Minusta raittius on ennen kaikkea rehellisyyttä itselleen.
Jos esim nyt ilmennyt sukupuolenvaihdos otetaan malliksi, niin voiko sitä kutsua rehellisyydeksi ja saako siitä kaikesta nyt sen kuvan, että se vähentäminen on oikeasti onnistunut.
Voi olla, että joku on juomisensa kanssa sinut, mutta onko se todella onnistunut, jos sitä pitää kehittää kiero systeemi, jotta saisi todistettua sen ihmisille, joita ei oikeasti tunne tai kenestäkään sen kummemmin välitä.
Itselleni uskokin on oma asiani ja puhun siitä tietysti joskus, joskus en välitä puhua, kun kaikkien kanssa siitä on turha puhua. Näin on raittiudenkin kanssa. Joidenkin kanssa siitä puhuminen on taas antoisaa, koska eihän tätä uutta elämää jaksa olla ihmettelemättä.
Jollekin raitistuminen ei ole uusi elämä, vaan normi reaktio siihen mitä ongelmia viina tuo, mutta itselleni ne ongelmat piti kasvaa sietämättömiksi ja kun niistä pääsi eroon, on lähes taivaallinen olo.
Tämä on sitä että pystyy katsomaan itseään peilistä ja toteamaan että sinäpäs ootkin ihan hieno tyyppi. Ja siis jotain ihan muuta kuin se entinen omahyväinen itseihailu joka itse asiassa pohjautuu epävarmuuteen. Se että häpeä ja pelot eivät kahlitse. Pystyy kaikkien ihmisten seassa kulkemaan leuka ylhäällä eikä alhaalla tai pystyssä kuten ennen. Toisten ihmisten oikeilla tai kuvitelluilla sanomisilla ei ole enää valtaa määrittää sitä miten koen itseni. Elämä ei ole enää juoksuhautoihin ja bunkkereihin kaivautumista, vaan ihmisten pariin tulemista. Pystyy kunnioittamaan itseään ilman että on mitään tarvetta enää todistella kellekään mitään. Elämänvaikeuksien kohtaamista valehtelun ja karkuunjuoksemisen sijasta.
Olemalla aito, rehellinen itseni, kovin harvoin jos koskaan tielleni osuu ihmistä jonka kanssa en tulisi toimeen. Jos joku ihminen herättää minussa jonkun negatiivisen tunteen, on se vain merkki siitä että on aika rehellisesti katsoa itseään peilistä. 9 kertaa 10:stä vastaus tunteeseen löytyy sisältäni, tuon yhden kerran olevan vain asia jota en syystä tahi toisesta ole halukas vielä itsessäni tarkastelemaan.
Näin eläessäni säästän itseäni huomattavan paljon entiseen elämäntyyliini verrattuna. Elämäntyyliin, jossa aina vika oli muissa, ei minussa itsessäni.
^ Virkistävän sympaattinen puheenvuoro tuo Kaaleppisen.
Mutta näkisin, että henkilö joka suureen ääneen ja rintaansa lyöden mainostaa olevansa rehellinen, ei välttämättä aina olekaan sitä. Rehellisyyshän on sellainen hyve, jota ei tarvitse suureen ääneen toitottaa ellei sitten yritäkin peittää sillä jotain.
Minulla kesti aika pitkään miettiä rehellisyyttä itseäni kohtaan, koska pohdin voinko olla toipunut tai parantunut alkoholisti, jos kuitenkin käytän alkoholia silloin tällöin. Vaivasin siis päätäni jollain “raittiuden dogmilla”, koska olinhan antanut kertoa itselleni vuosien ajan, että alkoholistille ei ole mahdollista vähentää saati oppia kohtuutta.
Tuon “raittius-dogmin” kanssa lievässä ristiriidassa eläminen aiheutti pitkään ihan turhaa päänvaivaa. Eli ristiriita oli vain ulkoapäin tulleiden “opetusten” aiheuttamaa.
Sittemmin tutustuin muihin ihmisiin, jotka kiistatta olivat toipuneet vaikeista riippuvuuksista, olematta silti ihan täysraittiitta. Samalla luin uutta tutkimustietoa asioista, joista onkin keskusteltu viime päivinä.
Oikeassa elämässä sanoilla ei olekaan niin paljoa painoarvoa, kuin mitä teoilla. Mutta esimerkiksi täällä Plinkissä kun eläminen tapahtuu kirjoittamalla, sanat saavat varsin painavan arvon. Eli jos täällä kirjoitan rehellisyydestä elämässäni, jäänee minun vastuulleni puntaroida oikeassa elämässä olenko kirjoittamieni asioiden mukaan elävä vai onko kirjoittamani vain sanan helinää. Muussa tapauksessa, esimerkiksi rehellisyydestä täällä kirjoittaminen omiin kokemuksiin pohjautuen olisi kovin haasteellista, kirjoittamatta siitä.
Tuskin silti kertoisin rehellisyydestäni, ellen sitten haluaisi jollain sairaalla tavalla itselleni valehdellen tehdä vaikutusta täällä kirjoittaviin ihmisiin. Mutta, koska koen raittiuden suoneen minulle elämän ihan ilman Plinkkiäkin, niin täällä satunnaisesti kirjoittelu on vain osa tuota elämää.
Minä koen, että juuri tämä itseään kohtaan rehellisyys on ollut se merkittävin avain toipumiseeni alkoholismista/pilleri addiktiosta. Itseasiassa olen sitä mieltä, että en tuskin olisin enään edes hengissä jos en olisi sinne peiliin pystynyt vakavasti katsomaan.
Tähän rehellisyyteen itseään kohtaan mielestäni kuuluu erittäin oleellisena asiana myös kyky myöntää olevansa jossain asiassa väärässä ja sitten korjata käsityksiään sen mukaan. Tämä ei ilmeisesti ole kaikille toipujille yhtä oleellista, mutta olen havainnut sen itselleni olevan enemmän kuin välttämätöntä.
Kukaan ei ole tällä palstalla täysin rehellinen, vai kirjoittaako joku oikealla nimellään ja hivenenkään yrittämättä suojella identtiteettiään. Rehellisimpiä taitää olla Kaaleppinen joka on tunnistettavissa omana itsenään.
Onhan se kyllä niinkin, että nimettömyys ja tunnistamattomuus voi usein saada ihmisen kertomaan avoimmin itsestään ja ongelmistaan, mikä taas voi olla hyväkin asia.
Me ihmiset toisaalta valehdellaan koko ajan silloin kun vaikuttimena on tehdä vaikutus johonkin toiseen. Vaikeetahan se on mutta kannattais vaan pysytellä rehellisenä itselleen. Tällasella palstalla voi just herkästi käydä niin että alkaa sotkeutua siihen että rupeaa elämään siinä valheellisessa maailmassa kun helpompaa on kusettaa itseään koska ei tarvi katsoa ihmisiä silmiin. Alkaa esittää jotain ihan eri ihmistä kuin mitä oikeesti on. Ja uskoo itekkin siihen rooliinsa. Ja itteäänhän se lopulta lyö näpeille, niin kannattaa vaan kattoa ihan sitä totuutta silmästä silmään. Hävyttömän yksinkertaista sekin loppujen lopuksi on niin kuin on se valehteleminenkin. Mutta siinä totuudessa on vaan se ero että se vapauttaa ihmisen kun taas se valehtelu kahlitsee.
Jos asia sanatarkasti otetaan niin rehellisyys onkin hiukkasen vaikeampi laji kuin äkkipäätään saattaisi olettaa.
Ihminen oppii valehtelemaan noin 2-3 vuoden välillä. Nukketeatteri-kokeessa prinsessa-nukke meni piiloon onton puun sisään, toinen vaihtoehto olisi ollut maja. Sitten tuli paha noita-nukke ja kysyi lapselta missä prinsessa on. 2-vuotias itki mutta vastasi rehellisesti. 3-vuotias oivalsi mahdollisuutensa ja kasvoille tuli ovela virnistys (josta aikuinen kylläkin saattoi päätellä että hän valehtelee) ja sitten 3-vuotias valehteli noita-nukelle, osoitti väärää kohdetta.
Siitä kolmevuotiaasta alkaen ihminen sitten valehtelee aina tarvittaessa.
Kasvitkin valehtelevat (etenkin lihansyöjäkasvit). Eläimet valehtelevat jo oikein urakalla ja ihmiset eniten.
Vaaniminen tai piiloutuminen tai lymyäminen voidaan tulkita valehtelemiseksi sekin. Eläin tai ihminen käyttää energiaansa piiloutuakseen toiselta ja antaakseen näin tarkoituksella vaikutelman että ei ole paikalla vaikka onkin paikalla. Muistaakseni Jumalakin lymysi Aatamilta ja Eevalta paratiisissa jossakin välissä.
Kirjan “Viesti oikeiden ihmisten maailmasta” mukaan kyseisen uskonlahkon jäsenet eivät valehtele. Tästä seuraa että he pystyvät kommunikoimaan kilometrien päähän toistensa ajatuksia lukemalla.
Ehkäpä tässä ketjussa tarkoitettiin vähän suppeampaa rehellisyyttä, vaikkapa alkoholinkäyttöön liittyvää tai sitä sivuavaa rehellisyyttä… Se olisi sitten taas toinen juttu…
Edit: Ja sitten on se valehteleminen jossa valehtelija ei itse edes tiedä valehtelevansa (onko se patologista valehtelemista tai osa narsistin käytöstä tai jotain…). Kaikenlaisia jippoja se on evoluutio kehittänyt.
Itselleen valehteleminen lienee kai tiedostamatonta joka kerta, eihän se muuten olisi uskottavaa…hmm…
No minä olen justiinsa kiinnostunut siitä tiedostamattomasta tasosta ja kehittää sitä puolta itsessäni. Tehdä se tiedostamaton osa itsessäni tekemättömäksi. Se on se tiedostamaton osa just sitten sitä että nettifoorumilla vakuuttelee itselleen omaa rehellisyyttään. Sillä joka oikeesti on päässyt pitkälle kehityksessään ei moiseen ole tarvetta. Se on sellaista aitoutta jota tapaa todella harvoissa ihmisissä, vaikka hassua on se että ihan kaikissa ihmisissä se sama asia on olemassa. Suurin osa ei vaan ole siihen yhteydessä. Tai on mutta kieltää itseltään sen.
Ei suinkaan Prossa, tää on vaan niin surkuhupaisaa. Ei rehellisyydessä sinänsä mitään naurettavaa ole. Siitähän se lähtee; rehellisestä tilannearviosta raitistuminenkin ja muukinlainen elämäntapamuutos. Naurettavaa on se, että kymmenellä nimimerkillä täällä melskannut ihminen pyörii täällä taas, nyt hurskaasti neuvoja antavana kohtuukäyttäjänä.
Mun mielestä rehellisyyttä on tunnistaa ja hyväksyä oma epärehellisyytensä. Nähdä mikä sen aktivoi ja miksi, ja olla syyllistänättä itseään tai toisia ihmisiä tästä inhimillisestä puolesta, joka löytyy meistä jokaisesta.
Oon ite omalla naamalla puhunut AA:ssa asioistani, samoin kavereilleni, jopa vähän oudommille. Ei ole mitään tarvetta toistaa samaa täällä.
Mutta ei ole mitään syytä muunnella kerrottua totuuttakaan, koska siitä ei ole hyötyä MINULLE. Ja itseni takia tänne kirjoittelen, toki pikku hiljaa toistenkin jutut alkaa kiinnostaa kun käyvät “tutuiksi”. Ihan niinkuin elämässä yleensä…
Ja jos kommenteilla/kysymyksillä voi auttaa, niin se on hyvä sekin!
T: Altruistinen hedonisti
Rehellistä ja avointa ihmistä on myös helppo lähestyä. Moni puhuu AAssa sellaista, että aluksi ihmetteli miten ihmiset voi olla noin avoimia, kun uskaltavat puhua asioista joista itse mieluummin vaikenee ja jotkut tosiaan vaikenee.
Rehellisyyteen on tietysti hyvä pyrkiä, mutta eipä kai ketään tässä lumivalkeaksi ole muuttunut. En minä ainakaan.
Kun tuntemani AA-laiset tulkitsevat elämänsä tapahtumia, muutoksia ja kokemuksiaan kovasti sen mukaisiksi että ne sopisivat AA.n selityksiin ihmisen eläm,än kuvioista, AA:n omaan kielenkäyttöön ja retoriikkaan… toki aivan tosiasioista puhuen, mutta sen tarkkaan rajatun suodattimen läpi katsottuna.
Onko mahdollista että ihan pikkuisen epärehellsitä, itsepetosta olisi mukana?
Miten muissa uskonasioissa?
Ovatko nämä korkeamman voiman kaikkivaltiuden julistajat tosiaan sataprosenttisen varmoja siitä että juuri heidän “totuutensa” on se ainoa ja ehdoton oikea totuus -ja kaikkien muunlaisten puheet ovat valetta.
Ja kun minäkin tulkitsen maailmaa omien arvojeni, oman maailmankatsomukseni läpi, usein myös omien etujeni ja samassa yhteiskunnallisessa asemassa eli taloudellisen vallan suhteen samassa asemassa olevien ihmisten edut siellä taustalla hiukan ohjaamassa kannanottojani - olenko siinä sitten täysin rehellinen kun väitän että totta minä puhun, ei tässä mitään omien etujen ajamista ole eikä valikointia sen suhteen mitä sanon ja mitä jätän sanomatta?
Ei taida olla ihan rehellistä tämä touhuni. Ihan pikkuisen vedän, joskus, harvoin, satunnaisesti, enempi sattumalta kuin tarkoituksella, vahingossa, hetimmiten omaltyatunnoltani ja jumalilta anteeksi pyytäen, katuen ja häveten, kotiinpäin puheissani.
Sanoo mies joka on esiintynyt internetissä nimimerkillä Saimi.
Anyway:
hetki sitten aloittamani oma kuulumis-ketju on toden totta niin rehellinen, kuin se on mahdollista nippanappa anonymiteetin säilyttäen. Seuraava askel vielä avoimempaan suuntaan olisi mainita nimeltä oma opiskelupaikka ja työpaikka, ja sellaiseen ei tällä foorumilla ryhtyne kukaan hullu. Edes minä.
Johtolankoja on kuitenkin paljon, ja olen tainnut nekin paljastaa jollekin plinkkiläiselle ainakin sähköpostissa joskus.
Rehellisyys ei toki tarkota sitä että pitäisi kuuluttaa itsestään tietoja ympäri maailmaa sumeilematta, vaan rehellisyyskin pitää soveltaa vuorovaikutukseen.
Ei voi rehellisyyden nimissä sanoa toiselle ihmiselle, että näytätpäs sinä kamalalta tänään.
Vuorovaikutukseen kuuluu sekä sanallista että sanatonta viestintää, ja livekohtaamisessa sanaton viestintä voi olla joskus ristiriidassa sanojen kanssa.
Katsomme elämää ja maailmaa kuitenkin omalta kannaltamme, ja eri näkökannat ovat joskus hyvinkin paljon ristiriidassa vaikka kaikki osapuolet pyrkisivät olemaan täysin rehellisiä.
Kysyt MM paljon, ja väität paljon, mutta mikä muuttuisi, jos kertoisin omaa kokemustani.
Muuttaisitko mieltäsi, ajattelisitko toisin vai etsisitkö lisää epäkohtia tai jotain mikä ei vain sovi sinulle tai jollekin toiselle?
AA sopii minulle. AA ei ole ratkaisu maailmansotiin, eikä se ole ratkaisu ehkä sinullekaan, mutta se sopii heille joille sopii.
Voisimme väitellä näistä asioista maailman tappiin asti, mutta se ei auta minua ja ei sinuakaan, tuskin ketään toistakaan.
Tuo on rehellisesti sitä mitä ajattelen ja koen. Ehkä saatan koettaa perustella jotain AAhan liittyvää joskus toiste, ehkä jossain erilaisessa foorumissa, mutta tänään tunnen, etten voi auttaa sinua.
Sillä joka oikeesti on päässyt pitkälle kehityksessään ei moiseen ole tarvetta. Se on sellaista aitoutta jota tapaa todella harvoissa ihmisissä, vaikka hassua on se että ihan kaikissa ihmisissä se sama asia on olemassa. Suurin osa ei vaan ole siihen yhteydessä. Tai on mutta kieltää itseltään sen.