteenpäin.

AA:n mukaan mun pitäis olla nyt jumalattomassa, koska viimeksi olen käynyt ryhmässä viime torstaina. (En AA-ryhmässä)

A-Killan Seppojen mukaan, ei kannata tehdä mitään haastavia töitä enään ikinä, koska voi tulla retkahdus. Ok, Sepoista löytyy myös paljon viisautta, joka antaa voimaa.

A-Klinikan terapiatäti alkaa varmaan kohta ehdottelemaan kohtuukäyttöä, ku menee niin hyvin.( ei olis ensimmäinen kerta)

A-Klinikan ryhmissä puhutaan 90% säästä ja AA:ssa koirista. Joka toinen viikko kokoontuu ryhmä, jota vetää terapeutti. Siellä puhutaan asiaa.

Yhtälö on haastava, koska mikään noista ylläolevista ei mahdu mun päähän(paitsi terapeutti ryhmä). Tottakai ymmärrän, että, on niin monta raitistumistapaa, kun on raitistuneitakin. Mä joudun kuitenkin sanomaan, että mua ei raitista A-killan Sepot tai terapiatädit, vaan mä ITE. Tottakai esim katko tai jatkohoito antaa hyvän ns. pohjan, jolta ponnistaminen raittiuteen on helpompaa, kuin “vaan lopettaminen”

Nojoo tällästä tänään.

Ei ketään raitista kukaan muu kuin minä itse itseni, se millä keinoin ja mitä apuja tai menetelmiä käyttäen, on jokaisen täysin itse valittavissa oleva asia. Ei ole yhtään sen oikeampaa tai väärempää tapaa, jos lopputulos on raitis elämä.

Ei ole Aslakki mullakaan, Join the Club. Tosin en ole kuukausia vetänyt putkeen (vielä) mutta hurjemmaksi nämä reissut muuttuu koko ajan. Mä niin haluaisin päästä tästä henkisestä helvetistä. Itsestä sen jutun pitää löytyä, ei siinä muuta tietä ole. :confused:

Hyvä ettei oo ollu kuukausia. Se ei oo hirveen kivaa ja joka kerta raskaampaa. Sä kun tulit järkiis tarpeeks aikaisin!

Minulla kun tämän päivän teesinä on ollut tuo erilainen vertailu asioissa, niin toteampahan muutoin vaan tähän sen, että toisaalta toinen, joka juo vain yhden illan, voi kärsiä tuosta yhdestä illasta samalla tavoin tahi vielä pahemmin, kuin ihminen joka tinttaa 24/7 kuukausikaupalla. Meillä jokaisella kun on kovin yksilöllinen psyyke ja fysiikka.

Minä tinttasin itselleni tarpeeksi, enkä sen vuoksi tässä hetkessä koe tarvetta siihen, että alkaisin pohtia olisinko selvinnyt vähemmällä juomalla enemmän, nopeammin tai pidempään. Join itselleni tarpeeksi, jotta tulin halukkaaksi etsiä keinot tämän päivän raittiuden saavuttamiseen. Se riittää minulle. Toisin sanoen join riittävästi, tullen halukkaaksi tekemään mitä tahansa, ettei minun enää tarvitisi juoda.

Lähinnä tarkotin tuota krapulaa, siinä on vissi ero jos juot kuukauden tai illan. Juominenhan loppuu, sitten kun on löytänyt oman pohjansa.

Argh

Eilen ryhmä, jossa puhuttiin suomen maantiedosta ja tänään ryhmä, joka käsitteli nykyyhteiskunnan tilaa ja lastenkasvatusta. Ei sanaakaan alkoholin käytöstä. Pitää muistaa miksi siitä ovesta kävelee sisään.

ääääääää partaa kutittaa

Olisko se jotenkin sit herkistynyt? :laughing: :laughing: :laughing:
Mulla ei parta tunne mitään, vaikka saksilla leikkelisin. Ei kutia eikä satu.
Iho joskus parran juuressa voi …mut se on jo ihan eri juttu.

Voikohan oman partansa viedä lääkäriin, ehkä sillä on ihottuma.

Kai sen voi.
Mut luulen että lääkäri suhtautuu vakavammin asiaan kun vie koko pään (ja muunkin ruumiin), jos parran vaan lähettää vaikka pussissa niin voi olla ettei niin ota tosissaan.

En oo silti kokeillut.

Se oli viinanhimo, joka siellä kutitteli. Tänään ei kutita yhtään.

Minä “retkahdin” noin 7 raittiin vuoden jälkeen. Uudesta raitistumisestani on nyt 15 vuotta.

Minä olin kovin vihainen itselleni. Retkahdus oli nöyryyttävää. Minulle opetettiin, että jos joku saa uuden sydänkohtauksen, niin hänelle ei sanota että hän retkahti sydänkohtaukseen, vaan että sairaus uusi. Samoin on juomisen kanssa ainakin minun kohdallani.

Kun päätin kolme kuukautta ennen retkahtamistani retkahtaa eli käyttää alkoholia, niin luulin parantuneeni. Minulla oli nimittäin ollut kovia tunneperäisiä kipuja, joista olin paljolti päässyt. Niinpä ajattelin, että olin niiden kipujen takia juonut ja nyt kun olin niistä päässyt, niin pystyisin hallitsemaan juomiseni. Mutta ei.

Kaksi kuukautta sen jälkeen, kun olin aloittanut alkoholin käytön uudelleen, huomasin että viina oli taas viemässä minua. En halunnut kuitenkaan lopettaa, vaan lopetin alkoholin käytön vain osittain: päätin, että juon vain parillisina kuukausina, joihin kaikki perheen juhlat osuivat. Jatkoin tätä 14 kuukautta.

Alkoholi alkoi aiheuttaa minulle samanlaisia tuntemuksia kuin hapenpuute aikoinaan: koululaisena sukelsin 25 metriä, jonka jälkeen pintaan noustessani kaverit “leikkisästi” painoivat minut pinnan alle. Nousin sieltä kuin pieni eläin. Viinattomuus aiheutti minulle saman olon: olin kuin happea vailla. Selitän tämän itselleni siten että alkoholi aiheuttaa aivoissani kemiallisen muutoksen, esim. “hätäkanavan” vuodon, jolloin alkoholi saa saman prioriteetin hermostossani kuin happi. Tätä kutsutaan yleisesti viinan himoksi. Veljeni käyttää termiä “repii ikenistä”. Viinan himo loppui sillä kertaa melko nopeasti alkoholin käytön lopettamisen jälkeen.

Nyt pyrin ajattelemaan ja toimimaan niin ettei minun tarvitsisi aloittaa alkoholin käyttöä uudelleen, koska uskon että kokisin merlko nopeasti “hapen puutteen”. Tämä pakkomielteinen tarve on mielestäni alkoholismi. Kaikki mikä johtaa alkoholin käyttöön, on kuorrutusta, josta täytyy pysyä erossa.

Tsemppiä Aslakki2 uudella taipaleellasi.