raittiutta kaivaten

Hei kaikille!

“Lopetin” juomisen tossa puolisentoista kuukautta sitten… ja, hain jopa apua a-klinikalta ja mielestäni meni aika hyvin. No, enkös sitten alkanutkin kolmen viikon kuluttua miettiä, että eihän mulla ongelmaa olekaan ja otin yhden kavereiden kanssa. Yksiin jäikin sinä iltana mutta jo seuraavana iltana, ostin kolme kaljaa ja join ne yksin kotona.

Ei siinä mitään, taas meni viikko hyvin kunnes aloin miettiä, että voinhan yhdet kännit juoda kotona kun kerta perjantai on. Sitten taas skarppaan. Sekin meni hyvin. Skarppasin ja olin taas viikon juomatta. No, taas perjantaina aloin miettiä, että voinhan taas vetää kännit, kun viimeksikin se jäi siihen yhteen iltaan. No… Kuten varmaan arvaatte, olen nyt juonut melkeinpä päivittäin parisen viikkoa ja ahdistus on suuri.

Tänäänkin pari olutta jo juoneena olen niin väsynyt juomiseen. Itsensä sättiminen on jokapäiväistä ja elämä tuntuu menevän ohi kotona tissutellessa. Kamalaa.

Taas pitäisi alusta aloittaa ja jaksaa uskoa, että voi raitistua epäonnistumisen jälkeenkin.

Raittiutta kaivaten,
elayna

Hei, epäonnistuminen on ns. normaalia, kun on jonkinasteinen riippuvuus alkoholista. Siitä ei tarvitse menettää toivoaan. Raitistuneilta kavereilta olen kuullut, että kun ei ota ekaa huikkaa, ei tule känniin. Jos itse ei jaksa olla ottamatta sitä ekaa, on syytä lähteä hakemaan apua, jos haluaa lopettaa juomisen.
Apua saa, kun pyytää.
Sinulla on sama mahdollisuus raitistua kuin muillakin.

Omaa kokemustani jakaen, kehoitan tutustumaan AA-ryhmään. Sieltä minä olen löytänyt raittiin elämäntavan, joka kantaa päivän kerrallaan suoden mitä ihmeellisiä asioita elämään.

Koetan valaa uskoa, että siitä se vaan lähtee ja nyt olet entistä viisaampi ongelmasi edessä. AAkin on olemassa, jos et tunne yksin pärjääväsi.

Voimia ja rohkeutta.

Kiitos vastauksista!

Uskoa ja toivoa kaivataan, nyt on jo nähty ja koettu ettei omat voimat riitä. A-klinikalle menen uudellen viikon päästä, vaikka en täysin vakuuttunut ollut koko jutusta viimeksi. AA:ta en vielä ole kokeillut, ehkäpä kokeilen, ei ole mitään hävittävää uskon. Itseni kyynikoksi lukien, pelkään ehkä hieman, ettei AA ole minua varten mutta en ainakaan jaksa enää juoda joten kaikki apu on tässä vaiheessa tervetullutta!

[quote="elayna"Itseni kyynikoksi lukien, pelkään ehkä hieman, ettei AA ole minua varten mutta en ainakaan jaksa enää juoda joten kaikki apu on tässä vaiheessa tervetullutta![/quote]
Tähän voisin todeta lohdullisesti sen, että sikäli kun allekirjoittaneen kaltainen ateisti, skeptikko ja ennakkoluulojen vanki on löytänyt AA:sta apua, varmasti löydät sinäkin kun et anna ennokkoluulojesi estää avoimesti asiaan tutustumasta. Suoraan sanottuna, on kuitenkin aikas paskamaista juoda viinaa, ennen kuin ottaa kaikki tarjolla oleva apu vastaan ilman varauksia. Itse join itseni siihen tilaan, enkä suosittele samaa tietä kun helpommallakin olisi kuitenkin mahdollista selvitä. Toivottavasti sinun pohjasi on hieman korkeammalla kuin allekirjoittaneen.

Voin laittaa tähän “linkin” omaan blogiini kirjaamiini kokemuksiin noista 12. askeleesta. Tutustuppa ja heittele kysymyksiä jos jokin asia askarruttaa, niin vastailen mielelläni.

Raittius on helpohkoa saavuttaa, kun ottaa tavoitteeksi tämän päivän raittiuden. Ollen samalla valmis mihin tahansa, että voisi vapautua armottomasta pakkomielteestään.

Joo Elayna, minäkään en usko, ettet häviä mitään vaikka pompsahdatkin ryhmään. Mitä tulee kyynikon piirteisiisi, niin ehkäpä ei kannata tuomita mitään tai ketään etukäteen.

Tule ryhmään ilman ennakkoluuloja, niin sekin voi auttaa.

t

Tervetuloa minunkin puolestani Elayna! Tiedätkö,tuon kirjoittamasi mukaan minä elin viimeset kaksi vuotta ja ihan samalla kaavalla kuukaudesta toiseen. Kuinka väsynyt ja stressaantunut olin moisesta elämäntavasta ja lopun vihainen itselleni ja valtavassa itseinhon vallassa. Minä olin kauhuissani ensin AAsta, keksin itselleni kaiken maailman syitä olla lähtemättä, mutta sitten monien täällä rohkaisemana päätin mennä. Ajattelin, että annan elämästäni tunnin, annan sen AAlle, ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä miksi en yrittänyt. Ja kun viime viikolla avasin AAn oven, tiesin, että olin tullut kotiin, oikeaan paikkaan. On minulla antabuksetkin, mutta pillerit eivät vieneet kuohuviininhimoani, mutta AAn jälkeen minussa oli rauha ja ei ole vielä tähän mennessä ollut halua juoda. Mene vaan rohkeasti mukaan, sen uskomattoman tunteen voit kokea. Et menetä mitään!

Hyvää illan jatkoa Sinulle, toivottaa Meri , 7. viikko alkoi tänään :slight_smile:

Mää en usko tai oon itte kokeillut nuo yhenillan ottamiset se voi mennä muutaman viikon lopun niin mutta sitten karkaa mopo käsistä ainakin mulla on käynyt niin joka saatanan kerta.En ole mikään sulle jeesusteleen tästä asiasta koska oon ittekin samassa veneessä lätrännyt monenmonta vuotta tehenyt saatanan hyviä päätöksiä mutta ne ovat aina kaatuneet samaan tosi asiaan siis täysipäiväseen juomiseen. Nyt on mennyt kohta kolme kuukautta selvin päin,mutta yksin en olisi siihen kyennyt varmaan ikään ryhmät ovat auttaneet paljon etekin AA-ryhmät. Mulla otti lujille oppia ees vähän luottaan toisiin ihmisiin että voisi ees vähkään puhua ja purkaa itteään saada pois sitä taakkaa sisältään.Nyt jopa oottelen milloin taas pääsen ryhmään taas,vaikka ei aina voi edes puhua mitään pääasia on että kaikki ollaan samalla paalulla ja saman arvoisia ja räpiköidään saman ongelman kanssa eteen päin päivästä toiseen.en osaa sulle nyt tään enenpää kertoo mutta nää on mun omat kokemukseni ja ne vain on mua töyttieneet eteen päin.Mutta sen tiedän että mun kohallani ei fiilistely juopottelu ei tuu ikään onnistuun on vain kaksi vaihtoehtoa joko täysraittius tai sitten kuolen viinaan loppu peleissä.toivottavasti se on toi eka yritän ainakin yritä sääkin :exclamation: :exclamation: Tv:uncas

Kynnys mennä AA-ryhmään on suuri, mutta sielä on aika siistiä porukkaa. Minulle oli oleellista, että otin sen vain vertaistukiryhmänä - niin kuin tämä, mutta nokikkain. Siellä on myös kavereita, jotka ottaa AA:n uskontoa vastaavana aatteena.

Hei pitkästä aikaa kaikille!

On mennyt niin ja näin raittiuden kanssa, välillä hyvin ja välillä ei. Hain a-klinikalta antabuksen apuun mutta se ei ole minua estänyt juomasta?!
Onko muilla samoja kokemuksia? Siis vaikka olin aamulla ottanut tabletin, illalla olen pystynyt juomaan… naama on punoittanut hiukan muttei muita epämiellyttäviä tuntemuksia ole ollut!
Ehkä syynä on se, että en ole vielä ehtinyt ottamaan suuria määriä antabusta? Enkä ottanut isoa aloitusannosta?

Selvennetään nyt vielä, etten siis aikonut juoda samalla kun antabusta syön, vaan iski vaan kaamea viininhimo eräänä iltana vaikka olin antabuksen ottanut ja päätin riskeerata huonon olotilan… mutta mitään karmeaa olotilaa ei tullutkaan :frowning:

AA vielä mietintävaiheessa. Pitäisi varmaan vaan repäistä ja kokeilla kun se niin monia on jo auttanut!

Mulla antabusreaktiot vaan pahenivat kun kikkailin sen ja juomattomuuden/juomisen välillä. Viimeisellä kerralla join neljä olutta, puolikkaan tabletin ottamisen välillä oli muistaakseni kolme päivää ja koin sellaiset olot että oksat pois - luulin mm. tulevani hulluksi, kuolevani, en meinannut pysyä nahoissani, sydän hakkasi tuhatta ja sataa jne. On tosi riskaabelia juoda ja syödä antabusta samaan aikaan, joten jos et ole ihan varma että olet juomatta, melkein suosittelen jättämään ne antabukset pois ettei tule sairaalareissua… Toisaalta mulle se kammottava olo antoi ehkä tarvittavan alkusysäyksen juomattomuudelle, ekaan pariin viikkoon ei tullut mieleenkään koko juttu :unamused:

Minulla on ihan sama kokemus antabuksesta. Ei vaikuta vaikka juo. Vähän tosiaan vaan kasvot punoittivat.

Ei minuakaan ole Antabus estänyt juomasta, kokeiltu on sitäkin. Kyllä se kuulkaa niin on, että itse pitää asiaksi ottaa tämä raittiuden rakentaminen :wink: Antabus voi toki olla jonkinlainen tuki siinä, mutta jos aamulla ottaa pillerin ja illalla päättääkin juoda kaljaa, niin eiköhän se jotain kerro varsinaisesta asiasta: pitää juoda, koska PITÄÄ juoda. Sehän se olisikin, jos pilleri parantaisi riippuvuuden hiljaiseksi heti kerralla… mutta sellaista pilleriä ei ole eikä tule ja niinpä sen riippuvuuden kanssa olemaan opetteleminen jää meille itsellemme. Sekin ottaa aikansa tajuta, että sitten kun riippuvuus on hiljaa, ei sekään tarkoita sitä, että voisi juoda. Se tarkoittaa sitä, ettei tarvitse enää juoda. Se on vielä pitkän matkan päässä minullakin, mutta edessäpä kuitenkin :slight_smile:

Yhtään en kyllä kadu, että olen tähän päättänyt ryhtyä vähän sillä meiningillä, “vaikka henki menisi” :smiley: Tympeinkin päivä juomishimojen kiusaamana on parempi kuin yksikään aamu krapulassa. Olen ryhtynyt opettelemaan ihan sellaista ajattelutapaakin, ettei tarvitse juoda. Millanen kuvasi hienosti yhdessä viestissään, ettei enää pelkää sitä, ettei voisi juoda vaan sitä, ettei voisi olla enää juomatta. Siinä kohdin on tavoitettu aika tärkeän tuntuinen oivallus!

Minulla yksi suurimpia oivalluksia oli se, kun pysähdyin miettimään juovaa elämääni, todeten sen olleen puhtaasti itseni rankaisemista. Luulottelin kaipaavani rentoutumista, mutta aina päätyen kännissä sekoiltuani satuttamaan itseäni tavalla tahi toisella. Pohdin sitä miksi minun tulisi itseäni rankaista. Löytäen kaiken taustalla olleen itseinhon. Purkamalla elämääni, olen oppinut arvostamaan itseäni siinä määrin, etten enää halua satuttaa itseäni ja sen vuoksi elän tätä päivää raittiina.

Raittiuden alkutaival on varmasti meillä jokaisella takkuista, mutta mitä avoimemmin suhtaudumme tarjolla oleviin apukeinoihin, sitä varmemmin saamme herätä myös huomenna ilman krapulaa.

Mun mielestäni juuri se juomisen tarpeettomaksi tuleminen perustuu täsmälleen tähän ja koska aluksi täytyy “pärjätä” inhoamansa itsensä kanssa ilman viinaa, on alku niin kovin takkuista. Ja just siks tarvitaan vertaistukea, joka valaa uskoa vaikeinakin hetkinä, kun tuntuu, ettei edessä ole yhtään mitään. Vain vähä vähältä rakentuu sellainen perusta, joka oikeasti kestää.

Kaaleppinen,

Kun luin tuon kommenttisi,

Kuului pim-ääni päässäni!Luulen, että olen pääsemässä juurikin tuohon ajatuksen ytimeen, että inhoan ja rankaisen itseäni. Mistä, ja miksi, en ole varma. Vihaan epäonnistumista ja niitäkin on elämässä tapahtunut, enkä meinaa ikinä päästä niistä yli. Saatan edelleenkin joskus muistaa huonostimenneen esiintymisen, joka tapahtui 15 vuotta sitten. Tai tuntea vihaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka hylkäsivät ystävyyteeni kun olin teini. Ne ovat jääneet taakaksi itsetuntooni ja niiden varjossa ryven edelleen. Tässä taitaa olla aikamoinen suo ryvettävänä, paljon mielensirpaleita koottavana.

Minä olen huomannut, että viimeistään juominen teetti mielestäni negatiivisuuteen taipuvaisen. Juominen itsessään riitti sitomaan minut jonkinlaiseen katkeruuteen. Varmasti taustalla on erityisiä menetyksen ja pettymyksenkin kokemuksia, mutta juomiseni sitoi minut niihin tavalla, jolla estin itse itseäni vapautumasta niistä. Tottahan elämään menetyksiä kuuluu, mutta niiden kanssa on opeteltava tulemaan toimeen jotenkin rakentavammin kuin juomalla niihin liittyvää surua piiloon. Tai vihaa tjms. Juomiseni oli myös niin kaukana omasta minä-ihanteestani, että jo se riitti yksinään syyksi inhota itseäni vielä vähän enemmän. Olen minä mielessäni syyttänyt juomistani sellaisistakin asioista, joita en juomisellani varsinaisesti aiheuttanutkaan: en vain osannut selittää niitä kuin omiksi syikseni.

Jollain tavalla siinä katkeruudessani on ollut kyse myös vastuuttomuudesta. Kun on koko ajan vain hirveän syyllinen olo, on samalla oman itsensä uhri. Silloin on vaikea todella tarttua kiinni asioihin, joihin voi tarttua ja joista on viime kädessä itse vastuussakin.

Minulla on myös sama asia turhana rasitteena. Vuosikymmenien takaisia asioita pulpahtelee pintaan vieläkin. Eivät tosin enää saa menettämään tasapainoani. Pystyn järkeistämään tapahtuneet kun näen ne sellaisina, että ne ovat tapahtuneet aikana jolloin en vielä ollut tietoinen alkoholistisesta, periinantavasta ajattelutavastani. Enkä etenkään siitä, että lähipiirissäni oli todella “myrkyllisiä” ihmisiä jotka oleellisesti vaikuttivat alkoholismini kehittymiseen.
En tiedä, tarkoitatko enemmän virheitä joita teit juovana vai raittiina aikanasi. Juomisesta johtuvat olen antanut itselleni anteeksi, koska pidän niitä “poikkeustilassa” tapahtuneina. Sikäli kun mahdollista, olen myös selvittänyt asiat osapuolien kanssa. Ja todennut, että vilpittömällä anteeksipyynnöllä saavuttaa paljon.
Jos kerran muut antavat minulle anteeksi, niin kyllä minä itsekin voin antaa itselleni anteeksi. Aivan toinen asia on, miten käsittelet itse kokemiasi vääryyksiä. Pystytkö sinä antamaan anteeksi?
Itselleni vaikeaa, olen erittäin pitkävihainen.Tekisi elämäni huomattavasti helpommaksi jos pystyn kehittymään tässä suhteessa. :confused:

Mä luulen, että tuossa asiassa pystyy kehittymään, mutta se vaatii todellakin aikaa. Sovinto ei missään suhteessa ole ihan kättä päälle-meiningillä kuitattu, kyllä se aina omanlaisensa prosessi on ja samoin suhteessa itseen. Mun täytyy sanoa, etten edelleenkään pysty aivan täydellisesti jäsentelemään, mitä kaikkea vääryyttä ja pahaa mieltä synnyttänyttä sain aikaan kuluneiden kuuden vuoden aikana. Paljon, mutta toisaalta kukaan ei tunnu elävän suhteessa minuun kuin nuo vaiheet olisivat aiheuttaneet meille pysyvän välirikon tai lopullisen luottamuspulan. Oikeastaan siksikin minun on ollut vaikeata päästä käsityksiin aivan todellisen mittakaavan kanssa siitä, miten suurista virheistä on ollut kyse ja tulisiko niitä vielä jotenkin heidän kanssaan käsitellä. Siis heidän kanssaan, joille tiedän aiheuttaneeni harmia, surua ja muuta mielipahaa juomisellani.

Tässä vaiheessa itseäni eniten haittaavat tapaukset, joissa olen rikkonut luottamusta. Tililläni on useitakin sellaisia poissaoloja töistä, joiden takia muut ovat joutuneet tekemään enemmän ja paikkailemaan minua. Niiden jälkeen on ollut todella vaikea olla asianosaisten seurassa ja koettaa jotenkin hyvittää heille, tulla taas luottamuksen arvoiseksi. Aina se on jotenkin onnistunut, kunnes olen taas retkahtanut. Parisuhteessa olen ollut arvaamaton juomisessani ja aiheuttanut monta pettymystä kaikkien lupaavien alkujeni ja yrittämisteni ja suurtenkin lupausteni jälkeen. Sitä karumpia retkahtamiseni ovat tuntuneet olleen, mitä pidemmiksi raittiit pätkäni alkoivat tulla. Niinhän ne olivat sitä karumpia myös itselleni.

Rankkaahan tuossa luottamuksen menettämisessä on, että töppäilyjen myötä sitä menettää myös itseluottamuksensa - ja sitä kautta ajautuu yhä syvemmälle siihen kierteeseensä. Ja kun kierteestä puhutaan, niin sitä sillä myös tarkoitetaan: siitä on tosi hankala päästä irti ihan vain järkeilemällä tai itseään niskasta kiinni ottamalla. Kyllä siinä jonkin totaalipysäytyksen täytyy usein tulla vastaan, että sietää ylipäätään ajatusta ryhtyä elämään oman todellisuutensa kanssa ja ilman päihteitä.