Rekkamiehen rankat työt, ja siitä seuraavat rankat huvit

Päätin vihdoinkin ottaa muidenkin näkökantaa omaan elämäntilanteeseeni, sillä se ei näytä kovinkaan suotuisalta tällä hetkellä. Toki muillakin on ongelmia ja hyvinkin pahempia, mutta tämä on pahin kohta mihinkä olen omassa elämässäni päässyt…

Kerron hieman taustaa: Olen 28-vuotias, suht hyvässä fyysisessä kunnossa oleva mies. Ensimmäiset kännit vedin 15-vuotiaana, serkun vanhempien kotona. Siitä asti on keitto maistunut, vaihtelevalla kulutuksella. Kulutuskäyrä oli kuitenkin vain ylöspäin. Noin parikymppisenä miehen alkuna tuli mukaan örvellys-kännit, eli muisti hävisi joskus, suhteellisen harvoin mutta hävisi kuitenkin. Siinä 25v. iässä kännit oli lähes poikkeuksetta sellaisia, että ei muistanut loppuilloista mitään. Vasta viimeisen puolitoista vuotta olen tiedostanut tämän ongelman ja myöntänyt sen.

Ja se dilemma josta puhuin on se, että olen omalla ryyppäämiselläni menettänyt luultavasti täydellisesti ja lopullisesti avovaimoni luottamuksen. Hän on monesti maininnut juopottelustani, ja monesti olen luvannut vähentää ja “tämä on viimeinen kerta” tuli tutuksi lauseeksi. Vaikka noin puoli vuotta sitten totesin juopottelun olevan oikea ongelma, vasta nyt pystyn myöntämään itselleni sen että alkoholi ja minä emme sovi yhteen. Olut menee nätisti alas, sen kanssa ei mene helposti yli, ja noin kuukausi sitten lähdin ensimmäistä kertaa kotiin vaimoni kanssa samaan aikaan baarista (ollaan oltu yhdessä n. 1,5 vuotta). Mutta kun mukaan tulee terävämmät aineet, niin sen kanssa menee lähes poikkeuksetta yli ja överiksi, hallinta häviää täysin ja loppuillasta muistutan erehdyttävästi zombieta… katse on harhaileva ja suusta ei tule muuta kuin örinää. Valot päällä mutta ketään ei ole kotona. Vaimoni vaikutuksesta olen vähentänyt arkipäiväisiä oluen nauttimisia (ja olen huomannut sen olevan erittäin hyvä asia), pari vuotta sitten ei ollut tavatonta että viikolla nautin joka päivä yhden kaksi tai jopa kolme olutta illassa, ja sitten viikonloppuna meni lava olutta heittämällä, ja baarissa lisää. Seurustelun alussa, kun keskustelimme ensimmäisen ryyppyreissun jälkeen asioista, ilmoitin tarvitsevani rinnalleni vahvan naisen joka piirtää rajoja. Nyt vasta tajuan että ei hän ole se jonka pitäisi niitä rajoja piirtää, vaan se pitää tulla itsestäni, ihan itse pitää osata sanoa että missä se raja menee.

Olen saanut sellaisen kasvatuksen, että kotona oltiin tiukkoja, mutta suhtautuminen alkoholiin oli myöntyvää. Vanhempani eivät juoneet humalaan, mutta olut oli arkipäiväistä juomista, ruoan kanssa ja saunasta tullessa.

Olen keksinyt monia tekosyitä päästä juhlimaan, joskus teki mieli lähteä juopottelemaan ja siihen keksittiin esimerkiksi “kesäkauden ennakkoavajaiset”, keskellä talvea… Oikeutin kovat kännit sillä, että raskas työ vaatii raskaat huvit, sillä työni on fyysisesti suht raskasta. Ennen kuin tapasin vaimoni, ei elämässäni ollut oikeastaan muuta kuin pelkkä työ (olen ollut töissä heti kun armeijasta pääsin), ja kaksvitosena tuli mukaan salilla käynti, ja uudet syyt juhlia.

Kaiken kaikkiaan olen moneltakin elämänalueelta onnistunut parantamaan itseäni, ja vaikka tämä kuulostaa ehkä jonkun korvaan neiteilyltä, mutta olen oppinut itkemään. Ennen en uskaltanut kun se “vähensi miehisyyttä”, näin tapasin ajatella. Nykyään kiitän monesta asiasta vaimoani… siksi tuntuu niin pahalta kun on luultavasti menettänyt otteen hänestä pelkästään sillä, että en ole osannut priorisoida asioita. Myönnän että pari tippaa on vierähtänyt kun tätä tekstiä värkkäsin…

Ja mikä tekee asian vielä pikkaisen hankalammaksi ja ikävämmäksi, on se että olemme menossa naimisiin ensi vuoden tammikuussa, mutta nyt en edes tiedä että tulenko edes näkemään yhteistä joulua, saati joulukuun alkua.

kun tuon kirjoitit, ja ylipäätään tänne kirjoitit, niin mieluusti ennustaisin sinulle hienoa jatkoa ja eiköhän ne häätkin tule… oli rehellinen kirjoitus. Toivottavasti osaat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja olla rehellinen sekä itsellesi että muille.

Jatka kirjoittelua. Täällä ollaan. :slight_smile:

T: FL

Kiitän tuesta. Olen huomannut että en ole mikään kummoinen puhuja, mutta tämä kirjoittelu sujuu jotenkin luontevammin… On jotenkin helpompi laittaa asia esille näytölle tai paperille, kuin ilmaista asia verbaalisesti.

Yritän lähestyä tätä juomisongelmaani eri kantilta kuin ennen, sain nyt ihan oikeasti jotakin aikaan kun tänne foorumille ilmaannuin kirjoittelun muodossa. Asiasta puhuminen on minulle vaikeata, kun alan tarkastelemaan sitä henkilökohtaisesti ja syvällisesti, mutta kun otan sellaisen kolmannen persoonan tarkastelun niin se onnistuu jotenkin helpommin. Silloin kyllä yleensä syyllistyn turhan hienoon ja syvälliseen analysointiin eikä se palvele ongelmanratkaisua ollenkaan. Pitäisi pystyä olemaan se joka analysoi itseään ja kertomaan mikä oikeasti tuntuu hyvältä/pahalta ja mistä mikäkin oikeasti johtuu…

Monesti riitoja sopiessa tai yleensäkin vaikeammassa keskustelussa olen liiankin paljon hiljaa, en vain saa suutani auki, mietin monesti että mitenkä esittäisin asian hienosti… joten siitä seuraa pitkä hiljaisuus kun mietin liian vaikeita, pari kertaa olen onnistunut olemaan simppeli ja oma itseni. Nyt kun tätäkin kommenttia luen taaksepäin niin näen että pikkasen turhan prameita ilmaisuja olen käyttänyt, vaikka asiat voi esittää siististi ja yksinkertaisesti.

Pitää todella myöntää että olet asian ytimessä :slight_smile:.
Katsoin eksääni 13vuotta, siitä vuosi hän oli rekkamies joka ajoi ulos (kauheeta kirjoittaa kun tiedän miten rekkamiehillä jutut kulkee, jos tunnistan henkilön älä mainitse hänelle tästä)… Eksän dokaaminen kuis mun oli suht pahaa ajoittain, mutta eksällä tuli suuri nousu viinan käyttöön kun aloitti ajamisen. Olin yhdellä keikalla mukana ja en olis uskonut et mies voi juoda niin paljon.
Tällä hetkellä ajanut ulos kuutisen vuotta, ja jossain vaiheessa huolestuin täysin hänen viinan käytöstään. Hän ei saanut unta ilman, veti välillä keikallakin suuret kännit, kun aamulla piti jatkaa jne. En tiedä hänen tän hetksitä alkon käyttöä kun mun piti sulkee taas linjat meidän välillä. Hänelle tuli viinan käytön lisäksi suuria ongelmia seksissä mikä on oikei ja väärin. Ja niitä en jaksa.
Mutta ymmärrän vamosi huolen, ja jos todella haluat pitää hänet, tee muutos. Se ei ole rekkamiehelle helppoa varsinkin jos ajat ulos, halpa viina ym. Älä tee niin kuin eksäni, silloin sä jäät yksin…

Hieno huomata että oon osunu asian ytimeen.

Ja en aja ulos, olen enemmänkin nostureiden kanssa tekemisissä kotikaupungin talousalueella, ja siitä se fyysisempi puoli työhön kun raksalla juostaan… ei ole pelkkää ajoa. Pari kertaa olen ruotsinmaalla käynyt (lautalla yli), ja olen itsekin huomannut että siellä rekkamiesten hyttien puolella olut ja viina maistuu heti kun hytin ovi on auki. Se on liian helppo oikeuttaa juominen rankalla työllä ja sillä, että on kaukana kotoa, ei oo ketään vahtimassa.

Se, että haen muutosta juomiseen, voi joihinkin asioihin tulla liian myöhään. En tiedä että riittääkö edes radikaalitkaan teot ja näytöt… mutta se mihin tässä juomatapojen muuttamisessa pyrin on se, että voin olla itselleni rehellinen, tätä ongelmaa olen liian paljon pyöritellyt vain omassa päässäni ja vähätellyt sen vaikutusta mihinkään. Tiedän omien juomatapojen olevan väärillä raiteilla, kun jo itsekin tajuan sen, vaikkakin oma serkkupoika on asiasta jo maininnut pariinkiin otteeseen jo muutamia vuosia sitten.

Sitä en vieläkään tajua, että kun ottaa kapakissa pari terävää naukkua, ja sit huomaa samantien että se ei ollut hyvä idea… seuraavan asian minkä tajuaa on se että herää omalta sängyltä. Miksi vielä suht hyvässä kondiksessa oleva ihminen ottaa sen pari paukkua vaikka tajuaa että pärjää hyvin ilmankin, pari olutta riittää ja meininki on hyvä pilkkuun asti. Monesti kun on mennyt örvellykseksi ja mennyt sellaiseen kuntoon, että ei pysty huolehtimaan itsestään, joku suojeleva enkeli on taas saattanut minut taksiin ja kertonut taksille kotiosoitteen. Tästä on vain kiittäminen erittäin hyviä ystäviäni, jotka ovat nähneet että kaiken juomisen takana on vielä se sama mukava jätkä, hieman huonommassa kunnossa vain, huolehtiahan tuosta pitää. En tiedä monestiko olisin jo jäänyt nukkumaan johonkin katuojaan jos heitä ei olisi ollut mukana…

Sen olen huomannut, että toisille annettuja lupauksia on ihmeen helppo olla pitämättä. Monesti olen luvannut kaikenlaista toisille, mutta en muista olenko sitä luvannut koskaan itselleni. Tämä on sellainen kohta, joka on jäänyt kokonaan huomiotta. Ei sitä muutosta saa itsessään aikaan jos lupailee vain toisille kaikennäköistä, viime kädessä kaikesta vastaat itse, jos ei nyt heti niin kyllä ne jossain vaiheessa kävelee vastaan, joko terveyden heikkenemisen tai rikkoutuneiden ihmissuhteiden muodossa. Itse olen vahingon, virheen ja rikotun lupauksen jälkeen vain piiloutunut jonkun toisen asian tai toisen ihmisen taakse, odottaen vain että aika parantaa haavat ja kaikki paha painuu unholaan…

Otin itseäni niskasta kiinni, ja maanantaina repäisen itseni A-klinikalle. Soitin jo sinne ja ajattelin et tarviiko siihen ajanvarausta, niin neuvoivat päivystykseen. Nyt ensimmäistä kertaa oman lyhyen elämäni aikana ajattelin ruveta oikeasti ratkomaan ongelmia jotka vain roikkuvat ilmassa…

Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, Mixah. Olet pohtinut tilannettasi ja ajatuksissasi olet oikealla tiellä, nyt vain ajatuksista tekoihin. Kumppanisikin huomaa, että nyt on tosi yritystä eikä tyhjiä lupauksia. Onnea matkaan!

Kävin eilen sit ihan oikeasti A-klinikalla… En olisi koskaan uskonut että itseni sieltä löytäisin. Ei siinä että olisin joskus uskonut tarvitsevani apua, vaan se että uskalsin ja pystyin siihen että haen apua ihan oikealta taholta. Siitä käynnistä en voi kertoa muuta kuin positiivista palautetta, vaikeata sinne oli mennä mutta olin erittäin iloinen kun sieltä pois läksin. Kokeillaan nyt ensin ihan sitä vähentämistä, tarkoitus olisi vielä neljä kertaa käydä pyörähtämässä juttelemassa ja tekemässä kaikenlaisia testejä. Ottavat vielä tällä viikolla yhteyttä seuraavan ajan tiimoilta. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa käyntiä, eka kertaa on jopa itsellänikin kovia odotuksia että “tämähän voisi onnistua”… vähentäminen siis.

Ja nyt kun oon saanu suutani auki, oon myös muitakin pitkään vaivanneita pulmatilanteita alkanut selvittämään, töissäkin joku varmaan säikähti kun ensimmäistä kertaa sanoin jotain oikeasti vastaan, enkä ollut vain jees-miehenä… :smiley: