Mitä pitäisi ajatella, jos alkkis eron jälkeen tapaa uuden ja raitistuu?? Pakostikin tulee mieleen, että onko itsessä ollut jotain vialla. Ja katkeralta tuntuu, että raittiit vuodet saakin joku muu.
Hei,
varmaan tuntuu pahalle. Olin itse juopolle se uusi, jonka kanssa raitistui. Hänen exänsä sai kuulla lasten suusta, että iskäpä ei enää juo! Varmaan ollut surullista entiselle, että uuden kanssa sitten oli juomatta.
Juu, oli siis 15 kk raittiina ja sitten touhu jatkui, johtaen meidän avoeroomme. Otti sitten uuden, meitä luottavaisiahan löytyy, js se kesti sitten reilun puoli vuotta.
Jos exäsi raittiina toisen kanssa lopun elämää, hyvä. Mutta silloin on tehnyt sen päätöksen itse, asiat vain kypsyivät hänelle. Jos raitistunut uuden suhteen siivittämänä, se ei välttämättä kestä.
Yritä ajatella, että pääset todenäköisesti helpommalla näin…
Kyllähän sitä monikin jaksaa skarpata sen 1-3 vuotta, mitä kuherruskuukausi kestää, mutta kyllä ne vanhat ongelmat ja tavat sieltä sitten jossain vaiheessa nousee pintaan.
Aloittajan ei kannata ainakaan tuntea huonommuutta ko. asiasta.
Mulla oli ihan sama tilanne, eksä vielä kertoi että mun kanssa oli niin ikävää että masentui ja siksi oli pakko juoda. Aluksi tuntui tosi epäreilulta mutta tajusin että se on yhä sama mies ja joku päivä ne entiset tavat tulee takaisin. Uusi nainen sai juopon vaikka ei vielä sitä tiedä. Itse en joudu enää yhtään kännäystä sietämään.
Lohdullista.
Mulle ex soitti - sen jälkeen kun oli jo puoli vuotta asunut poissa - kännisen ia vihaa täynnä olevan puhelun, että mä olen historiaa ja hänellä on uusi. (Joopa joo, tosi rakastuneen ihmisen tosi empaattista käytöstä…) Siihen puheluun asti olin vielä jotenkin elätellyt pientä toivoa kaiken normalisoitumisesta. Sittemmin mua on ottanut tosi paljon pattiin, kun hän fyysisesti näyttää kohentuneen (ei tosin henkisesti) ja uusi nainen saa raittiin ulkokuoren (?) ja mä typerän pitkämielisesti kestin paskavuodet ja -vuoskymmenet.
Joka tapauksessa se, miten nykyinen ex mua kohteli, kertoo karua kieltä hänen epänormaaliudestaan, ja vaikka uusi nainen saisi päällisin puolin asiat joksikin aikaan näyttämään normaalilta, ex:n pahat teot ja halveksiva asenne mua kohtaan ovat olleet totta. Mä en usko, että ihminen uusissa parisuhteissaankaan kovinkaan paljon pystyy olemaan muuta kuin mitä on, oli sitten alkkis tai ei-alkkis.
Ja sitten vielä ei tästä maailmasta, mutta tätä maailmaa koskettava ehkä vähän arkirealisteille niin kuin mulle hassu ajatus:
Jotenkin jollain tasolla uskon hieman karman lakiin eli sitä niittää, mitä kylvää. Mutta karman laki toimii monesti toisin, kuin mitä ajattelisi ja miten uskoisi sen toimivan, mutta se toimii silti. Ja omalla kohdalla hyvälle karmalle pitää antaa tilaisuus tulla.
Tämäkin on lohdullista.
Mitä ajatuksia tähän? Itsellä tällä hetkellä vain epäreiluutta ja katkeruutta. 10 vuotta kestin, yritin, hoidin lapset ja tein kaiken, että perhe olisi ollut päihteitä tärkeämpi. Otin ja lähdin ja palasin monta kertaa - ilman mitään muutosta juomiseen. Lopullisesti kypsyin 4 kk sitten ja nyt on miehellä uusi elämä: kaunis ja kiltti tyttöystävä, yhteisiä harrastuksia, uusioperhekuvio ja kaikesta päätellen yritystä ainakin päihteiden vähentämiseen. Mitä tein väärin? Olinko silti se kaiken pahan alku ja juuri? Mitä hel…ä?!? Tämänkö arvoinen olin?