raittiuden hyvät puolet

Mehän voitaisiin kertoa aloittaville lopettajille ja niille jotka harkitsevat täysraittiutta, mitä muutoksia juomattomuus on saanut elämässämme aikaan! Jospa se kannustaisi toisia? Ja jo raitistuneita kannustaa pysymään päätöksessään. Itse joudun useastikin asioita kertaamaan mielessäni heikkoina hetkinä, kun elämä tökkii.
No aloitan itse. Raitistuttuani sain opinnot kirittyä kiinni ja nyt valmistun uuteen ammattiin vuoden lopussa. Tähän en olisi pystynyt juodessa. Psyykkinen kunto on todella paljon parempi. Sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa on ehkä suurin muutos parempaan päin. Lapset voi paljon paremmin ja eletään tälla hetkellä täysin normaalia lapsiperheen arkea. Työpaikkakin on melko varmasti tiedossa. Lisäksi puoliso on tosi tyytyväinen kun en enää juo. Ollaan tehty monenlaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Tässä nyt näin alkuun :slight_smile:

Raitistumista ei voita mikään.

Raitistuminen kannattaa, jos ihmistä kiinnostaa päästä elämään omien edellytystensä mukaista elämää - ei enempää, mutta ei ehdottomasti vähempääkään.

–kh

On niin nuori tää mun raittiutein, sen tiedän, myös niin pettävää, vaan kuitenkin sen siedän…Somerjoen Raulia mukaillen, tosin hän lauloi rakkaudesta tietenkin :laughing:

Jos olisin voinut päästä aikamatkalle tähän olotilaan, tunnelmiin, ajatuksiini mitkä nyt 2 kuukauden juomattomuuden jälkeen olen saanut, niin ehkä olisin halunnut lopettaa juomisen aikaisemmin. Aikamatkailu ei ole mahdollista, joten ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa jokaisen itse selvää raittiuden hyvistä puolista. Suosittelen lämpöisesti. :slight_smile:

Ehdottomasta parasta on aivan uusi suhde läheisten kanssa.

Ehdottomasti parasta? Voiko jokin asia raitistumisessa olla ehdottomasti parempaa kuin muut. Kieltämättä läheiset ja suhde heihin on parasta. Parasta on myös se, ettei tarvitse pelätä mitään. Parasta on myös kaikki tunteet. Parasta on myös nykyisyys ja suhde itseensä. Parasta on myös se ettei tarvitse taistella enää. Parasta on myös se, että uskaltaa olla avoin kaikille asioille. Parasta on myös se, että mitä pidemmälle raittius etenee sen paremmalle se maistuu ja ei näytä loppuvan se paremmuus. Parasta on myös se, että saa olla kiitollinen raitistumisestaan ihan joka hetki.

Juuri nytkin tunnen suurta iloa ja onnea sekä kiitollisuutta kaikesta mitä olen saanut kokea raitistumisen myötä. Mikä oikeastaan on parasta? En tiedä, sillä ilman yhtä kokemusta en kokisi toista ja ilman toista olisin yhä yksin. Parasta on myös se, että en tunne enää missään olevani yksin. Parasta on myös se, että enää ei tarvitse sortua mielettömyyksiin, ei tarvise juoda, ei etsiä valheita, ei etsiä helppoja keinoja, ei mitään muutakaan mitä ennen tarvitsi pysyäkseen sillä tiellä.

Tällä tiellä kaikki tiet ovat avoinna, mutta saan valita parhaan. Mutta nyt on parasta lopettaa, kun sydän/mieli tarvitsee hoitoa.

Nautin siitä että ei ole morkkiksia eikä itsevihaa. On valinnan vapaus eikä juomisen suunnittelu muokkaa lukujärjestystä eikä kalenteria mulla eikä perheenjäsenillä.( ESim. lasten harrastukset valittiin ajokunnon mukaan, ei siis aamuharrastuksia. Kiva äiti… :unamused: ) Raittius antaa mulle mittasuhteita muihin asioihin. Aina voi tehdä uusia suunnitelmia, paitsi tämän raittiuden kohdalla, tämä on perusjuttu nyt.

Niin, rupesin oikein miettimän mitä hyviä puolia löytyy juomisesta.Taidampa väittää, että alkoholistille, jonka sairaus on edennyt riittävän pitkälle niitä ei löydy. Puhun nyt tietysti aidosta raittiudesta, kuivilla asia ei ole yhtä yksinkertainen.

Olen vasta raittiuden alussa eli neljättä päivää juomatta. Kuitenkin nyt jo huomaan, että jo lyhytkin juomattomuus on tehnyt minusta henkisesti vahvemman. En ole niin kireä ja hermostunut kuin juodessa. Jaksan paremmin kiukuttelevia lapsia, enkä räjähdä joka asiasta. On paljon helpompi suhtautua asioihin, kun ei ole krapula ja syyllisyys. Onneksi otin nuo antabukset, joten ei tarvitse edes miettiä juomisen mahdollisuutta, vaan voi rauhassa keskittyä oman elämänlaadun parantamiseen.

Elämän laatu on parantunut kaikin puolin. Keskittymiskyky parantunut, esim. huomaan ihan konkreettisesti että töistä ei ole viime aikoina tullut reklamointia, pystyn lukemaan kirjan loppuun asti :slight_smile: , yöunet parantuneet. Sairauksien pelko taka-alalla. Kun menee aamulla ihmisten lähelle ei tarvitse miettiä että haiseekohan viina… Moraali alkaa olla kohdillaan, huomasi selvästi kuinka viina “pehmensi pään” ja heikensi moraalia.

Raittiudessa olen kokenut vain hyviä asioita. Raitistuessa ei ihan niin ollut…
Valehtelemisesta ei näy tulevan loppua…! :open_mouth: Olen ajatellut valehdella pojan pojalle joulupukista. :wink: …että se siitä paljon hehkutetusta rehellisyydestä ja valheiden loppumisesta… :mrgreen:

Muistan ensimmäisen raittiusjaksoni v. -98 kuusi viikkoa. Toimealiaisuus lisääntyi (raittiushumala - luin päihdekirjallisuutta, ravasin AA:ssa jne). Kuka tahansa psykiatri olisi diagnisoinut minut (kuten arvattavasti useimmat teistäkin hypomaanisiksi; psykiatreilla on kaikki keinot lyödä luu kurkkuun esim. jos potilas sanoo, ettei mikään vaivaa tulee epikriisiin maininta “sairaudentunnoton” ja pakkohoito pitkittyy suunnattomasti [näitäkin on nähty]). Myöhemmistä raittiusjaksoista ei juuri kerrottavaa. Pidemmillä kuukausien raittiusjaksoilla kymmenien kilojen lihominen. Olen ollut kymmeniä kertoja toista kuukautta raittiina → ei vaikutusta (muuta kuin jatkuva apatiatila kun ei ole alkoholia boostaamassa). Morkkiksia ei ole ollut koskaan. Rahaakaan ei juuri säästy, kun nettotulot ovat mitättömät (yhtiövastikkeen jälkeen n. 800 €/kk). Ihmissuhteita ei ole, koska häpeän (=ei vakituista työpaikkaa) vuoksi olen ollut n. 20 vuotta vapaaehtoisesti erakkona Helsingissä. Veikko Lavia mukaillen: “jokainen työllinen on laulun arvoinen”.

Kuula Arska, jos näin on, niin ei muuta kun viinaa nokkaan vaan!

En ehkä puhuisi raittiudesta vielä viikkojenkaan juomattomuuden jälkeen, koska raittius on muutakin kuin juomattomuutta! Raittius on positiivinen olotila jolloin oikeesti kokee helpotusta kun ei tarvitse juoda, eikä silloin myöskään halua juoda. Raitis ihminen ei haaveile juomisesta ja manaile sitä kun ei voi ottaa. Ja tosiaan se on, niinkuin AA:ssa sanotaan täydellinen ajattelutavan muutos suhteessa kaikkeen ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Ja siihen taas menee vuosia, ehkä jopa koko loppuelämä, sitä opetellessa. Ehkä tärkeintä on halu ja pyrkimys sen saavuttamiseksi. Puhutaan myös kuivahumalasta, jolloin ihminen on juomatta, mutta ajatusmaailma ja käytös on ennallaan. Sillon on kyllä riskissä retkahtaa myös. No tällasta nyt tuli mieleen lasolarskan kommenteista. Itse nyt en ole ainakaan lihonut, ehkä yleensä käy päinvastoin, paino putoaa kun turvotus laskee. Itse en ole siihen pisteeseen vielä onneksi koskaan päässyt, koska en ole juonut koskaan päivittäin. Itse aloin puhua raittiudesta omalla kohdallani joskus puolen vuoden juomattomuuden jälkeen.

Minua ei varmasti lasketa vielä raittiiksi, mutta muutamia hyviä puolia:
Jaksan taas harrastaa liikuntaa, olen enemmän henkisesti läsnä perheelleni ja rahaa on enemmän käytössä. Tuo oli myös hyvä pointti, ettei tarvitse miettiä töissä tai muualla haiseeko viinalle tai näyttääkö krapulaiselta, se oli ahdistavaa.

Minusta vain tuntuu siltä, että tälläkin hetkellä Hesassa on paljon töitä tarjolla, kunhan vain hakee. Entä kouluttautuminen, jos jokin vielä osaamaton ammatti kiinnostaa?
Erakkous on todellakin usein vapaaehtoista, mutta kyllä siihen liittyy paljon myös juomisen myötä tullut yksinäisyys, pelot, masennukset, ahdistukset ja yms jotka eivät ainakaan paranna sitä häpeää ja työmahdollisuuksia.

Raittiutta ei voida laskea pätkissä, sillä jos pitkänkin “raittiin” jakson jälkeen juo, niin lähinnä se on ollut kuivahumalaista aikaa, jota voisi kutsua vain juomattomaksi ajaksi. Juomattomuus ei todellakaan ole herkkua, sillä ainakin minulla se esti kaiken järjen käytön ja suoranaisesti etsiydyin henkisiin ongelmiin.

Mielenrauha on ykkönen. Ilman sitä poukkoilisin edelleen autopilottina torso täynnä viunaa ongelmasta ja kriisistä toiseen jylhäin askelin psyykekuonaa keräten ja valheellisessa paskassaa polkien. Sisäinen tasapaino muotoutuu ja on kuin valtion matalakorkoinen obligaatio, ei anna zäkpotteja ja megabonuksia, vaan vähitellen kerryttää terveyttä ajatuksiin. Vanha poistuu ja delautuu. Terveys on kärsinyt, joten jäljellä olevaa fysiikkaa ja kemiaa en altista.

Alkoholi pirstaloi mielen, turruttaa ääliöksi ja asiat vain “tuntuvat luistavan!”. Moni ei jaksa fyysisen vaiheen jälkeen eteenpäin, kun alkaa ahístelemaan ja vituttamaan. Kannattaa juoda mielummin määränsä täyteen, kuin arpoa josko-sitku-mutku, se on helvetin rasittavaa pitemmän päälle. Lopettamispäätös kaikessa simppeliydessään on paras päätös ikinä, kun alco on elämän tärkein elementti. Lekalla ne vanhat mallit tomuiksi. Siinä elämän tavassa ei ole mitään, mistä saisi todellisia fiboja, vaan se vie pöpilään, rollaattoriin ja hiljasten miesten & naisten leirintäaluelle ennen aikojaan.

Raittiuden Hyvät puolet - Mittaamaton. Dokaamisen hyvät puolet - Zero. Kokeile ja totea itte. :smiley:

Parasta on kokonaisvaltainen elämänlaadun parantuminen, mikä ilmenee kaikissa tilanteissa. Yksittäisistä asioista tulee mieleen, että enää ei tarvitse valehdella mistään asiasta. Jo edellä mainittu suhde läheisiin on nyt terveellä pohjalla. Henkisesti olen vahvempi kuin juovana aikana.

Fyysiset hyödyt ovat ehkä hieman pienemmät kuin odotin (mm. painoon ei minulla ole juominen vaikuttanut), mutta toki nukun paremmin ja elämiseen on enemmän voimia, koska krapuloita ei ole.

Ei ole paluuta tästä siihen häpeään ja valehteluun…se ei ollut oikeaa elämistä.

Tätä lasolarkan erakoitumista kommentoin. Itsekin vanhana dokuna erakoiduin silloin kun brenkku maistui. Stadissa on se hyvä puoli, että ilman duuniakin riittää tekemistä.
Liikunta on nannaa, koska serotoonit lähtevät liikenteeseen. Luovia juttuja on hyvä harrastaa esim. työväenopistossa sopivasti valitussa ryhmässä. Aivosoluja voi vetreyttää erilaisissa ilmaisissa luentotilaisuuksissa, joista saattaa löytyä pohdinnan aiheita. Seuraa voi löytyä vaikka “entisten nuorten” jortsuista.
Stadi on hyvä mesta elää raittiina ja raitista elämäntapaa voi vahvistaa AA-ryhmissä, joita löytyy joka päivälle ja illalle.

Mitä se erakoituminen minulla oli? Lähinnä sitä, että pelkäsin kaikkia ja elämä ahdisti sekä pelot masensi. Humalassa pääsin noista masennuksista, mutten kaikista peloista. Humala oli kuitenkin ainut keino saada edes jokin yhteys johonkin mitä toivoin kohdalleni. Humala ja kapakka oli minun yhteys muihin ihmisiin. Koin olevani humalassa tarvittu seuralainen, kaveri jonka tukea ja seuraa muut tarvitsi. Humala kun hälveni, niin pelot paheni ja erakoituminen oli ainut keino päästä niistä, vaikka eihän niistä peloista päässyt niinkään.

Miten se maailma voikaan muuttua, kun nykyään yksinolo ei pelota tai masenna. Päinvastoin, kaipaan välillä saada olla vain rauhassa. Ennen se rauhassaolo oli sitä, että pääsi pakoon jotain, mikä pelotti, nyt taas yksinolo on harvinaista herkkua jota osaa ottaa itselleen, kun sitäkin tarvitsee voidakseen mietiskellä maailman menoa.

Nyt on menoa tuon nelijalkaisen kanssa, joten parasta raitista elämää muillekin. Elämä on parasta, kun sen saa viettää raittiina.