En ole huomannut kenenkään kirjoittaneen dokumentista(?) Pako joulumaasta. Voi olla että siitä on jo joskus viime vuonna keskusteltu, mutta ei viime aikoina kuitenkaan. Otin sen itselleni talteen, kun televisioista tuli, ja ajattelin, että ehkä jossain vaiheessa vilkaisen sitä. Tänään oli se vaihe, olen muutenkin voinut huonosti ja ehkä ajattelin, että menköön tämäkin kurjuus samaan kasaan.
Ei olisi kannattanut. Nauliuduin paikoilleni ja vasta noin puolivälissä sain itseni pysäyttämään ohjelman. Tiesin, mitä odottaa ja silti voin pahoin. Nuorten miesten kasvot vilahtelevat päässäni, haluaisin voida ottaa syliin ja tuudittaa. Olen luullut tietäväni paljon, mutta en silti ole koskaan nähnyt. Tuollaista on minun lapseni elämä, noin haurasta, noin haavoittuvaa, noin pientä, tyhjää ja ilotonta.
Halusin jakaa nämä tunteet teidän muiden vanhempien ja läheisten kanssa.
Hmm… mielenkiintoista kuulla, että jollekin dokumentti on ollut pysäyttävä ja järkyttävä. Itselleni, valitettavasti, dokumentti oli tylsä. Tätä samaa sekoiluahan olen vierestä seuraillut pari vuotta. Toisaalta, on se rännittämisen katsominen aina yhtä kamalaa, mieluummin käännän katseeni pois. Itse en ole ikinä huumeisiin koskenut ja kun sitä elämää on vierestä seurannut, niin eipä ole todellakaan kertaakaan tehnyt mielikään. Eivätkä käyttäjätkään ole minulle koskaan aineitaan tuputtaneet, ymmärtävät että ihminen on huomattavasti onnellisempi kun pärjää ilman.
Pakottauduin myös katsomaan dokumentin nyt, kun se tuli televisiosta. Pelkäsin kyllä, että ahdistun siitä, menetän monen yön unet, mutta niin ei oikeastaan käynyt. Kaikki näytti siltä mitä olin kuvitellutkin, surkealta ja surulliselta. Sanot hyvin Jean: “Tuollaista on minun lapseni elämä, noin haurasta, noin haavoittuvaa, noin pientä, tyhjää ja ilotonta.” Juuri näin minäkin ajattelin.
Itse katoin tuon jo aiemmin, oli aika sitä mitä odotinkin… Iloa saa kun aineita saa hommatuksi ja vedot pääsee vetämään ja ku massit on loppu ni vituttaa… Etoi nuo rännäys-kohdat itseäni… Aika hyvin sai Jani asiat puhuttua, täällä tulee ainakin paljon herkemmin turpiin. Lisäks nykyään on näitä ketkä joutuu vasikoimaa kytille ni ei luotto enää pelaa ryhmässä kuten joskus oli. Mitä jenkeist katsonu ni kovat tuomiot ja suurin osa vasikoi, Suomessa monesti tapana et se joka jää kii, kärsii tuomion. Nykyään kaikki ei vain tuotakaan lupausta enää pidä. Ihmeen hyvässä kondiksessa lisäks ku vuosia vetän, toisaalt eipä mustakaan näe päältäpäin et oon vetäny.
Mukava ku ite näkee ympäriltä kuinka vuosia ilman olleet alkavat uudestaan vetämään. Luokkakaveri (entinen tietty) kuol pari vkoa sit övereihin. Yhdellä kaverilla vielä yks kärähtäminen testeis ni lähtee 4v muksu huostaan ja soittelee mulle et “näkyykö testeis” jatkuvast, 3pv:n aikana soittanu kahdesti ja vielä to sanoi ettei tuu enää koskaan rännäämään, kesti tuo päätös näköjään alle 3pv … Ite pysyn kaukana kuvioista, koska jos on mukana ni kyllä ihan huomaamattaan lähtee mukaan. Mitäköhän teen näille ihmisille ketkä menevät vain huonompaan suuntaan, vaihdan numeroa kait… Ketään ei voi auttaa väkisin, sen jos minkä olen huomannu…
Mut tuossa näki kyl et Jani oli onnensa kukkuloilla ku sai ison kasan tekkeniä tai keikattua massia jonkuu verran. Eipä tuo tosiaan oo mitää valistusmateriaalia, jotkut jopa toivovat olevansa kunnolla “rappiolla” jotta saisivat katu-uskottavuutta. Mullakin useampi tuttu ketkä tahtoivat ceen koska vain kunnon narkeilla on cee. Mä en sit ole kunnon narkki ollu koskaan… Mulla tuo on nauhalla mut eipä kiinnosta uudestaan katsoa ku alkaa vain vituttaa, kait alitajunnas toivois edellee et sais fiilikset tuosta aineest kuten nuo tuossa videolla. Toisaalta myös se iv-käytön katsominen vaik etoo ni se voi laukasta myös piikkihimot joten… Eipä tuo edes niin hyvä dokkari ollut, toistaa samaa asiaa mut sitä se kamankäyttö on; onneksi sitä ei itse huomaa kun vetää…
En voinut katsoa kyseistä dokumenttielokuvaa. Oma lapseni on ollut samalla polulla, enkä ole tiennyt että edes on käyttäjä. Voin vain kuvitella mitä kaikkea hän on tullut kokeilleeksi ja miksi?? Olen itsekseni miettinyt mitä olen tehnyt väärin, koska sitä kuitenkin hakee ensin vikaa itsestä. Mutta eihän se niin mene, mulle on sanottu etten ole syyllinen. Olen vain äiti.
Aika on vain niin vaativa ja kova, etteivät herkät ja hennot lapset kestä tätä nykyajan menoa. Jos joku menee pieleen niin tietenkin sitä hakee jostain lohtua, miksei siis huumeista?
ja tervetuloa joukkoon (valitettavasti, oikeasti toivoisin, ettei kenelläkään meistä olisi mitään syytä roikkua täällä …)
Syyllisyys on meidän huumelasten vanhempien ikuinen tuskallinen seuralainen. Ja niin kuin ei riittäisi se, että itse syytämme itseämme - kyllä se syyttävä sormi niin helposti nousee kaikkialta ulkopuoleltakin. Viimeksi tänä aamuna luin paikallislehteä, jossa selostettiin (nuorehkojen) kansanedustajaehdokkaiden panelikeskustelua. Esiin oli noussut kysymys siitä, saako jääkiekko-otteluissa olla olutmyyntiä. Pitkän keskustelun jälkeen jokainen ehdokas kuitenkin käänsi katseensa perheisiin, kyllä se vastuu ja esimerkki on siellä, sanoivat kaikki. Täällä yksi ihan tavallinen äiti ihmettelee, mitä tosiaankin tein väärin. Emme käytä huumeita, emme kohtuuttomasti/ongelmallisesti alkoholia ja tupakkaakin isä polttaa pääsääntöisesti lapsilta näkymättömissä. Missä se meidän huono esimerkki on?
Jotenkin huumeidenkäytön ihannointia koko filmi!? Olen senntään katsellut tosi läheltä totuutta aivan eri näkökulmasta,mut tämä mun mielipide,kommentoikaa toki.
En oo pystynyt/halunnut/viitsinyt katsoa kyseistä dokkaria. Tunnen itseni sen verran hyvin, että varmasti laukaisisi vetohalut. Mitä oon kuullut dokkarista, niin mun mielestä on ihan hyvä että se tehtiin, se näyttää “ulkopuolisille” millaista narkkarin elämä on. Ehkä se on monella avannut silmät sille raadollisuudelle mikä narkkimaailmassa on arkielämää. Ja ehkä jotkut jotka on katsonut dokkarin on tajunneet että narkkaritkin on ihan vaan ihmisiä, jonkun lapsia.
Mäkin oon halunnut katsoa Reindeerspottingin, mutta joku pieni voima mun sisällä sanoo että alan pedata retkahdusta jos edes suunnittelen katsovani sen. Kyllä se on ihmeellistä mikä voima kuvilla, leffoilla, musiikilla voi olla että ne aiheuttaa retkahduksen. Mut hyvä ettet sä retkahtanut, oot aika ainutlaatuinen koska kaikki ketkä mä tiedän käyttäjiks tai entisiksi käyttäjiksi on retkahtanut katsottuaan ton dokkarin. Meni ehkä vähän off topiciks, mut ehkä se sallitaan tällä kertaa.
Se on hyvä että sulla on hyvä tukiverkosto ja sitten usko. Itsellä on hyvä tukiverkosto ja oma lapsi. <3 Mulla on itsellä niin lyhyt aika tätä päihteettömyyttä että odotan sitä aikaa kun sitten joskus kamahimot on vaan ajatus muiden joukossa. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä. Mutta aiheesta, ehkä pystyn katsomaan Reindeerspottingin tosiaan joskus kymmenen vuoden päästä tai sitten en ollenkaan. Voiskohan toi dokkari toimia kouluissa “varoittavana esimerkkinä”? Ainakin se olis totuudenmukainen ja vois pistää kakarat miettimään kannattaako kokeilla kamaa…
Niin no muistettava on dokkaria katsoessa myös se (ainakin itsellä tämä ajatus pyöri mielessä monessa kohtaa kun katsoin sen Janin lähdön jälkeen), että pääosan esittäjähän kuoli nipinnapin oliko nyt 25-vuotiaana. Eli oli jo poistunut, kun itse katsoin. Jotenkin tuo reissukohtaus siksi vähän surullinen olikin katsoa kaikkine haaveiluineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen ym. kun tiesi herran sitten muutama vuosi tuosta, kuolleen Kambodzassa vähän epäselväksi jääneissä olosuhteissa loppupelin… (Eihän siinä rikosta epäilty, mutta aika surkea loppu hänenkin elämällään…). Ja tuon jälkeenkin oli kai aika putkeen linnassa, kunnes sitten vapautui ja viimeiselle matkalleen lähti. Mutta paraskuntoisinhan tuosta sakista nyt melkeinpä oli jota filmillä esiintyy, jos ei kuvaajaa laske. Kyllä siinä niin pihalla ja romuna olevaa porukkaa on jokunen, että voi jestas sentään.