Raittiina mutta käytös kuin kännissä

Puolisoni lopetti juomisen puoli vuotta sitten. Silti usein iltaisin hän on kuin olisi kännissä. Kuivahumala alkoi noin kaksi kuukautta lopettamisen jälkeen. Nyt ne ovat minusta pahentuneet. Mistähän voi olla kysymys? Vaikea uskoa, että puolisoni osaisi niin hyvin peitellä juomisensa tai jaksaisi valehdella niin pitkään, koska ennen ei siihen pystynyt. Päivällä hän on kuitenkin paremmassa kunnossa kuin juomisaikoina. Itse hän ei myönnä muuta kuin väsymyksen, mutta ei ihmettele sitä. Ainoastaan harmittelee, että urheilukunto on laskenut. Minä olen ahdistunut ja raivona. Enhän saisi enää jättää lapsiakaan hänen vastuulleen illalla ja silti pitäisi olla iloinen ja kannustaa puolisoa, kun hän pystyi lopettamaan.
Olen lukenut täältä pitkäaikaisista vieroitusoireista PAV tai PostAkuutit Vieroitusoireet. webalcoholic.com/selvaratkai … miller.pdf Onko muilla siitä kokemuksia? Vai olisko kyseessä aivovaurio, huumeet tai aivokasvain? Terveysneuvonta sanoi, että oireet viittaavat aivoveritulppaan ja nyt ambulanssilla kiireesti liuotushoitoon. :unamused:

Aivohalvausoireet tai vaikkapa aivokuume voivat todellakin muistuttaa humalatilaa, siitä itselläni on ihan omakohtaista kokemusta. En kuitenkaan millään usko, että miehelläsi olisi kyse tuosta, jos USEIN iltaisin vaikuttaa olevan ikäänkuin kännissä ja päivisin on ns. normaali.

En haluaisi millään tavalla tuottaa sinulle pettymystä, mutta väkisinkin tulee mieleen, että miehesi juo jossakin salaa tai on siirtynyt käyttämään jotakin muita päihdyttäviä aineita, vaikkapa lääkkeitä. Toki voi vain väsähtää illaksi ja mennä sen takia tokkuraiseksi tai puhekin voi tuosta puuroutua. Joka tapauksessa, JOS on kyse jostakin tuollaisesta, niin lääkäriinhän siitä kannattaisi mennä - ei ole ymmärtääkseni normaalia.

Sinun kannattaa ehkä kysyä tätä samaa asiaa tuolla lopettajissa, koska siellä luulisi olevan enemmin omakohtaisia kokemuksia asiasta - ainakin tuosta mainitsemastasi PAV:sta.

Kiitos Hemmiina. Kännissähän se oli. Onneksi eilinen käytös meni niin yli, etten enää voinut uskoa väsymystä ja sain puristettu totuuden miehestäni. Varmaan mies on muillakin kerroilla juonut, vaikka selitti, että on vain väsynyt ja minä uskoin näin pitkään. Luulin todella, että mieheni oli oppinut olemaan juomatta, mutta hän olikin oppinut valehtelemaan minulle.
Me juoksimme lääkärissä ja pariterapiassa ja minä ihmettelin, miksi mikään ei ole muuttunut vaikka hän on nyt RAITIS. Vaimon pitää olla vaan kärsivällisempi, sanoin A-klinikan täti. Sekin oli kumma, että mies pystyi ”lopettamaan” noin vain ilman mitään tukitoimia. Kerran hän kävi AA:ssa todetakseen, ettei ole noin ”rappiolla”. A-klinikan omaan terapeuttiin hän ei ottanut yhteyttä. Joskus hän kyllä otti ruuan kanssa viiniä, kun kylässä tarjottiin ja minä ihmettelin, kuinka hän pystyy. Ilmankos mies ei välittänyt kertoa, miten onnistuu. Ei hän vielä ollut niin hyvä valehtelemaan.
Kun nyt luen tätä tekstiäni, niin asia näyttää niin selvältä: mies on piilojuoppo ja vaimo hyväuskoinen hölmö. Miten niin on vieroitusoireita, jos ottaa vähän?! Mutta todellisessa elämässä se ei ole ollenkaan niin ilmeistä. Se oli minun sana hänen sanaansa vastaan. Parisuhteessa ei ole tuomareita ja molemmilla on yhtä paljon ääniä. Minä en haista alkoholia, (mutta en onneksi paljoa muutakaan.) Juodessaan mies ei lähde baareihin, ei riehu, kikattele tai päästä sammakoita suustaan. Minä voin hyvinkin tehdä niin parin siiderin jälkeen. Juodessaan hän on niin rauhallinen, että läheistenkin oli vaikea tajuta hänen alkoholiongelmaa. Masennus ja työkyvyttömyys johtuivat vaan pahasta akasta. Epäilen jo omaa järkeäni.

Mun entinen oli (on) kännipäissään mukavampi ihminen kuin selvinpäin.

Meni pitkään, ennen kuin suostuin myöntymään siihen, että se on silti ongelma. Se, että toinen sinnittelee kuivilla oli pahempaa kuin juominen.

Älä epäile itseäsi, vaan luota siihen että sinä näet ja tiedät oman totuutesi. Se tosin kuulostaa tosi pahalta noin kirjoitettuna, tekee mieli ruveta selittelemään ja pehmentämään sitä. Mutta se mies on alkoholisti. Mikä sinun määritelmäsi on, sen teet itse. Oletko juopon vaimo?

Kun nyt taas ollaan raitistumisen kanssa lähtöruudussa, niin minä aloitan tarinani alusta. Aikaisemmin en ole rohjennut itse kirjoittaa, mutta olen saanut paljon lohtua ja viisautta muiden tarinoista.

Miehelläni oli masennus ja alkoholiongelmia jo kauan ennen meidän seurustelua. Itse hän ei niitä alkuun myöntänyt ja ajattelin, että minä olen ahdasmielinen kun pidän niitä ongelmina. Enhän minä itsekään ollut täydellinen. Kaverit ja sukulaisetkaan eivät nähneet mitään ongelmaa, kun mies oli aina niin rauhallinen. Silti alusta lähtien olen yrittänyt saada miestäni vähentämään sitten lopettamaan juomisen ja hoitoon päihde ja mielenterveyspuolelle, mutta heikoin tuloksin kun hän ei itse halua eikä ne haluttomille hoitoa tyrkytä. Minä olen sitten juossut terapiassa ja yhdessä on käyty pariterapiassa, mutta parisuhdetta on mahdoton hoitaa, jos toinen välillä katoaa kännimaahan.
Sinnittelin pitkään, kun en tiennyt oliko ensin masennus vai alkoholi, toiminnanohjaushäiriö vai teinkö itse jotain väärin. Ja toisaalta jotain eristymistäkin tuli, kun oikeen painostin. Esim jossain tilanteissa juominen väheni. Mieheni varmaan otti menetetyt juomat takaisin nukkuessani, koska ei se elämä siitä parantunut.
Mies ryhtyi yrittäjäksi; ei ollut enää pomoa painostamassa, mutta ei ollut tulojakaan. Ei hänellä ole paljoa työkykyä jäljellä. Hän on ikään kuin jo luovuttanut niin töissä kuin ihmissuhteissakin. Ei hän juodessakaan ole aggressiivinen, mutta hän on vain vähemmän läsnä ja välillä vähemmän paikalla, mikä on hyväkin. Känninen mies on etoava.
Viime talvena sain tarpeekseni masennuksen ja juomisen vuorottelusta. Sanoin, että jos juominen ei nyt lopu, niin sitten se saa jatkua – mutta ilman minua. En tiedä olinko eron suhteen ihan tosissani ja irtiotto tuntui jo järjestelynä hirveän vaikealta. Sain kuitenkin tehtyä jonkinlaisen ositussopimuksen. Kävin silloin itse A-klinikalla juttelemassa. Sain vähän perspektiiviä siihen, mikä on normaalia.
Sitten tapahtui kaksi ihmettä. Ensin mies laittoi korkin kiinni ja minä iloisesti otin hänet sänkyyni takaisin. Kuukausi siitä tuli toinen ihme: olin vuosien yrittämisen jälkeen raskaana yli nelikymppisenä. Kaveritkin onnittelivat meitä, että tämä oli kuin elokuvan onnellinen loppu. Minä en vain ollut tyytyväinen, kun vaikeudet tuntuivat vaan jatkuvan. Valitettavasti vain se ensimmäinen ihme osoittautui silmänkääntötempuksi.
Viimeviikolla kotiin tullessani mies oli jo kahdeksalta aivan sekaisin. Ei tiennyt missä viisivuotias oli eikä saanut sitä edes sanottua. Väitti vain, että oli väsynyt. Ei tuossa kunnossa voi olla vastuussa lapsesta johtui se sitten väsymyksestä, juomisesta tai sairaudesta. Aikuisella on velvollisuus huolehtia itsensä kuntoon ja jos se ei onnistu, niin pitää kertoa. Olin niin järkyttynyt, että uskalsin viimein kirjoittaa tänne.
Aamulla mies tunnusti: sori olin mä vähän juonut. Pikku moka? Vähän asiaa tongittuani selvisi, että juominen on jatkunut koko ajan. Vaikka määrät ovat selvästi pienentyneet, olemme taas nollapisteessä. Luottamus vaan on mennyt ja voimat. Ei tätä samaa enää uudestaan vielä vauvan kanssa.

Suhteemme on nyt ollut vuorottelua raitis, salajuoppo ja romahdus. Sanoin etten voi olla enää alkoholin kanssa naimisissa. Olin kai jo valmis henkisesti eroamaan, mutta en tarpeeksi sisuuntunut hoitamaan käytännön järjestelyt. Ehkä mieheni silloin pelästyi ja lopetti juomisen vähäksi aikaa. Mutta pian hän alkoi juomaan salaa. Ennen hän kuitenkin tunnusti juoneensa, jos häntä kovistelin. Nyt elettiin valheessa. Luulin tuntevani mieheni, että hän sentään olisi rehellinen minulle. Hän taisi pettää itseensä myös.

Viimevuoden salajuomisesta kiinni jäätyään, mieheni romahti. Juomamäärät kasvoivat ja kaikki työ teko ja yrittäminen loppuivat ja vanha masennus nosti päätään. Ehdotin, että nyt haettais apua. Minun terapeutti olisi auttanut oikean avun saamisessa, mutta miehen piti vielä kymmenkertaistaa maksa-arvonsa, ennenkuin ei enää laittanut vastaan katkolle menoa.

Yllättäen kahden viikon raittiudella oli hyvä vaikutus ja minä uskoin, että meillä on vielä toivoa. Sitten hän joi kerran ja minä luulin sen olevan ainoa kerta. En vain tiennyt mitä ajatella tai tuntea. Olin niin monta kertaa sanonut, että nyt riittää. Toisaalta miksi erota, jos hän viimein on raitis tai eihän minulla ole oikeutta erota, jos mies on “parantunut”. “Eikö vaimolle mikään riitä?”
Sitten mies pyysi erikois lupaa mennä parille kavereiden kanssa. Mikä minä olen lupia antamaan, mutta sanoin ettei olisi vielä järkevää ottaa yhtään, kun toipuminen on näin alussa. Silti mies lähti ja auto jäi kotiin ja minulle tuli paniikki. Ei se näin voi toimia…

Alkoholistin juomien laskeminen on turhaa. Tiedän, mutta minun piti saada tietää, missä mennään. Pengoin koko talon. Nolotti oma käytökseni kunnes löysin sen viinakätkön. Aloin ymmärtämään miehen viimeaikaista käytöstä uudella tavalla. Monella tavalla mies oli ottanut omaa aikaa, jotta oli voinut juoda salassa. Olin sanonut meidän terapiassa, että alan luottamaan enemmän. Sen jälkeen mies uskalsi juoda myös julkisesti.

Minua on petetty jo toistamiseen. Silti olo on helpottunut. Enää ei tarvitse miettiä, kauan tämä “raittius” kestää, teenkö oikein jos jään. Aiemmin vaadin yhteiselon perustaksi, että mies on raitis, jotta hän voi toipua ja saadaan suhde kuntoon. Nyt hän saa huolehtia itsensä kuntoon itse ja tehdä tasapuolisesti töitä parisuhteen eteen, jos haluaa suhteen säilyttää. Minulle ei kuulu paljonko hän on juonut. Vain tulokset merkitsevät.
Paperilla tämä päätös näyttää taas niin hyvältä, mutta mikähän on minun toteutus käytännössä…

Luin pitkästä aikaa Sibriina, tätä ketjua, ja anteeksi, mutta sain pitkästä aikaa isot naurun tyrskähdykset. Nimittäin, olit kuin minä tasan kaksi vuotta sitten. Mies oli vuoden raitiina, ja sitten käytös oli juuri kuvaamasi kaltaista.

Vannoi, että ei zole juonut eikä mitään muutakaan ottanut. Minä aloin epäillä myös aivokasvainta, verenkiertohäiriötä ja tic-jutuja aivoissa, Alzhaimeria, jne jne. Tutkin läheishoitajariippuvaisena kaikki mahdolliset tiedot. Lisää kolusin teoksia ja sivuja myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ADHD:stä ja skitsofreniasta, narsisimista puhumattakaan. Voitte kysyä miltei mistä vaan näistä, tietoa löytyy… :mrgreen:

no, kävi kuten sinullekin. Juominenhan siellä oli uusiksi alkanut, ympärille oli vain pitänyt rakentaa vielä hienommat verkot peitetarinaksi.

Nyt tuntuu hullulta, mutta mies tosiaan antoiminun puhastella terioideni kanssa, ja sain hänet lopulta toki psykiatrille, että onko fyysigä vai henkistä. On hänellä mahtanut olla siellä shrinkin sohvalla mystinen olo, kun tiennyt itse totuuden.

Loppupäätelmäni on se, että kyllä me uskomme mitä vaan, kun haluamme uskoa. Hieman selvänäköisyyttä ja kritiitistä ajattelua taidan ainakin itse kaivata. Toki tähänkinjo saanut niin paljon harjoittelua, että enää ei kaikkea uskoisi. Huoh…
T. Himmu

Jälkeenpäin ihmettelen omaa sokeuttani, mutta en ollut ainoa. Tai ainakaan olisin suonut ammattilaistenopastavan, että sortumiset, piilojuomiset ja niistä valehtelu on tavallista. Kaikki suhtautui, että raittius on absoluuttinen totuus, kun mies kerran sanoo niin, vaikka oireet ovatkin vähän muuta. Mutta en tiedä oliko sillä lopulta mitään väliä ainakaan minun kannaltani.
Toisaalta ehkä on juuri salajuomisen ansiota, että meillä on avioero nyt vireillä. Kun juominen tuli yllätyksenä minulle, se tavallaan yllätti myös mieheni. Olin kyllä uhkaillut erolla, jos juominen jatkuu, mutta oli aivan eri asia toimia tosipaikan tullen. En tiedä, mitä mieheni päässä sitten tapahtui, sillä hän sanoi tahtovansa erota. Eipä minulle sitten jäänyt paljoa syitä pysyä yhdessä. Laitoin avioeron vireille.
Avioeron harkinta-aika on kohta kulunut. Välillä on tuntunut, että vuosi (6kk harkinta-aika + 6kk kakkosvaihe) on liian vähän aikaa miettiä, onko ero oikea ratkaisu. Silloin mies on niin kuin ollut juomatta ja on hän silloin myös terveemmän oloinen. Näitä jaksoja on kestänyt noin kuukausi. Sinä aikana työkunto ei ehdi palata ja vaimoa ei ehdi huomioimaan, kun ”pitää keskittyä paranemiseen”. Mies ei kuitenkaan ole katkon jälkeen tehnyt mitään parantuakseen. Olen ymmärtänyt, että 20 vuoden alkoholismista (ja masennuksesta) ei parannuta vain tahdonvoimalla olla juomatta. A-killalla ja Mielenterveysyhdistyksellä oli tarjolla monenlaista toimintaa ja tukea. Ajattelin, että niistä tekisimme yhdessä miehelle viikko-ohjelman, mutta hillitsin itseni tällä kertaa, sillä minun aktiivisuuteni vaan ärsyttää miestäni. Tulostin kuitenkin niiden kalenterit ilmoitustaulullemme. Turhaa sekin oli. Mies uskoi taas hallitsevansa juomisen, kun maksa-arvot olivat normalisoituneet. (Niitä arvojahan seurattiin siksi, kun piti aloittaa antabus).

Kirjoittelen vähän hitaasti, kun yleensä on vauva sylissä ja vain toinen käsi käytössä. Vauhdista huolimatta tämä tuntuu silti tärkeältä kirjoittaa ylös.
Asumme edelleen yhdessä ja leikimme, että kaikki on kuin ennen. Paitsi mieheni välinpitämättömyys minua kohtaan on lisääntynyt. Välillä hän on ollut minulle hirveän vihainen asioista, mitkä on keksittyjä tai toissijaisia. Ihmettelen, mitä olen tehnyt ansaitakseni tuon kohtelun. Minuahan tässä on petetty eikä päinvastoin, mutta tilanne on niin absurdi, että jään miettimään, olenko jättänyt jotain huomaamatta.
Varmaan miehen kiukuttelu on hänen omaa pettymystä itseensä ja jonkinlainen tunteiden suoja: ei voi olla loukkaantua erosta, jos itse haluaa sitä myös. Mies voi olla myös aidosti iloinen vapaudestaan olla ja juoda. Sitä on vaikea ymmärtää, kun omat arvoni ovat enemmän perhekeskeisiä.
Virallinen avioero olisi nyt saatava käyntiin ja osoitteet erilleen. Käytännössä koen, että mieheni on jo eronnut minusta. Tilanne on nyt pahentunut sen jälkeen, kun laitoin eron vireille, mutta onhan meillä mennyt huonosti melkein koko suhteen ajan. Minulla on vain ollut niin lyhyt muisti: kolme päivää sitten tapahtuneet voi unohtaa kunnes ne ongelmat taas toistuvat. Silloin olenkin ollut entistä katkerampi.
Nyt olen paremmin nähnyt suhteemme tilan ja tajunnut, että hyvät hetket ovat enemmän minun odotuksissa ja ajatuksissa, kuin todellisuutta. Varsinkin raskauden loppuvaiheessa koin valtavaa hylätyksi tulemisen tunnetta. Äitiyslomalla jouduin vielä pois työpaikan sosiaalisesta seurasta. Olisi ollut aika sulkeutua perheen lämpöön odottamaan vauvaa. Tätähän olimme molemmat odottaneet niin kauan.
Itkiessäni annoin varmaan väärää viestiä miehelleni. Niin kuin olisin halunnut avioliittomme jatkuvan hinnalla millä hyvänsä. Kaipasin niin hellyyttä, että minulle olisi riittänyt kaunis sana mieheltäni. Se on ollut hämmentävää meille molemmille ja mieheni on varmaan käsittänyt, että ongelma on vain parisuhteessa eikä hänen juomisessa. Niin kuin eron vireille laitto olisi vain minun kiukuttelua, mutten olisi oikeasti tosissani.

Voimia sinulle Sibriina!!

Toivottavasti saat lapsistasi voimaa ja näet valoa heidän kauttansa. Teitä varten on olemassa jotain parempaa! …se ei vain vielä ole näkyvissä.