Aiheesta voi kirjoittaa paljon tai vahän, mutta kaiken kaikkiaan aivojen kemia on aivan erityisen monimutkaista. Kauhean paljon yksinkertaistettuna onnellisuus on seurausta aivojen onnellisuuskemikaaleista. Aivot tuottavat sopivan määrän onnellisuuskemikaaleja aivan omia aikojaan. Terveet aivot hakevat onnellisuustasapainoa. Jos onnellisuuskemikaaleja on liikaa, niitä tuotetaan vähemmän. Jos onnellisuuskemikaaleja on liian vähän, niitä tuotetaan enemmän.
Onnellisuuteen voi tilapäisesti vaikuttaa nappaikemalla erilaisia kemikaaleja. Alkoholi on näistä ehkä eniten käytetty, joskin masennuslääkkeetkin alkavat olla nykyisin varsin yleisiä. Molemmat vaikuttavat siten, että aivojen oma onnellisuuskemikaalien tuotanto heikkenee ja ihminen tulee riippuvaiseksi ulkoisten onnellisuuskemikaalien käyttämisestä. Kun runsaan alkoholinkäytön lopettaa kestää vähintäänkin puoli vuotta, että aivot taas alkavat toimia normaalisti.
Säätö- ja systeemiteorian pohjalta voisi myös kuvitella jonkinlaista onnellisuuskemikaalituotannon heilahtelua normalisoitumiseen liittymiseen. Josssain vaiheessa raittiutta onnellisuuskemikaaleista voi olla jopa eufoorista ylituotantoa. Ylituotantoa taas saattaa seurata kovinkin masentavalta tuntuva korjausliike. Aika moni kokee toisen raittiin vuoden aikana nk. alkuraittiuden jäkeistä masennusta. Syynä voi olla juuri tällainen onnellisuuskemikaalituotannon säätelyyn liittyvä heilhdus.
Pitkän päälle aivojen kyky ylläpitää tervettä onnellisuutta palautuu, kunhan tätä säätöä ei aleta taas sotkemaan ulkoa syötetyilla kemikaaleilla. Ajatus kontroloida omaa onnellisuuttaan kemikaaleilla on tietenkin houkutteleva. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikilla näillä kemikaaleilla on ikäviä sivuvaikutuksia.
Onnellisuus vaikuttaisi olevan kummallinen ilmiö. Näyttäisi siltä että mitä kovemmin sen perässä juoksee, niin sitä kauemmas se karkaa.
Mietin vain sitä että tuommoinen pieni lapsi, niin eihän se kummoisia asioita tarvi onnellisuuteen. Moni sitten kasvaessaan erinäisistä monista syistä johtuen kadottaa tuon yksinkertaisen onnellsuuden reseptin, kunnes elämän opettaessa erinäisten vaiheiden jälkeen toivottavasti taas löytää sen uudelleen.
Siitä me eletään sairaassa maailmassa, että nuo syyt hyvin usein ovat ihmisestä itsestään johtumattomia, että se onnellisuus ei ole olemassa ihmisessä ja se katoaa. Mutta moni taho tässä maailmassa tahtoo kertoa että se johtuu nimenomaan sinusta itsestäsi. Se ei pidä paikkaansa.
Kertokaapa minulle mistä onnellinen elämä muodostuu? Mitkä ovat sen elementit ?
Olen nimittäin sitä mieltä, että onnellisuus on muutakin kuin aivokemiaa.
Nähdäkseni siihen vaikuttaa mm ympäristö. Vaikea kuvitella, että joku pakolaisleirillä pakosta elävä olisi onnellinen vaikka aivokemiat olisivat kuinka kohdallaan ja sotkematta.
Henkökohtaisesti koen, että olen saanut elää ja toivottavasti jatkaakkin, erittäin onnellisen ja onnekkaan elämän vaikka siihen on liittynyt todella ikäviä asioita myös. Parhaat ajat ovat kuitenkin olleet ilman alkoholia.
Kyllä mä meinaan tätä nappikemikaalia syödä lopun ikääni. - Onse niin hyvä kemikaali minulle ja miljoonille muillekin masennusta poteville. - Oikein rutina kuului nupista kun fluokseniini alkoi vaikuttamaan. Itsemurhaiset ajatelmat ja muut synkeyspohdiskelut muutuivat pikkuhiljaa aivan toisenlaisiksi.
Joillakin ihmisillä on nää onnellisuuskemikaaliasiat aivan pielessä, eivät korjaannu millään. Sitäkin asiaa tutkitaan ja toivottavasti ratkaisu löydetään.
Jossain Euroopan maassa, en nyt muista missä, sai eutanasian 20-kymppinen nuori nainen, koska lääkärit eivät voineet häntä auttaa. Naista oli lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi ja elämä ollut muutenkin kamalaa ja lopulta nainen kärsi pahoista harhoista. - Joku suomalainen terapeutti kauhisteli, että eihän tällaiseen ratkaisuun voi päätyä, kyllä terapialla ja terapian terapian terapialla tämä olisi korjaantunut. - Eihän ne siellä varmaan tähän eutanaasiaratkaisuun heppoisin perustein lähteneet, varmaan oli kaikkea mahdollista yritetty.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että alkoholilla en ole todellakaan tullut onnelliseksi, päinvastoin. Alkoholi vie varmasti näiltä mielialalääkkeiltä tehon ja tietty aiheuttaa ties mitä muita juttuja.
Tässä sairaassa maailmassa on kyllä onnen kanssa moni hukassa. Oma maailmankuva on saatava balanssiin.
Kauan sitten luin Huxleyn romaanin “uusi uljas maailma”. Muistaakseni se oli hyvä kirja. Ja muistaakseni sen kuvaamassa maailmassa ihmiset nimenomaan pidettiin tyytyväisinä mielialaan vaikuttavilla lääkkeillä. Ei tarvittu aseita, ei järjestyspartioita. Ei tarvinnut rajoitta edes tiedonvälitystä, kun ketään ei kiinnostanut.
Halutessaan kokeilla jotain uskaliasta, jännittävää ja erikoista, ihmiset saattoivat jättää onnellisuuspillerinsä ottamatta.
En edes muista miten asian moraalista puolta ja ihmisen elämän muotoumista kirjassa muuten esiteltiin. Pitänee , perhana vieköön, seuraavalla kirjastoreissulla, muistaa tuonkin kauan sitten luetun olem,assaolo.
Ja ihan varmasti, vaikka luetusta jotain palautuisikin mieleen, niin minähän en ole ihan sama lukija kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Luulenpa että nyt kirja herättää minussa ihan eri ajatuksia kuin silloin.
Kiitos Smokki ja Sikarille mielenkiintoisesta aiheesta, kyllä tämä keskustelun arvoinen on.
Minusta maailma ei ole erityisesti sairas, sen enempää kuin tervekään. Maailma on sinänsä liian laaja ja abstrakti käsite määriteltäväksi sairaaksi tai terveeksi. Maailma vain on, kaikessa monimuotoisuudessaan. Säilyttämisen arvoisia tämä planeettamme ja sen elämänmuodot kyllä ovat, jo pelkästään harvinaisuutensa takia. Avaruudessa ei ajelehdi toisia samanlaisia ihan lähietäisyydellä.
Ihmisessä, ja ihmiskunnassa, on myös paljon sitä mitä voimme sanoa hyväksi, kauniiksi, arvokkaaksi. Mielestäni tämän sisäistäminen on myös yksi onnellisuuden osatekijä. Tämä ei tietenkään tarkoita silmien sulkemista vääryyksiltä ja pahoilta asioilta, joita myös on.
Lapsen ja aikuisen onnellisuus on hieman erilaista. Lapsi voi tuntea olevansa onnellinen saadessaan vaikkapa paljon jäätelöä tai päästessään Linnanmäelle. On selvää, että aikuisen maailma on monimutkaisempi ja moniulotteisempi, ja niin pitääkin olla.
Hyvä kysymys. Vastaisin, että elämän sisältö, ja suhde maailmaan. On tärkeää että voi tehdä itselleen mieluisia asioita, ja tuntea että sillä on jokin merkitys, vähintään itselle. Suhde muihin ihmisiin on usein myös tärkeä, eli jokainen tarvitsee jossain määrin muita ihmisiä. Monille tärkeä asia on esim. perhe, ja läheiset. Ystävät ja kaveritkin voi olla tärkeitä onnellisuuden kannalta.
Kas, kukaan ei vielä maininnut rakkautta. No, minä mainitsen sen nyt.
Joo, rakkaus on hyvä. Siitä on muuten joku tehnyt laulujakin, oletteko huomannut?
Onnellisuus kaipaa mahdollistuakseen sen että ne perustarpeet on tyydytetty (ettei ole jatkuva vilu eikä nälkä, ja jonkinlainen turvallisuus on olemassa. Mutta sen jälkeen alkaa sitten materiaalin osuus vähenemään. Siitä on jotain fiksuja tutkimuksiakin. Onnellisuutta on aika vaikea määritellä , se kun on kans niin henkilökohtainen juttu, se voi itsekullakin koostua kovin erilaisista tekijöistä.
Voi olla niinkin että onnellisimmillani olen ollut sellaisina hetkinä kun en ole edes ajatellut ryhtyä määrittelemään omaa onnellisuuttani -se vaan on sitä ollut, joskus kun ne palikat ovat toisiinsa sopineet ja elämä luistanut .
No nyt rupesi tulemaan sellaisia näkemyksiä, joita kaipasinkin. Aika samansuuntasia on omieni kanssa ja kuten MM mainitsi on asiaa oikein tutkittukin.
Rakkaus on hieno asia ja olen sen suhteen ollut onnekas. Olen rakastanut ja saanut vastarakkautta ja jopa kokenut oikein sellaisen jalatalta vievänkin, jota kun ollaan kavereiden kanssa juteltu ei ihan moni olekkaan kokenut.
Kuitenkin yhtä tärkeänä pidän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihminen on lauma-elän kuitenkin ja onhan monissa alkukantaisissa heimoissakin ollut karkoittaminen pahin rangaistus.
Ihminen on toki sosiaalinen olento, joten tottahan toki yhteisölläkin voi olla monenlaista vaikutusta vaikkapa ihmisen kokemaan onnellisuuteen.
Esimerkki pakolaisleiristä on sillä tavoin mainio, että tuttavapiiriini kuuluu palestiinalainen, jolla on leireistä aivan omaakin kokemusta. Häntä on esimerkiksi ammuttu siten, että luoti on mennyt kädestä läpi. Tämä tuttavani tiesi kertoa, että masennus on palestiinalaisille kokonaaan tuntematon juttu - peräti ihmetteli kovasti suomalaisten masennusongelmia. Joo - siis kyllä siellä leireillä ollaan aivan yhtä onnellisia, kuin muuallakin.
Yritän siis sanoa, että minun mielestäni onnellisuus ja sen kokeminen ei olennaisesti ole kiinni yksilön ulkopuolisista asioista - onnellisuutta ei voi ostaa.
Perää tuossakin. Onhan paljon kyse siitä miten asioihin suhtautuu. Viktor Frankl, joka selvisi keskitysleiriltä on paljon siitä kirjoitellut.
Kuitenkin, jos siellä lerillä ollaan niin onnellisia, niin miksi sieltä sitten niinkin kovalla innolla ollaan pyrkimässä pois ? Masennuksen suhteen voi olla kyse vaan siitä, ettei sellaista käsitettä tunneta.
Ehkä tässä nyt on kyse siitä, että minä käsittelen asiaa onnellisen elämän kannalta ja ehkä toiset vain hetkellisen onnen tunteen kannalta.
Onnellinen elämä kyllä nähdäkseni yleensä edellyttää, että perustarpeet on kunnossa ja että noita aiemmin mainittuja elementtejä on myös. Näin on myös tutkimuksissa todettu.
Mutta varmaan vaikka, joku itseään kiduttava fakiirikin voi olla onnellinen, koska sellaista hän haluaa.
Kyllä, olen samaa mieltä, Smokki ja Sikari.
Vaikeissa oloissakin voi tuntea onnellisuutta. Ehkäpä on pakkokin. Jos onnettomalle olotilalle antaa vallan, niin selviytyminen on paljon vaikeampaa.
Kun ihmisellä on ihan oikeita murheita, ja tekemistä päivittäisessä selviytymisessä, ei ole aikaa eikä voimavaroja surkutteluun.
Niinhä ne sanovat hautajaispuheissakin että kun se parasta on ollut, on se työtä ja hikeaä ollut.
Asiassa on perää.
Liian helppo elämä saa aikaan sen, että ihminen kehittää itselleen murheita, oman päänsöä sisälle. Ehkäpä onkin vaikeampaa olla onnellinen silloin kun ei tarvitse tehdä työtä ja pinnistellä asumisensa, ruokansa, turvallisuutensa eteen?
Muistanette vanhan sadun siitä miten etsittiin lääkkeeksi onnellisen miehen paitaa… ja kun valtakunnan ainoa onnellinen mies löytyi, onnellisena siitä että oli saanut päivän tehdä työtä itsensä väsyttäen, sai syödäkseen ja levätä, niin eihän se onnellinen mies edes paitaa omistanut. Jotain totuuden siementä siinäkin.
Joo - tässä on vinha perä. Aivan tutkimusten mukaan liika nukkuminen tuottaa huonoa aivokemiaa onnellisuuden kannalta. Masennuksesta ei siis pääse eroon nukkumalla - päinvastoin. Onnellisuuden taustalla on jonkilainen tavoitteellisuus ja toimeliaisuus.
Tottakai vaikeisakin oloissa voi olla onnellinen. Kyse on paljolti kuinka osaa suhtautua kuten aiemmassa kommentissani totesin. Enoni koki sodan olleen onnellisinta aikaa elämässään vaikka välillä haavoittuikin vakavasti. Hänellä oli kuitenkin usko siihen, että hän on suuren asian kanssa tekemisissä ja oli kavereita ja vaimokin.
Kaikki vaan ei kestä kaikkia vaikeuksia ja silloin kyllä voi masentua. Masentunut ei ole onnellinen voin sen omasta vakavan masennuksen kokemuksestani kertoa. Ihme ettei henki mennyt.
Masnnus vaan on nähdäkseni sellainen juttu kuten alkoholismikin, että ellei sitä ole itse kokenut, niin sitä on perin vaikea ymmärtää.
Niin ja rakkaus! Sekin on aivokemiaa. Sitäkin nykyään tutkitaan. Luonnolla on siinäkin asiassa omat systeeminsä, joita ei vielä kaikkia tunneta. Miksi se joku on se ainoa oikea?
Sen mää tässä elämässä olen omasta kokemuksestani havainnut, että minun onneni yksi osatekijä on ilman muuta tämä raittius. - Oikeesti kun ajattelee, niin alkoholi ei kyllä ole onnen hetkiä minulle tuottanut. Taitaa olla niin päin, että alkoholin kanssa menettää nekin hetket, jolloin on aikaisemmin kokenut olevansa onnellinen.
Joo - ei minulla ole mitään pyrkimystä alkaa puoskaroimaan kenenkään masennuksella. Eikä masennus minullekaan mitenkään tuntematon juttu ole, vaikka olenkin jättänyt lääkehoidot väliin. Jollakin toisella voi varsin hyvin olla toisenlainen tarve niille läääkkeille. Sen toki kertovat ääneen aivan asiantuntijalääkäritkin, että pitkittynyt lääkehoito saattaa kroonistaa masennusoireita.
Kaiken kaikkiaan tämä masennusjuttu on aika hankala - kolmannes yliopisto-opintoja aloittavista on niin paljon masentunut, etteivät kykene opiskelemaan täysipainoisesti. Näin kertoi Yliopiston terveydenhoitajat. Kuten todettu - lääkehoidot lievittävät oireita, mutta pahentavat sairautta. Suo siellä vetelä täällä. Joku tässä kuviossa mättää, eikä se johdu siitä, ettei palestiinalaisille ole kerrottu riittävästi masennuksesta.
Maailman onnellisimpia ihmisiä muuten ovat Himalajan sherpat - ja samalla köyhimpiä. Syy voi olla niinkin yksinkertainen, että on parempi tehdä työtä ulkona avojaloin, kuin sisällä kengät jalassa.
Minä olen alkanut ajatella siihen suuntaan, että alkoholia käyttämällä ihminen valikoi itse ne hetket, jolloin haluaa olla “onnellinen”. Toki alkoholin kemialliset vaikutukset tekevät alkoholionnellisuudesta loppujen lopuksi aika valheellista. Samalla vähenee ihmisen kyky olla onnellinen arjen pienistä asioista. Juuri se kyky, joka lapsille on niin tunnusomaista.
Onhan tuosta onnellisuudesta semmoistakin sanottu että ihmiset jotka ovat enemmän matkustaneet maailmalla sanovat että poikkeuksetta onnellisimmat ihmiset löytyvät köyhistä slummeista. Selityksiä on kaivettu siitä että koska siellä kaikki ovat yhtä köyhiä niin kaikki ovat automaattisesti samalla viivalla. Toinen juttu on se että ihmiset toimivat kaiken aikaa kimpassa ja auttavat toisiaan. Sitä kautta sitten ilmeisesti syntyy tunne yhteenkuuluvuudesta. Kai näillä ihmisillä sitten vain on semmoinen tunne että heiltä ei puutu mitään? Ja ei kai heiltä mitään puutukkaan kun ympäristö on semmoinen että mitään ei ymmärrä kaivata.
Olenko nyt sitten muuttamassa jonnekin Indonesialaiseen slummiin? No en ole. Mutta kuulostaahan tuo siltä että siinä olisi perää.
Olen aina hiukan vierastanut suhteellisen köyhyyden käsitettä, se kun helposti antaa kuvan ettei todellista, ihan konkreettista puutetta ainakaan meidän oloissamme voisi olla olemassakaan.
Tässä onnellisuusasiassa kuitenkin näyttää olevan pitkälti kysymys juuri siitä suhteellisuudesta. Tutkimustulokset näytävät yhtäpitävästi, että ihmiset ovat tyytyväisimpiä ja onnellisimpia silloin kun omaisuus- ja tuloerot ovat pienet. Se reaalinen elintaso ei olekaan niin määräävä, vaan juju on siinä että ihmiset tuntevat kuuluvansa samanarvoisina samaan yhteiskuntaan.
Ja kuitenkin, kyllä niiden perustarpeiden merkitys on olemassa. Mutta, siitä ylöspäin, ei ihan yksi yhteen menekään elintason nousun kanssa se onnellisuus.
Ja tottakai, asennoituminen ratkaisee. Mutta sen asennoitumisenkin taustalla on aina jotain, ei sekään tyhjästä aivoihin tipahda.
Eiköhän onnellisuuden tunteminen ole aika yksilöllistä, vähän sama kun yrittäisi määritellä mikä on paras väri tai maku.
Joku on onnellinen yksin syrjäisillä seuduilla samalla kun tykkää riistan mausta ja metsän vehreästä väristä. Toinen taas on onnellinen ihmisvilinässä syödessä perheensä tai ystäviensä kanssa salaattia kaupungin keskeisillä paikoilla nauttien kaupungin harmaista sävyistä.
kumpaakaan ei voi moittia tai sanoa että toisen tavalla ei millään voi olla onnellinen.
