Raittius päihdeongelman hoitomuotona

Olen löytänyt ratkaisun päihdeongelmiini raittiudesta. Nyt kohta viiden vuoden raittiushoidon jälkeen voin todeta, että hoitomuoto on varsin tehokas.

Päihdeongelmat ovat pysyneet poissa ja elämä tuntuu hyvältä.

Aion siis jatkaa raittiutta tästä eteenkin päin, koska kokemukseni muista hoitomuodoista esim. kohtuullistamisesta tai muiden päihteiden lisäämisestä (laittomien ja/tai laillisten) ovat tuottaneet päinvastaista tulosta. Päihdeongelma on pahentunut ja elänänlaatu heikentynyt.

Raittius on yksi päihdeongelman hoitomuoto. Se ei kiinnosta lääketeollisuutta, panimoteollisuutta tahi alkoa eikä edes kaikkia alan ammattilaisia.

Raittiushoidon tulokset ovat kuitenkin vääjäämättömät omalka kohdallani ja lukemattomien muiden kohdalla.

Kokemuksia?

Minun kokemukseni raittiudesta päihdeongelman hoitomuotona on myös positiivinen. - Pitkän ja vaiherikkaan elämäni aikana olen asian tiimoilta kokeillut myös kaikenlaisia hoitomuotoja. Päihdehoitajaa, lääkäriä, psykiatria, eivät vain voineet ongelmaani ratkaista. Kyllä parhaan tuloksen saavuttaa jättämällä päihteen pois. Huomauttaa täytyy, että olen viettänyt suurimman osan ajasta raittiina. Väliin mahtuneet kaksi juopottelukautta olivat kertakaikkiaan tyrmääviä kokemuksia. Kolmas raittiusrupeama on kestänyt jo yli vuoden ja elämä maistuu hyvälle. Aion minäkin jatkaa samalla linjalla.

Kokemuksia:

Pitkän omakohtaisen tutkimustyön tuloksena olen päätynyt täsmälleen samaan lopputulokseen: Ainoa tehoava hoito alkoholismiin on pidättäytyä alkoholin käytöstä kokonaan. Mitään muuta hoitoa ei ole. Päihteetöntä elämäntapaa kutsutaan raittiudeksi.

Tämän hoidon toteuttaminen vaatii alkoholistilta täydellistä elämäntapamuutosta. Ajattelun ja toiminnan muuttumista. Tähän tarvitaan usein tukea, mitä saakin, jos osaa sitä oikeista paikoista hakea. Toki monet toipujat onnistuvat aivan omatoimisestikin muuttamaan elämänkatsomustaan ja elämäntapaansa. Kaikki keinot ovat sallittuja raittiuden saavuttamiseksi!

Kyllä raittius on paljon miellyttävämpi ja onnellisempi vaihtoehto, niin omasta kuin läheistenkin näkökulmasta katsottuna, kuin että jotain pillereitä pitäisi ruveta popsimaan.

Nää kaikki Sinclairin menetelmät ja muut höpinät ja pöpinät kummastuttaa. Ei pyörää tarvitse uudestaan enää keksiä.

Ja mitä nyt satuin lukemaan tuosta Sinclairin menetelmästä, niin kun ei tuossa vaan kerta kaikkiaan ole ymmärretty sitä ongelman ydintä niin ei sitten niin millään. Minun mielestäni ei tuolla menetelmällä ole mitään tekemistä ongelman ratkaisemisen kanssa.

Alkoholismin ja siitä toipumisen parhaita asiantuntijoita ovat toipuneet alkoholistit itse. Työ Sinclairin menetelmä osoittaa minusta vain sen, että jos ihmisellä ei itsellään ole omakohtaista kokemusta asiasta, niin sen on vaikeaa tai lähes mahdotonta ymmärtää ihan pohjimmiltaan että mistä addiktiossa on kyse. Toki lääketeollisuuden ollessa kyseessä herää kysymykset, että onko halukkuuttakaan ymmärtää.

Addiktioista toipumisen ympärillä kun nääs liikkuut isot bisnekset. Ihan niin kuin laihdutusteollisuuskin on kaikkine ihmepillereineen valtavan iso bisnes ja rahaa liikkuu hurjasti. Ei kukaan tahdo laihdutusbisneksessä sanoa sitä toimivaa tapaa laihduttaa ja pysyä laihana, eli syö vähemmän kuin kulutat. Liiku enemmän ja syö vähemmän. Silloin menee markkinat kun ei tuolla vinkillä saa rahaa tienattua.

Samaa mieltä. Halpa ja tehokas tapa.

Absolutismia nyt yli neljännesvuosisata. Olen joutunut kieltäytymään tarjotusta alkoholista tänä aika arviolta 250 kertaa. Viimeksi viime kuussa Kreikassa kun tarjoilija lounaan päätteeksi ehdotti talon tarjoavan ouzoa.

Jos 250:lla EI KIITOS-fraasilla pääsee näin pitkälle niin eikö se ole aika hienoa. Perjantaina singahdan muutamaksi päiväksi Saksaan mutta sielläkin tarvittaessa…Nein, Danke !

Ei se tämän kummempaa ole !

Keep It Simple !

Ihmettelen, miten esim. viralliset tahot pyrkivät hoitamaan alkoholiongelmaa “lääkkeillä” ja samalla väittävät, että alkoholiriippuvainen voi oppia kohtuukäytön.

On tosi uuvuttavaa tasapainoilla sen kanssa, otanko tänään vain en. Elämä ja ajtukset pyörivät alkoholinkäytön ympärillä edelleen.

Luovuttuani alkoholista kokonaan en tarvinnut siihen mitään lääkkeitä. Luovuin myös niistä lääkkeistä, joita käytin juomisaikana, lähes kokonaan. Olen siis lääketehtaiden näkökulmasta melko huonoa kohderyhmää tällä hetkellä. En vaihtaisi täysraittiutta siihen, että joisin “kohtuullisesti” ja sen jälkeen parantelisin lääkkeillä oloani.

Ihmettelen yhteiskunnan kaksinaismoralismia. En löydä enää syitä juomiseen, ja koen että niin pitää ollakin. Miksi kuitenkin jopa asiantuntijat väittävät, että “voi sitä vähän juoda”? Voi voi, mutta miksi pitäisi? Onko kyse heidän omasta suhteestaan alkoholiin?

Olen kiitollinen että teidän P-linkkiläisten ja muun vertaistuen avulla olen päässyt kiinni tähän ajatukseen: Raittius on helpoin, halvin ja tehokkain hoito alkoholiriippuvuuteen.

Arvostettu päihdelääkäri ja hyväntekijä Pekka Tuomola kritisoi viime vuosina Suomen päihdehoitojärjestelmää liian “raittius-orientoituneeksi”. Tämä johti hänen mukaansa kalliiden laitoshoitojen suosimiseen, jotka ovat kalliita ja hintaansa nähden heikkotehoisia.

Kokemustahan tri Tuomolalla on. Toiminut lääkärinä niin Kalliolan Myllyhoidossa, J:pään Sosiaalisairaalassa kuin myöhemmin Diakonissalaitoksen huumehoidoissakin. Viimeksi mainittujen aikaan hän tuli julkisuuteen rohkeasti opiaattiriippuvaisten korvaushoidon puolestapuhujana.

Pekan sanoma ei lienee ollut siis se, että raittius olisi huono asia, vaan se että pelkästään siihen pyrkiminen päihdehoidoissa ei ole järkevää eikä tuota tarpeeksi tuloksia.

Mielipiteitä tästä? :slight_smile:

PS. Minun mielestäni raittius on kyllä oikein hyvä ja suositeltava asia.

Jos ajatellaan raittiutta hoitomuotona, niin se ei ole päämäärä, vaan väline jolla päästään päihdeongelmista vapaaseen elämään.

Niinpä, ja jos raittiudesta itsestään etsii sitä merkitystä, voi koko raittius lakata kiinnostamasta lopulta. Elämä itsessään on se päämäärä, eläminen. Ei terveys tai hyvinvointi tai raittius ole mitään itseisarvoja, mutta ne mahdollistaa…no sen elämän. Isompi ongelma minusta on se, että useilta (minultakin aikoinaan) puttuu se elämänhalu. Miksi sitä silloin tekisi mitään hyvinvointinsa eteen? Raittius on kuitenkin hoitokeinona hyvä, se poistaa yhden ison esteen itsensä ja elämänhalunsa väliltä.

Niiin! :bulb:

Jos raittius tai terveys tai hyvinvointi eivät ole itseisarvoja, mitkä sitten ovat niitä itseisarvoja?
Now I’m getting really interested.

Eläminen? Siis: hengittäminen, elintoiminnot… entä muu?

Mitä minä sillä terveydellä teen jos ei huvita elää?

^ Aivan, ymmärsin toki. En minäkään ehdottanut terveyttä itseisarvoksi. Halusin kuulostella, mitä siihen elämiseen tai elämään liittyy jos se on itseisarvo. :slight_smile:

Se ei liene myöskään epätavallista, että päihdeongelmaista itseään ei nappaa hoito, jossa ei voi päihteitä edelleen käyttää.

Raittiushoito on kuitenkin kiistatta tuloksekkain, kun tavoitteena on päihdeongelmista vapaa elämä.

Eikä liene outoa tuo Pumin esiin tuoma asetelmakaan Itsestä ja omasta hyvinvoinnista välittäminen saattaa olla aika lailla maissa ja valliseva tunnelma lähinnä luokkaa; ihan sama.

Usein raittiuhoito puree tuohonkin ongelmaan. Kiinnostus omaa hyvinvointia ja elämää kohtaan alkaa viriämään raittiuden edetessä.

Se varmaan on jokaisen löydettävä itse, mitä siihen omaan elämään kuuluu ja mikä sen oman elämänhalun herättää. Minä tunnistan sen jotenkin siinä, että olen mukana omassa elämässäni, on se sitten jotain menevämpää kuten matkustelua tai joku hetki, jolloin istahdan lukemaan jotain lehteä tai kirjaa. Ennen olin liian levoton sellaiseenkin, en oikein osannut nauttia mistään. Raittius on ihan varmasti edesauttanut tuota elämisen kipinän löytymistä. :slight_smile:

^ Jes, nyt ollaan asian ytimessä jota ajoin takaa. :slight_smile:

Itse laittaisin itseisarvoiksi:

  • Kehittyminen, kasvaminen ihmisenä
  • Hyödyllisten asioiden tekeminen niin, että siitä on hyötyä myös muille ihmisille ja ympäristölle
  • Sivistyminen, tiedon ja viisauden hankkiminen eri tavoin:
  • Rakkaus
  • Ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistäminen
  • Tarvittaessa myös taistelu tärkeiden asioiden puolesta

Lyhyemmin sanottuna olisin taipuvainen laittamaan itseisarvoksi koko elämänmittaisen kasvu- ja kehitystehtävän, jossa ei koskaan tule valmiiksi ennenkuin elämä päättyy.

Vaikka arvostan suuresti Pekka Tuomolaa lähinnä hänen humanitaarisestaan panoksestaan ns. paperittomien terveydenhoidon parissa niin tässä päihdeasiassa olen hivenen eri linjoilla.

Olin muuten silloin Järvenpäässä sisällä kun Tuomola vasta aloitteli talossa 80-luvulla. Ylilääkärinä oli Paavo Koistinen joka sanoi kerran: "Alkoholisti hänen kokemuksensa mukaan on suostuvainen melkein millaiseen hoitoon tahansa kunhan hoidon tarkoituksena ei ole ottaa alkoholia pois elämästä "… Paavo Koistinen myös sanoi että “ihmisen on helpompi luopua kokonaan jostain tavastaan kuin muuttaa ko. tapaa…”

Jos olen riippuvainen jostain niin olen riippuvainen…kuinka voin olla “kohtuullisesti riippuvainen” ?..eikö riippuvaisuus ole hieman kuin “naisen raskaus” ?..Olla kohtuullisesti raskaana ???

Joo,
kai minäkin sitten olen tuota työkalua käyttänyt.
On sillä etunsa.
Ei tarvitse mennä minnekään, ei hoidettavaksi eikä valistettavaksi, ei hakeutua mihinkään ryhmiin valaistumaan ja saamaan hengenravintoa minkään oppien mukaan -ihan saa toimitella asioitaan kuten ennenkin ja harrastaa mitä huvittaa. Jättää vaan ne päihteet siitä pois.

Kai asiassa on jotain mutkiakin, ettei se ihan kaikille natsaa noin raakana ja yksinkertaisena. Joskus voi olla samassa krympyssä muitya ulottuvuuksia, jotka vaativat jotain hoitoa tai toimenpiteitä , kuka tietää vaikka terapiaa tai lääkitystä tai mitä sitten milloinkin. Ja kaikki eivät halua ihan päihteetöntä elämää. Eihän se edes ole sama asia kuin päihdeongelmaton elämä.

Edesmennyt appiukkoni oli mitä suurimmassa määrin alkoholiongelmainen, vaikkei ilmeisesti eläissään pöhnässä ollut. Jo nuorena hän oli omaksunut lähes hengellisen suhtautumistavan viinaan, näki kai sen vaanivana piruna jota sitten juoksi karkuun ja torjui kohdaltaan koko elämänsä. Mielessä se tuntui olevan aina.
En sitten tiedä olisiko asia parantunut siitä jos olisi joskus ryypyn ottanut. Ehkä ei.

Olisin varmasti minäkin voinut ottaa jonkun toisenlaisen asenteen asiaan. Tämä nyt oli kuitenkin minun konstini, ja se tapahtui siinä järjestyksessä, että tavoitteenasettelu tapahtui ensin, ja kun siihen näytti sopivan täysraittius työkaluna niin mikäpäs ettei.

Sitä jossainmainittua pidättäytymistä siihen ei ole kuulunut, alkuvaiheen irtioton jälkeen. Silloin se uusien asenteiden vahvistuminen ja vanhoista poisoppiminen oli vähän itseni pidättelyäkin, mutta onneksi se ei kestänyt koko loppuikää.

Mutta, edelleen vaan lisää “muttia”. Olen tässä elämässäni monta muutakin asiaa miettinyt pariin.kolmeenkin kertaan ja tullut uusiin ajatuksiin.
Ei se nyt sentään sataprosenttisen varmaa ole, että aina ja kaiken ikääni olisin täysraitis.
Nyt ei ole mitään tarvetta eikä asia ole mitenkään edes ajankohtainen, mutta tottakai on mahdollista että tilanteet muuttuvat. Ja ajatukset. Ja elämäntavat.

Mutta, ei nyt ihan noin vaan, kyllä sekin asia tapahtuu sitten vasta harkinnan jälkeen, ei siten että yhtäkkiä vaan heitänkin rattaat ympäri ja alan ihan eri tavoin elämään. Sellaisten äkkikäännösten aika on kyllä ohi.

Mistäpä sitä elämästä tietää.
Tänään kuitenkin näin ja myös vahvasta aikeesta puhuisin kohdallani,koska raittius on tuottanut 100 % sen tuloksen jota hain eli päihdeongelmista vapaan elämän. En hirveästi näe syytä lähteä kokeilemaan jotain muuta konstia,etenkään niitä, joissa olen jo aiemmin epäonnistunut.

Mehän olemme kohtuullisesti riippuvaisia monesta asiasta. Olemme kaikki riippuvaisia mm. ravinnosta, toimeentulosta, hengitysilmasta ja jossain määrin muista ihmisistä.

No, toki haitallinen riippuvuus eli addiktio on toinen asia. Sekin voi kehittyä mihin tahansa: ruokaan (ahmimishäiriö), seksiin, työntekoon, liikuntaan jne jne. ja tietysti päihteisiin.

On siis selvää, että haitallisesta riippuvuudestakin voi selvitä kohtuuteen. Joidenkin asioiden kohdalla voi olla jopa pakko. Sokeri-addikti ei voi välttää kaikkia hiilihydraatteja lopun elämäänsä, eikä työnarkomaanin kannata päättää ryhtyä työtä tekemättömäksi koko loppuiäkseen.

Itse asiassa kohtuus on aina avainsana ihmisen onnellisuudessa. Vaikka ihminen olisi miten raitis, hänen on samalla hyvä muistaa kohtuus,

Ainakin sinä Vinetto tiedät missä tekstissä sanotaan: “pyrimme kohtuuteen kaikissa toimissamme”. :slight_smile:

PS. Muistinkin muuten, että mainitsit joskus olleesi Sosiaalisairaalassa Tuomolan aikaan. Pekkahan ei myöhemmin tosin puhunut niinkään kohtuuden tai minkään kohtuukäytön puolesta, vaan haittoja vähentävän päihdetyön puolesta niiden ihmisten hyväksi, joilta täydellinen toipuminen on jo karannut liian kauas.

Muuten: jos siteeraamasi Paavo Koistisen lausahdus pitäisi täysin kutinsa, eihän kukaan alkoholisti raitistuisi ikinä millään koskaan mitenkään. Pitäähän olla se kipinä, orastava motivaatio tai jopa suuri halu ennen varsinaista raitistumista.

Tämä raittius on sillä tavoin mielenkiintoinen “hoitomuoto”, että vuosien myötä se alkaa vaikuttaa myönteisellä tavalla kovasti moneen asiaan. Näin ainakin minun kohdallani on tapahtunut. Minusta on kyse hieman laajemmasta asiasta, kuin hoitomuoto - tavallaan jotain päämäärän kaltaista.