Raitistumisen jälkeen.

Katkaisuhoidon ja vertaistuen myötä pääsin jälleen elämänsyrjästä kiinni. Nyt olen ollut raittiina alkoholista ja bentsoista vasta muutaman päivän (bentsot kuuluivat myös katkaisuhoitoon, mutta olivat ongelma aiemminkin) ja pikkuhiljaa elämä alkaa näyttämään positiivisemmalta. Olen vielä jonkin verran depressiivinen ja asioita on selviteltävänä paljon juomisen aiheuttaman möhlimisen vuoksi, mutta siitä huolimatta päivä päivältä koen toipuvani tästä. Asiat eivät enää tunnu niin ylitsepääsemättömiltä, kun en ole jatkuvassa paniikkikrapulassa, jota pitää kemialla turruttaa.

Aloitan avokuntoutusryhmässä käymisen, lisäksi alan käydä AA-kerhossa. Elän päivän kerrallaan ja päätän joka aamu että olen tämän päivän raittiina. Liian pitkiä suunnitelmia ei yksinkertaisesti voi tehdä. Jos päättäisin että hammasta purren pidän tipattoman kuukauden, varmaan retkahtaisin saman tien. Kohdallani päivä kerrallaan ja pahimmillaan minuutti kerrallaan eläminen on ainoa vaihtoehto. En voi sanoa katuvani ollenkaan raitistumispäätöstäni. Tulevasta ei koskaan voi tämän petollisen sairauden kanssa tietää, mutta tulevaa en murehdi tänään. Nyt on pääasia että olen hoidon piirissä ja tiedän mitä haluan tehdä - olla raitis ja nauttia elämästä ilman kahleita ja ahdistusta. Se on tavoitteeni ja sitä kohti pyrin. Onneksi minulla on ystäviä, jotka jaksavat tsempata minua tämän taistelun keskellä.

Huomasin myös aivan uuden asian. Minulla on pikkuhiljaa voimaa ajatella itseni sijasta muitakin ihmisiä. Ryypätessä elämä pyöri vain oman navan ympärillä, itseensä surkutellen eikä yksinkertaisesti ollut voimaa mihinkään muuhun. Olen jaksanut kysellä ystävieni kuulumisia ja kuunnella heitäkin. Lisäksi haluan antaa panokseni muiden alkoholismista kärsivien ihmisten tukemiseen. Se on jotain aivan uutta kohdallani. Vuosiin en ole ajatellut kuin itseäni, joten melko havahduttava kokemus löytää itseään pikkuhiljaa päihteiden aiheuttamien raunioiden keskeltä. Tästä toivutaan päivä kerrallaan. :slight_smile:

tsemppiä sulle :slight_smile: olen itsekkin vasta alkutaipaleella,ja olen huomannut saman,että ympäröivä maailma jotenkin kirkastuu,ja asiat alkavat enempi kiinnostaa kuin ahdistaa.hyvällä tiellä olet siis :slight_smile:

Onnea hyvän päätöksen johdosta! Olen itse vasta kuihvahtamassa vaikka olenkin ollut absolutisti jo peräti 2,5viikkoa! Olen itseäni kehunut, että (melkein) koko toukokuun! Aivanpa sille sama, oliko vaillinainen vai kokonainen kuukausi takana, mutta parasta on se, että tämä jo on pisin jakso moneen kuukauteen! TAi no, taitaa olla enempi totta jos myönnyt että moneen vuoteen.

Hyvin menee toistaiseksi ja minäkin sitoudun jokainen aamu juomalla antabusta hyvillä mielin. Tätä ratkaisua olen viivytellyt turhan kauan, mutta vihdoinkin se on tehty! Olen huojentunut, ei tarvitse juoda. Ei tarvitse säätää, ei venkoilla, ei valehdella, ei kiiruhtaa kauppaan ja kaikkea sitä kakkaa jota viinan himo aiheuttaa. Kun tietää mistä on kysymys niin ei vain ota alkoholia. Tekee valinnan, ei enää yhtään. Piste. Korkki kiinni.

Yllättävästi huomaan tällkin vähäisell kokemuksella, että maailmaan tulee värejä :slight_smile: Muita ihmisiä joilla on asiaa, tunnelmia. Yhtäkkiä onkin aikaa pysähtyä, ei ole kiire korkkaamaan. Oikein hyvä.

Hei Horsma87 :slight_smile:

Noi bentsot on mullekin tuttuja jo kahdenkymmenen vuoden takaa. Sairastuin pahaan paniikkihäiriöön 19-vuotiaana (nyt olen 41) ja silloin ensimmäisenä annettiin ahdistukseen bentsoja (Xanoria) kun senhän ei pitänyt koukuttaa lainkaan :frowning: Yllättäen annokset nousivat ja nousivat ja jonkin ajan jälkeen kyselin, että mitä kummaa??? Siitä sitten bentsoja vähentämään ja masennuslääkitystä aloittamaan. Sillä kertaa sujui ihan hyvin mutta kolmekymppisenä alkoi sama rumba uudestaan kun olin jättänyt ssri-lääkkeet pois.

Se kerta olikin helvettiä ja vannoin, etten koskaan mokomaan enää koske. Sen tilalle taisikin sitten hiipiä antiystävämme alkoholi ja sillä tiellä edelleen :frowning:

Oho, eksyinpä ajatuksesta: Itsensä ajattelemisesta mulle tuli mieleen, että mä taas oon tainnut ajatella muita tämän koko ajan kun en ole itsestäni huolehtinut. Joka päivä soitto vanhemmille, että miten pärjäävät samoin veljen perheelle. Ihan normia siis mutta olen tunkemassa itseäni aina joka paikkaan, josko joku apua tarvitsisi. Ja kyllähän apua tarvitaan ja ihanaa, että se kelpaa :heart:

Nyt on kuitenkin tää auttamis"ongelma" mennyt yli: Ystävältä amputoitiin jalat ja mä en voi lähteä puhelimen vierestä mihinkään ja joka päivä juoksen sairaalassa viemässä milloin mitäkin. Tottakai ystävä tarvitsee apua mutta kai liikakin on liikaa…
Mulla on aviomies joka ihmettelee, että miks mun puhelin soi koko ajan ja aina pitää johonkin juosta… Läheisriippuvuudestako tässä sitten onkin kyse kaiken muun lisäksi :slight_smile:

Meitä on moneen junaan

Tsemppiä Horsma

Pinkku

Hehkutin liian aikaisin. Olen palannut jälleen hallitsemattomaan päihteiden käyttöön, bentsoja menee niin paljon etten edes pysy perässä käyttömäärissäni. Eilen join 2l pänikän valkoviiniä ja olin niin sekaisin että viritin jo hirttoköyden katossani olevaan koukkuun. Ystäväni oli jo soittamassa ambulanssia, mutta soitin itse hätäkeskukseen ja peruin heidän tulemisensa.

Asia vain on niin etten tule millään hoidolla tai kuntoutuksella pääsemään irti tästä kierteestä. Olen käynyt kaiken läpi niin monta kertaa vuosien mittaan eikä mistään ole pitkällä tähtäimellä hyötyä. Aina retkahdan ja päihderiippuvuuteni on kroonistunut. Siispä olen päättänyt tappaa itseni. Jälleen yksi kariutunut ihmissuhteen alku ja syynä minun viinanjuontini. Masennus on jotain sanoinkuvaamatonta. Olen myös katkeroitunut tästä kaikesta ja omasta voimattomuudestani päihteiden suhteen. En jaksa käydä enää yhtään laitoshoitojaksoa läpi, minusta ne ovat omalla tavallaan äärimmäisen nöyryyttäviä. Haluan vain päästä pois tästä maailmasta, jolla ei näköjään ole minulle mitään muuta tarjottavaa kuin päähän potkimista ja ainaisia ongelmia. Näin on ollut koko ikäni. Mikään ei ole mennyt niin kuin olen suunnitellut. Viiden vuoden aikainen suhteeni osoittautui narsistiksi joka halusi minusta jotain vain omien itsekkäiden tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Sen jälkeen ollut pari viritelmää, joissa olen yrittänyt auttaa näitä tyyppejä elämänsä kriisitilanteissa. Lempattu kiitokseksi on kuin vanha tiskirätti juuri kun olen ollut rakastumassa heihin.

En koe tätä maailmaa omakseni lainkaan. Siispä minun on aika lähteä.

Hei toveri!!!Ajoittaisista synkkyyteen vaipumisista huolimatta sulla on mahdollisuus!Vaikka se tulee vähän kerrassaan ja olot jotka vaivuttaa toivottomuuteen valtaa, sulla on silti se mahdollisuus.Vain reilu viikko sitten kirjoitit valoisista näkymistä, mitään estettä ei ole niiden palaamiseen!

Horsma87!

Mielestäni sinun on pikimmiten kerrottava kaunistelematta lääkärille itsemurha-ajatuksistasi. Tarvitset jotain sellaista apua, jota yhteiskunta voi antaa sinulle.
Alkoholin suhteen meistä jokaisen a-ongelmaisen, ei vain sinun, on oltava äärimmäisen rehellisiä.
Elämä kokonaisuudessaan ei koskaan mene kenenkään suunnitelmien mukaan. Tänään voit rauhallisin mielin jättää muut tavoitteet tulevaisuuden huomaan, mutta terveytesi vuoksi hae apua. Et ole toivoton tapaus, vaikka niin joskus ajatteletkin.

Taas siunaustaan suopi nyt valo auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.

Joo, en tajua taas tätä käytöstäni mutta onneksi minulla ei ollut pokkaa tehdäkään itselleni mitään. Huomenna aloitan avokuntoutusryhmässä, tämän on loputtava. Alkoholin ja viinan kanssa eläminen on pelkkää tuskaa. Tuska loppuu kun onnistuisi raitistumaan. Silloin keho korjaa itse itsemsä ja mieliala paranee. Ja olen päättänyt pystyä muuten menetän kaiken.

Horsma87!
Uskon, että sulla on nyt mahdollisuus uuteen elämään. Toivotan sulle kuntoutukseen sitkeyttä, että jaksat koko jakson. Tarvitset rohkeutta hylätä vanhat vahingolliset ja omaksua uudet tervehdyttävät asenteet.
Onnea ja siunausta!

Kiitos kaikille tsempistä.

Tänään olen ollut aivan pökkyrässä koko päivän ja nukkunut lähes koko päivän. Syön nyt kahta masennuslääkettä Sertralin 100mg ja Mirtazapin nostettiin tänään 30mg:aan. Halu kuolla on edelleen kova, enkä tiedä mistä se tulee. Onko taustalla joku vakava depressio, vai onko tämä vain surutyötä siitä, että joudun luopumaan entisestä elämästäni ja raitistumaan. Toisaalta alkoholistina eläminenkin se vasta helvettiä onkin, enkä halua palata enää aamusta iltaan dokaavaksi juopoksi. Suuri elämänmuutos tämä kuitenkin on ja se että joutuu myöntämään itselleen ettei ole juojana samanlainen kuin muut sosiaaliset alkoholinkäyttäjät joilla tilanne pysyy hallinnassa, ei ole helppo paikka. Pisaraakaan en voi ottaa tai taas mennään alamäkeen ja lujaa.

Pienin askelin kuljen eteenpäin ja yritän jaksaa tunti kerrallaan. On vain niin mahdottoman depressiivinen ja uupunut olo koko ajan. Olen nyt lomalla ja töihin palattuani pidetään ylemmänkin esimiehen läsnäollessa palaveri työssäjaksamisestani. Toisaalta minusta tuntuu nöyryyttävältä tämän asian takia puida työyhteisössä näitä juttuja mutta ei ole vaihtoehtoja. Entiseen malliinkaan ei voi jatkua. Tulevaisuudessa haluaisin oikeasti jonkun terapiakontaktin, sillä olen sairastanut depressiota yli kymmenen vuotta. Aina joka hoitopaikassa se on otettu puheeksi että pitäisi järjestää mutta ikinä asiaa ei ole pidemmälle viety.

Näillä fiiliksillä tänään. Jaksetaan ja tsempataan!

Voisi kokeilla tehdä suuntaa antavan depressiotestin: paihdelinkki.fi/testit-mieliala
Varmaan se voi olla jo tehtykin, moneen kertaan.

Kyseessä voi olla tosiaan keskivaikea masennus. Ei vaikea vielä, koska vaikea masennus yleensä lamauttaa ihmisen täysin; jopa vuodepotilaaksi.

Mielialaan voi vaikuttaa elämässä oleva stressikin, esimerkiksi suhde työpaikkaan josta kerrot.

Vertaistukea masennukseen voisi löytää myös jostain mielenterveysyhdistyksistä, tai Mielenterveyden keskusliitosta. www.mtkl.fi
Vakavasti itsetuhoiset ajatukset, itsemurha-aikeet ja vakava masennus eivät ole pelkästään päihdeongelmaa, vaan myös vakava mielenterveyden ongelma.

Nuo mielialalääkkeethän voi aluksi jopa pahentaa masennusta, ennenkuin alkavat korjata sitä. 30 mg mirtatsapiinia on kyllä kans sellanen määrä, että ei ihme jos nukuttaa. Vaikka kyseessä muuten suht vaaraton lääke onkin, ainakin bentsoihin verrattuna.

Tervehdys,

Joo, on tämä melkoista vuoristorataa ollut tämä toipumisen tie. Tänään, huolimatta vähistä yöunista, oli ihana herätä uuteen aamuun ilman krapulaa ja tuskatiloja. Sinällään positiivinen fiilis vaikkakin aika uuvahtanut. Johtunee tuosta mirtatsapiinista ja eiköhän se uupumuskin väisty kunhan kroppa tottuu suurempaan annokseen.

Tässä on vaan niin monta asiaa tosiaan niskassa. Tapahtunut vesivahinko, jonka remontti tuntuu kestävän ja kestävän. En saa yhteyttä isännöitsijään ja kukaan ei ilmoittele aikatauluista mitään. Sen sentään sain nyt tietää että vakuutusyhtiö korvaa 2/3 osaa kaikista remonttiin liittyvistä kuluista sekä kokonaan naapurille aiheutetut vahingot. Kotivakuutuksesta menee eteisen pintasisusteet kokonaan vakuutuksen piikkiin, eli mitään ylitsepääsemätöntä laskua ei pitäisi tulla.

Nämä lääkkeet vaan laittavat väsyttämään aika lailla, mutta nyt tämän kaiken stressin keskellä tarvitsen melko massiivisen tukilääkityksen että kestän retkahtamatta tämän läpi. Onneksi on tuo Antabus keksitty, joten juominen on senkin osalta kokonaan mahdotonta. Hyvä vaan, en halua palata entiseen elämään johon kuuluivat kestokrapula ja jatkuvat tuskatilat. Viinanhimoa edelleen ajoittain on kovastikin mutta se on usein ohimenevä tila.

Edit - kiitos linkistäsi!

Sehän on ihan aivokemiaa, että alkoholi aiheuttaa vakavaakin masennusta. Krapula on sitä pahinta aikaa ja voi kestää viikonkin. Sitten voi kestää jopa pari kuukautta, ennenkuin aivokemiat palaavat kokonaan normaalille tasolle- näin mulle ainakin a-klinikan lääkäri väitti. Mutta ehkä tämä ajatus voisi auttaa sinua jaksamaan. Kyse on aivokemian epätasapainosta, ja kun se tulee kuntoon, alkaa elämä näyttää melko erilaiselta!

Näinhän se menee, viina sotkee aivokemiat niin lahjakkaasti että kun niitä tarpeeksi kauan on sotkettu niin ottaa aikansa ennen kuin ne palautuvat ennalleen - minulla on vielä diagnosoitu muutenkin depressio, jaksot toistuneet monta kertaa joten alttiutta siihen löytyy ilman juominkiakin.

Kovasti tsemppiä Horsma! Samanlaisten fiilisten kanssa painitaan täälläkin, surutyötä tehdään sen kanssa että entinen elämä pitää jättää taakse. Mutta se on niin selvää minullekin, että yhtään ei voi enää ottaa, muuten aletaan mennä taas syöksykierteellä alaspäin. Viinan kanssa elämä on yhtä helvettiä, se vie tämän neidin totaaliseen tuhoon jos sen kanssa läträämistä ei lopeta. :frowning:

Koita pysyä positiivisena horsma, sulla on paljon hyviä asioita vielä jäljellä elämässä. Olet hakenut ja saanut apua, sinulla on työpaikka missä tiedetään ongelmista ja yritetään auttaa, vesivahingosta ei tule ihan mahdotonta laskua jne. Jos vaan pysyt kuivilla niin asiat kyllä järjestyvät, usko pois!

Raittiina ja positiivisin mielin eteenpäin, päivä kerrallaan! :smiley:

Kiitos Nti Kulaus.

Tosiaan, en kady yhtään tätä raitistumispäätöstäni. Helppoa tämä ei todellakaan ole ja ajoittain bentsojen ja viinan himo iskee ihan uskomattoman voimakkaana ja silloin olotila on sellanen että voisi tappaa vaikka itsensä. Ikäänkuin menettää toivonsa eikä osaa nähdä nenäänsä pidemmälle ja ajatella että vielä joskus tulee se päivä kun ei tarvitse ajatella viinaa ja lääkkeitä ja kiittää että on päässyt eroon niistä. Koska jos nyt lähtisin ottamaan viinaa, olisi seuraavana päivänä taas hirveät tuskatilat, joita lähdetään sitten loiventamaan ja näin kierre on valmis.

Tämä masennus on vaan välillä todella raskasta kestää. Mutta pakko on jaksaa, pakko. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Tämän tien läpikäyminen on ainoa vaihtoehto kohti tervettä elämää. Toisinaan kaduttaa se että miksi ikinä tulinkaan ottaneeksi sen ensimmäisen drinkin tai pamin. Olisin mieluusti jättänyt sen tekemättä jos olisin tiennyt mitä kärsimystä niiden aiheuttama riippuvuus tulee aiheuttamaan. Mutta periksi ei perkele anneta, niin kauan kuin henki pihisee. Tuo mirtatsapiini väsyttää melko lailla päivälläkin ja tekisi mieli vaan olla vaaka-asennossa, mutta jaksoin tänään sentään käydä yhden ystäväni kanssa syömässä ravintolassa. Väsyn ja uuvun vain ihmisten seurasta niin helposti ja tekisi mieli eristäytyä.

Lisäksi minulla on meneillään pieni romanssinpoikanen erään todella mukavan kundin kanssa. En haluaisi pilata tätä heti alkuunsa ja toisaalta pelkään että joudun taas pettymään. Parissa aikaisemmassa jutussa on käynyt niin, että olen ehtinyt ihastua ja rakastua kyseisiin miehiin ja sitten tietysti sillä hetkellä he ovat lempanneet minut kuin tiskirätin. Olen ollu siis vain joku ohimenevä seikkailu ja se satutti itsetuntoani melkoisesti. En ole ehkä vieläkään päässyt noista kokemuksistani yli ja olen tullut varovaiseksi. Hylkäämisen pelko on kova ja viimeinen mitä jaksaisin nyt on pettyä taas ihmissuhderintamalla. Mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Liikoja en uskalla odottaa.

Hei Horsma,

Tsemppiä ihan hurjasti! Voi kunpa minäkin joskus…

Enempiä vuodattamatta

Pinkku