Rankka raittius

Minäkin olen lueskellut pl-tarinoita jo vuosien ajan. Kovin montaa vuotta en Vähentäjien puolella viettänyt, kun ymmärsin, että vähentäminen ei tule olemaan minulle lopullinen vaihtoehto. Olen uhkaillut itseäni AA:lla viimeiset muutaman vuotta niin, että jos en onnistu juomaan tiettyä määrää vähemmän kuukaudessa tms., “joudun” menemään AA:han. Se on tuntunut viimeiseltä tuomiolta. Nyt sekin “rangaistus” on sitten koettu, sinne päädyin aiemmin raitistuneen ystäväni kanssa. Eipä ollut rangaistus, vaan todella hieno kokemus tuo ryhmä, suosittelen!

Viiskymppiä on mittarissa, enkä mitään näkyvää vahinkoa ole tapatissuttelullani saanut aikaan, mutten sellaisia halua jäädä odottamaan, sillä jälkikasvu on vielä alakouluiässä. Olen yksinhuoltaja ollut jo vuosia, erolla ei ollut alkon kanssa tekemistä, mutta raitistelua yksinäisyys tuntuu hiukan vaikeuttavan, kun kukaan ei vahdi iltaisin.

Urheilin aktiivisesti nelikymppiseksi, eikä viinalla ollut juurikaan sijaa elämässäni, sitten viini, viski, gintonicit jne. alkoivat viedä voiton lopulta lähes jokapäiväisinä eväinä. Juopoksi voi näemmä keltanokkakin pätevöityä, kun akateemisen koulutuksen verran viettää vuosia sen parissa monta kertaa viikossa. Juoppotohtoriksi en haluaisi väitellä tämän elämän aikana! Urheilu on ollut enää kulissina kuvioissa niin, että urheilen minimimäärän, jotta voin itselleni perustella olevani ihan kunnossa, ehkä muillekin. En saa urheilusta juuri mitään kicksejä valitettavasti raittiinakaan, toisin kuin useimmat.

Viime ja toissa vuonna onnistuin itseapukeinoin olemaan jo puolikin vuotta juomatta, useita parin kolmen kuukauden jaksoja. Nyt on kaksi viikkoa vasta takana tätä uutta elämää, joka ei ole enää vain juomatonta, vaan raitistumisen alkua. Siinä onkin eroa. Raitistuminen on todella rankkaa. :confused: En ole kokenut mitään euforioita, iloa, vapautta, onnistumisen riemua yms. AA:n askeleet ovat tärkeitä ja avartavia, mutta raskaita. Edellisellä kerralla, kun olin juomatta useamman kuukauden, aloitin uudelleen juomisen vain siksi, etten päässyt yli väsymyksen, apatian ja mitä lienekään. Odotin virkeitä aamuja, mutta olin viikkotolkulla vain väsynyt, lamaantunut. En ehkä jaksanut odottaa tarpeeksi pitkään? Kuuntelen sujuvasti minnesota-tuttujen räppiä ja yritän etsiä iloa siitä, että ei tarvitse juoda.

Nyt yritän kestää ahdistusta, surua, pelkoa ynnä muuta, jota etenkin 4. askeleen itsetutkiskelu on tuonut mukanaan. Mietin, johtuuko tämä siitä, etten ole kokenut pohjakosketusta? Mistä sellaisen saa tilata? :smiley: Päivä kerrallaan raittiina tuntuu tosi vaikealta, kun ei saa revittyä iloa oikein mistään. Vapun taidan näillä näkymin istua yksin kotona. Mistä motivaatiota jaksaa? Vuoden raittius tekisi varmasti terää!

Edellisellä kerralla kun raitistuin niin valitettavasti kärsin masennuksesta pitkään kunnes psykiatri määräsi lopulta mielialalääkityksen. Nytkin syön mielialalääkitystä ja syön varmaan lopun elämäni.

Minusta kannattais nyt alkuun jättää sellaiset itsetutkiskelut tekemättä ja keskittyä vain raittiuden vakiinnuttamiseen. Kyllä ens alkuun on hemmoteltava itseään ja keksittävä mukavia juttuja itselleen. Hulluttelu selvinpäin on suotavaa sekä nauraminen.

Sen mielialan hoitaminen on kyllä ehdoton asia. Ei sitä kyllä Erkkikään jaksa kuukausikaupalla tarpoa masennuksissa sekä vetämättömässä olotilassa, kyllä sellainen alkaa juotattamaan ennemmin tai myöhemmin. Joten mikäli masis ei ota laantuakseen käänny lekurin puoleen tuossa asiassa. Olen kanssa sinun laillasi ollut yksinhuoltaja, joten tiedän millaista se on.

Kiitos kokemuksen jakamisesta, Helise. Mulla on suorastaan nauhoitteena pyörimässä päässä onnellisten raitistuneiden tulkintoja siitä, että masennus johtuu vain juomisesta. Nyt alan jo epäillä sen paikkansapitävyyttä. Viime vuoden onnistuin juomaan keskimäärin peräti suurkulutuksen rajan alle ja pari usean kuukauden raittiusputkea, mutta eipä elämänhalu ja elämänilo palanneet. Eipä tullut pestyä ikkunoitakaan, senkin ajattelin ennen johtuvan vain juomisesta, mutta joko tosiaan tarvitaan yli puolen vuoden raittius, että elämänhalu herää, tai sittenkin harkitsen oikeasti lääkitystä. Mitenkään elämääni en ole sössinyt niin, että se masentaisi. Kas, jotain hyvää siis löytyikin, muuten! :astonished:

Sporttari kirjoitti

Hieno juttu, että sulla on mainitsemasi raitistunut ystävä. Neljännen askeleen itsetutkistelusta ei tule tehdä itselle pakkomiellettä. Kirjassa Nimettömät alkoholistit on siitä kertova osa sivulta 81alkaen. Luettuasi kolmannen ja neljännen askeleen voit levollisin mielin ottaa kynän ja paperin käteesi. Pohjakosketuksesta voin sanoa AA.n kokemuksen mukaan, että se on se hetki ja tila, mitä alemmaksi ei halua mennä juomalla alkoholia. Sitä ei voi määritellä kukaan ulkopuolinen millään litra- tai vuosimäärillä. Onhan jokainen raitis päivä alkoholistille kiitoksen aihe, vaikka ei tekisi mieli hyppiä riemusta. Motivaatio voi olla hukassa, ja psykiatrin juttusila kannattaa käydä jos masennus vaivaa. Tärkeintä on, että olet raittiina itsesi tähden. Lapsillesi raittiutesi on suuri ilon aihe sitten, kun he rupeavat luottamaan siihen. Mikään vuosi ei tule etuajassa, vaan päivät karttuvat yksi kerrallaan.

Tänään et ole yksin

Moi Sporttari ja tervetuloa!

Minä 50+, juomiseen kyllästynyt ja väsynyt kotona tissuttelija. Alkutaipaleella raitistelun suhteen. Ei ole euforiaa täälläkään. Ainakaan vielä. Alussa olin äärettömän väsynyt, nukuin 12h ja parin tunnin päikyt jos oli mahdollista. Nyt tämä helpottanut mutta edelleen saamaton, haluton, vetämätön, haluis vaan maata sängyssä peitonalla. Ja yöllä ja aamulla kun heräilee ihan hulluja masennusahdistuksia tyyliin mulla on varmaan joku vakava sairaus tai läheisillä, talossa on hometta, läheisille tapahtuu jotain tai muuta älytöntä. Päivällä tämmöisiä ajatuksia ei ole ollenkaan. Eikä minulla ole ollut mitään mielenterveysongelmia koskaan. Näistä puhuin a-klinikalla (sosiaaliterapeutti, jolla käyn säännöllisesti) ja kuulemma kuuluu taudinkuvaan ja menee ohi. Aivojen väittäjäaineiden radat on jatkuva alkoholinkäyttö sekoittanut ja asia korjaantuu ajan kanssa. Ja varmaan lääkkeillä tilannetta voi korjata jos meinaa toimintakyky mennä. Juttele asiasta lääkärille niinku tuossa jo mainittiin. Tsemppiä!

Huomenta! Toivottavasti jokaisella on selvä aamu tänään. Sitähän sitä toivoo että lähimmäinen täällä netissäkin jonka kertomusta luen niin löytäisi kestävän selvän elämän.
Aloittajalle ja muillekni, jotka ovat kokeneet tuon ahdistavan masennuksen ja kaiken nielevän väsymyksen voin kertoa että se menee ohi ajan kanssa. Kun niitä ihania pieniä hetkiä on myös jolloin on kiitollinen mieli ettei juo.
Ensimmäinen kesä raittiina, ja minä olin aivan turrana väsymyksestä, makoilin vain sohvalla ja menin hieman itsesäälin puolellekin, kun huokailin, etten mitään saa aikaiseksi kun niin väsyttää. Olihan se varmaan lapsista outoa kun ennen niin touhukas ja energinen äiti (viinan voimalla) onkin yhtäkkiä ihan tekemätön. Kunnes taas kun valitin olotilaani ja syyllisenä katsoin tekemättömiä töitä, niin yksi lapsistani sanoi, että ei se äiti ole mikään ihme että olet väsynyt kun kehosi huutaa viinaa ja tupakkaa, sehän on shokissa. Lasten suusta se totuus kuuluu:)
Olen myös tehnyt AA:n ehdottamia askeleita aika tunnollisesti, tosin vuosien varrella on pitänyt ottaa uusiksi kun elämässähän koko ajan tekee mokia ja virheitä joita täytyy korjailla yms. Näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä että tein niinkuin tein, koskapa edelleen olen raittiina. Tosin, ei raittius takaa että elämä olisi helppoa tai ongelmat katoaisi. Ne on pitänyt selvittää ilman alkoholia.
Päivä kerrallaan tai hetki kerrallaan on aina hyvä muistaa, minunkin koko ajan. Yhä edelleen.
ja raittiin elämän aikana olen elänyt sellaista elämää kuin oikeasti halusinkin, enkä ole tarvinnut turruttaa viinalla itseäni kun elän vastoin omia arvoja ja unelmia. Olen saanut toteuttaa monta unelmaa, en olisi niitä koskaan voinut toteuttaa entisessä juovassa elämässä. Yksi onnellisimpia asioita on että sain ajaa autoa milloin tahansa, lähteä eikä tarvinnut ajatella olenkohan ajokunnossa. Olla kuskina ja mennä minne halusin.
Tsemppiä.

Sitähän kaikki toitottaa sekä julistaa tuota masennuksen ohimenoa aikanaan.

Minä neuvon hakemaan masennukseen sekä ahdistukseen apua riittävän aikaisin, koska se mieliala ei parane lääkkeilläkään luvatussa kahdessa viikossa. Kyllä sekin vie parisen kuukautta ennenkuin mitään olotilan paranemista huomaa.

Täällä ilmoitetaan suurena totuutena, että masennus sekä vetämättömyys paranee puolessa vuodessa. Kyllä se on kukkua! - Se on jokaisella yksilöllistä kauanko siihen menee ja joillain se olotila ei parane ollenkaan vaikka miten ruoskisi itseään itsetutkiskeluilla sekä vikoja elämästään ja itsestään etsisi. AA:ssa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka selvästi kärsivät raittiina eläessään ilmiselvästä masennuksesta vielä vuosien jälkeen mutta eivät sitä itse oivalla.

Jotta näistä itsetutkiskeluista olisi ihmiselle jotain hyötyä, tulee ne tehdä sitten vasta kun on saanut paremman otteen raittiudesta sekä tuntee voivansa paremmin myös henkisesti. Terveempänä tulee sitten suoritettua terveemmät tutkiskelut.

Sietämättömän masennuksen ja ahdistuksen kanssa ei kannata alkaa odottelemaan liian pitkään, mikäli aikoo elää sekä toimia omassa oravanpyörässään putoamatta kyydistä pidemmille sairaslomille julisti ihmiset sitten aivan mitä hyvänsä.

Tervetuloa juttelemaan.

Et taida olla ensimmäinen jolle raittius onkin alkanut merkitsemään rankkaa vääntämistä. Joillakin lopettaminen on venynyt monien vuosien projektiksi ja vapautumistaehkä alkaakin sitten jo enemmän pelkäämään kuin hyväksymään sen että se ongelma nyt sitten saa jäädä pois mielestä. Tuutu on turvallista, kahleetkin.

Kysymästäsi pohjakosketuksesta en osaa sanoa mitään, minulla ja monella muulla on lopettaminen sujunut hyvin osaltaan juuri siksi että on lopetettu pikkuisen ennen kuin tilanne on päässyt ryöstäytymään pohjamudissa räpiköimiseen asti. En alkaisi suosittelemaan pohjalle syöksymistä raitistumista helpottavana temppuna, ehkei se kuitenkaan ole helpoin tie.

Erilaisten oppien askeliin ja uskoihin suhtaudun hiukan varauksella, kokemus on osoittanut että yhtä paljon alkoholiongelmattomiksi päätyneitä on niissä jotka eivät mitään erityisiä rituaaleja suoritakaan. Mutta, jos siihen tarvetta tuntee niin kukin tahtonsa ja mieltymystensä mukaan, tottakai.

Masennuksen suhteen täytynee kans olla hiukan varovainen, kun ei noihin psyyken juttuihin minulla mitään koulutusta ole. Siinäkin voi kyllä kertoa semmoisen havainnon, että masennusta ilmenee myös ihmisillä jotka eivät ole koskaan suuremmassa määrin juopotelleetkaan. Kaikki masennus siis ei varmaankaan ole viinaperäistä?

Masennusta varmasti joskus ilmenee melkein jokaisella ihmisellä. Kyllä se elämään kuuluu. Ihan eri juttu on silloin, jos masennus on niin syvää ja jatkuvaa, vuosia kestävää, että se estää elämästä kohtuullisen “normaalia” elämää työntekoineen jne… kai siihen silloin on parasta lähteä asiantuntijoilta jotain lääkitystä kyselemään?

Niin minä ainakin uskoisin tekeväni.

Pitänee tarkentaa tuohon mitä aiemmin kirjoitin, että kerron vain omaa kokemusta miten selvisin.
Tulinhan minä omalla tavallani uskoonkin samalla rytinällä, en kuitenkaan missään uskontokunnassa kulkenut vaan itsekseni uskoin johonkin muuhun kuin itseeni ja omaan voimaan ja päättäväisyyteeni. Eihän ne omat voimat olleet minua raitistaneet vaikka kuinka yritin.
Ja mikä tärkein jäi sanomatta, olin neljä vuotta terapiassa. Terapeutiksi sattui sellainen psykiatri joka suositteli etten ottaisi lääkkeitä, koska terapia hänen mielestään kärsisi siitä kun turruttaisin tunteeni lääkkeillä.
Olihan se rankkaa aikaa, olin hirveän huonossa kunnossa välillä ja sairaslomalla, oli myös itsemurha-ajatuksia paljon. En osaa sanoa olisinko parantunut “täydellisesti” jos olisin ottanut lääkkeen mukaan. Ehkä olisin kyennyt työhön yms. En tiedä. Ei sitä kukaan tiedä. Oli vain tehtävä valintoja silloin.
Ehkä minua pelotti mielen alueen lääkkeet sen takia kun minulla oli silloin ystäviä jotka myös yrittivät raittiutta, saivat jotain lääkkeitä, ja välillä retkahtivat, söivät lääkkeitä ja joivat. Ja eräs läheinen naiskaveri kuolikin lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutukseen, oli ottanut liikaa erilaisia lääkkeitä kun ei huomannut humalassa mitä oli ottanut. Ehkä oli muutenkin itsetuhoisessa mielentilassa.
Mieliala lääkkeistä minulla ei ole mitään kokemusta, muuta kuin sitten myöhemmin kun oli jo ollut monta vuotta raittiina sain nukahtamislääkkeen, jta hyvin varoen sitten käytin ja vain ääritapauksessa. Nukahtamisvaikeudet kun ovat minulla vain sen taki,a kun pää menee ylikierroksille, enkä saa unta sen takia. Joten itseni rauhoittaminen on paras keino. Nytkin huomaan kuinka käyn ylikierroksilla, se on minun luonteenpiirre ja sen kanssa pitää tulla vain toimeen. :laughing:
Hyvää lauantain jatkoa kaikille!

KIITOS näistä jokaisesta kommentista, havainnosta, neuvosta - aivan kullanarvoisia! On totta, että aika moni alkaa masennusta taltuttamaan viinaksilla, ja se masennus ei alunperin ollut lähtöisin alkoholista, vaan siitä, että elämä on ollut epätyydyttävää alunperinkin. Vinksallaan jostain, lapsuudesta alkaen rakentunut hatarille uskomuksille ja toimintamalleille, kuten Sinisilmä toteaa, vastoin omia arvoja ja unelmia. Ylisuorittamista töissä jne. jne.

Juomisen kun siitä sitten vetäisee vex päältä, on kuin paljastuisi laho vene keväällä pressun alta. Ei se pressun vetäminen takaisin kyllä auta - eikä edes se, että pressun on saanut pois. Uuden veneen rakentaminen on edessä, mutta kun väsyttää niin, ettei jaksa aloittaa :slight_smile: Kiitos, Kerttuli, lohduttaa että on joku muukin, joka ei riemusta hyppele raitistumisen myötä. Osa saa vasaran käteensä kohtuullisella aikataululla, osa tarvitsee vähän lisäapua, kuten Helise toteaa. Mulla on Kelan kuntoutusterapiaa burnoutiin kerta viikossa, se on tosi tärkeä kävelykeppi tässä kohtaa. Mulle kyllä muutama viikko on pitkä aika, en vuosia ajatellut tässä virua alhoissa :sunglasses: Olen pariin otteeseen syönyt vähän aikaa masennuslääkkeitä vuosia sitten ja taisi niistä jotain apua olla, ainakin lumevaikutusta.

Pohjakosketus - kiitti Mies metsänreunasta - erinomainen pointti, että helpompaa on, jos ei tarvitse siellä käydä. Tosin silloin jää kontribuoimatta värikkäisiin raitistuneiden muisteloihin! Vaikka raitistuminen ei ole suorittamista, en voi välistä välttää ajattelemasta, että ikään kuin pätevin kingi-raitis on se, joka on juonut eniten ja sen jälkeen pysynyt raittiina pisimpään :wink:

Tänään siivosin vessan, kovin terapeuttista. Eilisen illan söin suklaata ja katsoin Youtubesta TED Talkeja raitistumisista. Mm. tämä oli aika hyvä. Coloradossa oleva ikäänkuin liikunta-AA-ryhmä. youtube.com/watch?v=gzpTWaXshfM

Vaikken pysty olemaan iloinen, olen helpottunut raittiista päivästä! Ei kaksipäiväinen viikonloppu muuten ole kovin vanha luontaisetu, kun edellisiä sukupolvia muistelee :slight_smile:
Niin ja raitis ystävä on tosi tärkeä apu, totta, Lomapuisto. Kerttulille erityistsempit, nämä ensimmäiset viikot ja kuukaudet on päivän sijaan usein edettävä ihan hetki kerrallaan.

Hei Sporttari! Kivaa että olet siirtynyt vähentäjistä lopettajiin! Minäkin olen ihan alussa, kuukausi raittiutta takana. Tällä palstalla juuri joku sanoi että pohjakokemus on se oma pohja jota enempää ei halua juoda. Minulla säännöllistä tissuttelua takana vuosia vaikka määrät viikossa ei ehkä ole jonkun mielestä hirveitä. Noin 4 pulloa viiniä viikossa kuitenkin. En minäkään mitenkään euforinen ole. Tunteet vaihtelee. Välillä olen surullinenkin. Minulla oli 10 vuotta sitten loppuunpalaminen työssä ja myös masennus taustaa. Masennuslääke on käytössä enkä nyt raittiuden alkutaipaleella aio siitä luopua. Jos alakulosi vaan jatkuu niin lääkityksestä voisi olla apua. Tärkeää on tosiaan olla armollinen itseään kohtaan. Ehkä on vielä toipilas? Tietoisesti yritän tehdä asioita joista minulle tulee hyvä mieli. Olen palkinnut itseäni kirjoilla ja muutamalla puserollakin. Aikaa myös jää nyt enemmän kun se ei kulu juomiseen. Olen yrittänyt aloittaa liikuntaa. Mutta luonto hoitaa myös ja hiljaisuus. Mikä sinulle toisi iloa ja hyvää mieltä. Ehkä parantumista tapahtuu myös levossa, silloin kun tuntuu että ei saa mitään aikaiseksi. Ajattelen kuitenkin että teen koko ajan hyvää itselleni kun en juo. Toisaalta minulla on varmaan vielä pahimmat kiusaukset edessä alkoholin suhteen. Hienoa että olet mennyt AA ryhmään. Minä menen ensimmäistä kertaa huomenna. Muistin tänään miten hirveässä krapulassa olin viime joulun alla kun veimme joulupukkia ystäville ja naapuriin. Olen tänään iloinen siitä ettei ole kuukauteen ollut krapulainen olo. Onnea taisteluun alkoholia vastaan sinulle, minulle ja meille kaikille.