raitistuvan alkoholistin vaimo

Kotikanava
1

En tiedä onko tämä oikea osasto tälle tekstille, mutta haluaisin kuulla toipuvien/raitistuneiden alkoholistien mielipiteitä ja vinkkejä. Mieheni on alkoholisti. Ei se perinteinen, että piilottelisi pulloja vaan on aina tehnyt sen avoimesti. Juonut joka päivä. Aina promillet veressä. Ei siis mikään tuurijuoppo.

En tiedä halusinko naimisiin mennessämme tunnustaa tuota asiaa. En tiedä kielsinkö sen vai luulinko oikeasti, ettei asia ole niin vakava. Se tissuttelu ei minua ikinä häirinnyt. Mutta se kaatokänni ja sitä seuranneet tapahtumat häiritsivät. Se alkoi nimittelystä. Sitä seurasi tyynyllä heittäminen. Tönäisy. Ensimmäisen kerran otti kurkusta kiinni. Sitten sain ekan mustelman. Kaatoi lattialle. Seuraavalla kerralla osui silmäkulma lattiaan. Eka musta silmä. Pahin tapahtui kun hän känni-illan jälkeen aamuyöstä kävi kimppuun koska luuli että olin pettänyt. Sen haluan unohtaa. En ole koskaan pelännyt niin paljon. Juoksin henkeni edestä. Ja pelkäsin. Siihen loppui myös juominen. Mieheltä.

Ajattelen asiaa niin, että se ihminen jota juoksin pakoon ja joka löi minua nyrkillä kasvoihin ei ole sama ihminen jonka kanssa menin naimisiin. Kännimiestä pelkään. Se toinen mies on ihana. Mies oli aikaisemmin puhunut raitistumisesta. Jonakin päivänä. Ehkä se vaati näinkin kamalan tapahtuman, että hän heräsi siihen miten paljon pahaa viina on aiheuttanut.

Hän lähti katkolle ja on nyt ollut kolme viikkoa juomatta. Minä lopetin juomisen (en juo muutenkaan paljon) samaan aikaan. Minulle se oli helppoa. En ole ikinä ollut riippuvainen tupastakaan. Poltan silloin tällöin. Tykkään punaviinistä. Mutta luovuin siitä sillä halusin olla tukena. Näyttää että kyllä ilman viinaa voi elää. Kuka vaan. Minun on siis vaikea ymmärtää millainen jokapäiväinen taistelu tuo on. Juomattomuus. Eka vko kotona, mies oli levoton. Ahdistunut. Toisella viikolla helpotti. Kolmas viikko ja luulin, että se oli näin helppoa. Kunnes tuli takapakkia. Mies soitti illalla, olin töissä. Kuulin että oli juonut. Purki pahaa oloaan minuun. En mennyt kotiin.

Tänään puhuimme asioista. Sanoi pystyvänsä yksin lopettamaan. Mutta muuten tarvitsee tukeani. Ei halua menettää minua. Haluaa pysyä raittiina. Sanoi, että on paha olo kun ajattelee mitä on minulle tehnyt, miten on vahingoittanut. Pahimpia juttuja ei voi vielä edes ajatella. Itse olen nämä jo käsitellyt, mutta sanoin että voimme käydä asiat läpi kun on sen aika. Ehkä vuoden päästä. Ei nyt. Sanoin, että olen hänen tukenaan mutta en voi jäädä jos hän juo.

Kysymykseni onkin tämä: miten voin auttaa/tukea miestäni tässä taistelussa? En tule varmaan ikinä ymmärtämään millaista taistelua se on joka päivä, joka minuutti. Ettei juo. Koska minulle se on helppoa. Auttakaa?

Jostain luin, että olo pitäisi muuten saada mahdollisimman mukavaksi (sauna, leffat) kun ahdistaa ja aikaisemmin siihen oloon joi.

Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun. Ja kertoisi mitä voin tehdä auttaakseni miestäni tässä taistelussa. Kiitos.

2

Mickan hyvä, tosiasia on, että miestäsi et voi raitistaa, mutta hänen raitistumispyrkimystensä tukena voit olla ja toimia. Tuloksekas tapa on, että liityt Al-Anon -yhteisöön ja kuuntelet, miten samanlaisessa tilanteessa olleet puolisot ovat toimineet. Se on alkoholistien omaisten auttamiseen syntynyt vertaistukea tarjoava toveriseura, jolla on 12 askeleen ohjelma toimintansa runkona.
Googlesta saat lisää tietoa siitä, samoin A-klinikasta.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

3

Ketju siirretty Kotikanavalle.

Yst.terv.
Päihdelinkin moderaattori

4

Kiitos vastauksestasi. En aikonutkaan rakastaa miestäni raittiiksi. Päätöksen pitää lähteä hänestä, ei siksi että joku käskee tai painostaa tai vaatii. Lähinnä kaipaisin tietoa millaista on olla juomatta vaikka mieli tekisi niin prkleesti. Miltä se tuntuu ja miten siitä aiheutuvaa ahdistusta jne voi lievittää.

5

Juomattomuus on aika helppoa - JOS sitä oikeasti haluaa, eli tekee mitä vaan ettei tarvitse juoda. Ja silloinkin alussa on hankalia hetkiä. Miehesi yrittää tuota yksin ja on juonut päivittäin vuosien ajan. Onnea matkaan, todennäköisyydet ei vain ole hänen puolellaan. Monesti sitä voi itsekin haikailla juomattomuutta, ja erityisesti sanoa haluavansa läheisille vaikkei ihan sisuksissaan ole valmis rakkaasta viinasta luopumaan.

Autapa itseäsi. Keskity itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Olet jo saanut suhteessa turpiin, väkivaltaisuus tuppaa vaan jatkumaan ja pahenemaan suhteissa kun se on kerran alkanut. En usko olevani ilkeä enkä pessimisti jos ennustan, että miehesi raittus, tai juomattomuus lopahtaa aika lyhyeen ja kohta juo samalla lailla kuin silloin kun lopetti. Ja sitten jatkuvat kaikki nuo ankeudet pahoinpitelyineen jne.

Aina joku pääsee jaloilleen ihan ilman apuakin. Se vaatii paljon mielenlujuutta ja päättäväisyyttä. Monille on ollut helpompaa päästä irti viinasta porukassa, erityisesti on auttanut vertaistuki, oli se AA:ta, MInnesotaa tai vain muuten kavereita jotka ovat viinan jättäneet. Sellaiset ymmärtävät ja kykenevät tukemaan jos heikkoina hetkinä tukea tarvitsee. Puoliso ei minusta voi paljon tukea. Pahinta mitä itsellesi minusta voit tehdä on yrittää tukea muokkaamalla omaa käytöstäsi, et aivastakaan ettei vain toinen saisi syytä juoda. Ja hyvin helposti se juova etsii syitä juoda ympäristöstä kun viinahammasta kolottaa ja voi syyttää sinua korkin narahduksesta.

Mieti tarkkaan kauanko jäät vierelle kuuntelemaan lupauksia, pettymään ja ottamaan vastaan iskuja. Sinulle voisi tulevaisuus tarjota paljon parempaakin. Mies raitistuu jos on raitistuakseen - ja vaikka raitistuisikin, voitko oikeasti kunnolla unohtaa kaikki iskut ja ahdistukset? Näin kirjoitti raitistunut alkoholisti.

6

PS vielä. Luepa esim ketju 11 tapaa jättää mies. viewtopic.php?f=2&t=28385
Alkoholismi ja väkivaltaisuus ovat hyvin vaarallinen yhdistelmä.

7

Niin, tässähän ei ole kyse vuosien piinasta jne. Vuoden sisällä kaikki tapahtunut. Mies juonut kymmenen vuotta. Viimeiset vuodet lähes poikkeuksetta joka päivä. Työtä molemmilla. Rahasta ei ole koskaan ollut pulaa tai riitaa. Väkivallan ja ahdistuksen olen unohtanut. Ehkä huijaan itseäni, ehkä en, mutta uskon vilpittömästi että mies oikeasti haluaa raitistua. Ja pystyy siihen.

Olisi kiva kuulla myös niitä jotka ovat onnistuneet. Tarinoita joilla on onnellinen loppu. Vai eikö niitä ole? Juoppo on aina juoppo?

8

Sama kysymys pyöri mielessäni kun aloin lukea juttuja täällä. Ahdisti. Eikö kukaan koskaan näistä alkiksista ole raitistunut, oikeasti ja lopullisesti? Samat pettymykset kerta toisensa jälkeen, joillakin vuosikausia kestänyt piina jo takanaan. En halunnut lukea enempää ja kesti joitakin kuukausia ennenkuin tulin takaisin. Epätoivoisena. Ei, se mies ei muutu, vaikka miten pyydän ja rukoilen, juominen ei vähene. Salailua, epärehellisyyttä, piilopulloja, luottamuksen täydellinen loppuminen. Nyt olen vain etsinyt keinoa saada itseni irtautumaan. Lapsetkin tässä liemessä mukana…
Sulle, aloittaja, antaisin vinkiksi, että ota aikasi, mutta totuus tulee käymään ilmi vielä lopulta. Näillä asioilla on tapana mennä tietyn kaavan mukaan. Harva pystyy sitä kaavaa rikkomaan. Helpommalla pääset, jos pysyt etäisyyden päässä. Alkoholismi on niin pirullinen sairaus, se tuhoaa kaiken ympäriltään ja sen uhrit joutuu tekemään valtavasti töitä päästäkseen menneisyydestään, vaikka alkoholisti ei olisikaan enää fyysisesti läsnä. Onnea matkaan, tule kertomaan miten homma edistyy.

9

Tässä ketjussa toivottiin tarinoita joilla on onnellinen loppu.
Tässä minun näkemykseni ja käsitykseni meidän tarinasta:

Minun mieheni on aina ollut urheilija ja hän on aina ollut alkoholin suurkäyttäjä. Huono yhdistelmä, mutta olen huomannut että ei lainkaan harvinainen. Mieheni ensimmäinen vaimo piti hänet kurissa ja mies saattoi juoda suurempia määriä vain ollessaan poissa kotoa. Ainakin puolet avioliitosta hän työskenteli ja oli valmennuksessa toisella paikkakunnalla, eli hän on kuitenkin aina voinut juoda reippaasti.
Avioliitto päättyi vaimon löydettyä uuden miehen ja vasta nyt mies on tunnustanut, että hänen juomistavallaan saattoi olla vaikutus vaimon ratkaisuun.

Eron jälkeen mies kehitti valtavan katkeruuden eksäänsä ja elämää kohtaan ja sai siitä entistä paremman tekosyyn kiskoa viinaa kaksin käsin. Seuraavan lähes kymmenen vuoden aikana hän treenasi juomista tosissaan, vaihtelevassa naisseurassa.
Sitten me tapasimme. Upea mies! Komea, fiksu, erittäin älykäs, pukeutuu tyylikkäästi, hyvä ammatti, hieno auto ja asuu omistamassaan loft-asunnossa, joka voisi olla sisustuslehdestä. En halunnut tunnistaa alkoholismia.

Mies joi nähteni koko yhdessä olomme ajan, mutta vain viiniä ja tyylikkäästi viinilasista. Hän joi paljon nähteni, mutta myös salaa kirkkaita. Minä tein kaiken sen mitä useat alkoholistien puolisot tekevät: yritin juoda seuraksi, mutta myös siksi että hänellä ei olisi niin paljon juomista, vajensin pulloja kun luulin että hän ei huomaa, puhuin vakavasti, keksin yhteistä raitista tekemistä, jne. Mikään ei auttanut.

Katsoin tätä kaksi vuotta. Sitten annoin hänelle vaihtoehdot: Rehappi tai minä. Mies valitsi Rehapin. Mieheni kertoi minulle silloin, että hän valitsee minut ja meidät. Nyt luulen, että todellisuudessa hän halusi antaa minulle väärän kuvan valinnan syystä. Hän taisi olla niin väsynyt ahdistukseen, unettomuuteen, väsymykseen, harha-aistimuksiin, että hän oli jopa valmis kokeilemaan raitistumista?
Olen kertonut meistä ketjussani ‘Pakko selvitä’. Vaikka ketjussa vaikuttaa siltä, että meillä kaikki sujui helposti, ei se ollut sitä. Kyllä ‘kaikki’ tietävät miten siihen pisteeseen päästään ja mitä alkoholistin kanssa eläminen on.

Hoidon jälkeen ensi alkuun oli tosi outoa, kun iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin oli paljon tyhjiä tunteja eikä oikein mitään tekemistä. Jouduimme keksimään uuden tavan viettää vapaa-aikaa yhdessä: kävimme kävelyllä, katsomassa kaikenlaisia urheiluotteluita, teimme yhdessä ruokaa, katselimme televisiota ja vaan luimme kirjoja. Miehelleni oli yllätys nähdä, kuinka iso osa ihmisistä on viikonloppuisin ihan selvin päin.
Minä en tuntenut miestäni raittiina ja huomasin, että olen naimisissa itselleni vieraan miehen kanssa. Hänen hyvät ominaisuutensa eivät hävinneet minnekään, mutta juovan persoona ja luonne oli erilainen. Voin arvata, että miehelleni tilanne oli samanlainen; eihän hänkään oikeasti tuntenut minua. Pikku hiljaa, kärsivällisesti, loimme uuden tavan elää yhdessä. Ei sekään ollut helppoa, mutta tahtoa riitti kummallakin.

Nykyisin mieheni on hyvässä kunnossa ja kilpailee taas menestyksekkäästi, veteraaniurheilijana. Mieheni ahdistus on väistynyt ja hän ei enää hermostu asioista kuten juovana aikana. Eikä hän ole enää maailman viisain mies. Miehen uniongelmat ovat lähes poistuneet, nykyisin on harvinaista että hän nukkuu huonosti.

Nykyisin elämämme on ihan tavallista elämää. Ja olen siitä suunnattoman kiitollinen <3

10

Kiitos Sirpasusannalle tarinasta. Toivoa siis on jos on halua ja päättäväisyyttä.

Vaatii varmasti paljon uuden opettelua olla selvinpäin ja sitä karua totuutta ettei elämä ole aina “nousuhumalaa” ja tunteiden tuiverrusta, vaan ihan tavallista olemista ja arjen pienistä asioista nauttimista. Uskon että omalla miehellänikin ja myös itselläni, on siinä paljon opettelemista.

Sirpasusanna kuvaili hienosti kuinka kaksi selvää ihmistä parisuhteessa, on toisilleen kuin vieraat ihmiset, jos yhteiseloon on aina kuulunut alkoholi.

Muistelen, että nimimerkki "Maikki " (?) kirjoitteli täällä vuosien saatossa ja he löysivät yhteisen tavan elää, vaikkei mies täysraitistunut. Olisikin kiva kuulla mitä Maikille tänään kuuluu.

Kaikkea hyvää Mickanille! Voimia!

11

Vielä hieman vanhempaa satoa on ketju ‘Kuka meitä voi auttaa? (Selviytymistarina alkoholismista)’.
Kaikki, ihan kaikki on mahdollista, jos vain alkoholisti itse herää asiaan.

Onnea ja iloa matkaasi, Mickan!

12

Voi anteeksi tosiaan, Mickan. En ole ainoastaan paska vaimo vaan myös paska vertainen. Ei ollut tarkoitus lannistaa, se oli vain oksennus pahaa oloa kun joudun tässä toteamaan että en kuulu niihin onnekkaisiin joiden mies raitistuu. Mutta se oma tahto miehellä tosiaan pitää olla, pakottamalla kukaan ei raitistu. Uskon että tuo Sirpasusannan mieskin tosiaan oli itsekin väsynyt elämäntyyliinsä. Tsemppiä. Kyllä niitä onnellisia loppuja on.

13

Minun mieheni raitistui, mutta suhde päättyi.
Olen ikuisesti onnellinen hänen puolestaan. Hän raitistui siinä vaiheessa, kun minä olin jo ottanut asenteen, että ei se minun elämääni vaikuta. En pettynyt enkä ilahtunut, koska elämäni ei enää ollut siitä kiinni.
Haasteellista oli huomata, että minun kohdallani miehen juoppous osoittautui olevan nimenomaan osa sitä kokonaisuutta jonka takia olin alkanu suhteeseen. Pidin miehestä, joka ei ole täysin läsnä. Joka on poissa paljon, ja osoittaa harvoin tunteita.
Kun hänestä tuli päin vastainen, niin huomasin että minä en halua miestä joka rakastaa ja palvoo ja on aina kotona.
Tutustuessamme toisiimme uudestaan,emme suoraan sanoen sopineet yhteen emmekä edes pitäneet toisistamme enää. Harmi että liian kauan pohdin sitä pelkän alkoholismin kautta. Mitä opin oli että kaikki kannattaa tehdä heti mitä pystyy. Ottaa selville kaikki mitä löytää, mennä jokaiseen terapiaan ja al-anon kokoukseen mitä maa päällään kantaa, ja etsiä sinnikkäästi aiheeseen liittyviä vastauksia ja tietoja, sekä uusia kysymyksiä. Mitä pikemmin ottaa aina seuraavan askeleen, sitä nopeampaa tulee seuraava ongelma. Näin ajattelen itse. Kaikille sellainen ei sovi, enkä halua kuvitellakaan millainen tämä maailma olisi jos kaikki tekisivät asiat mieleni mukaan. Välillä tuntuu että juomisellekin on juopolla se oma tarkoituksensa, olenko varma että haluan nähdä vaivaa ja “raitistaa” jonkun ihmisen? Olenko varma että siitä edes koituu mitään hyvää. En haluaisi edes ohjata kenenkään ajatuksia yhtään. Haluan kokonaan kädet irti kaikesta. Mietin josku sitäkin, että jos eräs valtion päämies joka aiheutti paljon joukkotuhoja eräänä historian aikana, olisikin tarttunut pulloon ja juonut aivonsa pellolle. Niin mitä kaikkea kauheuksia oliskaan jäänyt tapahtumatta. Hyväksyn jokaisen alkoholistin ja toivotan että he löytävät oman ratkaisunsa. Minä päätän vain siitä, että haiseeko minun kotona viina perjantaina vai ei. Ja teen kaiken sen eteen, että ei haise. Se on minun tehtäväni, muilla on omat tehtävänsä.

14

Mickan, lue ketjuja täällä ja lopettajissa. Tai sitten palaa lukemaan JOS miehen raitistumisyritykset eivät heti onnistukaan. Aika monesti näissä tarinoissa on sama kaava, voit katsoa kuinka erilainen teidän tarinanne on. Toivottavasti teidän tarinanne kuuluu siihen pieneen osaan onnistujia, mies raitistuu ja teidän parisuhde paranee. Muista nyt ettei mikään, ei edes parin promillen känni, oikeuta lyömään toista eikä sellaista kohtelua kannata hyväksyä ja painaa villaisella. Jos et usko soitapa naisten linjalle, he voivat kertoa tarinoita millainen kaava väkivaltaisessa käyttäytymisessä yleensä on. Toivottavasti tuokin on teillä jo taaksemennyttä elämää. Itse raitistuin koska vihasin juomista niin paljon. Yksin en olisi jaksanut, tarvitsin vertaistukea. Liian monta kertaa olen nähnyt ihmisiä jotka aikovat, lupaavat, yrittävät, mutta sisuksissaan joko eivät kuitenkaan halua tai eivät jaksa pyristellä irti viinasta. Jos halu on todellinen ihmiseltä ei tarvitse minusta kysellä kuinka tukisin, vaan toipuva itse on vastuussa itsestään, etsii avun kun sitä tarvitsee ja haluaa.

Jos tämä viestit tuntuvat liian masentavilta jätä ketjun seuraaminen ja katso elämää eteenpäin, toivottavasti kaikki menee hyvin. Jos taas raitistuminen ei onnistukaan niin helposti kuin toivot tule takasin lukemaan miten eri ihmisillä elämä on edennyt. Eihän niistä omaa tulevaisuuttaan voi ennustaa, mutta kyllä tarinoista jonkinlaisia todennäköisyyksiä voi arvioida. Voimia vaikeaan tilanteeseesi!

15

Mickan, vastaus kysymykseen miten voit auttaa. Loppujen lopuksi et mitenkään. Itsellä sellainen vaihe menossa että mieheni on “luvannut” lopettaa (luulen ettei itse halua eikä sen takia tule onnistumaan mutta se ei ollu asian ydin) nyt on kolmisen viikkoa yrittänyt olla juomatta, aina kun kello tulee noin klo 19 “häviää” jonnekkin (mm. autotalliin) hän käy piilossa juomassa joskus yhden joskus kymmenen. Olen yrittänyt helpottaa hänen ahdistusta keksimällä yhteistä tekemistä, käydään lenkillä, pelataan pelejä, siivotaan varastoja, halotaan puita… mutta ei ne auta, varmaan vähentää ahdistusta siksi aikaa kun tekemistä on mutta sitten tie vie kaljan luo. Ennen iltaisin oltiin läheisiä (ymmärrät varmaan mitä tarkoitan) mutta nyt sekään ei kiinnosta. Illat menee kännykkää räpläillen ja hän varmaan miettii miksi ei saa mennä kaljansa luo, kun on riittävästi piilossa ottanut niin illat on ihan erilaisia, hän oikein rakastaa minua mutta selvänä taas ei osaa tunteitaan näyttää… Ollaan oltu vuosia yhdessä, ollaan eletty ns. selvää aikaa ja tunnetaan toisemme myös selvinpäin, nyt noin pari vuotta on joka päivä juonut ja tietenkin elämänkatsomus on muuttunut.
Nyt tosiaan pelottaa se että hän ei saa elämästä selvinpäin tarpeeksi irti vaan tarvii sen nousun. Hän ei osaa olla iloinen arjesta ja niistä yksinkertaisista asioista vaan tarvii sen sen hunnun eteen joka tekee kaikesta kiva…
Nyt jo poikkesin aiheesta ja aloin omia asioita selittelemään vaikka sinulle halusin vastata tuohon. En ole tänne ennen kirjoitellut, lukenut olen.

16

Olinpa kirjoittanut optimistisen otsikon. Pari kertaa on raitistuminen otettu puheeksi ja koskaan ei ole oikea hetki. Ehkä joskus, mutta ei nyt.

Eilen oli kädet kurkulla ja pelkäsin lyöntiä. Sitä ei tullut. Odotin, että mies sammuu. Tänään ei olla puhuttu. Tiedättekö, kuinka yö pyyhkii pahat asiat mielestä? Sitä kai toivoo kaiken olleen pahaa unta. Mutta valitettavasti kaikki on totta. En oikein tiedä mitä ajatella. Pelkäsin eilen niin paljon, että pyysin naapuria soittamaan poliisit. Sitten tulin toisiin aatoksiin järkeillen että mitään ei ollut tapahtunut ja kytät kävisivät ehkä ovella ja toivottaisivat huvää illan jatkoa. Järkeilin myös, että siitä tulisi isompi show ja olisi parempi vain olla hiljaa, teeskennellä että kaikki on ok ja odottaa että tuo sammuu. Niin tein.

Joinakin päivinä olen haaveillut omasta pikkutalosta jossain kaukana. Ja toisina päivinä olen onnellinen. Melko sekavaa, eikö?

17

Jos olisit silloin lähtenyt ja jättänyt juopon, kun ensimmäisen kirjoituksen teit, niin sun uusi parempi elämä olisi hyvällä alulla jo. Tee nyt viisaasti ja lähde siitä suhteesta. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä loppuelämää parantavia ratkaisuja, mutta elämä on liian lyhyt haitallisiin ihmissuhteisiin.

18

Onhan se aina helppoa sivustaseuraavan neuvoa toista. Olen itsekin siihen sortunut. Aikaisemminkin olen sen sanonut, tai jos en ole niin ainakin ajatellut, en ole valmis luovuttamaan. Voi olla, että jonain päivänä luen näitä viestejä ja ihmettelen miksen tehnyt ratkaisuja aiemmin. Tai sitten en. Ei ole tapana katua elettyä elämää.

En kaipaa sääliä, enkä neuvoja. Ehkä välillä tsemppiä ja rohkaisua. Haluan uskoa hyvään ihmisissä.

On tässä oikeasti ollut putkia, jolloin mietin että lähden. Sanoinkin siitä miehelle. Sitten on taas ollut parempaa aikaa. Eilinen oli ensimmäinen kerta viime syksyn pahoinpitelyn jälkeen että hän satutti minua niin henkisesti kuin fyysisesti.

En osaa ajatella asioita huomista päivää pidemmälle. Joten jätä se -neuvot voi jättää kirjoittamatta.

19

Hei, jos miehesi on juonut jo noin pitkään päivittäin, yksin on vaikea päästä irti. Oletteko hakeneet apua a-klinikalta? Myös sinä voit saada tukihenkilön sieltä. A-klinikalla erialisia ryhmiä, terapiaa jne. Tai ohjausta intensiivisempään terapiaan. Tsemppiä!

20

Alkoholisti tai ei, humalassa tai selvin päin - väkivaltaa ei pidä sietää. Se pahenee kerta kerran jälkeen. Häpeä, syyllisyys ja alistaminen murskaavat vahvimmatkin väkivallan kohteeksi jatkuvasti joutuvat.

Kannattaa kyllä kysyä itseltään, kuinka kauan antaa toisen kiusata itseään. Ja miksi?