Repsahduksia

Minusta tämä aihe vaatii kyllä ihan oman ketjun. Repsahduksia sattuu, kun vanha koira ei osaa helpolla uusille tavoille. Kun on muutaman kymmenen vuotta kussut samaan paikkaan, niin ei sitä niin helposti paikkaa vaihdeta. Itsellä repsahdukset on olleet tuhoa aiheuttaneista, läheltä piti tilanteisiin. En ainakaan nyt kerro sen enempää viimeisestä, mutta jokaisesta oon jotain oppinut ja hetken selvittelyn jälkeen on epäonnistumisen tunne hävinnyt ja jaksaa taas pyrkiä tavoitteeseen. Se tapahtuma ketju on ollut joka kerta ihan samanlainen, mutta en helvetti oo löytänyt syytä mikä johtaa pelaamiseen siellä ketjun alkupäässä. Jostain tulee vaan se ajatus, ja sitten sama kaava toistuu. Tulee semmoinen “musta hetki” ja kaikki lähtee vyörymään kohti pelaamista ja sitten palaa takaisin tälle planeetalle ja tajuaa mitä on tekemässä. Ennen ei tajunnut ja se jatkui, mutta nyt sen tajuaa ja osaa lopettaa. Ihan kuin pelaaja minä ja nolla toleranssi minä yrittää tapella keskenään. Aika skitsoa, mutta näin se vaan on. Repsahduksissa on aina myös ollut halu salata, että on pelannut. Ryhmässäkään ei oikein uskalla myöntää, että on repsahtanut ja epäonnistunut. Taitaa siinä taustalla olla se salaamisen halu. Se kuuluisa itse kusetus, jossa uskottelee, että nyt repsahdin viimeisen kerran ja ei uskalla myöntää heikkoutta muille pelureille, ettei muut pidä luuserina. Ainakin mulle tulee tuommoista mieleen.
Kertokaas muut, että miten ootte löytäneet sen rutiinin, joka johtaa sille tielle, että löytää itsensä pelaamasta ?

Minä lopetin päättäväisyydellä. Olin ehdoton ja armoton itseäni kohtaan. Alussa se kirpaisi, mutta nykyvinkkelistä katsoen olisin varmasti menettänyt luottotietoni ja olisin pelannut taivaan tuuliin tässä ajassa ainakin 10 000€.

Sen tajusin heti, että yhtä ainoaa pelikonetta en voi enää koskaan käyttää. Kuponkipeleistäkin on tullut vuosien saatossa täytettyä vain hupimielessä muutaman kerran yksi lottoruudukko vaimokkeen kanssa. En ole koskaan kuvitellut olevani se yksi viidestätoistamiljoonasta. Moni kuvittelee sitä vuosikymmeniä. Se on silkkaa typeryyttä koska niin ei tarvitsisi itselleen uskotella. Unelmointi olkoon sallittua, mutta ei toteutumattomista unelmista tarvitse maksaa RAY:lle.

Totta, kaikki on vaan itsestään kiinni. Vietti pelaamaan on niin voimakas, että itselleen keksii kyllä vaikka minkälaisen syyn, että voi kävellä esim täyspotin ovesta sisälle. Itsellä on kyllä mennyt siinä suhteessa helkatisti eteenpäin, että verkkopankki on kiinni ja sen kautta ei enää rahat mene mihinkään kasinolle. Kahdesti olen ollut menossa ottamaan “paikalliseen” porttikieltoa, mutta molemminlla kerroilla on tullut pelattua. Ajatus oli se kuuluisa, että kokeilen vaan ja sitten otan sen porttarin. Sitten se vaan unohtui arvattavista syistä. Toisella kerralla oli myös vakaa aikomus ottaa porttari, mutta sitten päädyin istumaan pelikoneen ääreen.
Kaukaa oon tullut tähän pisteeseen ja huonomminkin olis kaikki voinut päättyä. Siks en hirveesti noilla repsahduksilla päätä vaivaa, koska edistystäkin on hirveesti tapahtunut. Tuon verkkopankin sulkeminen oli kyllä kaiken pelastus ja samalla asenteella pitää hyökätä ensi viikolla täyspottiin ja vihdoin se porttari sinne hankkia.
Elikkä, mitä jää jäljelle, kun verkkopankin kautta ei pääse kasinoille rahojaan laittamaan ja porttari täyspottiin ? Minusta silloin ei hirveestoi vaihtoehtoja jää, kun helsingin kasinolle on kumminkin 400 km matkaa ja yhden kerran vuonna markka aikaan siellä tuli käytyä.

Itse näkisin tuon porttikiellon Täyspottiin täysin hyödyttömänä, koska Suomesta ei löydy juuri yhtäkään julkista tilaa ilman RAY:n peliautomaatteja.
Liikkuminen kaupoissa, baareissa, huoltoasemilla jne. on melkoista haastetta peliriippuvaiselle. Meidän kunnassa on jopa terveyskeskuksessa peliautomaatti. En ihan viitsisi hankkia terveyskeskukseen porttikieltoa…

Niin…ei kai se pelaamista estä, mutta on siinä minusta aika iso ero pelaako esim automaatti rulettia 4 euron panoksella tai kauppapeliä 1 euron panoksella. Jos haluaa satasen kaupassa hävitä, niin pitäisi seista aika kauan. Täyspotissa menee useampi satanen puolessa tunnissa. Joten veikkaan, että ainakin minun tapauksessa se hyödyttäisi aika tavalla. Estäisi ainakin suuret tappiot ja sitten olisi helpompaa lähteä repimään itseään pois kaupan koneista, jos niitä tulisi pelattua.

Niin…ei kai se pelaamista estä, mutta on siinä minusta aika iso ero pelaako esim automaatti rulettia 4 euron panoksella tai kauppapeliä 1 euron panoksella. Jos haluaa satasen kaupassa hävitä, niin pitäisi seista aika kauan. Täyspotissa menee useampi satanen puolessa tunnissa. Joten veikkaan, että ainakin minun tapauksessa se hyödyttäisi aika tavalla. Estäisi ainakin suuret tappiot ja sitten olisi helpompaa lähteä repimään itseään pois kaupan koneista, jos niitä tulisi pelattua.

Et sitten varmaan käy baareissa? Siinä kaupan vieressä on todennäköisesti kuppila, jossa on sama rulettiautomaatti kuin Poteissa 100 euron päävoitolla.

Väittäisin että 1 euron panoksella ei mene kauaakaan että on satanen pelattu. Voi joskus hyvällä “tuurilla” kestää vähän pidempään, mutta en usko että montaa tuntia tarvitsee seistä että satanen palaa, ja varmaan enemmänkin. Eikös tuo 1 euron panoskin ole jo historiaa, 2 eur on maksimi nykyään myös “markettikoneissa”? Voin olla väärässäkin.

No, panoksesta riippumatta Tuplapotin, Apilan, ja varmaan monen muunkin koneen “pyöräytys” ei kestä montaa sekuntia. Tästä voisi päätellä ettei kauaakaan mene kun tolla palautusprosentilla on satanen menny.

Itse en näistä, enkä Täyspotin peleistä koskaan kiinnostunut, joku joka niitä on tahkonut, voi varmasti vahvistaa tämän? Oletteko saaneet satasen pelattua paikallisessa S-Marketissa/R-kioskissa tms? Eli ei Täyspotissa.

Joten olen hieman samaa mieltä, ettei se porttikielto ole ratkaisu, toki silti hyvä asia hankkia varalle. Kyllä peluri keinot keksii jos sille päälle sattuu. (antaa itselleen luvan)

Kyllä pitää paikkansa, että peluri keksii keinoja. Itse ajattelisin, että porttareiden voima perustuu siihen mahdollisuuksien eliminoimiseen. Jos nyt tässäkin pelataan vähän :laughing: Eli Blackjackissa peluri yrittää laskea todennäköisyyksiä saadakseen “kengästä” itselleen edullisia kortteja. Porttikielloilla ja muilla keinoilla pitäisi nyt saada todennäköisyydet pelaamisen mahdollisuuksien rajoittamiseen. Pelureitahan on lukemattomie eri tyylisiä. Joku tykkää pokerista, joku nettikasinon videopokerista tai hedelmäpeleistä jne. Pelureilla on monesti taipumus “erikoistua” johonkin peliin tai rutiiniin. Itsellä se oli Nettikasino ja siellä tietty peli. Kun nyt en voi enää siirtää suoraan rahaa tililtäni nettikasinolle lopetettuani verkkopankin, niin huomaan jo nyt muutoksia itsessäni. En ole enää ollenkaan huolissani tuosta raha syöpöstä. Kun ei ole mahdollisuutta pelata, niin ajatuksetkaan ei sinne mene. Tuo porttikielto on sitten se toinen ratkaisu. Kun olen pelannut tiettyä peliä tietyllä panoksella, niin mielenkiintoni ei porttarin jälkeen enää marketin koneisiin riitä.
Ja tuohon Dokogamblerin baari juttuun, että en omalla kohdalla pelkää sitä, koska baarissa saatan ottaa kaljan terassilla ja sekin helvetin harvoin. En siis käy baareissa ja mulla on asiat siinä suhteessa helvetin hyvin, että tuskailen vain yhden ongelman eli peliongelman kanssa. Ei tietysti tarvitse olla mitään ongelma käyttöä, mutta totta on, että baareissa normaalistikkin käyvä peliongelmainen on ihmeissään, kun pitäisi ottaa porttari joka kapakkaan. Mulla on ikääkin jo 55, joten se baari ikä mennyt vähän ohi…mutta ei vanhat motoristit kuolleita ole, me vaan haistaan samalle :laughing:

Kirjoitetaan nyt tänne, kun en jaksa uutta ketjua aloittaa. Täällä on repsahdettu todella pahasti. Velkaa tein hetkessä noin 4000euroa ja vasta sen jälkeen tunnustin repsahdukseni vanhemmilleni. Nyt jään jännittämään suostuvatko he maksamaan velkani vai menevätkö ulosottoon. Jos menevät, menetän juuri saamani työpaikan. Todennäköisesti vanhempani kuitenkin auttavat, mutta se nyt ei sinänsä poista itse ongelmaa, vaan jotain pitäisi keksiä.

Nyt lähdetään sitten taas nollapisteestä liikkeelle ja 3.päivä alkaa pelaamatta. Vaikka olo on ymmärrettävästi aika paska, jostain syystä löytyy kuitenkin uskoa pelaamattomuuteen. Mielestäni pelaamattomuuteni ennen repsahdusta osoitti, että pystyn elämään ilman pelejä, mutta olin lopulta vain aivan liian huolimaton ja annoin ns. pikkusormen. Paskaahan tämä on, mutta taistelematta en aio luovuttaa.

Shakkinappula,Miten voit menettää työpaikkas mikäli luottotiedot lähtee?Ei tuu mieleen yhtäkään työpaikkaa kuka noita alkais tarkistelemaan jo työsuhteessa olevilta.Voin toki olla väärässäkin.

Itsellä menossa ulosottoon muutama tuhat euroa.Vähän riippuu miten niitä ehdin makselemaan mutta en kaikkia kyllä pysty maksamaan.Tuntuu todella pahalta ja on pieni toivo että jos jotenkin saisin hoidettua velat ilman maksuhäiriömerkintää.En haluais maksaa tästä peliongelmasta loppuelämääni.Kämpän saaminen jne vaikeutuu huomattavasti.

Tarkemmin en halua asiaa eritellä, mutta työpaikka ei sijaitse Suomessa, joten joutuisin hieman väkisin jäämään maahan hoitamaan raha-asioita. Varsinaisesti työpaikkaa en siis menettäisi, mutta en pystyisi sitä ottamaan vastaan.

Tänään ja eilen on nyt käyty keskusteluja vanhempien kanssa ja he maksavat nuo velkani pois. Kuten sanoin, itse ongelmaa se ei poista toki mihinkään ja eivät hekään voi loputtomiin auttaa minua tämän kanssa. Tarkempaa analyysia selvitymisstrategioista ym. kirjoittelen varmaan paremmalla ajalla.

Paska juttu tuo sinun tilanteesi LifeIsGamble. Ei varmaan kauheasti lohduta, mutta ainakin pikavippien ja kulutusluottojen ottaminen loppuu, joten uutta velkaa on vaikeampi tehdä. Toki muutamat paskiaiset saattaa myöntää niitä jopa ilman tietoja. Kyllä sä sieltä vielä nouset, jos vaan todella haluat (niin kuin mäkin). Tsemppiä!