Repsahdus

Heipähei,

Kirjoittelin tälle palstalle ahkerasti nelisen vuotta sitten, muuan muuassa tuohon raitistuuko alkoholisti ketjuun…
No,meillä raitistui neljäksi vuodeksi…
Nyt on taas alkanut juomaan yhden, kaksi kaljaa silloin tällöin. En ole jaksanut suuremmin kommentoida tätä juomista (ja siis välillä varmasti enemmän), kun tiedän, että se ei mitään auta. Mies on käynyt nyt tiivisti terapiassa pari vuotta ja on sitä mieltä, että hän ei olekaan alkoholisti vaan hänellä on lapsuuden ajan traumoja ja nyt kun lääkitys on purettu, on hän ilmeisesti siirtynyt normaalien alkoholin käyttäjien joukkoon…
Minä olen pikkuhiljaa ruvennut odottamaan sitä “suurta” ratkeamista ja huomaan nyt jälkeenpäin kuivan huikan olleen kylässä meillä pitkään, koska jo ajattelin, että menisi vaikka vetämään kännit, en kestä tuota kaveria.

Siis olen ollut välinpitämätön, enkä jaksa aloittaa tappelemista tästä aiheesta enää, mutta olisiko silti jollain omakohtaista kokemusta vastaavasta tilanteesta.

Ajattelin, että ehdotan, että muuttaisimme erilleen tämän hänen kokeilukautensa ajaksi, mutta tiedän jo nyt tämän taistelun mikä siitä syntyy… Eihän hän ole aiheuttanut mitään häiriötä - mikä on aivan totta, mutta en jaksa aloittaa samaa ruljanssia enää alusta… siis sitä kyttäämistä, huolehtimista, riitelyä ennen kaikkea omalta kohdaltani. Tuntuu, että se olisi helpompi tehdä nyt ero, mutta mies selvästi on päättänyt olevansa normaali vuoden terapian jälkeen. Eli tututulta kuulostava tilanne… Kaava on se, että hän venyttää pinnani äärettömän tiukalle ja sitten kun olen hermoromahduksen partaalla - hän menee hoitoon, aloittaa uuden elämän jne. En edes nauti hänen seurastaan enää, kun miehellä menee hermot tosi pienestä, mutta ei sitä itse huomaa… huh. vituttaa kyllä minuakin.

Moi Asila

Kyllä siun juttus kuulostaa tutulta. Erosin omasta holistimiehestäni puoltoista vuotta sitten, ja sitä ennen kiikuin pitkään lupausten, toivon, yritysten, syyllisyyden/syyllistämisen noitaympyrässä. Hermot olivat ihan valmiit. Ny ne alkaa olla uudestaan - enkös idiootti löytäny toisen samanlaisen ukon. Onneks ei asuta yhessä…

Siun tekstissä riipas ja kosketti sun oman ittes poissaolo. Esimerkiks tässä kun kuvaat tunteitas, ne rakentuu hänen kautta:

Missä sie oot? Missä siuhun omaan ittees liittyvät tunteet ja tarpees on? Siun teksti kuulostaa siltä, että siulle jää käteen vaan väsymys ja pettymys. Mie oon huomannu, et auttaa kun kattoo itteensä peilistä ja yrittää löytää sellasen rakastavan katseen. Vaikeeta se on. Mut sillon oon ollu vapaa kun oon saanu siitä kiinni.

Jaksamista siulle.
m e

Moi,

itsekin taisin lukea tuota ketjua muutamia vuosia sitten. Sitten siitä tuli niin pitkä, etten ole enää pysynyt peräsä :slight_smile:

Silloinen tietämykseni alkoholismista ei perustunut mihinkään. Ajattelin oikeastaan, ettei Mieheni tajua miten vaarallisella asialla hän leikkii. ajattelin, että alkoholismi olisi jotenkin liian vakava asia (mitä se onkin, mutta lisäksi) että se voisi tapahtua meille, ja toisaalta että sitä melkein pitää itse haluta (= selkärangattomuus). Keskustelu nojasi siinä vaiheessa muistaakseni luonnontuotteisiin tms. juomishimon taltuttamiseksi. Sen jälkeen olen seurannut tietenkin yleistä keskustelua lehdistössä uusista “alkoholismilääkkeistä” ja lukenut jonkin verran alkoholismia koskevaa kirjallisuutta. Erilaisia näkemyksiä on vallalla muutamia, yksi ehkä silmiinpistävin asia eri näkemysten välillä on se, käsitelläänkö alkoholismia sairautena vai ei. Silloin kun käsitellään (ja tätä näkemystä tukee mm. alkoholismin lääketieteelliset kriteerit duodecimlehti.fi/web/guest/e … telm%C3%A4

Alkoholismi ei ole mitenkään yksiselitteisesti määritetty käsite. Tämä vaikeuttaa sekä keskustelua että diagnoosia. Joku on sanonut, että lopulta vain juova henkilö itse, saatuaa informaatiota alkoholismista, voi tietää onko hän todella alkoholisti vai ei. Aika ongelmallista, siis. Läheiset lienevät tästä asiat myös melko hyvin hajulla.

Mikäli sinä siis ajattelet että puolisosi on alkoholisti, niin uskomme että hän on (hänen omasta, tämänhetkisestä mielipiteestään huolimatta). Siinä tapauksessa minä kallistun ajattelemaan, että on pelkkää syiden etsimistä juomisen mahdollistamiseksi tuo että sanotaan, että lapsuus olisi ollut niin traumaattinen että siksi on alettu juomaan. Tuo on loputon kierre. Sehän vie meiltä kaikilta mahdollisuuden olla jotain muuta kuin sitä minkä perusteella meidät on lapsuudessa muokattu, jos tuo olisi totta. Kukaan meistä ei voi vaikuttaa menneisyytteen, vain tähän hetkeen ja tämän hetken kautta siihen, mitä meistä jatkossa tulee.

Hence, sanoit itsekin että kuivahumala on ollut päällä pitkään. Neljä vuotta? Silloinhan raitistumista ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole tapahtunutkaan, valitettavasti.

atkahan tänne kirjotitelua, mukavaa että palasit ikävästä tilanteesta huolimatta!

-Ellis

Mulla on tää sama keino. Ajattelen, että mikäs hätä mulla kun siitä paskasta suhteesta mulle jäi se, mikä suhteessa parasta oli: minä.

Voih. Miten hyvin sanottu. Vielä se minä kun on vaan tallessa ja onhan se siellä alla, hetken kestää vaan saada se jonkun reppanakuoren alta ulos.

Kiitos teille kaikille!
m e jotenkin sun kysymykset saivat mut ihan kyyneliin (hyvällä tavalla) ja miettimään omaa roolia. Ehkä yritän selviytyä tästä jotenkin ulkopuolisena. jos ymmärrätte: ikään kuin tämä ei koskettaisi minua oikeasti.

Ellis muistan kyllä ne luonnontuotteet :slight_smile: , minäkin ostin sen yhden kirjan ja kaikenlaisia vitamiinejakin. Ja hyvin kirjoitit lapsuudesta ja traumoista. niin totta, se tosiaan veisi mahdollisuuden olla jotain muuta.

Ja kai se kuiva huikka on jatkunut vaikka kuinka kauan, yritin koko ajan ajatella, että kyllä se tästä paremmaksi muuttuu ja meidän elämä normalisoituu ja kyllä se sitä tekikin ainakin osittain. Tosin hän ei voinut lähteä minnekään tapahtumiin/illan viettoihin/, koska ei jaksanut katsella juovia ihmisiä. ajattelin ensin, että tämä on ok, mutta toisaalta ei sitä voi sulkeutua yhteiskunnasta kokonaan. Ikään kuin hän olisi ollut katkera minulle siitä, että hän ei voinut juoda eli ei voi osallistua enää mihinkään. Mikä kokemus teillä on noista kuivista kausista?

Nyt on siis yletön työputki takana, paljon stressiä ja töitähän löytyy vaikka lomalle tehtäväksi ja eipä taida ihan veden voimalla enää olla tänäkään iltana.
Jotain olen oppinut, en jaksa enää huutaa enkä kommentoida.

Eniten olen huolissani itsestäni. Tuntuu, että en millään jaksaisi aloittaa sitä kaikkea alusta. Vääntöä siitä kuka on alkoholisti - en kertakaikkiaan jaksa. Itselläkin on ollut kiireinen, mutta omalla tavallaan antoisa työputki keväällä takana, ja kuvittelin, että nyt lomalla voisin levätä ilman huolia - hetken. Tiedän, että en jaksa samanlaista enää, ja nyt pitäisi repiä voimat jostain eroon. En ole vihainen kenellekkään, olen vain hirveän väsynyt.

Hei,
tuohon aiempaan viestiisi vain halusin tulla sanomaan:
Sinun ei tarvitse aloittaa enää alusta sitä kaikkea, jos sinä et jaksa tai halua.

Tuntuu, että en millään jaksaisi aloittaa sitä kaikkea alusta. Vääntöä siitä kuka on alkoholisti - en kertakaikkiaan jaksa. Itselläkin on ollut kiireinen, mutta omalla tavallaan antoisa työputki keväällä takana, ja kuvittelin, että nyt lomalla voisin levätä ilman huolia - hetken. Tiedän, että en jaksa samanlaista enää, ja nyt pitäisi repiä voimat jostain eroon.

Sinä et tarvitse mieheltäsi oikeutusta siihen, että tunnet olosi tämän asian kanssa väsyneeksi ja haluat luovuttaa. Sinulla on tunne ja sinä saat tuntea sen ja sinä saat toimia sen mukaan. Ei sinun ole pakko enää vääntää ja kääntää ja mennä niin syvään syöveriin, josta on vielä hankalampaa nousta ylös, et sinä sitä oikeutusta mieheltäsi tuolle tunteelle varmasti saa sitten myöhemminkään.

En tarkoita kannustaa sinua eroamaan, mutta haluan vain sanoa, että sinun ei tarvitse vääntää siitä, kuka on alkoholisti (ja kuka nipottaja tai hullu), sinä varmasti tunnet kuvion, kuten mieskin. Hän myös tietää taatusti kantasi asiaan teidän historiasta. Jos muuta väittää, niin se on itsepetosta häneltä. Omista rajoistasi sinun kuitenkin kannattaa miestä muistuttaa (ja itseäsi!) ja tehdä selväksi, koska niitä venytellään tai mennään jo yli. Jos sinä olet väsynyt, sinä olet väsynyt ja sillä selvä.
Eroaminen on raskasta, mutta raskaita voi olla ne toisetkin polut, joita jää tallaamaan. Muutokset tapahtuu aina hitaasti ja melkoisten taakkojen alla.
Aika tuo muutoksen, ei sen tänään tarvitse tulla.

Kunhan muistat itseäsi

noniin.
Tissuttelu lähtenyt jo ihan käsistä. Kolmas tai neljäs päivä menossa peräkkäin. Mies ei kehtaa juurikaan aamuisin katsoa silmiin.
Minä olen keskittynyt vain omiin tekemisiin - taas. Mun ongelma ei omasta mielestäni ole ollut - sen jälkeen kun tajusin tämän alkoholisti kuvion - oman elämän puute. Tuntuu, että ongelmana on parisuhteen puute.

Sanoin toissa päivänä, että en jaksa yhtään tätä dokaamista tai että juo yhtään kaljaa - pyysin lähtemään vaikka mökille juomaan bisseä, jotta minä saisin olla rauhassa täällä kotona eli oltaisiin kummatkin onnellisia, mutta hän ei kuulemma tämmöiseen leikkiin nyt lähde…

Yritän koko ajan pysyä rauhallisena, mutta kyllä se on vain niin, että riippuvaisen/addiktion kanssa eläminen ei voi olla vaikuttamatta minuun. Pitää olla itse jotenkin kokoajan varuillaan, että ei lähde toistamaan niitä samoja käyttäytymisiä kuin minulla oli silloin kun elämä oli oikeastaaan ihan kauheta sekoilua.
Äsken meinasi mennä taas väittelyksi, kun sanoin, että en jaksa nyt puhua, kun on selvästi ottanut ja haisee pahalta. Tyypilliseti alkoi taas, että on ottanut neljä huikkaa kaverin kaljasta … :laughing: ja voidaan pyytää poliisit paikalle, että puhaltaa 0,15- tai ainakin 0,5 eli hän ei ole humalassa…
Meinasin lähteä mukaan väittelemään, mutta muistin, että se on loputon suo. Mun mies ei valehtele koskaan suoraan kysyttäessä, pitää vain osata kysyä oikein. En jaksanut kysyä, että joiko siideriä, viiniä tms. Saisi vetää koko alkon tuoteluottelon läpi :unamused:
Kaipa tästä on ruvettava etsimään omaa asuntoa, jos hän ei suostu lähtemään minnekään.

Ja se on jotenkin uskomatonta, että tässä välissä on ollut neljä raitista vuotta ja tuntuu, että muistaa kaiken niin hyvin ja se on niin hilkulla lipsahtamassa sinne samana paskaan takaisin.

Voi vitsi, ymmärrän tuon väsymyksen tunteen hyvin. Sitähän sanotaan että vuosienkin raittiuden jälkeen juomaan alkanut alkoholisti vaipuu nopeasti raittiutta edeltäneelle tasolle ja vielä alemmas, siis syöksyy. Varmaan läheiselle käy helposti samoin: se pohja jolla on kävellyt ainakin hetkellisesti vain katoaa jalkojen alta ja jäljellä on pelkkä tyhjyys.

Jos tuossa vapaapudotuksessa saa itseänsä ensijärkytyksen jälkeen niskasta kiinni, niin muistaa että alkoholisti tekee omat valintansa ja läheinen itse omansa. Lottaliisa sanoikin tuossa hyvin siitä, ettei tarvitse jaksaa. Tällä kokemuksella saa mielestäni jo suhteellisen “vähillä näytöillä” antaa itselleen oikeuden elää rauhallista elämää.

Elämää ei pidemmänpäälle kannata rakentaa muiden lähtökohtien varaan kuin niiden jotka ovat realiteettejä. Tähän asiaan liittyy tietenkin vaikeita kysymyksiä siitä, onko tämä sairaskohtaus kertaluontoinen tapahtuma, vai kenties hidas itsemurha. Minulle kirkastui viime kesänä se, ettei minusta ole enkä halua itsemurhapotilaan omaishoitajaksi. Tuo ajatus selkeytyi vielä enemmän miehen hoidon yhteydessä, kun aloin oikeasti tajuta mistä alkoholismissa on kysymys.

Muista, että vaikkapudotus tuntuisi loputtomalta, niin me kyllä otetaan sinusta koppi, yhdessä.
-Ellis

Höh. Kirjoittelin tänne eilen pitkän viestin, mutta se oli hävinnyt johonkin bittitaivaaseen.

Jäi kiinnostamaan tämä? Miten teidän tarina on jatkunut?
Meillä on pienimuotoinen helvetti irti. Tuntuu, että tässä ei ole mitään muuta keinoa kun avioero. Samalla nousee kaikki hyvät puolet pintaan ja tuntuu, että mä teen taas kärpäsestä härkäsen, mutta tosiasa on, että vuosia sitten ollut mm. kaksi kertaa antabuksella ja käynyt minnen

Jos teillä on tuollainen tausta, että hoitojakin on käytynä, niin en oikein tiedä miten voisit ylireagoida? Ja kertoohan se antabuskin siitä, että jotain ongelmaa on ollut jota sillä on yritetty hillitä.

Mun ketju on jossain tuolla alempana, halutessasi voit käydä lukemassa sieltä (Kuka meitä voi auttaa?). Mun mies on raitistunut hoidon kautta viime syksynä. Sitä siis tahdoin sanoa, että jos niin kävisi että hän alkaisi juomaan, niin olen itselleni tehnyt selväksi että sitä en enää jää katsomaan. Hän tieää mikä on homman nimi. Jos ei todella nopeasti mene uudelleen hoitoon tms. niin todellakin saa lähteä. Mutta elämähän on tarua ihmeellisempää, nämä on kuitenkin mietteet tällä hetkellä. Periksi ei ole tarkoitus antaa, mutta ei myöskään joutua kenenkään kynnysmatoksi.