Olen saanut olla vajaa kax vuotta raittiina alkoholista ja huumeista, kolme yksittäistä juoma reissua siihen on kyllä mahtunut.Edellisestä kerrasta on noin kolme viikkoa ja sitä ennen oli vuosi raittiutta.Nyt tuntuu kuin maailmani olis pimentymässä ja se pelottaa.
Käyn AA-ssa ja terapiassa,mut tuska vaan kasvaa. AA-ssa en oo kuukausiin pystyny puhumaan asioista jotka oikeesti muhun vaikuttaa,pelkään ihmisiä,heidän mielipiteitään ja arvostelua/tuomitsemista.
Koen yksinäisyyttä,häpeää,jatkuvaa huonommuuden tunnetta ja arvottomuutta.
Koulun käyntikin alkaa kärsiä tän kasvavan ahdistuksen takia,eilen jätin yhden kurssin kesken ja tänäänkään en mennyt kouluun kun on nii vaikee olla.Pelkään et oon ajautumassa johonki hyvin pimeeseen synkkään kuiluun ja alan taas paeta elämää ja tunteita viinan huuruihin.
Itkettää ja pelottaa nii älyttömästi mihin tää kaikki johtaa,pelkään masennusta ja että menetän tän kaiken mitä oon saanu rakennettua raitistuttuani.Epätoivo valtaa sisintäni ja pelko kaikesta lamaannuttaa…
Moi Shanley.
Moi… ja oi voi. 
Kuulostaapa ikäviltä nuo tuntemukset, ja vaikea antaa mitään erityistä neuvoa mikä voisi auttaa.
Hyvä kuitenkin että olet ollut päihteettömänä, ja toivottavasti jaksat jatkaa samaan malliin. Jos sinulla on päihdehistoriassasi sekä alkoholi- että huumeongelma, olet varmasti selvinnyt kuiville kovasta mankelista.
Sulla on myös hyviä asioita elämässä kuten opiskelu, josta pitää kiinni.
Eipä tässä oikein muuta osaa sanoa, kuin että jatka kirjoittelua tänne ja ehkä voisit hätätilanteessa myös hakeutua jonkun ammattimaisen avun piiriin; sen terapian lisäksi. Esim. A-klinikalle ja muille vastaaville päihdeklinikoille pitäisi olla matala kynnys mennä juttelemaan, jopa ilman ajanvarausta.
Kenties sinulla on myös joku psykiatrinen kontakti terapian lisäksi, johon hätätilanteessa ottaa yhteyttä jos ahdistus ja masennus kovasti käyvät päälle.
Tsemppiä ja hyvää viikonloppua kuitenkin!
Minä tutkailin itseäni ja päädyin ajattelemaan, että tuska joka nousi sisältäni oli alkoholismin tekemä temppu, jonka tarkoituksena oli saada minut juomaan. Tämä helpotti tuskaisuuden synnyttämää itsevihaa.
Jotta asia ei näyttäisi noin yksinkertaiselta menin kyllä viimein mielisairaalaan saadakseni apua, mutta siinä vaiheessa olin ollut raittiina jo yli 10v eli alun tuska kyllä poistui aikanaan, mutta siihen ehkä liittyi muutakin kuin juomaan ajaminen. Aivot ovat kummallinen kapistus.
Sairaalaan mennessäni olin psykoosissa, joka parani psykoosilääkkeillä alle kahdessa vuodessa.
Pystytkö puhumaan terapiassa? Imien kipujen tutkailu tekee kipeää ja se kyllä vaatii yleensä ammattilaisen apua.