Raittius on seikkailu

Me Lopettajat
21

Hyvää alkavaa yötä rakkaat alkoholistit ja alkoholismista jo parantuneetkin ja tietysti myös niille, jotka eivät ole koskaan alkoholismiin sairastuneetkaan! Lyhyesti ihan kaikille!

Juomisen todellisuus: yksinäisyys, kauhu ja tuska.

Raittiuden todellisuus. Jälleenrakentaminen.

Raittius. Tuosta juomisen menettämisen tarpeesta. Entäs pakkomielle? Juo pakkomielteisesti, vaikka tarvetta ei olekaan. Näin ajatellen: Onko se koskaan ollut tarpeellista?

Yksilön oma menestystarina voi alkaa raitistumisesta (onko tämä nyt se, että ei tunne enää tarvetta juoda eikä mistään muustakaan syystä enää juo? Kuinka monta menestystarinaa on tuhoutunut ja tuhoutuu juomalla? Monta.

Raitista viikonloppua erityisesti Me Lopettajille!

22

Elämässä on aina hiukan seikkailuakin. Eikä tarvitse edes hakea uhkarohkeita urheilulajeja tunteakseen seikkailevansa. Se oma asenne voi tässäkin merkitä enemmän kuin se mitä sen seikkailuntunteensa saavuttamiseksi tekee.

Siitä raittiudesta en sitten oikein tiedä. Pitääkö sitä sen kummemmin määritellä ja pohtia?

Olen entinen alkoholisti. Alkoholi ei enää merkitse minun henkilökohtaisessa elämäntavassani mitään. Laajemmin ajateltuna toki päihdeongelmat yleisenä ilmiönä vaikuttavat minunkin elämääni, ja olen valmis osaltani vaikuttamaan asioihin jotta niitä ongelmia ei tulevaisuudessa niin paljon olisi.

En siis käytä päihteitä, tupakkiakaan en polta. Enkä ole ajatellut uudelleen aloittaa. Jos minulta asiaa kysytään, että olenko raitis, niin luultavasti sanon että joo, kai minä sitten olen. Mutta jos joku muu on omasta tai jonkun muun mielestä raittiimpi kuin minä tai jopa on sitä mieltä etten minä niin raitis olekaan, niin eipä tuo minua heilauta. Kun kerran elämäni on tuon asian suhteen ihan sillä mallilla kuin itse olen halunnut sen laittaa, niin samapa tuo, miten raittiuspisteitä jaetaan tai raittiuden salattuja merkityksiä selitetään.

Ei se oikeastaan ole minun murheeni, enää.

23

Juu, …

Tottahan toki maailmaan saivarteluakin mahtuu - ja filosofointia. Käväisin viikon verran Virossa asti hemmoteltavana. Alkoiko se matka silloin, kun avasin nettisivut ja ryhdyin etsimään vaihtoehtoisia kylpylälomia, vai silloin kun suuntasin auton nokan täältä lumirajan tietämiltä kohti Länsisatamaaa? Ihan positiivinen seikkailu joka tapauksessa oli tämäkin reissu. Kotimaan puolella ehdin bongata kaksi golf-kenttääkin. Paluumatkalla Virosta Helsinkiin vilkuilin näitä kaljanhakuturisteja. Omanlaisiansa seikkailijoita olivat nämäkin.

Metsänreunan miehen kanssa olen vähän samoilla linjoilla. Ei minusta oikein hevillä saa kilpakumpania siihen kisaan, kuka miehistä on kaikkein raittein. Minulla on oma kilvoitteluni aivan omassa sarjassani, enkä edes itseni kanssa viitsi isommin painia asiasta vääntää. Siis oikeastaan sitähän minä, ettei se raittius ehkä ole sen isommin kesken tai varsinaisesti valmiskaan. Ikäänkuin tietä pitkin talsitaan - oli se sitten vähän parempikuntoinen tie tahi enemmän keskentekoisen oloinen. Pääasia, ettei hyppää ojan yli kokonaan rämeikön puolelle.

24

Terve

Niimpä niin, raittius ei ole kilpajuoksu eikä varustelukisa, mutta mielenkiintoisia
löytöjä täynnä.
Oma kokemukseni oli ja on edelleen minulle merkittävä, jota en aio hukata.
Muiden kokemukset voi olla tukena, mutta eivät yksinään auta, jos ei omia ole.

Joskus raittius on vaikka sitä, vaikka raittiudeksi ei kai sitä voida sanoa, mutta
muistan hyvin miten kävin pientä henkistä painiottelua uskallanko laivalle vai
en, no uskalsin. Sekin kynnys on jäänyt mieleeni, joka on minulle merkittävä.

Se, kun pelkää menettävänsä raittiuden on jo jotain, jota voisi pitää lähtökohtaisesti
hetkeksi, jolloin seikkailu on alkanut.

Tässä kun pohtii miksi tuo juomisen tarpeen menetys oli minulle merkittävä
johtuu kai siitä, että mitkään omat päätökset lopettaa juominen, pistää korkki kiinni
tai edes vähentää ei onnistunut. Kierre oli liian kova.

Korkki oli kiinni vain sen aikaa, kun henkinen krapula vaimeni ja tai rahaa löytyi
jostain.

Pohjakosketus oli sen mukainen, mutta sekään ei olisi taannut mitään raittiuden
osalta, jos mikään ei olisi omassa päässä muuttunut.

Itse, yksin ja vain omilla päätöksillä ei mikään muukaan ole onnistunut. Nyt kun
päätöksieni tukena on menneisyys, nykyisyys ja tieto siitä mitä menetän, jos joisin
asiat on helpompia, mutta edelleen minulla kuten kaikilla muillakin pitää olla jotain
jota laittaa vaa’alle, jotta tunne siitä omasta oikeasta raittiudesta säilyy.

Ei kilpailla ei, eletään ja annetaan elää, siinä se.

Vaeltaja

25

Minäkin olen hyvin samaa mieltä Metsänreunan Miehen kanssa, ja meitä yhdistää ainakin se, että molemmat nimeämme itsemme nimenomaan entisiksi alkoholisteiksi. Tulkitsen sen niin, ettei kummankaan ole tarvinnut jäädä loppuelämäksi jonkin diagnoosin kantajiksi. Jollekin toiselle se diagnoosin pitäminen voi olla hyvinkin tarpeellista ja hyödyksi, mutta ei kaikille.

Itse puhun yleensä toipumisesta, tai tervehtymisestä. Kysehän on siitä, miten hyväksi elämänsä tuntee, ja miten hyvin voi. Sekä siitä, miten hyvin pystyy kohtaamaan elämän sellaisena kuin se vastaan tulee. Kyse on toki myös sopusoinnusta ympäristön kanssa. On hyvä voida hyvin, ja levittää hyvää myös ympärilleen.

26

Juu, …

Koko ajan todellakin löytyy uusia juttuja. Alkuun tetenkin on sellaista epävarmuutta ja sitten uutuuden viehätystä, mutta jossain vaiheessa ainakin minulle on syntynyt ihan jokinlainen imu sen raittiuden suhteen. Siis ikäänkuin silleen, että alkuun joutuu vähän ponnistelemaan, mutta sitten se alkaa sujua ihan omia aikojaan.

27

Pikkuhiljaa ja pala kerrallaan se totuus on tullut itselleni ilmi. Ja sieltä olen sitten myös tajunnut sen että huonosta ihmisestähän tässä ei ole ollut ikinä kyse, vaan huonovointisesta ihmisestä. Oma suostumus tuohon pitää olla, muuten jäädään puolitiehen.

Jossain kohtaa sitä on ruvennut oivaltamaan ja ymmärtämään sen että ei ole mitään mieltä enää kantaa semmoista turhaa syyllisyyttä matkassaan mukana mitä ennen kuormasi koko pään täyteen. Ja sitä kautta rupeaa sitten tosissaan helpottamaan omanarvontunto rupeaa löytymään tuolta sisältäni. Se “harmi” tuossa on vain ollut se että tuo ei tapahdu niin kuin itse olisin halunnut että kuin salamaniskusta, vaan hiljalleen se homma rupeaa aukeamaan. Kärsivällisyyttä, sano.

28

Seikkailua oli se kun ensi kerran elämäni aikana matkustin yksin. Linja-autolla, junalla ja laivalla. olihan se jännittävä reissu. Minä joka olen hirveä jännittäjä uskalsin luottaa että pääsen perille sinne minne menen, enkä joudu johonkin hukkaan. Ja suurin kynnys oli kysyä muilta ihmisiltä “tyhmiä” kysymyksiä, eli meneekö tämä bussi nyt varmasti sinne minne aioin. En tiedä miksi minulla on ollut hirveän vaikeaa kysyä neuvoa, yleensä kysyä yhtään mitään keltään vieraalta tai edes tutulta. Tuo nyt tuli mieleen tästä raittiina seikkailusta.
Kun saa onnistumisen iloa, kokemuksia että uskaltaa tehdä jotain mitä ei ennen ole tehnyt, niin se vahvistaa itsetuntoa, eikä ole enää se alistuneena olo.
Voihan joskus mennä jaaritteluksikin kun kertoo miten on selvinnyt ulos juomisesta ja siitä entisestä elämäntavasta, mutta ei se haittaa.
Toivon että jokainen saa iloa ja onnistumisia siitä että lopettaa juomisen.

29

Seikkailun olemukseen kai liittyy jotenkin se ennalta arvaamattomuus, ja sitä on enemmän uusissa asioissa. Huolestuneen läheisen esimerkki oli hyvä.

Eihän se pelkkä selvänä (raittiina) olo enää vuosia selviämisen jälkeen ihan seikkailua ole. Mutta, selvänä voi seikkailla, ja selvänä seikkaileminen on ainakin turvallisempaa kuin pöhnässä.

Mutta, ne ensimmäiset päivät, joku viikkokin, vuosikymmenien pöhnän jälkeen kyllä tuntuivat silloin seikkailulta. Oli se sen verran outoa. Ja kai hiukan jännittikin, että kuinkahan tässä käy.
Selvänäolo muuttuu sitten ajan kanssa tavaksi, itsestäänselvyydeksi, luonnolliseksi olotilaksi, eikä siinä sinänsä enää mitään haastetta ole. Mutta ihan kivaa elämää, ja mahdollisista seikkailuista voi kenties nauttia enemmän kun kaikki aistit ovat normaalitilassa eikä millään aineella turrutettuna.

30

Minustakin tuo Huolestuneenläheisen matkustamis-kokemus oli mielenkiintoinen. Itselläni ei reissaamisen kanssa ole koskaan ollut pulmia vaan se on sujunut niin selvinpäin kuin kännissä ja miten kauas tahansa, mutta muita jännittäviä haasteita on toki ollut.

Kuten joskus olen kertonut, minun pulmani selvinpäin on ollut esiintymisjännitys. Siis en jännitä julkista puhumista sinänsä tai esim. esitelmien pitoa, mutta soittokeikat bändin kanssa on tuntuneet selvinpäin vähän liiankin jänniltä. En tiedä miksi juuri ne, ja vain ne, on olleet vaikeita. Johtuuko se keikkapaikkojen huuruisesta atmösfääristä, tai vain siitä että opettelin soittamaan keikat pienessä tinassa 20-vuotiaasta lähtien.

Ekan keikkani ihan selvinpäin soitin tosin jo niinkin kauan sitten kuin keväällä 2001 kohtalaisen isossa paikassa, ja keikka vieläpä lähetettiin suorana lähetyksenä internettiin. Olin kertakaikkiaan kuolla sinne lavalle, vaikkei päälle päin suuria hankaluuksia näkynytkään. Soitannollisestikin se oli vähän tönkkö sessio.
Yksi toinen keikka ilman alkoholia täpötäydessä Nosturissa 2007 oli myös pelottava kokemus, vaikka minulla oli Diapamia tukena. Olin juuri pari viikkoa aiemmin saanut poikki kuukausien ryyppäämisen.

Nyttemin esiintymisjänskäystä on hoidettu joskus Propralilla, joskus ei millään erityisemmällä. Selväpäinen keikka kuitenkin ok keikka. Nytkin olis selvä pää, mutta keikka puuttuu. :bulb:

31

Näin se menee. Selvänä vastoinkäymisetkin ovat jotenkin raikkaampia. :smiley: Totta on toki sekin, että tähän raittiiseen elämäntapaan tottuu. Ei tähän silti ainakaan minun kokemukseni mukaan mitenkään turru tai kyllästy. Jokainen aamu on sellainen, johon haluaa herätä mukaan.