Raittiin ja humalahakuisen juojan parisuhde

Reilun vuoden raittiina elon jälkeen tapasin kultaisen miehen, ja nopeasti aloimme seurustelemaan. Tämä on ollut ihmeellistä: minä, sitoutumiskammoinen parisuhdeidiootti, löysin ihmisen, jonka luota en halua karata pois ja jonka vieressä minun on hyvä olla.

Mutta. Tietysti tässä tilanteessa on mutta. Miehellä on vaihtelevaa päihteilytaustaa. Välillä on mennyt rauhallisemmin, mutta huonoissa elämäntilanteissa on mennyt niin alkoholia kuin muitakin päihteitä (kannabiksesta ekstaasiin, en tiedä ihan tarkasti). On ollut humalapäissään tappelemista ja sen sellaista päihteilyn aiheuttamaa. Viime vuosina tilanne on kuitenkin ollut tasaantumaan päin ja mies oli oppinut juomaan niin, ettei tule enää tappelemista yms.

Sen ajan kun olen miehen tuntenut, hän on käyttäytynyt rauhallisemmin. Kuitenkin huomaan itse reagoivani tosi säikysti hänen juomiseensa. Heti kun hän humaltuu, minua alkaa hermostuttaa ja sitten alan kiukuttelemaan. Hänen juomisensa ei ole siis minulle aiheuttanut ikinä ongelmia, mutta minä hermostun siitä silti ihan kokonaan. Tuntuu, että kestän tuttujen ja kavereiden juomista, mutta näin läheisessä suhteessa en osaakaan ottaa rennosti. Luulen, että tässä on kyse oman raittiuden lisäksi siitä, että isäni juominen on aiheuttanut ongelmia. Pelkäsin, kun hän oli humalassa, ja nyt olen alkanut pikkuhiljaa pelätä poikaystävääni.

Minulla ei ole mitään syytä pelätä. Silti mä hermostun hänen humalastaan. Pitkin viikkoa oli puhetta, että hän lähtee tänään perjantaina juhlimaan, ja se oli järkitasolla minulle ihan ok. Kun hän sitten tuli käymään luonani, olin hermostunut ja epäilin, että hän on juonut ennen luokseni tuloa (mitä ei edes ollut tehnyt). Sittemmin sovittiin, ja hän lähti juhlimaan, kuten puhe olikin.

Musta tuntuu kurjalta. Järkitasolla asia on ok. En mä voi toisen juhlintaa rajoittaa oman raittiuden ja omien pelkojen takia. Hän käy ulkona keskimäärin 1-2 kertaa kuussa. Silti tuntuu pahalta. Muuten meillä menee hyvin. Aika paljon mä voin vältellä noita tilanteita, kun hän juo, eli en vain lähde mukaan. Olisi kuitenkin ihan kiva, että voisi lähteä juhliin yhdessä edes joskus, eikä mua hermostuttaisi kun hän juo.

Hän on suhtautunut todella hyvin mun raittiuteen, ja kannustanut mua jatkamaan sitä. Jollain tasolla hän tuntuu olevan kiinnostunut raitistumisesta, mutta ei ole kuitenkaan ainakaan vielä siihen valmis. Ja tiedän omasta kokemusta, että eihän siinä kohtaa mikään painostaminen auta, vaan raitistuminen lähtee ihmisestä itsestään. Masentunut hän on, ja käynyt siitä juttelemassa. Varmaan päihteilyn lopettaminen auttaisi siinä, mutta halua ei siis vielä ole.

Sekava ja huono kirjoitus, vaikea saada ajatuksia kasaan. Kokemuksia, kommentteja?

Pitäisi vaan saada joku rentoutumismoodi päälle. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Muistaakseni olet aika nuori, alle 25? Poikaystäväsi myös? Niin haluaisin sanoa jotain rohkaisevaa, mutta näen vaaran paikan. Toivon teille hyvää tulevaisuutta :smiley: kunhan miellät että ketään et voi muuttaa ilman hänen tahtoaan eikä varsinkaan voi (todennäköisesti?) rakastaa raittiiksi. Toisaalta aviomieheni joi nuorempana yhtä paljon (välillä reippaat kertakännit) kuin minäkin mutta on muuttunut kanssani iän mittaan, ei käy enää baareissa eikä tarvitse kytätä ikkunasta milloin taksi mahdollisesti tulee…

Kiitos kommentista lizzy. :slight_smile: Olen 25 vuotta, mies vuoden vanhempi.

Minun kohdallani suhde toisten ihmisten alkoholinkäyttöön on hiljalleen asettunut neutraaliin suuntaan. Ensin olin ehkä kateellinen, sitten vihainen ja hämmentynyt. Nykyisin se ei merkitse minulle niin kovin paljoa. Ehkäpä sinunkin kohdallasi on juuri nyt menossa tuo “vihainen ja hämmentynyt”-vaihe. Vielä vuosi sitten näin ravintolassa pelkkiä humalassa örveltäviä ihmisiä. Nykyisin siellä on enemmänkin hauskaa pitäviä tavallisia ihmisiä. Omassa suhtautumisessani on siis tapahtunut todella iso muutos.

Kun kuvaat poikaystäväsi alkoholinkäyttöä viittaat humalahakuiseen, mutta et alkoholistiseen juomiseen. Näillä on aika iso ero. Eiköhän se asia aikaa myöten asetu sinunkin korviesi välissä oikeaan mittakaavaansa. Uskaltaisin myös arvailla, että poikakaverisikin oppii huomaavaisuutta alkoholin käytön kanssa. Tämä alkoholi on iso ongelma meille alkoholisteille, mutta yleensä ihmiset osaavat elää sen kanssa ihan kohtuu sopuisasti.

Itellä toimi tollanen suhde 1v3kk :slight_smile:… minä olin se “JUOVA” osapuoli eukko otti tosi harvoin itsellä oli putkiakin joten akka ei jaksanu ja ymmärrän täysin. Sit oli sellanen suhde missä oltiin molemmat alkoholisteja ja totesin ettei kaksi juoppoa sovi yhteen :slight_smile:

Moi Virna,
onnea uudesta parisuhteesta ja rakkaudesta. :smiley:

Kerrot tuossa, että kestät kyllä muiden juomista ja käyt baarissakin ilman ärsytystä. Ehkä tuo vaikeus miesystävän kohdalla johtuu siitä, että hän on sinulle eityinen, tunteita on enemmän mukana kuin muiden ihmisten kohdalla.

Toinen asia on tuo manitsemasi masennus ja aikaisemmat koheltamiset viinan kanssa, ne ehkä hälyttävät päässäsi niitä kelloja, jotka omasta kokemuksesta tietävät alkoholin sopimattomuudesta mielenterveyden hoidossa.

Anna ajan kulua, se on ihmeellinen asia, kun se auttaa niin moneen vaivaan. Ajan kanssa näet mihin suuntaan asia kääntyy. Odotellessa voit aivan hyvin elää nauttien suhteesta ja luopua turhasta huolesta. Kaikkea hyvää Virna sinulle ja suhteellesi, t.B :smiley:

Suuri kiitos kaikille vastauksista. :slight_smile:

Luulen, että Smokki osui hyvinkin oikeaan tuolla veikkauksella “vihaisesta ja hämmentyneestä vaiheesta”. Ehkäpä ajatukset tästä vielä rauhoittuvat. Ja basi, osuit oikeaan viestissäsi. Luulen, että tässä kohtaa on nimenomaan iso merkitys sillä, että kyseessä on näin läheinen ihminen. Ja se historia kummittelee mielessä toki.

Voi, Virna! Sä olet nuori vielä. Hienoa, kun olet itse raitis. Tiedät varmasti kokemuksesta, mitä päihteet tuo tullessaan. Älä tuhlaa nuorta elämääsi selvitellessäsi muiden humalia. Mulla on raittius niin uusi juttu, että aika menee sitä ihmetellessä. Parisuhdekin unelmissa, mutta missään nimessä en hyppää kännääjän kelkkaan. En näillä tiedoilla, en tällä historialla. Opiksi kaikki murheet on elämäntiellä. Sulle on tarjolla vielä jotain paljon parempaa.
Anna aikaa, jos rakkautta on ilmassa, mutta älä missään nimessä ryhdy murheitaan selvittämään ainakaan ihan elämäntyönäsi. Onko sun mielestä aikuisesta ihmisestä kyse, jos parisuhteesta puhutaan, mutta joitakin kertoja kuukaudessa hänen pitää päästä vetämään lärvät? Anna mennä ja keksi itsellesi parempaa puuhaa. Vaikutat elämäniloiselta ja -janoiselta ihmiseltä. Hae kaltaistesi seuraan ja nauti tästä ainutlaatuisesta elämästä.

Moikka !
Olen tällä linkillä nykyään harvakseltaan piipahtanut. Aiemmin paljonkin. Tästä linkistä on ollut suunnaton apu itselle. Kaiket illat meni lukiessa näitä viestejä ensimmäisen vuoden aikana kun raitistuminen alkoi keväällä 2010. Minäkin luulin aluksi kun nykyisen mies ystäväni tapasin, että rakkaus voi muuttaa kaiken. Hän kyllä lopettaa oman juomisensa. Mutta itselle kävikin niin alkoholisoiduin todella nopeasti. Poissaolot töistä. Mielenterveydelliset ongelmat alkoivat lisääntyä. Sitten lukuisia katkaisukertoja ja kuntoutusjakso. Minulla alkoi raitistuminen mies juo edelleen ja paljon. Ei siinä rakkaus auta. Se pitää jokaisella lähteä itsestä jos lähtee. Aikani höpötin ja motkotin ja yritin saada hoitoon ihan turhaa. Niimpä olen ajatellut että kun kerta yhdessä halutaan kuitenkin viettää aikaa niin täytyy hoitaa itseään. Ei elää toisen elämää. Helppoa ei kyllä ole.Mikä täällä elämässä sitten on oikea tapa elää ken tietäisi sen. Mulla on edelleen vaikeus mennä sellaisiin paikkoihin missä on humalaisia. Kesällä voi istua limpparilla terassilla mutta muuten ei kiitos. Ja tulee vaivautunut olo humalaisesta ihmisestä jotenkin vastenmielinen. Noista pelkotiloista voisin sanoa että ei mitään tavatonta jos pelkää mies ystäväänsä humalassa jos on ollut jotain kokemusta elämässään ennen. Mulla on ainakin käyny niin. Lasten isä oli uhkaileva ja kiusasi henkisellä väkivallalla. Samoin lapsuudesta on jäänyt pelkotiloja kun vanhemmat riiteli ja isä ajoi humalassa ulos äitin ja minut. yleensä varmaan tämmöiset elämässä tapahtuneet ikävät asiat vaikuttaa. Ja sitten sellaiset lehdissä olevat väkivalta tapahtumat eivät mulle ainakaan sovi jotenkin sitä samaistaa itseensä että mulle olis saattanu käydä noin mut selvisin. On sitä itekkin miettiny että millon tää vaihe menee ohi et vois niinku kestää toisten alkon käytön. Se on kuiteski jokaisen henkilökohtainen asia ei voi toista pakottaa olla ottamatta. :exclamation: :question: keväällä tulis pari vuotta täyteen raittiutta.

Toukokuussa tulisi kolme vuotta raittiutta. Saman miehen kanssa olen kulkenut 6 vuotta. Nyt miehelläni toinen ilta jolloin ei ottanut alkoa. Jos oikein muistan niin koko yhdessä olomme aikana ei moista ole sattunut. Uudenvuoden jälkeen hän tokaisi että kolme olutta on jäljellä jos siitä sitten tipattomaan tammikuuhun. Kova ja kivinen tie on miehellä edessä jos aikoo selvitä ilman apua.Meillä täällä samalla kylällä kuoli yksi tuttu mies viinaan juuri ennen joulua. Huomasin että se säikäytti mieheni pahemman kerran. Siitä juteltiin kuinka huono renki viina on. Ja että olen edelleenkin valmis lähtemään tueksi jos haluaa katkaisuhoitoon ja terapiaan. Olen nyt kieltäytynyt avustamasta millään tavalla tai ns. edistämästä hänen ryyppäämistään. En kuskaa viinanhaku reissuille. Ja olen vaatinut ajamaan autoa kun lähdetään kyläilemään. Ehkä on tullut tehtyä liikaa karhun palveluksia.Todellakin rakastamalla ei toista raittiiksi saa. Eikä nalkuttamalla. Paremminkin vaatimalla vastuullisuuteen. Joskus oikein ihmetellyt miten olen pysynyt niin kovana etten ota sitä ryyppyä. Mukamas syitä olisi varmaan ollut tosi paljon. Tämä loppuvuosi ollut rankka kun oma tytär sairastui taas masennukseen ja äiti syöpään. Itsellä bibolaarihäiriö joka vaikeuttaa kanssa välillä asioita. Oisko se sitten jotain sisua. Nyt on alkanut tuleen ahdistuksena mieleen tapahtumia juoma ajoilta. Siihen vaivaan sitten syön edelleenkin. Miettiny pitäiskö kysellä uudestaan terapia aikaa. :unamused:

Jostain lukasin tossa aiemmin olisko ollu smokki joka kirjoitti vihasta viinan juontia kohtaan. Milloin se mahtaa mennä sitten ohi. Mulla ei vieläkään. Ahdistun aivan hirveästi toisten juomisesta. Sitä ei pääse pakoon. Täytyisi sitten jäädä eristyksiin kotiin kun ei kestä katsella. Ympärillä kaikki ottaa. Jouluna kylään tulleet lapset. Itsenäisyyspäivänä käytiin miehen vanhemmilla siellä porukka joi. Uutenavuotena miehen veljellä juotiin. Itse oli siinä kuin ulkopuolinen ahdistuneena viimein sanoin jos voisin mennä nukkumaan. Miten tämmösestä kehästä pääsee pois. Toiset kattoo kuin kummajaista. Eihän omaa lähipiiriään voi pois sulkea ja kieltää heiltä hauskan pito vai voiko :blush:

Itse en osaisi vastata tuohon kysymykseen, miltä tuntuisi, jos kotonani olisi ihminen joka joisi lähes joka päivä. Olettaisin, etten jaksaisi kovinkaan pitkään ennenkaikkea itseni takia. Ihmissuhteet ovat niin kimurantteja, ettei niihin voi oikein yksiselitteisesti luoda tai antaa vastauksia. Tärkein kysymys kai kuuluu itsellesi, miten itse sen koet?Lukemani perusteella, et ihan kaiketi siitä pidä?

Olen varmaan poikkeus sen suhteen, ettei itselleni tuota yhtään ongelmaa viettää “juovien” kavereiden kanssa iltaa baarissa tai yhteisissä juhlatilaisuuksissa. Menen ja lähden niihin mielelläni, minä oikeastaan nautin niistä, kun voin nauttia ruoasta, juhlista, tunnelmasta, pukeutua kauniimmin, kävellä korkokengillä huojumatta ja horjumatta, tunnen oikein glamourin ilmassa kun liitelen ihmisten seurassa selvin päin.

Minun kompastuskiveni on ollut yksinäisyys ja koko aikuisiän jatkunut juominen omassa kotokolossani yksin. Silloin etenkin inhosin juhlia, kun säätäminen juomien suhteen oli niin älytöntä. Kenkäpussissa yksi taskumatti, iltalaukussa pari ihan pieniin pulloihin pakattuja iltajuomia, pari salmaria salaa baaritiskillä, jne. Nyt kun se on jäänyt pois, voin ihan vapautuneesti nauttia seurasta. Ja lähteä pikkutunneilla nukkumaan, kun ja jos, jutut ylittävät minun “uutiskynnykseni”.

Mutta jos minun pitäisi liidellä humalaisen miehen kintereillä, pelätä ilta mitä mahtaa tapahtua, loiskuuko vaiko läiskyykö…hmmmmmmmm!!

Hienoa ja kunnioitan suuresti pitkään raittiina olleita, sinä olet yksi niistä. Oikein paljon toivon Sinulle Onnea niin rakkauteen, raittiuteen ja elämään eteenkin. Onnellista ja rauhaisaa eloa vuodelle 2013.

Toivottelee Titu

Hei!

Joo, voin sen sanoa, että ei todellakaan ole helppoa silloin kun puoliso juo. Nyt kun itse on raitistunut, niin näkee oikein konkreettisesti sen, kuinka paljon viinan juonti vie TURHAA aikaa humalaan ja siitä selviämiseen. Puolisoni, joka on kova tekemään töitä, ei osaa lomaa viettää muuten, kuin juoden. Puolustelee itseään sillä, että “kukaan ei tee niin paljon töitä kuin hän”. Minulle on ihan sama, vaikka juokin, kunhan pysyttelee kotoa pois (ja niin tekeekin, koska kun iso draivi on päällä, niin kuski ajaa autoa ja itse istuu vänkärin paikalla kaljaa juoden). Hankalinta on, kun tulee kotiin yöllä ja kolistelee tullessaan. Sänkyyn kun rojahtaa, niin tottakait poikittain niin, ettei itselle jää tilaa ollenkaan. Aika näyttää kuinka kauan kestän… :open_mouth: No, komennusmies kun on, niin onneksi on paljon pois kotoa…

Joskus jo kirjoitin tästä kyseisestä asiasta itse asuin alkoa käyttävän puolisoni kanssa reilun vuoden samankaton alla ja HUH HUH , täytyy sanoa. Lyhyt vastaukseni edelleen on se että kaksi alkoholistia ei sovi saman katon alle saati sitten parisuhteeseen, se oli niin että ku toinen yritti raittiina olla niin toinen joi ja toisinpäin sama homma, harvoin oltiin selvänä yhdessä. Oli melkosta vuoristorataa.

Hei vaan.Hyvin pitkästä aikaa taas tulin tänne ja tämä aihe heti osui silmään.Kun itse olen ollut nyt raittiina n.puolitoista vuotta ja oma puoliso edelleen juo(just lähti kavereitten kanssa baariin),niin voin vaan sanoa et vaikeeta on.Aina vaan sitä luottaa niihin sen lupauksiin et “tää oli nyt viimenen kerta,nyt tää kyl loppuu”.Vaikka kyllä hyvin tietää(muistaa!) et ei se niin mene.Mutta tuntuu etttä ei halua luovuttaa kun kuitenkin niin paljon rakastaa.
Mutta itsensä ja oman raittiutensa siinä kyllä myös asettaa todella vaaraan,koska en itse koe vieläkään olevani kovin vahvoilla viinan suhteen,olisi helppoa retkahtaa.Mutta onneksi mulla on myös tullut tuo inho humalaisia ja joumista kohtaan.Se saa mut tosi ahdistuneeksi ja pelokkaaksi.Ja mä sentään olin vielä puoli vuotta sitten itse pubissa töissä!Nyt onneksi olen vaihtanut työtä,kävi se sen verran rankaksi.
Mutta lopputulemana siis en tosiaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä,en halua häntä jättää,mutta tiedän etten halua myös näin viettää loppuikääni.Vain sen tiedän että itse en todellakaan halua enää juoda!

On se hankala, mutta niin todennäköinen tilanne tuo juovan ja juomattoman suhde. Miksi ihminen lopettaisi alkon käytön (vertaa muut ehdottomuudet) kokonaan jos kokee ettei itsellä ole ongelmaa ja juoma tuo edelleen elämään jotain ekstraa. Ei sitä voi aikuista siihen pakottaakaan ja sitä en usko että ketään raittiiksi voisi rakastaa. Kun ajattelee miten harva lopettaa (saati pysyy päätöksessään) silloinkaan kun ongelmia on…Tuntuu että kaksi absolutistia tapaavat toisensa varmimmin seurakunnan jutuissa tai AA:ssa toisin sanoen ovat vakaumukseltaan samanlaisia tai kaksi entistä juoppoa…moni osaa ottaa ihan kohtuullisestikin. Kun mietin omaa laajahkoa ystävä ja tuttavapiiriä ei tule mieleen kuin yksi absolutisti ja hänkin entinen alkoholisti. KAIKKI muut juovat edes sen lasillisen. Oma vuosien kamppailuni vähentämisen, taukojen ja kohtuukäytön kanssa on kyllä saanut puolisonkin pyytämättä vähentämään ja ajattelemaan omaa alkon käyttöään ja sitä mikä on ok, kauan on siitä kun olen nähnyt hänet tosikännissä. Jos taas joutuisin katsomaan jotain baarireissuja ja yletöntä läträämistä niin no way! näistä pitää voida neuvotella ja päästä kumpaakin tyydyttävään lopputulokseen, tsemppiä :smiley:

Aika jännä muuten. Tuossa rupesin laskeskelemaan… Mulla on tod. pieni tuttavapiiri josta ihan äkkiäkin laskien löytyy viisi absolutistia, jotka eivät ole alkoholisteja. Ja mieheni suku on ihan kummallinen, heidän suvussaan ei ole yhtään alkoholistia! Suurin osa ei käytä ollenkaan. Meidän suvusta löytyykin sit kategoriaa ihan rappioalkkiksesta ahkeraan tuurijuoppoon…nyt vasta ihan pari päivää sitten tajusin tuonkin erilaisuuden… Ei mulla tässä muuta pointtia tainnut olla, kuin että on niitä juomattomia olemassa, eikä tarvii olla edes mitään hihhuleita.

“ootsä joku helluntalainen”… varmaan kysytään jos sanot…“mä en ota ollenkaan”…=) Mutta polttamalla tupakkaa ja kiroilemalla ja puhumalla perverssejä todistat että et ole missään lahkos=)

Tilanteesi on varmasti hankala, kun mies juo ja vaikka et avustakaan, niin silti elämäsi pyörii miettiessä miten hänen pitäisi elämäänsä viettää, jotta sinä ja perheenne olisi onnellisia.
Et saa omaa elämääsi tervehtymään, jos vaadit häneltä vastuullisuutta, ajokykyä ja patoat samalla vihasi (nalkutuksen halun) sisällesi. Pelko ei lähde sillä, että koettaa olla nalkuttamatta ja koettaa rajoittaa juovan alkoholistin mahdollisuuksia, kun siinä samalla rajoitat lähinnä vain omaa onneasi, omaa vapauttasi.

Terapia voi auttaa, en tiedä, mutta suosittelen käymään myös esim Minnesota-hoidon ja Rehappin läheistilaisuuksissa. Niihin hoitopaikkoihin voi soittaa ja kysyä koska sekä milloin niitä tilaisuuksia järjestetään. Sieltä saat sellaisen tietopaketin jota tarvitset alkoholismista ja sen vaikutuksesta perheisiin, läheisiin jo toipuneilta läheisiltä. Saat varmasti jo puhelimessa tietoa ja tukea omista mahdollisuuksistasi, joten käytä sitäkin mahdollisuutta hyväksesi.

Voimia, rohkeutta.

Rakkautta meistä varmaan jokainen janoaa. Järki on paras ystävä, mutta tunteet vie pahasti. Mistä kelläkin on sitten kysymys kun pysyy epätyydyttävässä liitossa. Voiko se olla kenties läheisriippuvuutta. Erinäisien pelkotilojen summa. Ei haluta olla yksin. Loppumaton toivo ja usko asioiden kääntymisestä parhain päin.Uskoisin että meillä jokaisella on kuitenkin tietty päätepiste mihin asti kestää. Jotain tapahtuu mikä muuttaa tilanteen. itseään ei voi huijata loputtomiin. Meilläkin miehen raittius loppui kolmeen juomattomaan päivään. Se oli mulle tosi kova pettymys. Vaikka jotenkin sen tiesin että jos ei ota elämään jotain muuta juttua tilalle se ei onnistu. Kun ei juo niin mitä teen siitä hyvästä. Onko valmis harrastamaan esim. jotain. Minä löysin kuin uuden elämän juomisen jälkeen. Mulla viina tylsistytti mielen enkä nähnyt kaikkea myös mukavaa ympärilläni. Omalta osalta mikä mulla toimi raittiuden alussa oli toiminta suunnitelma. Siihen kannustan muitakin. Kaikennäköistä tekemistä ja menoa itsensä hemmottelua.