Raittius, masennus ja lääkitys

Olen ollut vuoden raittiina. Elämäni on parempaa nyt raittiina kuin silloin kuin join. Moni ongelma on takana päin. Ihmissuhteet ovat paljon paremmassa kunnossa ja työ- ja opiskeluasiat järjestyvät, rahatkin riittävät paremmin. (ihan kuin joku yllätys).
Yllättävää on se, että kevään olen kärsinyt ahdistusneuroosista ja itkupäivistä. Psykpolilla sanottiin että katsotaan tilannetta syksyyn.
Masennuslääkettä sertralinia syön 150mg aamuisin, illalla 25mg ketipinor. Aiemmin söin enemmän ketiapiiniä mutta nyt se väsyttää liikaa.
Kuuluuko raitistumiseen tällainen kausi?
Pitäisikö lääkitystä vaihtaa näin 10 vuoden jälkeen?
Onko Abilify hyvä lääke ahdistukseen?

Elämässäni on useita kuormittavia tekijöitä, joihin en pysty itse suoranaisesti vaikuttamaan.

Minun ensimmäinen raitis vuoteni oli hyvä. Mielialalääkitys alkoi ilmeisesti tehota, kun alkoholi jäi pois, mutta ennen kaikkea olin innostunut uudesta elämäntavasta. Sitten vanhat vaivat alkoivat palata; masennukseni ilmeni alusta alkaen psykosomaattisina oireina, ei surumielisyytenä tai henkisenä ahdistuksena. Meni vuosia ennen kuin huimaus, tasapainohäiriöt, jatkuvat säryt, näköhäiriöt, “vanne pään ympärillä”, pistävä kipu rinnassa etc ylipäänsä yhdistettiin depressioon, koska ei minulla ollut masennusta (mielialan muutoksena). Nuo oireet olivat myös yksi syy lisääntyvään alkoholinkäyttööni; kun join niin ei enää huimannut eikä ollut kipuja.

No, vähitellen oireet kuitenkin palasivat. Lääkitystä lisättiin ja lihoin ja väsyin. Lääkitystä vaihdettiin ja sain ihan hirveitä aggressioita. Palattiin taas vanhemman mallin lääkkeisiin ja “hulluuskohtaukset” menivät ohi, mutta töistä tultuani istuin sohvalla, mätin naamaani pastaa ja leipää ja suklaata ja nukuin. Ja vähitellen työkykykin katosi, mutta koska olin hyvin itsenäisessä ammatissa niin sitä ei huomattu ennen kuin tein kalliin virheen, jonka seurauksia maksan edelleen.

Terapiaan en päässyt missään vaiheessa, koska en kuulemma ollut riittävän masentunut.

Onneksi itselläni on hyvät tiedonhakutaidot ja aloin ahmia kirjallisuutta. Luin filosofiaa, uskontoa, lääketiedettä, psykologiaa jne. Opettelin positiivista ajattelua ja läsnäolotaitoja ja etsin omaa hengellistä näkemystäni. En tiedä mikä on auttanut, mutta vähitellen olen pystynyt luopumaan mielialalääkkeistä ilman, että em. psykosomaattiset oireet ovat palanneet. Pelko iskee edelleen aika ajoin; kun päätä alkaa särkeä niin pelkään, että nyt se alkaa taas, päänsärky mihin mikään särkylääke, akupunktio, fysikaalinen hoito tai muu kipuun tarkoitettu hoito ei auta. Välillä, kun olen stressaantunut, on huimausta ja olen kauhuissani että nytkö se taas alkaa.

Depressio uusiutuu herkästi enkä tiedä mitä teen ja miten selviän, jos se iskee uudestaan :frowning:

Heippa Salmiakki ja muut!

Päihderiippuvuudesta toipumisessa voi tosiaan olla pitkän aikaa erilaisia vaiheita, joihin kuuluu erilaisia psyykkisiä oireita yli-vilkkaudesta alakuloon.
Mutta ihan ekana kannattaisi pitää mielessä, että vaikka lääkkeitä voikin joskus tarvita, niin lääkkeillä hoidetaan kuitenkin vain oiretta eikä syytä. :bulb:
Lääkkeiden lisääminen, toisiin vaihtaminen ja niillä “pelaaminen” on harvoin ainoa kestävä ratkaisu.

Et tainnut kertoa, mitä nämä kuormittavat tekijät on? Ja voisiko niihin kuormittaviin tekijöihin kuitenkin jotenkin pyrkiä vaikuttamaan, tai niitä käsittelemään?

Abilify on käsittääkseni melko voimakas masennuslääke, johon liittyy myös haittavaikutuksia, niinkuin kaikkiin lääkkeisiin. Mutta siinä asiassa ainoa pätevä neuvoja on lääkäri, ja internetissä vaikkapa Lääkeinfo.fi tai Pharmaca Fennica.

Kannattaa kiinnittää huomiota myös elämäntapoihin. Onko ravinto ja ruokailutavat kunnossa ja itselle sopivat? Harrastaako liikuntaa riittävästi? Onko muita piristäviä harrastuksia ja elämänsisältöä?
Moni on saanut yllättävän tehoavaa apua psyyken oireisiin ihan vaan terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnan lisäämisestä. :slight_smile:

“Maallikon” ei pidä koskaan puuttua toisten lääkitykseen, se on lääkäreiden tehtävä. Ilman mielialalääkitystä tuskin itse olisin hengissä. En tiedä miten olisi käynyt, ellen olisi lopulta saanut niistä helpotusta edellä mainittuihin oireisiini. Jos se olisi löytynyt jo aikaisemmin niin ehkä olisin päässyt paljon helpommalla, ei olisi tarvinnut käydä reilut kymmenen vuotta sitten hakemassa sairaalan kautta lisäaikaa elämälle.

Bentsot ja muut lääkkeet, joissa on viihdekäyttöpotentiaali, ovat eri asia kuin mielialalääkkeet. Bentsojakin tulevaisuudessa käytän, jos lääkäri ne toteaa tarpeellisiksi, vaikka vuosikausiin en ole niitä tarvinnut.

Tasan kuusi vuotta sitten, kesällä 2007 oma lääkearsenalini näytti tältä:

Diapam 5 mg tarvittaessa, Zopiclone Alpharma 7,5 mg tarvittaessa, Peratsin 2 mg päivittäin. Lisäksi itselääkintänä mukana siideri, olut, punaviini, liköörit ja Fisut tarpeen mukaan. Tarve oli usein.

Lääkäri katsoi minun tarvitsevan kaikkia kolmea ekaksi mainittua, ja viimeksi mainittujen käytönkin kiltti tohtorisetä ymmärsi, koska mulla oli “vaikeeeeta!”. : )

Mutta oikeestihan lääkäri ei yksin päätä mitä lääkkeitä ihminen tarvitsee, vaan siihen vaikuttaa potilaan ihan oma näkemys hyvin paljon. Hieman kärjistetysti voisi kai sanoa, että lääkäriltä saa sitä mitä menee hakemaan. Jos menee tietentahtoen hakemaan bentsoja, niitä myös saa. Ainakin vielä kuusi vuotta sitten sai. Nykysin tosin bentsoihin on alettu suhtautua yhä kielteisemmin ja monet lääkärit kaihtaa niiden myöntämistä.
Esim. ennenvanhaan paniikkihäiriöön sai varmasti bentsoja, nykysin yleensä Cipralexia jos sitäkään.

Mutta joka tapauksessa totuus on, että lääkkeillä hoidetaan vain oiretta, ei niiden syytä. Eikä tämän sanominen ole kenenkään lääkitykseen puuttumista.

Tätä voisi verrata myös lihavuuden lääkehoitoon. Rasvasieppari-pillerit voi olla oikeesti tehokkaita mutta vain laihduttavaan ruokavalioon yhdistettynä. Nekään ei auta jos mässäily jatkuu.

Itselläni on käytössä yksi reseptilääke nykysinkin: beetasalpaaja Propral esiintymisjännitykseen. Silläkin hoidetaan vain haitallisia oireita, mikä ei tosin tarkoita etteikö se oisi ihan hyödyllinen lääke. :slight_smile: Hyödyllisempi ainakin kuin alkoholi, jolla sitä ennen lääkitsin keikkajännitystä.

Ilmoittaudun kerhoon, täällä on aivan sama tilanne menossa!

Mullakin on työpaikat ja kaikki, ihmissuhteet ok (muutama juoma-aikain sössitty suhde vielä kummittelee) ja kaikki on kaiken kaikkiaan paremmin kuin koskaan tähän mennessä ja näinä päivinä myös tulee vuosi täyteen raittiutta. Mutta silti viime ajat on olleet välistä ihan hirveitäkin. Ei ihan 24/7, väliin mahtuu hyviäkin osioita. Mutta vaikka eilinen oli kamala päivä…ja en lue näitä oloja minkään tilapäisen mielenhäiriön piikkiin, ukson takana olevan …jotain. En käy terapiassa mutta vakavasti täytynee harkita. Heittää epäluulot ja ylpeys roskikseen. Mää kun oon liian ylpeä.

Lääkeasiaan en valiettavasti osaa sanoa oikeastaan mitään. Oma lääkitys on jo purettu ja viimeisimmät, mitkä vielä silloin jäi päälle kun muut lopetettiin, lopetin omin nokkineni kun vielä ryyppäsin. Se ei ole hyvä idea enkä suosittele.

Njoo, mutta,

Jatka kirjoittamista, tuetaan toisiamme!

Ja onnea vuodesta, hyvähyvä! :smiley: :mrgreen: :sunglasses:

Minulla on mielialahäiriön hoitoon lääkityksenä Abilify 5 mg aamuisin, ja olen kokenut sen erinomaisena juuri ahdistuksen hoitoon. Sehän on lääke, jota käytetään kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja skitsofrenian hoitoon, minulla tuon ensiksi mainitun. Lisäksi on tuhti annos Efexoria ja unta antamaan vielä toinen psykoosilääke Zyprexa. Abilify vei aamun tuskaisen ahdistuksen pois. Siinä on kuitenkin se ongelma, että se ei ole Kela-korvattava lääke ja näin ollen huiman kallis.

Alkoholismi ongelmana usein kai peittää muita ongelmia, siinä se vaikeus. Joillakin tietysti ainoa ongelma on alkoholi, mutta toisilla taas ei.
Kun lopettaa juomisen, jolla on tukahduttanut omat tunteensa ja tarpeensa, alkaa vasta muilla ongelmilla “olla tilaa” nousta pintaan. Eli ahdistuksella ja masennuksella.

Sitten pitää hoitaa niitä. Monasti varmasti lääkkeilläkin aluksi, jos niistä sopii jokin sellainen joka ei aiheuta riippuvuutta, tai johon kyseinen ihminen ei ole vaarassa jäädä koukkuun. Itselläni on ollut koko terapian ajan bentsot käytössä, viimeksi syönyt hetkelliseen tarpeeseen viime syksynä muutaman ja jättänyt taas siihen, en ole niistä koskaan saanut tai hakenut mitään “oloja” itselleni. Ainoastaan tuen että pystyn ylipäätään menemään terapiaan kun ajoittain se nostanut niin vaikeita asioita pintaan.
Toisaalta alkoholisminikin oli elämäntilanteen vuoksi hiljaisena. Muutenkin olin sellainen alkkis jolla juomiskaudet ja raittiuskaudet vuorottelivat. raitiuskausina sitten terapia eteni, ja sitten kun se eteni vauhdilla piti vähän jarrutella juomalla enemmän…
Vertaistukea, itsetutkintaa, terapiaa kannattaa kokeilla ja hakea. Kamalaa täällä on juuri se, että aina ei saa terapiaa, koska on “liian terve”.

Totta on myös että lääkkeillä hoidetaan vain oireita, silti ne ovat tarpeen jotta ihminen tulee ylipäätään siihen kuntoon että jonkinlainen muu toiminta, esim. vertaistuki, liikunta, terapia, itsetutkiskelu ovat mahdollisia.

Loppujen lopuksi uskon ja toivon että minun on mahdollista päästä lääkkeistä kokonaan eroon, mutta vielä ei ole sen aika. Ja vaikka sitten joutuisin pientä annosta vaikka mielialalääkettä silloin tällöin syömään koko loppuelämäni, niin olen silti onnellinen että on ylipäätään joku sopiva lääke olemassa, kaikille ei ole.
Rauhoittavia en usko enää tarvitsevani, raittius ja terapia on tehnyt ne viimeisen puolen vuoden aikana tarpeettomiksi kokonaan.

Joka tapaukssa pointtini on että joillakin alkoholismi peittää ongelmia, joita päästään/pitää hoitaa vasta sitten kun on raitistuttu.
Minkäänlainen lääkkeiden väärinkäyttö ei ole raittiutta, ja moni käyttää lääkkeitä väärin, mutta lääkeistä voi olla apua oikein käytettynä.