"RAKKAUS-topic"

Kertokaa joku muu, kun minä en oikein tiedä. :exclamation:

Rakkaus on koira helvetistä, sanoi vanha kunnon Bukowski!

www.apotheca.org

minäpä se olen yhä huolissani codesta,kerran soitti,ja sit ei taas mitään.
ihastuin kovinkin…

ja nyt olen ihastunut yhteen toiseen(kin) irkkaajaan <3

-vaan eipä näistä nettijutuista mitään tule.varsinkaan päihteilijöillä.

reaalielämässä on miesasiat kyllä aivan sekaisin.ex-husband linnasta kirjoittelee ja “vaatii” vielä rakastamaan…
toinen ex on ollu pitkään ns. seksisuhde-meininkinä
ja sit pari muuta tyyppii,jotka haluis aina humalassa seurustella ja alkaa “elämään mun kanssa”… huoh ,mutta ne ei mua kyllä kiinnosta.

toi seksisuhde on ollut ihan jees,mutta jotenki sekin alkaa tökkiin.
toisaalta haluisin seurustella,olla rakastunut/rakastettu,toisaalta en just jaksais panostaa seurusteluun…

tätä tää on aina.

mut mun irkki-ihastus on aivan ylivoimaisen söpö ja ihana <3
nautin siitä niinkauan ku voin :slight_smile:

Kiitän ja kumarran.

Päihtelijöistä en osaa sanoa, mutta kyllä niistä nettijutuistakin saattaa jotain saada aikaseksi. Ihan omakohtaisia positiivisia kokemuksia löytyy. Jotka tosin päättyivät aikanaan surullisesti.

Haluan naisen jonkun hyvän näkösen millä on hyvä pylly ja sopivat tisut. Sitten halun että se on vähintäänkin yhtä älykäs kuin minä (130osamäärää) :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley:

Vittu kun sais oman kullan… mistä niitä saa ? :frowning:
Oon ihan normaali ihminen vielä mut emmä saa… enkä oo ees ruma millään tavalla tai irstas tai mitään. Haisen hyvältä ja halaan lämpösesti. :cry:

Jep… kaukosuhde on perseest :imp:

Väitän, että voi hyvinkin tulla. Netti on vaan väline tutustumiseen, ja os suhde sitten kusee, ei se johdu siitä että se on alkanut netin kautta. Se mitä tässä viimeksi olen vierestä seurannut, kaatui kyllä ihan siihen kun toinen osapuoli ei pystynyt käyttäytymään aikuisen tavoin ja ottamaan edes alkeellista vastuuta itsestään (ja se toinen osapuoli voisi lakata tuntemasta vastuuta toisen käytöksestä, turha hajottaa itseään…)

Itse olen löytänyt äärimmäisen hyviä ystäviä netistä (vaikka ainakin yhteen tällaiseen menee hermot ~kerran päivässä) ja jollen olisi varattu, todennäköisesti löytäisin parisuhteen nimenomaan irkistä. Sitä kautta on kuitenkin helppo tutustua toisen persoonaan ilman että ensimmäisenä kiinnittää huomiota ulkonäköön. Sitten kun tietää että toinen on fiksu ja ajattelee samalla tavalla kuin itse, ei ulkonäkö ole enää merkitsevä tekijä.

Parisuhteessa -kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa- itseluottamus on kova sana. Se, että tietää olevansa Hyvä, ja kunnioittaa itseään juuri sellaisena kuin on. Silloin ei joudu pelkäämään toisen menettämistä, vaan tietää että omapahan on menetyksensä jos lähtee kävelemään - MINÄ olen hyvä, MINÄ olen ihana ja viihdyn mainiosti omassa seurassani, MINÄ en tarvitse toista ihmistä tullakseni onnelliseksi.
Kun luottaa itseensä ja tuntee itsensä, ei tule tarvetta ripustautua toiseen. Paras tapa karkoittaa kenet tahansa on vaikuttaa epätoivoiselta, toinen yhtä hyvä keino on heittäytyä mustasukkaiseksi. Kukaan ei voi toista omistaa… Keneltäkään ei voi edellyttää sitoutumista, sellaisen vaatiminen tuhoaa aidon kunnioituksen ja luottamuksen joita ilman ei voi olla aitoa rakkautta.

Täydellinen kunnioitus on avain täydelliseen luottamukseen, joka taas on avain suhteeseen jossa ei tarvitse riidellä turhasta, epäillä toista eikä pelätä että toinen katoaa.

oh, so true!
ehkä mun parisuhteenalkiot kaatuvat aina itseeni, omaan sisäänpäinkääntyneisyyteeni ja itseinhoon ynnä muuhun. :confused: kamalan rasittavaa ja uuvuttavaa.
no, ehkä tämä tästä… (niinhän ne kaikki sanovat) :unamused:

Onko olemassa jotain ikää milloin “pitäisi” haluta vakavaa parisuhdetta? Joskus olen huomannut että sellaista ihmistä pidetään jollain tapaa omituisena jos ei halua vakiintua, aivan kuin se ei saisi olla oma valinta enää tietyssä iässä.

…ja päivän riita on saatu aikaan. huoh

Miffy kirjoitteli paljon asiaa :slight_smile:

Mutta kertokaapas kuinka oppia luottamaan ihmisiin, kun liian monta kertaa tullu paskaa niskaan? Epäilen 90% asioista, mitä mulle miespuoliset ihmiset puhuu ( kysymys ei siis mistään arkipäivän asioista :slight_smile: ). En enää jaksa/ viitsi uskoa ja luottaa, kun siitä ei ikinä seuraa mitään hyvää.
Tämä taas johtaa siihen, että ryssin monta hyvää juttua ahdistumalla ja vetäytymällä, vaikka oikeasti ehkä haluaisinkin jotain enemmän. Ei vaan pysty.
:confused:

Väkisin ei kannata yrittää. Jos on vaikea luottaa toisiin, ei kannata edes koittaa elää parisuhteessa, vaan mielummin tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen vain ystävänä. Jos joku ystävyyssuhde sitten syvenee niin että molemminpuolista luottamusta ei tarvitse epäillä, siinä on hyvä perusta parisuhteelle.

Entäs, jos ei pysty pitään näppejään erossa siitä ystävästä…? :unamused:

Nih!?

Sitten ei pysty. Järjen käyttö on ankarasti sallittua.

Täysin samaa mieltä… :imp:

Sanja :unamused:

Minä olen liian heikko rakastamaan, se on minun rakkausmurheeni.

Mun murheeni on se kun ei vieläkään osaa päästää irti… Yhden ihanan miehenpuolikkaan kanssa tuli ero jo puoltoista vuotta sitten ja kun nyt koko ajan on edelleen yhteydessä ja oppii tunteen toista aina vaan paremmin tuntuu että se ukko on aina vaan rakkaampi ja tärkeempi vaikka koko juttu olikin jo alusta asti tuhoontuomittu. Jokusen kerran vuodessa se tulee käymään ja leikitään siinä perhettä viikon verran ennen kun tulee taas paluu normaaliin ja sitten on pitkään jotenkin tyhjä olo kun on taas yksin… Pelkään vaan että pilaan mahdollisuudet onnellisuuteen jonkun “sopivamman” kanssa kun en osaa enkä oikeestaan ees halua päästää irti, kun tuntuu ettei kukaan tuu koskaan oleen niin oikee… Yritystä on ollu mut kiinnostus muihin loppuu viikossa tai parissa.

Huhhuh kun tämmösten asioiden kanssa tuntee ittensä ihan pikkutytöks kun ei vaan osaa…

Kuka rakastaa mua?